Kahtia

Terttu Savola (Köyhien asialla) kertoo Helsingin uutisissa, kuinka hän oli Eduskunnan tiloissa pidetyssä seminaarissa, jossa on pohdittu lasten köyhyyttä.

Siellä joku kansanedustaja oli todennut olevansa ihmeissään tilanteen luisumisesta käsistä ja siitä, että tilanne on hankaloitunut 1970-luvusta, jolloin kaikki lapset olivat suunnilleen yhtä köyhiä tai rikkaita. Hän kertoi voivansa antaa lapselleen melkein mitä vaan ja lapsi täytyy laittaa 1000 euroa maksavaan jalkapalloryhmään, koska halvempiin ryhmiin, missä köyhempiä on, hän ei halua lastaan laittaa.

Että silleen.
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jakamista... kirjoitti:

Terttu Savola (Köyhien asialla) kertoo Helsingin uutisissa, kuinka hän oli Eduskunnan tiloissa pidetyssä seminaarissa, jossa on pohdittu lasten köyhyyttä.

Siellä joku kansanedustaja oli todennut olevansa ihmeissään tilanteen luisumisesta käsistä ja siitä, että tilanne on hankaloitunut 1970-luvusta, jolloin kaikki lapset olivat suunnilleen yhtä köyhiä tai rikkaita. Hän kertoi voivansa antaa lapselleen melkein mitä vaan ja lapsi täytyy laittaa 1000 euroa maksavaan jalkapalloryhmään, koska halvempiin ryhmiin, missä köyhempiä on, hän ei halua lastaan laittaa.

Että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu