Tere. Vaimo tunnusti reilu kk sitten pettäneensä minua työkaverinsa kanssa, vieraassa kaupungissa 6 kk työskennellessään. Seksiä ei kuulemma ollut, mutta suutelua ja syvällisiä keskusteluja koko kesän ajan. Olimme ehkä riidelleet keskivertoa enemmän ennen ja myöskin kesän aikana, mutta jotenkin tunsin että parempaan suuntaan oltiin menossa ja siihen aktiivisesti itse yritin vaikuttaakin omalla käytöksellä. Vaimo oli ollut koko kesän etäinen.
Varasimme mm. pariterapiaajan. Viikko paljastuksen jälkeen kun hän oli vakuutellut ettei moinen enää jatku, näin erään hänen tekstiviestin jonka hän oli tälle miehelle laittanut (siis lähettänyt vko:n tunnustuksen jälkeen). Siinä oli kuinka huono olo hänellä on suhteessamme. (En ikinä ole ennen tutkinut toisen tekstiviestejä, mutta nyt epäilys oli aiemmin herännyt hänen salaillessaan puhelintaan.)
Jotenkin tästäkin jatkoimme, mutta epäilys tietysti vaimoani kohtaan jäi kunnes eilen kun olin tyhjentämässä keräyspaperikoria, huomasin vaimoni kauppakuitin parin kk:n takaa vieraalta paikkakunnalta. Siinä oli ostettu kondomeja. Vaadin puhelimessa selitystä. Hän kielsi aluksi ettei kuitti ollut hänen. Lopulta hänen oli kuitenkin tunnustettava, että se oli hänen, ja että jospa se olikin ostettu minun vierailuani varten. No en ollut lähiaikoina menossa tapaamaan häntä vieraalle paikkakunnalle ja meillä on kotonakin omat kumimme.
Hän kuitenkin sitkeästi vakuuttaa, ettei seksiä ole ollut ja jotenkin tavallaan sen jopa uskon. Mutta tuo kuitti todistaa, että seksiä on ainakin ajateltu.
Meillä on mennyt paremmin tuon ensimmäisen paljastuksen jälkeen ja aloin jopa jotenkin uskoa huomiseen. Nyt on taas matto vedetty alta. Pitäisikö minun antaa anteeksi vielä tämäkin, vaikkei hän sitä itse ensimmäisellä kerralla tunnustanutkaan. Meillä on yhteinen omistusasunto, muttei lapsia, 6 v yhdessä.
Jotenkin haluaisin vielä uskoa huomiseen, mutta pitäisikö minun eroa hänestä.
Varasimme mm. pariterapiaajan. Viikko paljastuksen jälkeen kun hän oli vakuutellut ettei moinen enää jatku, näin erään hänen tekstiviestin jonka hän oli tälle miehelle laittanut (siis lähettänyt vko:n tunnustuksen jälkeen). Siinä oli kuinka huono olo hänellä on suhteessamme. (En ikinä ole ennen tutkinut toisen tekstiviestejä, mutta nyt epäilys oli aiemmin herännyt hänen salaillessaan puhelintaan.)
Jotenkin tästäkin jatkoimme, mutta epäilys tietysti vaimoani kohtaan jäi kunnes eilen kun olin tyhjentämässä keräyspaperikoria, huomasin vaimoni kauppakuitin parin kk:n takaa vieraalta paikkakunnalta. Siinä oli ostettu kondomeja. Vaadin puhelimessa selitystä. Hän kielsi aluksi ettei kuitti ollut hänen. Lopulta hänen oli kuitenkin tunnustettava, että se oli hänen, ja että jospa se olikin ostettu minun vierailuani varten. No en ollut lähiaikoina menossa tapaamaan häntä vieraalle paikkakunnalle ja meillä on kotonakin omat kumimme.
Hän kuitenkin sitkeästi vakuuttaa, ettei seksiä ole ollut ja jotenkin tavallaan sen jopa uskon. Mutta tuo kuitti todistaa, että seksiä on ainakin ajateltu.
Meillä on mennyt paremmin tuon ensimmäisen paljastuksen jälkeen ja aloin jopa jotenkin uskoa huomiseen. Nyt on taas matto vedetty alta. Pitäisikö minun antaa anteeksi vielä tämäkin, vaikkei hän sitä itse ensimmäisellä kerralla tunnustanutkaan. Meillä on yhteinen omistusasunto, muttei lapsia, 6 v yhdessä.
Jotenkin haluaisin vielä uskoa huomiseen, mutta pitäisikö minun eroa hänestä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minun ex petti minua ja lähti vieraan mukaan mutta pian katui ja halusi tulla takaisin. Otin hänet vastaan ja annoin anteeksi. Jotain kuitenkin särkyi enkä enää sittenkään pystynyt luottamaan häneen vaikka aluksi itsekin niin luulin. Niin kaksinaamaisesti esitti minulle rakastunutta ja kuitenkin yhtäkkiä, ennaltaarvaamatta jätti.. oli pitänyt kahta suhdetta yllä aivan kuten sinun vaimosikin.
Aloin koko ajan miettiä valehteleeko hän minulle uudestaan.. se joka valehtelee kerran tai jopa kahdesti voi tehdä sen milloin vain uudestaan.
Lopulta minun oli pakko erota exästä koska en kestänyt niitä paineita ja henkisiä tuskia kun vain koko ajan mietin mitä hän milloinkin tekee,, missä on ja pettääkö. Luotto oli mennyt eikä suhdetta voi olla jos ei kertakaikkian pysty luottamaan toiseen. Hän pystyi kirkkain silmin valehtelemaan että olin hänen ainoa rakkautensa.. olisi edes sanonut että ei ole varma meistä tmv. mutta koko ajan vain kertoi rakastavansa minua ja sitten yhtäkkiä lähtee toisen mukaan. Miten semmoiseen ihmiseen enää voi luottaa jos hän kertoo rakastavansa..valhettako se on tälläkin kertaa.
Ei sanoin minä ja nyt olen paljon tasapainoisempi ihminen ja tunnen itseni arvokaammaksi kun en enää kieri siinä mudassa, jonka hän eteeni laittoi.
Kiitokset hyvistä ja kannustavista vastauksista. Tätä palstaa lukee näköjään vähän fiksummat ihmiset.
Minun tapauksessani vaimo ei ole enää aikoihin edes sanonut rakastavansa minua, kuten ennen teki lähes joka viikko. Se ja hellyyden puutehan minut aikoinaan sai heräämään, että jotakin on vialla.
Vaikka joskus pystyisinkin antamaan anteeksi (mitä tällä hetkellä epäilen) en varmasti unohda tällaista kokemusta ikinä. Siksi toisen tekemisten ja menemisten epäily ja tavaroiden tutkiminen (valitettavasti) varmasti jatkuu tulevaisuudessakin. En tiedä sitten miten kauan.
Tänään vaimo taas halusi vielä uskoa tulevaisuuteen ja vakuutti edelleen olleensa harrastamatta seksiä työkaverinsa kanssa. Lupasi jopa maksaa pariterapian, kun minä sitä en enää luvannut tässä tilanteessa maksaa. Ei kait siinä terapiassa mitään menetäkkään. Itse en taatusti tule tekemään pitkään aikaan minkäänlaista aloitetta läheisyyteen yms. tässä tilanteessa. Annan korkeintaan asioiden mennä omalla painollaan. Tuntuu että minulla on kuitenkin liikaa menetettävää, joten kait se täytyy vielä katsoa hetki onko meillä enää mitään annettavaa.
mahdollisuus talteen. Jos sinun vaimo haluaa tehdä työtä parisuhteen eteen on sinun paras katsoa mihin se johtaa. Tauon ottaminen tai oma aika ja itsekseen asioiden puiminen kuitenkin on varmasti tarpeellista.
Ei toisen petosta koskaan unohda mutta ajan kanssa tapahtumat saavat toiset mittasuhteet ja kun pahin ahdistus on ohi näet asiat eri valossa - en tunne teitä enikä kukaan voi sanoa miten teidän käy eikä teidän puolesta asioita päättää eikä tuomita mitään päätöksiä jita teette.
Aika aika aika on kyllä niin ihmeellinen parantava asia, puolen vuoden kuluttua olet jo ihan eri tilanteessa ja voit jos maltillisesti puit asian ja asiallisesti teet ratkaisuja olla jo matkalla kohti uutta tulevasuutta nykysein kanssa tai ilman.
Epäluulo ja muut möröt eivät hellitä pitkään aikaan ja tässäkin on toisen apu tarpeen. Rehellinen ja avoin kommunikaatio sekä moilemminpuolinen ymmärrys siitä miten omat teot vaikuttavat toisen olotilaan ovat omiaan auttamaan jaksamaan.
Tsemppiä!
Itse uskoin näitä meriselityksiä monta kertaa. Milloin mitäkin. Mieheni matkustaa työnsä vuoksi. Sitten sattumalta löytyi kasa näitä kondomeja. Kätkö löytyi sattumalta autosta. Ostettu pitkin vuosia. Vannominen, että ostanut kaikelta varalta. Ei ole koskaan tarvinnut käyttää.
Minusta se olisi ollut aivan sama asia. Pettämiseen varautuminen tai pettäminen. En kuitenkaan ole niin sinisilmäinen, että niitä ei olisi käytetty. Luultavasti jonkillainen vakituinen ystävä lienee ollut matkan varrella. Tapahtuneesta on pitkä aika. Edelleen olemme naimisissa. En voi luottaa enää häneen. Nyt , kun mitään velvotteita ei lapsien eikä muunkaan suhteen ole, ero on tullut yhä vahvempana mieleeni.
Ikää on. Mutta viimeisen osan elämääni taidan elää ilman tätä parisuhdetta, jossa ei ole luottamusta. Vieläkin mies piilottelee puhelintaan äännettömällä taskussaan.
Uskon, että on näitä ihmisiä, jotka olettavat, että pitkäaikainen puoliso on ja pysyy tekivät he mitä tahansa. Niin ja kuvioon kuului tietysti minun syyllistäminen milloin epäilyinä aivan naurettaviin miessuhteisiin, naapureihin y.m. Olen kyllästynyt. Asiasta hän ei suostu puhumaan. Syyllistää milloin mistäkin ja kotitöihin ei liioin osallistu. Mieti kohdallasi, mitä elämältä haluat. Minä tuhlasin vuosia.
täydellistä kunnioituksen puutetta toiseen ihmiseen. Itse en usko, että pettämisen jälkeen suhde voidaan korjata ennalleen. Jos toista rakastaa, ei varmasti voi pettää, niin ainakin itse uskon.
Tietenkin, jos sinusta tuntuu, että suhde voi vielä toipua ja vaimosi on valmis tekemään asian eteen työtä, kannattaa jatkaa. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin tauko, joka on ehkä vaikeampi toteuttaa, koska teillä on yhteinen asunto.
mennä kierrätykseen, sitten, kun otat uuden niin älä odota liikoja, ei tule pettymyksiä.
Kyllä aikuisilla ihmisillä suhteet etenee suutelua pidemmälle, eli vaikka väittää muuta niin varmaan on sekstattukin. Mutta positiivista on kai se, ett vaimosi ainakin tajuaa käyttää kumia toisin kuin esim. minun ukkoni, eikä tuonut tautia tuliaisena. Se vasta onkin vaikea antaa anteeksi. Juu, mokia sattuu kaikille, ihmisi ollaan. Kerran kai voi antaa anteeksi jos muuten arvostat suhdetta. Riippuu ihan eukostasi onko valmis panostamaan vain sinuun ja teidän suhteeseenne tästä lähtien. Ja kuinka vaikeaa sinulle on unohtaa. Riippuu aika paljon omasta itsetunnostasi. Tuo valehtelu ei auta asiaa, jos hän haluaa peitellä tekojaan eikä puhua avoimesti, huonolta näyttää. Mutta älä kysy yksityiskohtia, niitä et sitten enää saa mielestäsi. Menkää heti pariterapiaan ja miettikää siellä tilannetta. Tsemiä ja muista että aina löytyy uusia ja usein parempiakin naisia, huonoon suhteeseen ja kohteluun ei tarvitse tyyt
tuntuu, elämä ei aina tunnu elämisen arvoiselta.
Varsinkaan kun joutuu moisen käsittelyn kohteeksi, vain ihminen jota rakastaa voi loukata noin syvästi - mutta ajan kanssa voi myös samasta syystä toisen teot antaa anteeksi ja rakentaa uutta suhdetta ja luottamusta toiseen. Se tosin vaatii molempien halua ja panostusta.
Kaikki hyvät neuvot joita täällä jaetaan pohjautuvat omiin kokemuksiin ja yksilön tarpeeseen samaistaa toisia omaan kohtaloon. Sen takia sanon itse että anna itsellesi aikaa ja anna toiselle tilaisuus todistaa että on tosissaan ja että tunteet ovat aidot.
Aika kuluu hitaasti ja kuukausi on todella lyhyt aika tehdä ratkaisuja kuten eroaminen ja varmasti pariterapiakaan ei anna välttämättä mitään liennytystä omaan tuskaan. Asumusero voi olla yksi tapa hakea itselle aikaa miettiä mitä tapahtuu ja varmasti henkilökohtainen terapia auttaisi pahimman kriisin yli.
Tausta itsellä vaimon uusi rakkaus ja siitä seurannut muutto erilleen - nyt 11 kk jälkeen on romanssi ohi ja molemmilla halu korjata itsensä ja aviosuhde. Tuska ollut kova, terapiaa ja lääkkeitä käytetty mutta joka päivä sängystä on noustu ja välillä käyty todella pohjalla. Ollut tuskastuneen uhrin olo ja viha/pettymys toista vastaan on kova. Kaiken jälkeenkin itse ihmettelen välillä että miten jaksan/jaksoin ja voiko toiselle todellakin antaa anteeksi.
Tsemppiä ja jaksamista älä tee mitään hätiköityä - elämä jatkuu vaikka ei välttämättä sammallaisena kuin aikaisemmin.
Kyllä tuntuu tässä vaiheessa siltä, että on mahdotonta antaa anteeksi saatikka unohtaa. Tunteeni on tällä hetkellä se että 90 % varmasti haluan eroa. Kuinka sitä voi enää luottaa toiseen ikinä kun ei ole edes varmuutta onko seksiä harrastettu, vaikka vaimo kovin jaksaa kieltää sen. Ainakin sitä on suunniteltu, mikä tuntuu lähes yhtä pahalta.
Vaimolla on kova halu yrittää vielä, mutta en taida kyetä moiseen. Ainakin olen lähes varma, että suhde ei enää palaa aitoon rakkauteen ja luottamukseen.
..niin anna anteeksi.. tämän kerran .jos pystyt. Sittenpä ei jää kaivelemaan myöhemmin että olisiko sittenkin pitänyt yrittää sittenkin. Voithan antaa vaimollesi viimeisen tilaisuuden näyttää että hän on tosissaan. Mutta tietenkin jos mikään ei muutu niin kiertoon vaan. Mutta jos välillänne on jotain ainutlaatuista kannattaa siitä pitää kiinni ja yhden kerran erehdyken voi antaa anteeksi jos pystyy.