Eroko edessä

Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa 2 vuotta, yhdessä 6. Itse olen 24 ja mies 31. Ongelmanamme on jatkuva riitely, joka yltyy vain pahemmaksi kerta kerralta. Olimme pitkään suhtkoht onnellinen pari, mutta ajan kuluessa minusta rupesi tuntumaan, että miehelläni on elämässään miljoona muuta asiaa minun lisäkseni, eikä hänellä enää riitä aikaa eikä halua olla kanssani. Olemme puhuneet asiasta, mies on itsekin myöntänyt ongelman, ja luvannut jättää aikaa meillekin. Tosiasiassa emme ole tehneet mitään suhteemme hyväksi enää pariin vuoteen, mies ei vain suostu mihinkään ehdotukseeni.
Nyt olemme ruvenneet riitelemään yhä pahemmin ja pahemmin. Tänään tuli sanaharkkaa, kun mies meni ominpäin kassiani penkomaan, vaikka sanoin että antaisi sen olla. Menin toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja nappasin käteeni paperin jonka repäisin. Mies hermosti tästä täysin ja tuli raivoissaan hyppimään sängylle hajottaen sen tahallaan.
Muutenkin hän suuttuessaan tuhoaa tavaroita ja syyttää sitten minun provosoivan häntä moiseen käytökseen. Ja kielenkäyttö on aivan kamalaa, mies syytää niskaani pahimmat loukkaukset mitä keksii, sanoo mitä tahansa loukatakseen minua. Muutenkin käytös on välillä todellakin pelottavaa, vaikka mies ei ole koskaan käsiksi käynytkään. Hän kuitenkin väittää rakastavansa ja haluavansa elää jatkossakin kanssani. Olen aivan ymmälläni hänen käytöksestään. Mielestäni rakkaalle ihmiselle ei huudeta törkeyksiä ja loukkauksia. Muutenkin mies tuntuu kohtelevan minua kuin ilmaa, ellei sitten huuda jostakin. En muista milloin olisi tullut vapaaehtoisesti jotain nättiä sanomaan, tai edes jutelleen muuten vain kanssani. Sanoo vain olevansa hiljainen. Tosiasiassa meillä ei mielestäni ole enää mitään puhumista keskenämme, ei muuta kuin ruokaostokset tai televisiokanavan sopiminen. Emme tee mitään yhdessä, olemme mielestäni kasvaneet täydellisesti erillemme, mutta mies väitää kaiken olevan omasta mielestään kunnossa.
Itse olen kovastikin yrittänyt purkaa tilannetta johonkin suuntaan, yrittänyt keskustella, tai keksiä yhteistä tekemistä, mitä tahansa, mutta ei mies vain lähde mukaan. Nykyisin tuntuukin turhalta edes yrittää, ja lähtöaikeet ovat kovasti ruvenneet pyörimään mielessä.
Meillä on myös vajaa 2-vuotinen lapsi, en haluaisi tämänkään enää todistavan riitojamme. Tottahan nämä pelottavat lasta, haluaisin vain pois tämän kanssa, elämän jossa voisimme olla onnellisia, koska mieheni kanssa tämä ei selvästikään onnistu. Mutta lähteminen vain pelottaa, kumpi olisi lapselle paremmaksi, ja kuinka tulisin toimeen omillani? Mies käy töissä ja itse olen kotona lapsen kanssa, miten selviäisin taloudellisesti?
Olenko vain yliherkkä, niin kuin mieheni väitää, vai onko muidenkin parien arki tälläistä?
61488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olla miljoona muuta asiaa elämässä kuin pelkkä puoliso. Läheisriippuvuus tappa minkä tahansa suhteen. Keksi sinäkin itsellesi aktiviteetteja äläkä odota miehesi tuovan niitä elämääsi kuin "Manulle illallisen"

Sinun on itse kyettävä rakentamaan onnesi, olla vastuussa hyvinvoinnistasi, se kuuluu aikuisuuteen.

Äänestä

on parempi olla yhden tyytyväisen vanhemman kanssa kuin kahden riitelevän. Nyt laitatte lapsenne maksamaan omista ongelmistanne.

Äänestä
  • parisuhteeseenne. Viestinnästäkin voi oppia.

    Äänestä

lapsen takia ei ainakaan kannata olla yhdessä. muistan lapsuuteni kun isä ja äiti vaan riiteli aina..odotin päivää jolloin kaikki olisi hyvin,mutta sitten ne eros ja toivoin että ne olis tehnyt sen jo sillon kun olin vielä pieni..olis jääny ne riidat näkemättä. ja joo..kuulostaa tutulta..itselle en halua lasta kun suhde on nytkin riitaa vaan. kannattaisi kuitenkin yrittää hakea apua..ennen kuin heittää pyyhkeen kehään.

Äänestä
  • meillä ollu välillä hiukkasen samanlaista, yritetään kuitenkin välillä sopia ja jatkaa, mä haluaisin keskustella (varmaan loputon tarve), mies taas ei häipyy jonnekki ku pinna palaa, mä taas saatan suutuksissani vaikka viskata jonkun tavaran(ei hyvä).....

    Äänestä

minulla ollut entisen että nykyisen puolison kanssa.

Nykyisin (huom. kirjoitin uuden aloituksen huohon ylemmäs) mies on aivan liian paljon menossa. Näin ei pitänyt mennä vaan se pirun rahanahneus pistää miehen kokoajan töihin.

Meilläkin riidelty tästä asiasta ja enemmän kuin uskotkaan. Tottakai miestä tarvitaan kotonakin!! Mikäs puoliso ja parisuhde/perhe se on missä miestä ei koskaan näy? Ei minusta normaali ainakaan.

Ja juu, jonkun on töitä tehtävä, mutta rajansa kaikella! Mekin tultaisi toimeen PALJON pienemmilläkin tuloilla.. mies se vaan on tottunut elämään leveesti, joten ei ymmärrä mitä ajan takaa.

Ymmärrän sinua, tiedän että ketuttaa ja potutaa, me taistellaan tälläkin hetkellä saman asian kanssa!! Kun joku ratkaisu tulisikin asiaan...

Meillä tuota tavaroiden hajottamista ja väkivaltaakin esiintyi ihan suhteen ekan puolivuotta. Mies oli mustis ja oli vihainen siitä kun olin aina juhlimassa (ymmärrän jos siitä on vihainen) väkivalta ja tavaroiden hajottaminen oli aivan uskomatonta/silmitöntä!! Siitä päästiin kun tulin raskaaksi ja mies pääsi samalla mustasukkaisuus-tunteestaan eroon..

En oikein tiedä miten sinua auttaa, kun itse painin melkeinpä saman asian kanssa. Ainoa ero että mies ei menetä hermojaan nykyisin, koittaa viimeiseen asti olla riitelemättä. Mutta kun samalla kun välttää riitoja, välttelee muitakin asioita, ei ymmärrä sanomaani joten joudun napisemaan välillä. Kun ei nalkutusta ymmärää, suutun. Lopulta ollaan siinä pisteessä että minä haluan eron ja mies ei ja pelästyy puheitani. Silti mikään ei muutu!!

Ja mistään teinimiehestä ei täälläkään kyse, vaan 36v mies ja minä 23.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wulfie kirjoitti:

Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa 2 vuotta, yhdessä 6. Itse olen 24 ja mies 31. Ongelmanamme on jatkuva riitely, joka yltyy vain pahemmaksi kerta kerralta. Olimme pitkään suhtkoht onnellinen pari, mutta ajan kuluessa minusta rupesi tuntumaan, että miehelläni on elämässään miljoona muuta asiaa minun lisäkseni, eikä hänellä enää riitä aikaa eikä halua olla kanssani. Olemme puhuneet asiasta, mies on itsekin myöntänyt ongelman, ja luvannut jättää aikaa meillekin. Tosiasiassa emme ole tehneet mitään suhteemme hyväksi enää pariin vuoteen, mies ei vain suostu mihinkään ehdotukseeni.
Nyt olemme ruvenneet riitelemään yhä pahemmin ja pahemmin. Tänään tuli sanaharkkaa, kun mies meni ominpäin kassiani penkomaan, vaikka sanoin että antaisi sen olla. Menin toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja nappasin käteeni paperin jonka repäisin. Mies hermosti tästä täysin ja tuli raivoissaan hyppimään sängylle hajottaen sen tahallaan.
Muutenkin hän suuttuessaan tuhoaa tavaroita ja syyttää sitten minun provosoivan häntä moiseen käytökseen. Ja kielenkäyttö on aivan kamalaa, mies syytää niskaani pahimmat loukkaukset mitä keksii, sanoo mitä tahansa loukatakseen minua. Muutenkin käytös on välillä todellakin pelottavaa, vaikka mies ei ole koskaan käsiksi käynytkään. Hän kuitenkin väittää rakastavansa ja haluavansa elää jatkossakin kanssani. Olen aivan ymmälläni hänen käytöksestään. Mielestäni rakkaalle ihmiselle ei huudeta törkeyksiä ja loukkauksia. Muutenkin mies tuntuu kohtelevan minua kuin ilmaa, ellei sitten huuda jostakin. En muista milloin olisi tullut vapaaehtoisesti jotain nättiä sanomaan, tai edes jutelleen muuten vain kanssani. Sanoo vain olevansa hiljainen. Tosiasiassa meillä ei mielestäni ole enää mitään puhumista keskenämme, ei muuta kuin ruokaostokset tai televisiokanavan sopiminen. Emme tee mitään yhdessä, olemme mielestäni kasvaneet täydellisesti erillemme, mutta mies väitää kaiken olevan omasta mielestään kunnossa.
Itse olen kovastikin yrittänyt purkaa tilannetta johonkin suuntaan, yrittänyt keskustella, tai keksiä yhteistä tekemistä, mitä tahansa, mutta ei mies vain lähde mukaan. Nykyisin tuntuukin turhalta edes yrittää, ja lähtöaikeet ovat kovasti ruvenneet pyörimään mielessä.
Meillä on myös vajaa 2-vuotinen lapsi, en haluaisi tämänkään enää todistavan riitojamme. Tottahan nämä pelottavat lasta, haluaisin vain pois tämän kanssa, elämän jossa voisimme olla onnellisia, koska mieheni kanssa tämä ei selvästikään onnistu. Mutta lähteminen vain pelottaa, kumpi olisi lapselle paremmaksi, ja kuinka tulisin toimeen omillani? Mies käy töissä ja itse olen kotona lapsen kanssa, miten selviäisin taloudellisesti?
Olenko vain yliherkkä, niin kuin mieheni väitää, vai onko muidenkin parien arki tälläistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu