Työsuhdeautoja ei sakoteta

Audilla lasten päälle

Kameravalvonnan laajentaminen yritysautoihin lykkääntyy
Julkaistu: 14.10.2007 21:03

helsingin sanomat

Poliisi on voinut keväästä 2006 lähtien lähettää kameravalvonnan perusteella ehdollisia rikesakkoja autojen omistajille tai haltijoille. Uudistus on tehostanut automaattista liikenteenvalvontaa.

Järjestelmä koskee vain yksityishenkilöitä. Lain mukaan sen pitäisi laajeta koskemaan myös yrityksiä ja yhteisöjä ensi vuoden vaihteessa, mutta uudistus lykkääntyy.

Syynä lykkääntymiseen ovat Ajoneuvohallintokeskuksen AKE:n tietojärjestelmässä tehtävät muutokset. Uudistuksen edellytyksenä on, että jokainen yritys tai yhteisö nimeäisi ajoneuvoilleen käyttövastaavan. Tämä voisi olla joko auton kuljettaja tai joku, joka tietää, kuka kuljettaja on.

"Järjestelmään on luotava tämä uusi rooli, ja se vaatii isot muutokset", kertoo toimialajohtaja Kari Hakuli AKE:sta.

Tietoa siitä, milloin uudistus voisi tulla voimaan, ei vielä ole AKE:ssa eikä liikenneministeriössä.

Helsingissä uudistuksen lykkääntymisen merkitys voi olla suuri. Pääkaupungin liikenteessä yritysten nimiin rekisteröityjä autoja on melkein kolmasosa.

5

1496

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • autot ihan

      sakotetaan siinä missä yksityisetkin.Tarkoitit varmaan niitä fiman autoja jota useampi käyttää päivän aikana tarpeen vaatiessa.Niistä työnetekijät ei maksa verotusarvoa sillä ne on tarkoitettu puhtaasti työajoihin. Sen sijaan työsuhdeautoon on aina yhdistetty haltija joka maksaa verotusarvon sen käytöstä.Näitä kuskeja tavoitta kyllä joka ikinen sakkolappu kun semmoisen on saannut aikaiseksi.

      • Jokke222

        Korjataan tuota sen verran että rekisteriin ei ole välttämättä merkitty työsuhdeautolle haltijaa.
        Toki työnantaja tietää kenelle auto on työsuhdeautoksi luovutettu mutta muut eivät tätä välttämättä pysty saamaan selville.
        Liisinkiautossa voi olla haltijana yritys joka auton on liisannut ja jos työnantajayritys omistaa työsuhdeauton itse ei haltijaa ole välttämättä lainkaan merkitty.

      • ne eivät
        Jokke222 kirjoitti:

        ole työsuhdeautoja.Ei liity kenenkään henk.koht. työsuhteeseen.Ne ovat työautoja jota henkilökunta käytää puhtaasti työajoihin.Niitten sakkottaminen onkin ollut ongelma.Ja onkin varmasti jatkossaakin.Silti pieni neuvo.Kannattaako ajaa laillisuuden ulkopuolella??.Jos Pysäyttävät ja kortti menee niin ei työantajasi sitä maksa? korkeintaan potkuilla.Saataat olla tarpeeton ilman korttia.Sinule maksetaan työn hoitamisesta ei sakkojen keräämisestä vaikka et itse niitä maksaiskikaan.Noh. ehkä en ole paras sanomaan itse nuorena tyhmyksiin langenneenna.Mutta silti.Pidä mielummin työpaikkasi.

      • Jaakkoaa
        ne eivät kirjoitti:

        Ei vaan ne ovat nimenomaan työsuhdeautoa.
        Mikään ei vaadi merkitsemään haltijaksi autoedun saajaa.
        Olen itse ajanut nyt 15 vuotta kolmella eri työsuhdeautolla joissa on omistajana työnantajayritykseni eikä haltijaa lainkaan. Veron etuautostani olen toki koko ajan maksanut.
        Tiedän että monien kolleekojeni autoissa ei myöskään ole haltijaa merkitty, työnantajani omistaa autot itse, eivät ole liisinkiä.

    • HOME

      Ajelen joka päivä Haagasta Espooseen päin Kuusi- ja Lehtisaaren kautta.
      AIna kannattaa ajaa dösän perässä, ne ajaa aina miehekkästi (50-80) eivätkä vaaranna liikennettä,kun sitä ei aamulla ole, eikä niitä ratsata.

      Mistä te oikein puhutte?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      288
      853
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      738
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      691
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      617
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe