"Hoitajat ottavat valtavan suuren henkilökohtaisen riskin jos he irtisanovat itsensä".
Kyllä nauratti. Ihan totta. Joku on pihalla ja kunnolla.
Totuus: valtio ottaa valtavan suuren riskin jos se antaa hoitajien irtisanoa itsensä.
Kyllä nauratti. Ihan totta. Joku on pihalla ja kunnolla.
Totuus: valtio ottaa valtavan suuren riskin jos se antaa hoitajien irtisanoa itsensä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kuukauden aikana voidaan esimerkiksi vuosikausia pätkätyöläisenä ollut töihin jäänyt nimitetään vakivirkaan ja minkäs teet jos virka sitten jo mennyt. Ei niitä lisäämään aleta.
saa lähetä omaehtoisestijo 2viikon kuluttua kilometritehtaalle, ilman korvauksia. Vanhemmat tulee perässä 1kk kuluttua.
Kuulu Tehyyn tai osallistu irtisanomisiin vaikka kuinka painostetaan. Mielestäni ei ole enää nuori työntekijä jos on ollut 8 vuotta töissä ilman vakivirkaa.
kuolemassa sukupuuttoon hoitoalalla. Paitsi ne, jotka eivät haluakkaan kokopäivätyötä tai vakinaista paikkaa vaan ovat mieluummin "freelansereita".
sivuilla mikä on hoitajien työtilanne nykypäivän Suomessa. Eihän sitä riittäisi rahaa postimerkkeihin, jos kaikkia vapaita työpaikkoja hakisi.
Anteeksi vain, mutta virkoja ei enää ole olemassakaan, paitsi ylihoitajilla.
Ehkä joissakin paikoissa myöskin osastonhoitajat ovat virkasuhteessa.
Hoitajien ei tarvitse kilometritehtaalla työskennellä. Siitä kiitos "kilpailukykyiselle" palkalle.
siivous, kauppa, jne. kokonaispalkat vain n. 60-70% sairaanhoitajann palkoista.
Mutta vissiin vähän eroa koulutuksessa ja työn vaativuudessa.
Sairaanhoitaja opiskelee lukion jälkeen 3 1/2 vuotta ammattikorkeakoulussa.
Mutta kyllä siivoojilla ja myyjillä on myös huonot palkat.
suurin osa ole opiskellut 3,5 v.Monen pitkään ammatissa olevan opiskeluaika 2v,eli sama kuin merkonomilla.Ei opiskeluvuodet millään alalle pätevöitä,vaan vuosien työskentely.
Minä olen opikellut 8 vuotta.
Lukio ja yo-tutkinto 3 vuotta.
Perushoitajakoulutus 1 1/2 vuotta.
Välillä töissä.
Sairaanhoitaja 3 1/2 vuotta.
Alkaako hoitsua pelottaa? Hermostunut nauruhan on sen merkki... on kyllä syytäkin jos Tehyn johto on noin pihalla realiteeteista kuin nyt on.
Eipä ihme, että Tehy hylkäsi kuntatyönantajan tarjouksen. Ennen vaaleja puhuttiin koulutettujen matalapalkkaisten naisten kuoppakorotuksista (tasa-arvoeristä). Erityisesti hoitajat olivat "tapetilla" koska hoitajapula on vain pahentunut viime vuosina eikä hakijoita avoimiin työpaikkoihin ole ollut. Monet hoitoalalle kouluttautuneet ovat töissä muilla aloilla koska ansaitsevat siellä paremmin.
Mutta näin sitten kävi "rahanjaossa".
Hoitajat ym., keskipalkka 2164 euroa, saivat tasa-arvoerää 1,8 %. Vaikutus 39 euroa.
Opettajat, keskipalkka 3128 euroa, saivat tasa-arvoerää 1,5 %. Vaikutus 47 euroa.
Lääkärit, keskipalkka 5888 euroa, saivat tasa-arvoerää 1,2 %. Vaikutus 71 euroa.
Eli rahat menivät niille, joilla jo ennestään oli hyvät ansiot eikä hoitajien tilanne parantunut juuri lainkaan.
Olisin ihmetellyt jos Tehy ei olisi älähtänyt. Mikä ammattiliitto se on, joka ei pidä puoliaan?
Siis hallitus kyllä antoi "palkkasoppaan" kunnon satsauksen, mutta summa jakaantui kaikille kuntatyönantajan ammattiryhmille eivätkä hoitajat hyötyneet yhtään sen enempää kuin muutkaan ammattiryhmät (todellisuudessa vähemmän).
Jos Tehy olisi ollut "munaton", se olisi kiltisti taas hyväksynyt kohtalonsa ja jäänyt sivusta seuraamaan hoitoalan alasajoa ja hoitajien pakoa muihin ammatteihin ja ulkomaille.
Kuntatyönantaja on suorittamallaan palkkapolitiikalla poistanut riskin hoitajien irtisanoutumisesta, tekivätpä he sen yksin tai joukolla.
Syy koko hössötykseen on siis puhdas kateus? Vai onko se naivius, vedotaan johonkin vaali"lupaukseen"? Herätkää nyt!
Hoitajien keskiansio on kerrottu olevan kylläkin 2500€/kk, Uudellamaalla 2700€/kk. Yli keskiansion kuitenkin.
"eivätkä hoitajat hyötyneet yhtään sen enempää kuin muutkaan"
Miksi niiden sitten pitäisi hyötyä enemmän kuin muiden? Millä oikeudella, silläkö että on hyvässä asemassa kiristää yhteiskuntaa?
Kyllä minä hoitajana melkein olen kateellinen opettajille, kun niiden tulot on yli 3000 euroa kuussa ja päälle lähes kolmen kuukauden kesäloma.
Mutta sitten muistin, että opettajien täytyy kestää minun villejä vekaroita... En oikein ehdi kasvattamaan kun olen aina töissä.
On näköjään sitkeä myytti että kaikilla opettajilla olisi 3kk kesäloma, ei muuten ole. Siitä vaan opettajaksi sitten. Miksi rupesit hoitajaksi jos paljon palkkaa haluat?
Minulla on edessäni oma viimeisin palkkakuitti, joka kertoo että veronalainen ansio 2078,96 ja maksetaan 1488,95. Olen sairaanhoitaja, alalla 15 vuotta.
Toki ansaitsin paremmin ennen kun tein vuorotyötä. Mutta onko ihmisen pakko tehdä kolmivuorotyötä tullakseen toimeen palkallaan?
Hoitajat, jotka uskoivat vaalilupauksiin?
Media, joka lietsoi näitä lupauksia?
Poliitikot, jotka lupasivat "liikoja"?
Kansa, joka kyllä olisi antanut, kunnes tajusi että se menisi omasta kukkarosta?
Kuntatyönantaja, joka ei voinut antaa yhden ammattiryhmän saada enemmän?
Muut kuntatyöntekijät, jotka eivät suoneet hoitajille enemmän?
poskelleen. Luvattiinko vaaleissa korjata jonkun muun ammattiryhmän palkkauksen epäkohdat kuin hoitajien?
Kuitenkin kävi niin, että hoitajat hyötyivät palkkaratkaisusta vähiten.
Hoitajia syyllistetään veroprosentin korotuspaineista. Ovatko he ainut työntekijäryhmä kuntasektorilla? Eivätkö muiden ammattiryhmien palkankorotukset nyt ja aikaisemmin ole uhka veroprosentille?
Kunnilla on kuitenkin aina ollut varaa maksaa kunnon palkkaa monille muille ammattiryhmille mutta ei hoitajille (ja muille naisvaltaisille aloille).
Vaikka hoitajat saisivatkin 25 % korotukset, eivät he siltikään pääse lähelle opettajien palkkoja (jos eivät tee vuorotyötä kuten eivät tee opettajatkaan).
Toki opettaja on palkkansa ansainnut. Mutta niin ovat hoitajatkin.
Tehy tavoittelee sairaanhoitajalle 2190 euron vähimmäispalkkaa. Siihen sairaanhoitajan palkka nousisi tuolla 25 %:n korotuksella. Kuulostaako se niin valtavan suurelta palkalta ettei sairaanhoitaja ole sitä ansainnut?
En yhtään ihmettele, että hoitajat vaihtavat alaa tai lähtevät ulkomaille. Niin tekisivät muutkin ammattiryhmän edustajat, jos heidän palkkansa polkisi paikallaan vuosikymmeniä.
lähi- ja perushoitajien ajattelevan hoitajien palkankorotustoiveista?
Tehy tavoittelee lähihoitajien vähimmäispalkaksi 1990 euroa. Ei mielestäni ollenkaan huonoa.
Ei tuo hallituksen antama rahasumma mikään iso ollut...
Kateus syntyy kurjuudesta ja on perisynti.
Melko paha juttu. Onko enää asiaa taivaaseen??
Jää vähempi nettoa.
Ei tyhmä ole se, joka lupaa vaan se joka lupauksiin uskoon.
Kyllä poliitikot tämän teesin osaa...
itsellä 2044,36e brutto sisältää itavuorolisän (80e), käteen 1320,16e. sullahan on pienempi veroprosenttikin kun mulla.
asuntovelkaa, pitää verot kohtuullisina.
Virkailija nauroi minut ulos..
sanoi että noilla tuloilla ei tipu pankista rahaa. Ikuinen vuokranmaksaja=sairaanhoitaja.
Kokoomus otti vaalivoiton ja vaalilupaustensa mukaan hallituksessa ollessaan antoi 150 milj. euroa matalapalkkatyön tukipaketiksi. Ei summa mahdottoman iso ole, mutta jos se olisi jaettu kuten oli tarkoitus, summan vaikutus matalapalkkaiselle naiselle olisi ollut suurempi.
Miksi hallitus ei korvamerkinnut rahoja tarkemmin? Nyt osingolle pääsivät kaikki kuntatyöntekijät, mm. lääkärit, opettajat, insinöörit; alat jotka eivät ole matalapalkka-aloja.
Miksi kuntatyönantaja ei voinut olla jämäkämpi rahojen jaossa, kyllä hän tiesi että rahat oli tarkoitus suunnata matalapalkka-aloille ja erityisesti hoitajille vaalilupausten mukaan.
Nyt hoitajat syyttävät hallitusta ja erityisesti Jyrki Kataista: "Jyrki, Jyrki älä tyrki, vaan tee joskus miehen työ, älä sanojasi syö."
Kyllä tässä mokaajia riittää. Ja nyt tilanne on se, että ainoat syylliset ovat ahneet hoitajat, jotka lähtivät työtaistelun keinoin hakemaan oikeutta itselleen.
Kuka palkka tälläisen irtisautuneen hoitsun? Sehän vaarantaa työyhteisön. Lietsoo taas vaikka mitä kapinoita. Pysyköön kortistosa ja työnhakukurseilla.
Olen niin täynnä tätä työtä että lähes joka päivä harkitsen irtisanoutumista. Muutamana päivänä olen jo aloittanut tehdä lappua, mutta antanut vielä olla. Olen miettinyt että lähes saman palkan saisin siivoamalla tai lehtiä jakamalla -eikä tarvitsisi kuluttaa itseään loppuun, kun siitä ei edes hyödy taloudellisesti.
En vain jaksaisi tehdä enää tuplavuoroja, tulla vapaapäivältä töihin, ottaa vastaan aggressiivisten ja sekavien potilaiden nyrkistä ja vielä siivota heidän oksennuksensa ja muut jätöksensä.
Että saat saman, 1500-1600 on mahdollisuuksien rajoissa.
vaihtamasta alaa?
hoitajia yhä vähemmän,joudut vielä enemmän ponnistelemaan.Valittaa et voi ,saithan lisää liksaa ja asiakkaat ovat vielä vaativampia ja huonompikuntoisempia.Siitä ei päästä mihinkään,hoitaminen on kutsumustyötä.Raha ei ratkaise.
40 000 hoitajaa onkin jo vaihtanut alaa.
Kohtahan se nähdään kuka ottaa ja kuka antaa mitäkin!Paha virhe on jos ei asiaa saada sovittua vaan hoitajat päästetään eroamaan!
Mikähän valtio selleisen riskin ottaa??
Kenties Irak, Venäjä, vaiko Ruotsi???
oletko vähän pihalla? Oletko kuntatyönantaja?