Mitä vinkkejä antaisitte?

Hei!
Millaisia vinkkejä te antaisitte minulle? Olen nyt jutellut parin päivän ajan erään erittäin mukavan tuntuisen miehen kanssa. Löysin hänen ilmoituksensa suomi24:n treffipalstalta, vaihdettiin messengerosoitteita ja nyt olemme todella paljon tämän parin päivän aikana jutelleet. Meillä tuntuu olevan samanlaisia kiinnostuksen kohteita todella paljon ja muutenkin jutut menee hyvin yksiin.

Kysyisinkin nyt teiltä, että kuinka kauan kannattaisi odottaa, ennen kun kannattaa alkaa sopimaan tapaamista treffeillä ihan livenä? Kovasti mieli tekisi tavata, mutta jotenkin pelottaa. Entä jos tapahtuu jotain kamalaa, kun niitäkin ikävästi päättyneitä tapauksia on sattunut ja niistä on kuultu. Tämä netistä löytämäni mies ei kyllä vaikuta ollenkaan sellaiselta ja olemme jutelleet siitäkin, kuinka kannattaa olla varovainen nettituttavuuksiemme kanssa ja olemme molemmin puolin vannoneet toisillemme, ettemme todellakaan ole mitään häiriköitä tai huijareita.

Kuinka tässä nyt tulisi edetä? Ollaan suunniteltu, että joskus nähtäisi, mutta mitään ajankohtaa ei olla ehdoteltukaan. Millainen paikka teidän mielestä olisi hyvä tapaamiselle? Ja entä jos tapahtuu jotain kamalaa, jos tapaaminen päättyy ikävästi. Tosiaan niin kuin sanoin, en usko tätä... Mutta silti niin varovaisena pelottaa.

Kiitos jo etukäteen teille vinkeistä! :)
82168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Okei, ihan ensin minkä ikäisiä olette? Jos olet alle 18, ja mies sinua selkeästi vanhempi, niin neuvon unohtamaan koko jutun. Jos ei ole iän puolesta mitään probleemaa, niin menette kahville jonnekin julkiseen tilaan (vaikka kahvilaan:D). Vaihdatte puhelinnumerot mesessä, ja katsot vaikka findista löytyykö sen nimistä tyyppiä. Salattujen numeroiden pitäjät epäilyttävät ainakin itseäni... Ja mikä tärkeintä, kerro jollekin että olet menossa treffeille, ja milloin olet tulossa sieltä pois. Ei pitäisi olla ongelmia näillä neuvoilla. Mutta jos asia vaivaa sinua kovin, niin eihän sinne ole pakko mennä.

Äänestä
  • Itse kerron sukunimeni ja puhelinnumeroni vasta tapaamisen jälkeen, enkä välttämättä silloinkaan aivan ensi tapaamisella. Haluan huomioida tässä oman turvallisuuteni, sillä puhelinnumeroni tietäminenhän tarkoittaa käytännössä myös nimeni ja osoitteeni tietämistä. Olen tavannut netin kautta muutamia miehiä, jotka ovat olleet juuri sellaisia kuin etukäteen kertoivatkin, joten suhtaudun aika levollisin mielin tapaamisiin, vaikka haluankin varmistaa selustani.

    Äänestä

"Kysyisinkin nyt teiltä, että kuinka kauan kannattaisi odottaa, ennen kun kannattaa alkaa sopimaan tapaamista treffeillä ihan livenä? Kovasti mieli tekisi tavata, mutta jotenkin pelottaa. Entä jos tapahtuu jotain kamalaa, kun niitäkin ikävästi päättyneitä tapauksia on sattunut ja niistä on kuultu."

Semmonen vinkki että ei ne pelottavat tapaukset yhtään sen paremmiksi muutu vaikka odottaisitkin X määrän päiviä tai viikkoja. Vastaavasti ei se oikeakaan muutu hirviöks jos tapaat sen päivän aikasemmin kun joku suositteli. Eli ajalla ei ole minkään valtakunnan merkitystä, vaan sillä miltä sinusta tuntuu.

Vaihtakaa kuvat ja sitten sopikaa joku kahvikupposen ryystämien jossain tai käpytelkää toria ympäri pari kierrosta tms... Ei se niin vaikeeta ole.

Aistit kehittyvät omien kokemuksen myötä - ei toisten.

Äänestä

siellä netissä on. Minä olen käynyt kahden vuoden aikana tosi monilla treffeillä. Vaikka en ole vielä tavannutkaan sydämeni valloittajaa, kokemukseni treffeistä ovat olleet hyviä. Useimmat treffit ovat olleet kahvilatreffejä. Kaikki tapaamani miehet ovat olleet herrasmiehiä. Joitakin olen tavannut sitten useammin ja kahden kanssa on yritetty seurustelunkaltaista tilaakin. Osan kanssa chattaillaan vieläkin ystävinä. Ei tarvitse pelätä...voihan niitä "pahoja2 miehiä tavata sitäpaitsi missä vain esimerkiksi tanssipaikalla. Onnea vaan yritykselle.

Äänestä

"Millainen paikka teidän mielestä olisi hyvä tapaamiselle?"

Ehdottomasti julkinen. Ei siis kummankaan kotona tms.

"Entä jos tapahtuu jotain kamalaa, kun niitäkin ikävästi päättyneitä "

Voit tehdä esimerkiksi seuraavan kokeen:

Kerro miehelle ennen kuin sovit treffejä jostakin itsellesi tärkeästä tapahtumasta. Esimerkiksi, miten veljesi lonkka murtui, mutta lonkkamurtuma ei ollutkaan niin paha kuin luulit ja hän pääsi jo sairaalastakin. Voit keksiäkin tapauksen, sen ei tarvitse olla tosi. Tärkeää on, että teet selväksi, että tuo tapaus oli sinulle todella tärkeä.

Kun olet kertonut miehelle tuon tapauksen, odota viikko ja katso, ottaako hän tapauksen puheeksi. Siis tuossa "lonkkamurtumajutussa" tiedustelee esimerkiksi, että miten veljesi lonkka jaksaa ja miltä sinusta tuntuu.

Jos hän ei ota tapausta puheeksi reilun viikon aikana,ota vaivihkaa se itse uudelleen puheeksi. Esimerkiksi: "Vein aamulla veljeni työhön kun hänen sairaslomansa päättyi..." Jos hän ei muista lainkaan tuota "lonkkamurtumaa", kannattaa dumpata hänet. Testin tarkoituksena on osoittaa, että välittääkö hän sinusta aidosti.

Jos hän läpäisee testin, niin mahdollisuudet saada mukavat treffit paranevat.

Äänestä
  • Entä sitten kun tuo vale veljen loukkaantumisesta paljastuisi? Kyllä loppuisi luottamus ja suhde siihen heti.

    Itse en ole kiinnostunut naisista, jotka oletusarvoisesti suhtautuvat miehiin epäilevästi tai peläten. Arvostan rohkeutta, avoimuutta ja reiluutta.

    Äänestä

  • Huh!... No ompas se nykyaan monimutkaista. Onneksi olen jo naimisissa.

    Äänestä

"olemme molemmin puolin vannoneet toisillemme, ettemme todellakaan ole mitään häiriköitä tai huijareita"

hauska kommentti. jos mies on häirikkö tai huijari niin silloin varsinkin vannoo että EI ole sellainen...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


varovainen treffeillä kirjoitti:

Hei!
Millaisia vinkkejä te antaisitte minulle? Olen nyt jutellut parin päivän ajan erään erittäin mukavan tuntuisen miehen kanssa. Löysin hänen ilmoituksensa suomi24:n treffipalstalta, vaihdettiin messengerosoitteita ja nyt olemme todella paljon tämän parin päivän aikana jutelleet. Meillä tuntuu olevan samanlaisia kiinnostuksen kohteita todella paljon ja muutenkin jutut menee hyvin yksiin.

Kysyisinkin nyt teiltä, että kuinka kauan kannattaisi odottaa, ennen kun kannattaa alkaa sopimaan tapaamista treffeillä ihan livenä? Kovasti mieli tekisi tavata, mutta jotenkin pelottaa. Entä jos tapahtuu jotain kamalaa, kun niitäkin ikävästi päättyneitä tapauksia on sattunut ja niistä on kuultu. Tämä netistä löytämäni mies ei kyllä vaikuta ollenkaan sellaiselta ja olemme jutelleet siitäkin, kuinka kannattaa olla varovainen nettituttavuuksiemme kanssa ja olemme molemmin puolin vannoneet toisillemme, ettemme todellakaan ole mitään häiriköitä tai huijareita.

Kuinka tässä nyt tulisi edetä? Ollaan suunniteltu, että joskus nähtäisi, mutta mitään ajankohtaa ei olla ehdoteltukaan. Millainen paikka teidän mielestä olisi hyvä tapaamiselle? Ja entä jos tapahtuu jotain kamalaa, jos tapaaminen päättyy ikävästi. Tosiaan niin kuin sanoin, en usko tätä... Mutta silti niin varovaisena pelottaa.

Kiitos jo etukäteen teille vinkeistä! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu