Hei naiset, miksi ette käytä enempää Balleriinoja, mukavampia kenkiä saa hakea. Olen mies ja ongelmani on todella korkea jalankaari. Kaikki oikeankokoiset kengät puristavat päältä jopa puukengätkin tai sitten pitää ottaa niin isot ettei enää pysy jalassa. Vaimoni kehotti kokeilemaan Balleriinoja, ne kun on avonaiset päältä. Siitä lähtien olen käyttänyt niitä kotitossuina (lattiat kylmät) kun eivät purista mistään ja pysyvät hyvin jalassa. Samannäköiset kuin jumppatossut mutta tukevammat (=paremmat) jalassa. Ja jalkaan menee heittämällä.
Balleriinat
mulle kaa
2296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietysti Reinot.
Tai jos niin noista toisenlaisista tykkäät, niin sitten Ainot.
Reinothan on todettu ihan ravintolakelpoisiksikin. Olikohan Kari Tapion testaamat? Kuitenkin, niillä voi köpötellä muuallakin kun vain kotona. ;)
Mutta jotenkin ei sovi tyyliini, tulee mieleen vanhukset vanhainkodeissa enkä halua ainakaan vielä siirtyä siihen kastiin. Balleriinoja en todellakaan käytä kuin kotona sisällä ja pihalla, jumppatossuja en voisi käyttää kuitenkaan pihalla, kastuvat ainakin näin syksyisin, talvella ja alkukeväästä. Kiitos kuitenkin vinkistä, mietin sitä vaihtoehtoa parinkymmenen vuoden kuluttua jos niitä vielä silloin tehdään... En tiitteile, balleriinat vain on hyvät jalassa, nytkin, ja mielestäni ei ne sais olla vain naisten etuoikeus, eihän housutkaan enää ole miesten etuoikeus.