Onko hyvätasoinen ja onko vaikea päästä? Millainen ilmapiiri?
savonlinnan oopperakuoro
34
8131
Vastaukset
- Entinen jäsen
Savonlinnan oopperakuoro on tasokas, eikä sinne noin vaan kävellä kuin torppaan. Ilmapiiri on kyllä mukava, ja kuorolaisten kesken on yleensä hauskaa. Porukka on rentoa, mutta viimeisen päälle ammattitaitoista, ammattikuorosta on kuitenkin kyse.
Lavatyöskentelystä olisi hyvä olla edes hivenen kokemusta, ettei jäykisty ohjaajien mitä kummallisimpien vaatimusten edessä. Kunnolla koulutettu ääni on pakollinen, samoin sujuva nuotinlukutaito, koska teokset opetellaan nopeassa tahdissa ja ne ovat todella vaativia. Ja sitten on se, että on aivan eri asia laulaa jotakin orkesteriteosta kuororivistössä, kansiot kourassa, kun juosta ja heilua lavalla samaan aikaan kun laulaa täysin palkein. Siinä ei kyllä mitään äänenmuodostusta ehdi ajatella, niin että laulutekniikan on pakko olla hanskassa. Monilla ammattilaisillakin on ollut äänen kanssa ongelmia ko. kuorossa.
Ja teokset on osattava ulkoa! Keväisin tuossa Maaliskuussa on koelaulut, joissa joutuu jokainen kuorolainen laulamaan omaa stemmaansa yksin mistä tahansa kohdasta, jonka kuoronjohtaja valitsee. Koelauluissa otetaan siis yksi joka äänestä, noin 4-5 henkilöä kerrallaan ja lauletaan. Ja jos ei osaa, niin kylmästi ulos.
Ja lopuksi Olavinlinnan olot ovat aika alkeelliset. On kyettävä kiipeämään tikapuita ja ryömimään pienistä aukoista. Korkeanpaikan kammoiselle tai kovin pyöreälle se on tuskainen kokemus.
Minä ainakin tykkäsin itse työstä, vaikka juhlakausi veikin mehut kokonaan. Aamulla harjoituksiin, illalla esityksiin ja niin edelleen. Poissa ei voi olla, mistään syystä. Ja tämä olikin se ainoa syy, miksen enää kuorossa ole. En kerta kaikkiaan kestänyt kuoronjohtajan diktaattorimaista otetta. Jos ikinä enää ko. kuoroon menen, niin vasta sitten, kun johtaja vaihtuu.
Joten jos pyrit niin neuvon, että laulat kuin taivaan enkeli, ja teet täsmälleen niin kuin käsketään, mutta muuten pidät suusi kiinni. Jos olet tähän kaikkeen valmis, niin mene ihmeessä pyrkimään. Olet yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampi.- ottia tuota
kuorolaisen pitää osata laulaa kuin enkeli, ts. olla solisti? Ehkä kuorolaisen on oltava jopa parempi kuin solistitehtäviin palkatut, kun kuoro-osuudet ovat pätkiä sieltä täältä eikä niitä kuljeteta melodialla tai roolihahmolla; varsinkin ns. väliäänet ovat vaativia, joskin usein ambitukseltaan varsin suppeita. Hyvä koulittu ääni menee mielestäni täysin hukkaan isossa kuorossa kun vähempikin riittäisi.
- vastaukselle
Kaikki ensimmäisen vastaajan kertoma oli kutakuinkin totta, mutta mielestäni hän on ymmärtänyt väärin joitain asioita, mitä tulee esim. kuoronjohtajaan. Kun on kyseessä niinkin iso porukka (n. 100 henkeä) ei johtoasemassa oleva voi kauheasti löysäillä läsnäolojen suhteen. Äkkiä kääntyisivät harjoitukset muutaman hengen kokoontumisiksi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
Lisäksi toiselle vastaajalle: Et ole varmaan kuullut Savonlinnan Oopperakuoroa livenä. Jutun juju on meinaan juuri siinä soundissa. Ei sellaista vuotoista kamarikuoro-meininkiä (kaikki kamarikuorot eivät toki lukeudu tähän kategoriaan), vaan kunnon oopperakuoro otetta. Ja jos ajattelee esim. kansallisooppera-kuoroa, niin kyllä sielläkin kaikkien pitää olla koulittuja ja taidokkaita laulajia. Oopperakirjallisuus on sen verran vaativaa, että liian heikoilla taidoilla on äkkiä kurkku ristissä.
Semmoisia. Minun mielestäni kannattaa ehdottomasti hakea mukaan. Omat kokemukseni ovat olleet tosi hyviä ja ilmapiiri on hyvä.
Nim. Toinen entinen kuorolainen - ottia tuota
vastaukselle kirjoitti:

Nim. Toinen entinen kuorolainentäytyy olla hyvä tekniikka, mutta tarviiko kuorossa olla solistitasoinen? Ei mielestäni. Sääliksi käy esim. Kansallisoopperan kuorolaiset, joista moni on valmistunut solistilinjalta. Varmaan turhauttavaa kuulla solistikiinnityksen saaneita - heillä kun saa ääni sortua, vihloa korvia ja kiloja kertyä niin että eivät näköjään edes mahtuisi Savonlinnaan.
- Entinen jäsen
vastaukselle kirjoitti:
Kaikki ensimmäisen vastaajan kertoma oli kutakuinkin totta, mutta mielestäni hän on ymmärtänyt väärin joitain asioita, mitä tulee esim. kuoronjohtajaan. Kun on kyseessä niinkin iso porukka (n. 100 henkeä) ei johtoasemassa oleva voi kauheasti löysäillä läsnäolojen suhteen. Äkkiä kääntyisivät harjoitukset muutaman hengen kokoontumisiksi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
Lisäksi toiselle vastaajalle: Et ole varmaan kuullut Savonlinnan Oopperakuoroa livenä. Jutun juju on meinaan juuri siinä soundissa. Ei sellaista vuotoista kamarikuoro-meininkiä (kaikki kamarikuorot eivät toki lukeudu tähän kategoriaan), vaan kunnon oopperakuoro otetta. Ja jos ajattelee esim. kansallisooppera-kuoroa, niin kyllä sielläkin kaikkien pitää olla koulittuja ja taidokkaita laulajia. Oopperakirjallisuus on sen verran vaativaa, että liian heikoilla taidoilla on äkkiä kurkku ristissä.
Semmoisia. Minun mielestäni kannattaa ehdottomasti hakea mukaan. Omat kokemukseni ovat olleet tosi hyviä ja ilmapiiri on hyvä.
Nim. Toinen entinen kuorolainenOikeassa olet, että johtajan on pakko olla tiukka. En oletakaan, että sadan hengen porukka pysyisi kasassa pelkällä lirkuttelulla. Mutta yhä edelleen olen sitä mieltä, että sellainen diktatuuri mitä hän harjoittaa, on tarpeetonta ja vahingollista.
En yhä edelleenkään ymmärrä, miksei voisi hyväksyä edes pientä määrää poissaoloja, jos siihen on todella painavat perusteet ja jos itse huolehtii siitä, että osaa hommansa poissaolosta huolimatta.
Ja kieltämättä sekin otti aivoon, että kuoronjohtajalla oli muutama suosikki, jotka kyllä saivat olla poissa. Tällainen ihmisten suosiminen on minusta törkeää. Olisi sitten pitänyt olla samat säännöt kaikille. - miten tuttua
Entinen jäsen kirjoitti:
Oikeassa olet, että johtajan on pakko olla tiukka. En oletakaan, että sadan hengen porukka pysyisi kasassa pelkällä lirkuttelulla. Mutta yhä edelleen olen sitä mieltä, että sellainen diktatuuri mitä hän harjoittaa, on tarpeetonta ja vahingollista.
En yhä edelleenkään ymmärrä, miksei voisi hyväksyä edes pientä määrää poissaoloja, jos siihen on todella painavat perusteet ja jos itse huolehtii siitä, että osaa hommansa poissaolosta huolimatta.
Ja kieltämättä sekin otti aivoon, että kuoronjohtajalla oli muutama suosikki, jotka kyllä saivat olla poissa. Tällainen ihmisten suosiminen on minusta törkeää. Olisi sitten pitänyt olla samat säännöt kaikille.työskennellyt vastaavanlaisen diktaattorikapun kanssa ja olen oppinut olemaan napisematta (tai tulee kenkää tai ei tipu laulettavaa). Ymmärrän, että suuren orkesterin ja kuoron kanssa pitää olla tiukka, mutta meillä kaikilla on oltava psykologista silmää kanssakäymisissämme. Johtajilla aivan erityisesti. Suosikkijärjestelmät, nöyryyttäminen ja negatiivisuudella "kannustaminen" eivät ole tämän päivän johtamistyylejä, eivät ainakaan menestyksekkäitä sellaisia. Ei ole kiellettyä hakeutua johtajakoulutukseen, myös johtotehtävissä olevien muusikoiden on ymmärrettävä tämä! Olen aivan varma, että muusikoista saa tuhatkertaisesti enemmän irti kun heitä kannustaa hyvällä. Aikuisena ihmisenä on sitä paitsi typerää joutua olemaan vastuuttoman lapsen asemassa.
- Entinen jäsen
miten tuttua kirjoitti:
työskennellyt vastaavanlaisen diktaattorikapun kanssa ja olen oppinut olemaan napisematta (tai tulee kenkää tai ei tipu laulettavaa). Ymmärrän, että suuren orkesterin ja kuoron kanssa pitää olla tiukka, mutta meillä kaikilla on oltava psykologista silmää kanssakäymisissämme. Johtajilla aivan erityisesti. Suosikkijärjestelmät, nöyryyttäminen ja negatiivisuudella "kannustaminen" eivät ole tämän päivän johtamistyylejä, eivät ainakaan menestyksekkäitä sellaisia. Ei ole kiellettyä hakeutua johtajakoulutukseen, myös johtotehtävissä olevien muusikoiden on ymmärrettävä tämä! Olen aivan varma, että muusikoista saa tuhatkertaisesti enemmän irti kun heitä kannustaa hyvällä. Aikuisena ihmisenä on sitä paitsi typerää joutua olemaan vastuuttoman lapsen asemassa.
... mutta menepäs tuo sanomaan Savonlinnan oopperakuoron johtajalle. Hänen pääasiallisia johtamismetodejaan ovat juuri nuo suosikkijärjestelmät, nöyryyttäminen ja negatiivisuudella "kannustaminen". Erityisen kauheaa oli seurata avuttomana sivusta, kun kuoronjohtaja haukkui yhtäkin epäonnista todella ilkeästi ja sitten antoi lähtöpassit, koko kuoron katsellessa. Kun asiasta tuli puhetta muiden kuorolaisten kanssa, monet sanoivat, ettei tämä nimenomainen tapaus ole ollut todellakaan ainoa kuoron historiassa. Karmeaa minusta. Nämäkin asiat voisi hoitaa tyylikkäämmin.
Totta oli sekin, että vastaan ei passannut sanoa. Se olisi tiennyt samanlaista kohtelua itselle, joten parempi pitää mölyt mahassa ja kärsiä hiljaa. Mutta sen verran oikeustajuinen tai idealisti olen, etten tahdo enää altistaa itseäni samanlaiselle kohtelulle. Pysyn mieluummin poissa. - *********
Entinen jäsen kirjoitti:
... mutta menepäs tuo sanomaan Savonlinnan oopperakuoron johtajalle. Hänen pääasiallisia johtamismetodejaan ovat juuri nuo suosikkijärjestelmät, nöyryyttäminen ja negatiivisuudella "kannustaminen". Erityisen kauheaa oli seurata avuttomana sivusta, kun kuoronjohtaja haukkui yhtäkin epäonnista todella ilkeästi ja sitten antoi lähtöpassit, koko kuoron katsellessa. Kun asiasta tuli puhetta muiden kuorolaisten kanssa, monet sanoivat, ettei tämä nimenomainen tapaus ole ollut todellakaan ainoa kuoron historiassa. Karmeaa minusta. Nämäkin asiat voisi hoitaa tyylikkäämmin.
Totta oli sekin, että vastaan ei passannut sanoa. Se olisi tiennyt samanlaista kohtelua itselle, joten parempi pitää mölyt mahassa ja kärsiä hiljaa. Mutta sen verran oikeustajuinen tai idealisti olen, etten tahdo enää altistaa itseäni samanlaiselle kohtelulle. Pysyn mieluummin poissa.Jos meininki on tuollaista, niin miten sinne vuodesta toiseen riittää laulajia? Käsittääkseni vielä hyvätasoisia?
- ******
********* kirjoitti:
Jos meininki on tuollaista, niin miten sinne vuodesta toiseen riittää laulajia? Käsittääkseni vielä hyvätasoisia?
Taitaa olla niin, et nimimerkillä Entinen kuorolainen kirjoittalla henkilöllä on jotain henkilökohtaista johtajaa vastaan. Tuohan on ihan älytöntä panettelua ja suurentelua. Ja tämän sanon kokemuksesta.
Harmi, jos sinulla Entinen kuorolainen, on mennyt sukset ristiin porukassa, mutta tuollainen mustamaalaaminen on aika naurettavaa. - metso tai koppelo
****** kirjoitti:
Taitaa olla niin, et nimimerkillä Entinen kuorolainen kirjoittalla henkilöllä on jotain henkilökohtaista johtajaa vastaan. Tuohan on ihan älytöntä panettelua ja suurentelua. Ja tämän sanon kokemuksesta.
Harmi, jos sinulla Entinen kuorolainen, on mennyt sukset ristiin porukassa, mutta tuollainen mustamaalaaminen on aika naurettavaa.havainnut, että kyseisessä kuorossa vaihtuu väki tiuhaan ja keski-ikä on hyvin nuori, tullaan siis kokeilemaan ja jäädään pois yhden kauden jälkeen. Varmaan monestakin syystä. Olipa kuoro mikä hyvänsä on mukana paljon vanhoja jos tunnelma on hyvä ja työ palkitsevaa. Epäpäteviä johtajia ei mielestäni tarvitse sietää millään alalla mutta valitettavan usein ainoa keino ratkaista ongelma on jaloilla äänestäminen. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää ja kyseisen kuoronjohtajan maine on kyllä laajalle levinnyt eikä mitenkään hyvä. Hyvä maine leviää aivan vastaavalla tavalla, joten kyse ei mielestäni ole panettelusta.
- Entinen kuorolainen
********* kirjoitti:
Jos meininki on tuollaista, niin miten sinne vuodesta toiseen riittää laulajia? Käsittääkseni vielä hyvätasoisia?
Minä tulin ko. johtajan kanssa aivan hyvin juttuun. Siis että meillä oli asialliset, jos kohta ei mitenkään lämpimät välit. Tämä siksi, että ymmärsin pysyä hiljaa kaikista epäkohdista ja hoidin työni niin hyvin kuin pystyin.
Ilmapiiri johtajaa lukuunottamatta oli kuorossa hyvä, ja se auttoi todella paljon. Tapasin paljon mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli ilo tehdä työtä, ja henkilökohtainen kontakti kuoronjohtajan kanssa oli kuitenkin vähäistä.
Mutta nämä asiat eivät poista sitä, että ko. kuoron johtaja on mielestäni epäpätevä. Tai kyllähän hän johtaa osaa, ja saa ihan kelvollista jälkeä aikaan kuoroa harjoittaessaan. Mutta saa paljon aikaan myös pahaa ilkeydellään ja diktaattorimaisilla otteillaan.
Laulajia riittää, kun monet laulunopiskelijat todellakin käyyvät katsomassa meininkiä vuoden tai pari ja jäävät sitten pois. Ja nykyisin suuri osa kuorolaisista tulee Virosta. Suomessa kun kuorolaisenkin palkka on Virolaisissa mitoissa päätähuimaava. Kyllä sitä ammattilaulajakin lähtee rahan perässä.
Uskokaa pois, etten mustamaalaa yhtään ketään. Joka luulee minun puhuvan palturia tai olevan katkera, sopii mennä itse katsomaan puhunko totta. Tai sitten voi jututtaa niitä monia entisiä kuorolaisia, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin minulla. - Entinen jäsen
Entinen kuorolainen kirjoitti:
Minä tulin ko. johtajan kanssa aivan hyvin juttuun. Siis että meillä oli asialliset, jos kohta ei mitenkään lämpimät välit. Tämä siksi, että ymmärsin pysyä hiljaa kaikista epäkohdista ja hoidin työni niin hyvin kuin pystyin.
Ilmapiiri johtajaa lukuunottamatta oli kuorossa hyvä, ja se auttoi todella paljon. Tapasin paljon mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli ilo tehdä työtä, ja henkilökohtainen kontakti kuoronjohtajan kanssa oli kuitenkin vähäistä.
Mutta nämä asiat eivät poista sitä, että ko. kuoron johtaja on mielestäni epäpätevä. Tai kyllähän hän johtaa osaa, ja saa ihan kelvollista jälkeä aikaan kuoroa harjoittaessaan. Mutta saa paljon aikaan myös pahaa ilkeydellään ja diktaattorimaisilla otteillaan.
Laulajia riittää, kun monet laulunopiskelijat todellakin käyyvät katsomassa meininkiä vuoden tai pari ja jäävät sitten pois. Ja nykyisin suuri osa kuorolaisista tulee Virosta. Suomessa kun kuorolaisenkin palkka on Virolaisissa mitoissa päätähuimaava. Kyllä sitä ammattilaulajakin lähtee rahan perässä.
Uskokaa pois, etten mustamaalaa yhtään ketään. Joka luulee minun puhuvan palturia tai olevan katkera, sopii mennä itse katsomaan puhunko totta. Tai sitten voi jututtaa niitä monia entisiä kuorolaisia, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin minulla.Tuo ylläoleva on siis minun kirjoittamani. Mutta kun en säännöllistä niciä omista, niin pääsi unohtumaan. Pyydän anteeksi sekaannusta.
- meitä entisiä riittää!
Ok kuoro kokonaissaundiltaan, nuorekas. Yksittäisten laulajien taso vaihtelee kovastikin harrastavista amatööreistä täysin koulutettuihin laulajiin. Ei vaadita kovaa nuotinlukutaitoa, ja oopperat oppii hyvin vuoden mittaan leireillä. Jonkin verran korvaa siis on syytä olla. Ja pitkä pinna. Edelliset kirjoittajat jo ruotivat syytkin siihen, ja ovat oikeassa.
Kokemisen arvoinen elämys, niin hyvässä kuin pahassa.- huomautus
ei välttämättä ole parempi kuin pitkään laulanut ja säännöllisesti harjoitteleva amatööri, paitsi teoria- ja solfataidoiltaan.
- minä en
huomautus kirjoitti:
ei välttämättä ole parempi kuin pitkään laulanut ja säännöllisesti harjoitteleva amatööri, paitsi teoria- ja solfataidoiltaan.
tietysti sanonutkaan. Mutta tasoerot Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ovat valtavat. Siellä laulaa ihmisiä vasta-alkajista ammattilaisiin (ja sehän on reilua, periaatteessa kuka tahansa voi päästä mukaan!). Mutta mikä nyt sitten on paremmuutta, jokaisella on varmasti oma näkemyksensä siitä. Savonlinnassa riittää että on kova ääni ja johtajaa miellyttävä olemus. Ei siinä solfat ja teoriat paina minkään vertaa.
- !!!!!!
minä en kirjoitti:

Kannattaako täällä julistaa totuuksia asioista, joista ei oikeasti tiedä mitään?!
Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet kyseisessä kuorossa kertoo täällä tosiasioina omia "kuulemiaan" tai uskomiaan asioita. HUH. - olla
!!!!!! kirjoitti:
Kannattaako täällä julistaa totuuksia asioista, joista ei oikeasti tiedä mitään?!
Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet kyseisessä kuorossa kertoo täällä tosiasioina omia "kuulemiaan" tai uskomiaan asioita. HUH.aika näppärä salapoliisi. Toivottavasti teet muuta päivätyöksesi.
- tiedä häntä
minä en kirjoitti:
tietysti sanonutkaan. Mutta tasoerot Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ovat valtavat. Siellä laulaa ihmisiä vasta-alkajista ammattilaisiin (ja sehän on reilua, periaatteessa kuka tahansa voi päästä mukaan!). Mutta mikä nyt sitten on paremmuutta, jokaisella on varmasti oma näkemyksensä siitä. Savonlinnassa riittää että on kova ääni ja johtajaa miellyttävä olemus. Ei siinä solfat ja teoriat paina minkään vertaa.
kyseisessä kuorossa enkä kyllä ole huomannut laulutaidoissa mitään suuria tasoeroja, siis ainakaan naisilla ei ole. Miehillä asia voi olla toinen kun niistä on pula, mutta tuskinpa sinnekään pääsee ilman riittäviä taitoja.
- ihmiset!
tiedä häntä kirjoitti:
kyseisessä kuorossa enkä kyllä ole huomannut laulutaidoissa mitään suuria tasoeroja, siis ainakaan naisilla ei ole. Miehillä asia voi olla toinen kun niistä on pula, mutta tuskinpa sinnekään pääsee ilman riittäviä taitoja.
Naisilla on kuoroon kovempi seula, koska kilpailua on eri malliin kuin miehiliä. Mutta onhan sanomattakin selvä, että kun porukassa laulaa toista sataa ihmistä, mukaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Joka muuta väittää, valehtelee.
Kuoron henki on tottakai hyvä. Ehkä osaltaan juuri siksi, etteivät kaikki laulajat ole musiikin ammattilaisia. Joku täällä nyt tuntuu kovasti ottavan siitä itseensä. Ihan turhaan. Kommenttini on toteamus, ei kritiikkiä. Sama se minkälaiset nuorikot kuorossa laulavat, kunhan homma toimii ja laulu raikaa! Mutta turha myöskään mystifioida porukkaa, ei tarvitse olla ammattilainen voidakseen hakea ja päästä kuoroon.
Tiedän varsin hyvin mistä puhun. Niin että yrittämisen iloa vaan kaikille näyttämölaulamisesta kiinnostuneille! - pölkky silmässäsi
ihmiset! kirjoitti:
Naisilla on kuoroon kovempi seula, koska kilpailua on eri malliin kuin miehiliä. Mutta onhan sanomattakin selvä, että kun porukassa laulaa toista sataa ihmistä, mukaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Joka muuta väittää, valehtelee.
Kuoron henki on tottakai hyvä. Ehkä osaltaan juuri siksi, etteivät kaikki laulajat ole musiikin ammattilaisia. Joku täällä nyt tuntuu kovasti ottavan siitä itseensä. Ihan turhaan. Kommenttini on toteamus, ei kritiikkiä. Sama se minkälaiset nuorikot kuorossa laulavat, kunhan homma toimii ja laulu raikaa! Mutta turha myöskään mystifioida porukkaa, ei tarvitse olla ammattilainen voidakseen hakea ja päästä kuoroon.
Tiedän varsin hyvin mistä puhun. Niin että yrittämisen iloa vaan kaikille näyttämölaulamisesta kiinnostuneille!sinä täällä riitelet ja suutahtelet ja vielä väität diktaattorimaisesti, että totuus on hallussassi. Katsoisit peiliin.
SOJKin laulajat ovat varmasti kaikki riittävän hyviä laulajia. Jos siellä on muutama solistilinjalta valmistunut erinomainen laulaja Virosta, ovat he poikkeuksia. Ei kai sentään kukaan suomalainen solisti lähde kuoroon laulamaan eikä varsinkaan noilla palkoilla. - Zero
ihmiset! kirjoitti:
Naisilla on kuoroon kovempi seula, koska kilpailua on eri malliin kuin miehiliä. Mutta onhan sanomattakin selvä, että kun porukassa laulaa toista sataa ihmistä, mukaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Joka muuta väittää, valehtelee.
Kuoron henki on tottakai hyvä. Ehkä osaltaan juuri siksi, etteivät kaikki laulajat ole musiikin ammattilaisia. Joku täällä nyt tuntuu kovasti ottavan siitä itseensä. Ihan turhaan. Kommenttini on toteamus, ei kritiikkiä. Sama se minkälaiset nuorikot kuorossa laulavat, kunhan homma toimii ja laulu raikaa! Mutta turha myöskään mystifioida porukkaa, ei tarvitse olla ammattilainen voidakseen hakea ja päästä kuoroon.
Tiedän varsin hyvin mistä puhun. Niin että yrittämisen iloa vaan kaikille näyttämölaulamisesta kiinnostuneille!Miten se vaikuttaa kuoron hyvään henkeen, ettei porukka ole ammattilaisia?
Minun kokemuksellani kaikkein huonointa henkeä luovat nimenomaan ne jotkut epävarmat ammattiin haluavat, jotka yrittävät päteä, panettelevat muita ja ennen kaikkea "tietävät" laulamisesta kaiken. Kovin helposti arvostellaan ja panetellaan niitä ammattilaisia, jotka todella tienaavat elantonsa laulamisella. Ollaan suuria asiantiuntijoita, vaikka itsellä ei ole koskaan mahdollisuutta ammattilaiseksi asti.
Ammattilaisten keskuudessa huonoa henkeä ei ole ainakaan ulkomailla. Enkä ole törmännyt moiseen Suomenkaan ammattilaisproduktioissa. (Amatöörien jutuissa sitten sitäkin enemmän.) Ei ammattilaisilla ole tarvetta panettelulle ja hyvässä hengessä on mukavampi tehdä työtä. - Zero
huomautus kirjoitti:
ei välttämättä ole parempi kuin pitkään laulanut ja säännöllisesti harjoitteleva amatööri, paitsi teoria- ja solfataidoiltaan.
Solfa- ja teoriataidoilla ole laulun ammattilaisuuden kanssa mitään tekemistä. Ei niillä taidoilla lauleta. ;)
- Entinen jäsen
Zero kirjoitti:
Miten se vaikuttaa kuoron hyvään henkeen, ettei porukka ole ammattilaisia?
Minun kokemuksellani kaikkein huonointa henkeä luovat nimenomaan ne jotkut epävarmat ammattiin haluavat, jotka yrittävät päteä, panettelevat muita ja ennen kaikkea "tietävät" laulamisesta kaiken. Kovin helposti arvostellaan ja panetellaan niitä ammattilaisia, jotka todella tienaavat elantonsa laulamisella. Ollaan suuria asiantiuntijoita, vaikka itsellä ei ole koskaan mahdollisuutta ammattilaiseksi asti.
Ammattilaisten keskuudessa huonoa henkeä ei ole ainakaan ulkomailla. Enkä ole törmännyt moiseen Suomenkaan ammattilaisproduktioissa. (Amatöörien jutuissa sitten sitäkin enemmän.) Ei ammattilaisilla ole tarvetta panettelulle ja hyvässä hengessä on mukavampi tehdä työtä.Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi. Olen laulanut monessakin kuorossa, joka koostuu pääasiassa ammattilaisista, ja ne huonon hengen nostattajat, jos niitä on ollut, ovat juuri näitä wannabe-ammattilaisia.
Mutta toinen asia on sitten se, kun puhutaan solistitehtävistä. Niitäkin on osalleni sinunaantunut, ja kokemukseni ovat, ettei ammattitoveriin juuri parane luottaa, valitettavasti. Puukkoa on tullut selkään useammin kuin kerran. Ole kiitollinen, jos olet siltä säästynyt. Minä osaan nyttemmin jo varoa.
Totta on kyllä sekin, että mukavassa hengessä on parempi tehdä töitä, mutta ei sitä kynnysmatoksi silti tartte alistua. - Entinen jäsen
Zero kirjoitti:
Solfa- ja teoriataidoilla ole laulun ammattilaisuuden kanssa mitään tekemistä. Ei niillä taidoilla lauleta. ;)
... mutta kyllä ne taidot silti helpottavat kummasti siinä vaiheessa kun pitäisi oppia nopeasti uutta materiaalia. Olen tässäkin asiassa sen kultaisen keskitien kannattaja. Nuotit on hyvä osata, mutta mikään solfakone ei tartte olla. Monesti sellaiset sortuvat siihen, että solfaavat kaiken eivätkä vaivaudu opettelemaan asioita ulkoa. Tulos= äänellisiä ongelmia ja laulaminen kuulostaa kauttaaltaan koneelliselta. Todellinen tulkinta puuttuu.
- niinpä niin
Entinen jäsen kirjoitti:
Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi. Olen laulanut monessakin kuorossa, joka koostuu pääasiassa ammattilaisista, ja ne huonon hengen nostattajat, jos niitä on ollut, ovat juuri näitä wannabe-ammattilaisia.
Mutta toinen asia on sitten se, kun puhutaan solistitehtävistä. Niitäkin on osalleni sinunaantunut, ja kokemukseni ovat, ettei ammattitoveriin juuri parane luottaa, valitettavasti. Puukkoa on tullut selkään useammin kuin kerran. Ole kiitollinen, jos olet siltä säästynyt. Minä osaan nyttemmin jo varoa.
Totta on kyllä sekin, että mukavassa hengessä on parempi tehdä töitä, mutta ei sitä kynnysmatoksi silti tartte alistua.mukaan huonoa henkeä on kaikkialla jos esim. johtaja on huono. Tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu luo hyvän kuorohengen, olipa siinä sitten ammattilaisia tai harrastajia.
- vai sillä lailla
Zero kirjoitti:
Miten se vaikuttaa kuoron hyvään henkeen, ettei porukka ole ammattilaisia?
Minun kokemuksellani kaikkein huonointa henkeä luovat nimenomaan ne jotkut epävarmat ammattiin haluavat, jotka yrittävät päteä, panettelevat muita ja ennen kaikkea "tietävät" laulamisesta kaiken. Kovin helposti arvostellaan ja panetellaan niitä ammattilaisia, jotka todella tienaavat elantonsa laulamisella. Ollaan suuria asiantiuntijoita, vaikka itsellä ei ole koskaan mahdollisuutta ammattilaiseksi asti.
Ammattilaisten keskuudessa huonoa henkeä ei ole ainakaan ulkomailla. Enkä ole törmännyt moiseen Suomenkaan ammattilaisproduktioissa. (Amatöörien jutuissa sitten sitäkin enemmän.) Ei ammattilaisilla ole tarvetta panettelulle ja hyvässä hengessä on mukavampi tehdä työtä.kertoo selkeästi, kuka kuoroissa huonoa henkeä luo. Sinä. Ja kaltaisesi, huonosta itsetunnosta kärsivät "kuoroammattilaiset". On varmaan ikävä huomata, että on satsannut aikaa ja rahaa opintoihin, jotka johtavat työttömyyteen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kuorolaiselle riittävään laulutasoon voi päästä kuka hyvänsä, jolla on riittävät perusedellytykset, harjoitteluhalua ja rahaa maksaa opinnoista. On naurettavaa ajatella, että joku pyrkisi kuoroon sen takia, että haluaisi ammattilaiseksi. Ei kuorossa kukaan voi uraa luoda, siellä ollaan rakkaudesta musiikkiin ja oopperaan.
- Entinen jäsen
vai sillä lailla kirjoitti:
kertoo selkeästi, kuka kuoroissa huonoa henkeä luo. Sinä. Ja kaltaisesi, huonosta itsetunnosta kärsivät "kuoroammattilaiset". On varmaan ikävä huomata, että on satsannut aikaa ja rahaa opintoihin, jotka johtavat työttömyyteen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kuorolaiselle riittävään laulutasoon voi päästä kuka hyvänsä, jolla on riittävät perusedellytykset, harjoitteluhalua ja rahaa maksaa opinnoista. On naurettavaa ajatella, että joku pyrkisi kuoroon sen takia, että haluaisi ammattilaiseksi. Ei kuorossa kukaan voi uraa luoda, siellä ollaan rakkaudesta musiikkiin ja oopperaan.
kyllä tietää, mikä on ongelmasi, kun piti tuollaista kommenttia laittaa. Laulan niin kuorossa kuin solistina tänäkin päivänä ja tienaan sillä leipäni, vaikken Savonlinnan Oopperakuoroon menekään. Marita Kattilaksi en kaipaa, joten ei ole tarvetta myöskään mihinkään verissäpäin- kilpailuun, puhumattakaan siitä että kadehtisin yhtään ketään.
Ja toki ainakin Savonlinnassa pärjää muutkin kuin ammattilaiset, mutta kyllä se koulutus helpottaa asioita. Monelta tuntemaltani laulajalta meni ääni, koska oli lahjoja vaan ei osaamista. Työ oopperakuorossa on hauskaa, mutta vaativaa. Ja tuota viimeistä kommenttiasi en ymmärrä alkuunkaan. Mitä naurettavaa on siinä, että ammattilaiseksi pyrkijä tahtoo laulaa tasokkaassa kuorossa ja hienoissa puitteissa, jotka Savonlinnassa saa? Se on hieno mahdollisuus oppia uutta, niin kauan kuin jaksaa pysyä hiljaa kuoron epäkohdista.
Ja oopperaa rakastan, mutta en minä senkään vuoksi alistu kynnysmatoksi. Jokainen päättäköön asian itse kohdaltaan. - """"...
vai sillä lailla kirjoitti:
kertoo selkeästi, kuka kuoroissa huonoa henkeä luo. Sinä. Ja kaltaisesi, huonosta itsetunnosta kärsivät "kuoroammattilaiset". On varmaan ikävä huomata, että on satsannut aikaa ja rahaa opintoihin, jotka johtavat työttömyyteen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kuorolaiselle riittävään laulutasoon voi päästä kuka hyvänsä, jolla on riittävät perusedellytykset, harjoitteluhalua ja rahaa maksaa opinnoista. On naurettavaa ajatella, että joku pyrkisi kuoroon sen takia, että haluaisi ammattilaiseksi. Ei kuorossa kukaan voi uraa luoda, siellä ollaan rakkaudesta musiikkiin ja oopperaan.
"On naurettavaa ajatella, että joku pyrkisi kuoroon sen takia, että haluaisi ammattilaiseksi."
Right...
Tässä muutamia entisiä oopperajuhlakuorolaisia:
Matti Salminen
Sari Aittokoski
Jorma Hynninen
Ritva-Liisa Korhonen
Juha Uusitalo
Aki Alamikkotervo
Jaakko Hietikko
Lilli Paasikivi
Heikki Siukola
Tiina Penttinen
Jukka Rasilainen
Tässä siis muutamia, tämän lisäksi kymmeniä solistina esim. Keski-Euroopassa uraa tekeviä laulajia. - aamunkoi
""""... kirjoitti:
"On naurettavaa ajatella, että joku pyrkisi kuoroon sen takia, että haluaisi ammattilaiseksi."
Right...
Tässä muutamia entisiä oopperajuhlakuorolaisia:
Matti Salminen
Sari Aittokoski
Jorma Hynninen
Ritva-Liisa Korhonen
Juha Uusitalo
Aki Alamikkotervo
Jaakko Hietikko
Lilli Paasikivi
Heikki Siukola
Tiina Penttinen
Jukka Rasilainen
Tässä siis muutamia, tämän lisäksi kymmeniä solistina esim. Keski-Euroopassa uraa tekeviä laulajia.tavoin ajattelet juuri kuorolaulamisen edistäneen heidän uraansa ja tuoneen heille kiinnityksiä? Eikähän kuoro ole ollut heille lähinnä ansaitsemispaikka, ura on luotu muilla avuilla. Se joka kuorossa ryhtyy laulamaan profiloituu kuorolaulajaksi eikä suinkaan solistiksi. Poikkeuksia löytyy aina, mutta lisääpä listaasi ne, joiden uraa kuorolaulaminen ei auttanut.
- Ammattilaulaja/suomalainen-...
Zero kirjoitti:
Miten se vaikuttaa kuoron hyvään henkeen, ettei porukka ole ammattilaisia?
Minun kokemuksellani kaikkein huonointa henkeä luovat nimenomaan ne jotkut epävarmat ammattiin haluavat, jotka yrittävät päteä, panettelevat muita ja ennen kaikkea "tietävät" laulamisesta kaiken. Kovin helposti arvostellaan ja panetellaan niitä ammattilaisia, jotka todella tienaavat elantonsa laulamisella. Ollaan suuria asiantiuntijoita, vaikka itsellä ei ole koskaan mahdollisuutta ammattilaiseksi asti.
Ammattilaisten keskuudessa huonoa henkeä ei ole ainakaan ulkomailla. Enkä ole törmännyt moiseen Suomenkaan ammattilaisproduktioissa. (Amatöörien jutuissa sitten sitäkin enemmän.) Ei ammattilaisilla ole tarvetta panettelulle ja hyvässä hengessä on mukavampi tehdä työtä.Liebe Freunde,Liebe Kolleginnen,olen opiskellut musiikkiopintoni Moskovassa ja saksassa. Valmistunut oopperalaulajaksi ja tehnyt karrieerini saksassa Saksan oopperataloissa "Solistina". Haluaisin tehdä työtä MYÖS omassa kotimaassani suomessa, mutta sitä en saa koska en ole tunnettu enkä suorittanut opintojani suomessa vaan ulkomailla.Jopa kuorotoiminta Savonlinnassa kiinnostaa mutta en tiedä milloin ovat koelaulut oopperakuoroon. Voisitko kertoa milloin hakuajat ? Herzlichst Opernsängerin aus Liebe
- lallallaaaa
Olen klassisen laulun opiskelija ja kuullut joka suunnasta, että savonlinnan oopperakuoroa leimaa huono meininki. Väitteet eivät voi olla vääriä, koska lähestulkoon jokainen joka kuorossa on laulanut, ei paljon mairittelevaa kommenttia johtajasta / porukasta sano. Ei se nyt varmasti pelkkää kauheutta ole, mutta sen verran negatiivisia sävyjä kuulee, että mielummin pysyn loitolla.
Itse suosin yksittäisissä kesäoopperoissa laulamista. Niissä on paras meininki! Hauskaa laulamista oopperan parissa eikä jännitteitä kateellisten laulajien välillä. Tyyliini kuuluu etten sotkeennu muiden arvosteluun, paskanpuhumisiin tai selkäänpuukottamisepisodeihin millään tavalla. Malttamiseni kantaa hedelmää monella eri tapaa- painos,
äläs yleistä. Et ole siis edes koskaan ollut siellä? Kumma kun porukka menee uudestaan ja uudestaan.
Kyllä ne perusjutut tiedetään, mutta valitsit oudon ajan purnata ohi alasi (sic) kun siellä on käsittääkseni johtajiakin juuri vaihtunut, ja muutenkin historiaan kuuluu kaikenlaista muutosta.
Vai oliko viestisi provo? Etenkin viimeinen kappale henkii melkoista tahatonta komiikkaa. Lallattele silti rauhassa, elämä näyttää.
:) - on tämä
painos, kirjoitti:

:)Porukka menee kun saa rahnaa, saa olla kansan katsottavana lavalla niin kuin laulajan kuuluu olla, näkee itsekin laulutähtiä ja tekee töitä eri kapujen kanssa ja orkesterisäestyksen pohjalta ja voipa pyrkiä itsekin pieniin solistitehtäviin. Ehtaa työkokemusta kertyy. Ilmpapiiri lienee hyvä joissakin klikeissä mutta kokonaisuutena kaukana miellyttävästä. Kuorolaisten taso myös vaihtelee kovasti mutta yritystä riittää kaikilla ja se on hyvä. T:ent. kuorolainen
- Anonyymi
Hei kaikki, muistakaa kommentoidessanne että on Savonlinnan oopperakuoro SEKÄ Savonlinnan oopperajuhlakuoro! Jälkimmäinen on se juhlilla linnassa laulava
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992