väärä valinta

Vuosia on mennyt mutta en voi elää paivääkään muistamatta tai ahdistumatta. Minä joka iloisena ja toiveikkaana sain haluamani työpaikan olin onneni kukkuloilla. Meno oli hektistä se ei haitannut. Nautin työnteosta jota jouduin lähes itse opettelemaan kun kellään ei ollu aikaa opettaa. Aluksi en piitannut siitä ettei pomo pitänyt minusta ajattelin että ajan kanssa kun yritän parhaani. Mutta tilanne ei parantunut siltä osin sain kaikella lailla negatiivista palautetta milloin asenteestani milloin muusta. Pelkäsin enää mennä yhteisiin tilaisuuksiin en hallinnut itseäni olin loppumattaman väsynyt valvottuani yöt kuukausia. Voitte varmaan arvata miten kävi. Tuli aamu että olisin ennen kuollu kuin menny takasin. Tänä päivänä en voi mennä lähellekään entistä työpaikkaa voin pahoin. En juuri kotoa poistu ei ole mitään enää odotettavana. Valitsin väärin koko elämä tuhoutui.
3528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarinasi on sama kuin minunkin. Sain lautakunnan puoltamana työpaikan, koska olin yksinhuolta. Siitäkös selän takana kateus alkoi, valtava syrjintä, kukaan ei puhut kunnolla, aina erimieltä. Usein laitettiin uudesti työ tekemään, niin kun en osaisi, en tiennyt TYÖPAIKKAKIUSAAMISESTA mitään kun jälkeen päin olen lukenut aiheesta kirjoja.Missään muissa työpaikoissa ei näin hankali ole mulle oltu. Nyt on sitten sun rakennettava uudestaan itsetunto ja mieluummin pantava ystäväpiirikin uusiksi. Näin kävi mulle. Kerro kuulumisiasi, voin jopa neuvoa jotain.

Äänestä

Minulla on samalainen tilanne meneillään. Aloitin pari vuotta sitten uudessa työpaikassa, olin iloinen ja yhteistyökykyinen, aina valmis tekemään kaikkea jotta myös oppisin kaiken. Kesti kuitenkin tovin ennen kun tajusin kuinka sairas ja tulehtunut työilmapiiri oli/on ja tämä on alkanut nakertamaan minun vointiani ja voimiani. Vittuilun ja selän takana puhumisen takia olen menettänyt työiloni, enää en nauti työteostani. Työpaikassani on "kaksi leiriä" jotka vahtivat uutta työntekijää silmät ja korvat tarkkana. Heti alkaa supina ja yrmeät ilmeet, jos edes puhut toisen "leiriläisen" kanssa. Hyväntuulisuuteni on kadonnut kokonaan tämän takia, en enää haluaisi työskennellä heidän kanssa. Kaikkea pahaakin on tapahtunut kohdallani, enkä pysty niistä täällä kertomaan, koska aivan varmasti joku heistä tämänkin lukee.
Pahoillani olen ollut myös siitä, että selän takana osataan tehdään omat, virheelliset, johtopäätökset tekemisistäni, eikä osata tulla suoraan kysymään. En enää puhukaan paljon, koska siitäkin he saavat aiheen tehdä omia johtopäätöksiä. Metsästän jo uutta työpaikkaa itselleni, sekin on vaikeaa, tarjolla kun ei ole monta vaihtoehtoa.

Äänestä

Itse hiukan vastaavassa tilanteessa olevana kannustaisin sinua muutamalla sanalla seuraavasti.
Nautit työstäsi vaikka kukaan ei osannut sinua siihen ohjata, mikä on merkki siitä, että sopeudut hyvin uusiin tilanteisiin ja pidät haasteista. Se, että vaikka pomosi ei tätä osaa ei vähennä sinun ammatillista osaamistasi ja itsetuntoasi piiruakaan.

Pahinta mitä voit tehdä on jäädä kotiin kieriskelemään. On vaikeaa lähteä uudestaan liikkeelle, mutta se palkitsee lopulta. Mieti mitä ihan oikeasti haluat olla ja tehdä. Itse sinnittelen edelleen samassa kusettajafirmassa osaamattoman johdon alaisena, mutta jaksan hyvin, koska tiedän hallitsevani työni suvereenisti ja olen myös keksinyt itselleni varoventtiilejä. Minulle fyysisestä kunnosta huolehtiminen ja ulkoilu on myös henkistä hyvinvointia ja olen löytänyt myös ihanan vapaaehtoistyöryhmän, josta saan takaisin kaiken sen mitä itse annan ja vielä enemmän. Työtä ja ihmisarvoa ei mitata pelkässä rahassa, ja mitä lyhytnäköisemmin pelkkää rahaa tavoittelee, sitä kauemmas tavoitteet lipuvat (esimerkkinä nykyinen tappiollinen työnantajani).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hengitän muuten olen kuollut kirjoitti:

Vuosia on mennyt mutta en voi elää paivääkään muistamatta tai ahdistumatta. Minä joka iloisena ja toiveikkaana sain haluamani työpaikan olin onneni kukkuloilla. Meno oli hektistä se ei haitannut. Nautin työnteosta jota jouduin lähes itse opettelemaan kun kellään ei ollu aikaa opettaa. Aluksi en piitannut siitä ettei pomo pitänyt minusta ajattelin että ajan kanssa kun yritän parhaani. Mutta tilanne ei parantunut siltä osin sain kaikella lailla negatiivista palautetta milloin asenteestani milloin muusta. Pelkäsin enää mennä yhteisiin tilaisuuksiin en hallinnut itseäni olin loppumattaman väsynyt valvottuani yöt kuukausia. Voitte varmaan arvata miten kävi. Tuli aamu että olisin ennen kuollu kuin menny takasin. Tänä päivänä en voi mennä lähellekään entistä työpaikkaa voin pahoin. En juuri kotoa poistu ei ole mitään enää odotettavana. Valitsin väärin koko elämä tuhoutui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu