On todella rasittavaa, kun työyteisössä on ns.vaikea ihminen.
Sellainen jonka henkilökohtaisen elämän ongelmat heijastuvat työyhteisöön todella voimakkaasti. Jos menee huonosti hän käyttäytyy todella riitaisasti ja hyökkäävästi töissä. Välillä itsekään ja vetäydytään jonkin koloon itkemään.
Hän on aina oikeassa (omasta mielestään),vaikka ns. näyttö puuttuu aika useasti. Agressiivisella tyylillään hän junttaa mielipittensä ja tahtonsa läpi, koska kukaan ei halua joutua hänen hampaisiinsa.
Eikö tällainen ihminen ole itse psyykkisesti jotenkin heikko ja tasapainoton?
Uudet työntekijät pelkäävät ja karttelevat häntä.
Minut hän on ottanut hampaisiinsa, koska hänen huono tuulensa ei pure minuun. Hän saa kiukutella ja oikutetta ja HUUTAAAAAA, mutta itse pysyn tyynenä ja pahoitan mieleni tietysti...Yrittää pitää minua juoksupoikanaan...
Häntä ärsyttää, koska minun elämäni on hänen mielestään niiin helppoa ja minä yritän haastaa koko ajan riitaa...
Joskus olen miettinyt, että sanon suoraan mitä ajattelen tuollaisesta epävakaasta ihmisestä, että kuinka säälittävä ihminen hän on. Pahinta asiassa on, että myös esimies pelkää häntä.
Olen ajatellut, että jos tilanne alkaa minua vaivata, etten voi hyvillä mieli tulla töihin niin otan asian puheeksi sitten vaikka ylintä johtoa myöden.
Sellainen jonka henkilökohtaisen elämän ongelmat heijastuvat työyhteisöön todella voimakkaasti. Jos menee huonosti hän käyttäytyy todella riitaisasti ja hyökkäävästi töissä. Välillä itsekään ja vetäydytään jonkin koloon itkemään.
Hän on aina oikeassa (omasta mielestään),vaikka ns. näyttö puuttuu aika useasti. Agressiivisella tyylillään hän junttaa mielipittensä ja tahtonsa läpi, koska kukaan ei halua joutua hänen hampaisiinsa.
Eikö tällainen ihminen ole itse psyykkisesti jotenkin heikko ja tasapainoton?
Uudet työntekijät pelkäävät ja karttelevat häntä.
Minut hän on ottanut hampaisiinsa, koska hänen huono tuulensa ei pure minuun. Hän saa kiukutella ja oikutetta ja HUUTAAAAAA, mutta itse pysyn tyynenä ja pahoitan mieleni tietysti...Yrittää pitää minua juoksupoikanaan...
Häntä ärsyttää, koska minun elämäni on hänen mielestään niiin helppoa ja minä yritän haastaa koko ajan riitaa...
Joskus olen miettinyt, että sanon suoraan mitä ajattelen tuollaisesta epävakaasta ihmisestä, että kuinka säälittävä ihminen hän on. Pahinta asiassa on, että myös esimies pelkää häntä.
Olen ajatellut, että jos tilanne alkaa minua vaivata, etten voi hyvillä mieli tulla töihin niin otan asian puheeksi sitten vaikka ylintä johtoa myöden.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kaikki esille ylintä johtoa myöten ja muut työkaverit kimppaan tukemaan kertomustasi.
Tuollaisia yksinkertaisia riitaa hakevia ihmisiä on vaan melkein joka paikassa.
Ei tässä jutussa mitään opetusta ole eikä neuvoja, kerronpahan vaan, miten minulle kävi vastaavanlaisen ihmisen kanssa.
Aikani yritin ns. vaikean ihmisen kanssa tulla juttuun mm. kuuntelemalla ko. henkilön ainaiset jaaritukset sukulaisistaan ja "kavereista", joita hänellä oli n. puolen pitäjän verran. Kaikki omat ja vieraiden raha-, seksi- ym. asiat hänen piti saada kertoa töissä. Työkavereistaan ja firman pomoista tämä perheenäiti esitti "tarkkanäköisiä" havaintojaan sekä selän takana että päin naamaa.
Yritin olla kohtelias ja kärsivällinen, ainoan rajan vedin siihen, että kun tämä naisihminen yritti puhua paskaa tietyistä työkavereista tai asioista, toppasin hänet siihen ja sanoin heti, miten asia oikeasti oli. Tämä tietysti oli virhe, koska jouduinkin sitten "epäsuosioon".
Kun en omalta sairaudeltani (fyysistä vaivaa) ja työkiireiltä ehtinyt tätä henkilöä tarpeeksi huomioimaan, hän alkoi sepittää minusta selän takana ihme tarinoita, haukkua työntekoani ja juonitella töitä ja työvuoroja. Kun tekemisissäni ei ollut kuitenkaan mitään huomauttamista kenenkään muun taholta, naikkonen ottikin sitten lyömäaseekseen minun "käytökseni".
Olin kuulemma ryhtynyt juonittelemaan häntä vastaan ja olin aina naama norsunvitulla. Lisäksi vainosin yhtä työntekijää niin raivoisasti, että kaikki tiimiläiset joutuivat kärsimään vuokseni. Tästähän ei tosin pätenyt mikään minuun, vaan naikkoseen itseensä. Kukaan ei kuitenkaan vaivautunut puolustamaan minua, koska tämä ihminen oli sen verran hankala maineeltaan ja piti työkavereita hallinnassa huutamalla ja imartelemalla aina tarpeen mukaan.
Kun hän sitten lopulta sai pari räyhäysepisodia aiheesta mikä minä luulen olevani, "elän ihan väärin", olen paska hänelle ja muuta sontaa, otti se minulle sen verran koville, etten enää uskaltanut mennä edes töihin. (Se hinaaja oli tosi pelottava pullottavine silmineen ja kimeine äänineen. Tiesin myös että hän oli lyönytkin ihmisiä raivopäissään.)
Ilmoitin esimiehelle, pääluotolle ja työsuojeluihmiselle, että tilanne on nyt tällainen, että minä en enää tuonne mene, jos kohtelu jatkuu samanlaisena. No, minuthan siitä sitten passitettiin työterveyslääkärille, jonkinlainen diagnoosi kehitettiin, koska ihminen ei voi olla sairaslomalla jonkun toisen sairauden vuoksi. Sitten alkoi pompotus, painostus ja uhkailu työterveyshuollon, luottamushenkilöiden, firman johdon ja palkatun konsultin taholta. Olin kuulemma itse saanut ko. henkilön "hermostumaan" käytökselläni. Pompotuksen ja painostuksen tarkoituksena oli vain saada minut palaamaan mahdollisimman nopeasti töihin ja pitämään turpani kiinni kuten kaikki muutkin.
Pari kuukautta jaksoin tapella vastaan ja vaatia, että ko. ihmisen valtakausi firmassa saa jo riittää, mutta kaikki pelkäsivät sitä ihmistä ja jotkut jopa ihannoivat häntä ja uskoivat kaikki hänen puolustelunsa ja paskapuheensa.
Pakko sieltä oli sitten irtisanoutua. Onneksi uusi työpaikka löytyi nopeasti, mutta vieläkin se kokemus kirvelee vaikka siitä on monta vuotta.
Minusta tuntuu, että olisi pitänyt ottaa etäisyyttä siihen ihmiseen alusta lähtien tarkemmin. Varmaan hän uskalsi käydä minun kimppuuni, koska olin hänelle niin "turvallinen ja luotettava". Ihan kuin pikkulapsi olisi raivonnut vanhemmalleen. Kun kysyin konsultilta ja muilta, miten he luulevat minun jaksavan viikosta toiseen sitä rääkynää ja rääpimistä, entäs jos joku kerta läimäytän sitä ämmää, kaikki vaan pyörittelivät silmiään "mutta ethän Sinä semmoista tekisi". Kaikki tosiaan uskoivat, että minä "fiksuna" ihmisenä kestän ihan mitä tahansa.
kukaan normaali ihminen kestää!!!! Minulla on tämä ongelma vielä, että olen pelännyt häntä ja tavallaan hän on kuitenkin kertonut minulle omia juttujaan, jotka olen pitänyt omana tietonani. Sinun kirjoituksestasi opin ainkin sen, että otan etäisyyttä tähän ihmiseen, en halua olla hänen hyökkäystensä kohde, enkä ystävä, vaikka mihikä hänen käytöksensä muuttuisi. Miksiköhän minä olen juuri se? Täytyy varmaan kysyä suoraa, mikä minussa niin ärsyttää???
Nämä tyypit ovat sellaisia, ettei heidän ärsyttämiseen tarvita mitään erityisiä "ärsyttäviä piirteitä".
He ottavat aina jonkun ihmisen kohteekseen, että voisivat purkaa tähän sisäisiä paineitaan. Ts. henkilö joka "pilaa heidän elämänsä vittumaisuudellaan" saattaa olla esim. se tiimin aikuisin ja rauhallisin, joka on ystävällinen ja auttavainen tasapuolisesti kaikkia kohtaan eikä ota turhia paineita juuri mistään. Tällaisesta työkaverista häirikköstrutsi saattaa ajatella/puhua esim. "tuo se luulee olevansa parempi kuin muut" tai "hyvähän tuon on sanoa, kun pääsee helpommalla kuin muut". Hiljainen ja vetäytyvä taas saa ryöpyt niskaansa "mikä tonkin ongelma oikein on?", "mitä sillä on meitä (muita) vastaan", "onpa outo tapaus, varmaan jotain kotiongelmia..."
Häiriköiden ongelma on kaoottinen sisäinen tila, ei se mitä ympärillä tapahtuu. Tämä on hyvä pitää mielessä, ettei lähde sille polulle, että yrittää liikaa toisen puolesta. Agressiivinen on useimmiten pelokas, hän kokee "asemansa" uhatuksi vaikkei mitään todellista uhkaa olisikaan. Omat tuntemuksensa tällainen ihminen projisoi muihin, esim. jos hänellä on ns. huono päivä, kaikki/jotkut "katsovat häntä kuin halpaa makkaraa" tms. vaikka muut ovat niin pokerina kuin osaavat odottaessaan tulevaa "purkausta".
Kaikkien meidän täytyy tietysti arvioida omiakin tekemisiämme. Minä esimerkiksi tein monia virheitä, enkä tarttunut asioihin tarpeeksi rivakasti. Toisaalta luin sen parin kuukauden aikana aikamoisen kasan kirjoja, jotka käsittelivät työpaikkakiusaamista ja ihmisten erilaisia käytös- ja ajatushäiriöitä, mutta mitään "reseptiä" en tällaiseen tapaukseen niistä löytänyt. Enemmän löytyi esimerkkejä siitä, kuinka uhrille voi käydä tosi huonosti ja siitä, että elämä ei siihen kaadu jos "antaa periksi" ja vaihtaa työpaikkaa. Itse en hävinnyt mitään, paremmin menee kokonaisuudessa kuin siihen aikaan, mutta jäljet jäivät ja ne nakertavat terveyttä (muistuttaa lähinnä posttraumaattista stressireaktiota).
Aika huvittava oli yhden kirjoittajan toteamus, että tietynlaisiin ihmisiin ei auta muu kuin sanoa "Painu helvettiin ja vedä ovi kiinni perässäsi!"
Minulle tuo kokemus opetti sen, että koskaan ei mene niin huonosti, että kannattaisi itse vielä tilannettaan pahentaa (esim. lääkkeillä tai päihteillä). Pääsin nopeasti jaloilleni ja uuden elämän alkuun, koska sitkeästi puolustin itseäni, enkä ottanut syytä niskoilleni toisen tunteista ja tulkinnoista, ja varsinkin koska en suostunut "potilaan rooliin" enkä syömään mitään pillereitä ahdistukseeni.
Jokainen tapaus on luonnollisesti omanlaisensa, mutta kirjoittelen aina välillä näistä kokemuksistani siksi koska itselleni oli silloin tärkeää, että sain vertaistukea kirjoista ja keskustelupalstoilta. Tukea kannattaa hakea läheltä ja kaukaa, kunhan työpäivissäkin on jotain positiivista vuorovaikutusta muiden kanssa, niin kyllä silloin jaksaa paremmin sietää näitä "haittatekijöitäkin".
Olisi mukava kuulla, jos joku olisi saanut vastaavan tilanteen oikeasti hallintaansa, niin että kaikki osapuolet olisivat suurin piirtein pysyneet terveinä ja jaloillaan ;)
Minulle kävi joiltain osin samalla tavalla. Työtäni häirittin kaikilla kriteereillä: vähättelyllä 'helppohan sinun on', mustamaalaamisella 'taitaa olla lesbo kun on niin hyvää pataa sen naisen kanssa', sanojen toistamisella,halkomisella ja omien käsitysten levittämisellä muka minun sanomanani 'se haluaisi ottaa tänne töihin vain ...',eristämällä ' toivomme ettet nauraisi tai puhuisi kenellekään kahden kesken, se aiheuttaa pahaa verta',valehtelulla, minusta tehtiin työterveyshuoltoon, työsuojeluvaltuutetulle ja luottamusmiehelle ilmoitus, että kiusaan alaisiani.En yksinkertaisesti voinut USKOA kuulemaani.Halusin uskoa että asia on jonkinlainen väärinkäsitys ja ryhdyin hakemaan vikaa itsestäni, miten olisin voinut tehdä toisin.
Kun ryhdyin puolustamaan omaa virkaani ja reviiriäni, minusta tuli syyllinen kaikkien pahaan oloon.
Sairastuin verenpainetautiin,kärsin unettomuudesta,minulla oli muistikatkoksia ja keskittymiskyvyn puutetta. Purskahtelin itkuun ja sain paniikkikohtauksia, en kyennyt lähtemään töihin. Kirjoitin kirjelmän omasta työpaikkahäirinnästäni seurauksella, että minut lähetettiin mielentila-arvioon psykiatrille.
Lausunnossa tämä lääkäri totesi apeuteni ja depressiivisyyteni sopivan työpaikkakiusaamisen seurauksena syntyneeksi. Suositteli tukemaan työpaikan vaihdossa. Sitten minut siirrettiinkin yksin työskentelemään projektityöhön.
Ongelma oli ratkaistu. Minä olin ihan yksin ja eristettynä ja tein töitä. Sain terapiaa ja kuntoutusta.
Kiusaajani palkittiin palkankorotuksella ja hän ryhtyi esiintymään johtajana, vaikka tilalleni oli palkattu toinen.
Minä vain tein töitä, pilkkoen tehtäväni niin pieniin kokonaisuuksiin kuin jaksoin käsitellä ja keskittyä. Voimaannuin. Ajattelin suhteeni työhön ihan uudelta pohjalta. Päätin, että jos lähden, lähden sitten kun tää juttu on katsottu loppuun.
Minussa kasvoi sellainen ajatus, että kohteeksi joutuminen oli osittain omaa syytäni, sinisilmäisyyttä ja sitä, etten voinut ymmärtää moista kieroutta olevan olemassakaan. Nyt ymmärrän. Luotan vähemmän. Luotan niihin, jotka ovat sen arvoisia. Joskus voi silti tulla turpaan, mutta oma väkivallattomuus on tietoinen valinta ja olen oikeastaan siitä aika ylpeä.
Elämä jatkuu ja olen katkaissut jotenkin siteeni niihin kiusaajiini, vaikka osaa näen joka päivä.
Suhtaudun heihin jotenkin neutraalisti.En paljon mieti heitä ja minua ei kiinnosta, mitä ovat minusta mieltä. Tuntuu että minusta on tullut immuuni. Asiat hoidetaan jos niitä tulee.
Jotenkin tämän kokemuksen kautta olen ymmärtänyt, kuinka olen itse vastuussa omasta elämästäni.
Ja oppinut ottamaan vastaan tukea ja pyytämään apua. Ja...elämä kantaa.
Kun johdolta en saanut tukea; lähdin itse pois, mutta vuosia myöhemmin taas toistui toisessa paikassa hieman samanlainen tilanne, mutta silloin sain erittäin hyvin tukea myös ylemmältä johdolta. Eli yhteenvetona toteaisin vain, että pitää analysoida millainen johto talossa on, ja päättää sitten ottaako asian esille vai pitääkö tuskan sisällään vai lähteekö pois. Jos on asiantuntevat ja karismaattiset johtajat, niin silloin todennäköisesti saa asian normaalisti neuvottelemalla ratkaistua.
täytyisi aina lähteä pois, eikö tälle kiusaamisasialle pitäsi alkaa tekemään jotain pikkuhiljaa?
Mikä yritysten johtoa vaivaa kun ovat niin selkärangattomia että sallivat moisen käytyöksen.
Kaikki kiusaajat "NÖSSÖINE" esimiehineen toreille häpeäpaaluihin takapuolet paljaana.
Löytyis monenlaista ahteria luulen niin.
Sulle on käynyt kaksi kertaa samalla tavoin.
Mieti hieman, jos tuo kiusatuksi tuleminen on itse aiheutettua, Minuakin on yritetty savustaa, mutta vain kerran! ja se ei tule toistumaan. Toisaalta kokemus oli hyvä kokeakin, siitähän vahvistuin.
ole suurinpiirtein kuitenkin aina niissä kiusaajissa.
Paljon on varmaan sellaisia tapauksia jossa "uhri" valitaan umpimähkään tai ainakin sellainen joka pikkuisen poikkeaa "rääväsuitten" joukosta.
En onneksi ole törmännyt kuin yhteen varsinaiseen kiusaajaan ja hän on todella rääväsuu ei mikään "leidi".
Pukeutuu kyllä leidimäisesti mutta käytös on välillä aivan jotain muuta.
Uusiahan nämä kiusaajat hakevat uhreikseen, koska luulevat, että uusi on jotenkin helpompi nöyryytettävä, koska on "ypöyksin". Vähänkö vikapäällä naama venähtää, jos onkin tuttuja työpaikalla, joiden luokse voi rauhassa marssia kysymään, että mikäs ilmestys tuokin esittäjä oikein on.
Jotkut päällepäsmärit taas iskevät kirveensä kiveen heti ekalla viikolla, kun tulokas onkin itsevarma ja kovapäinen. Niistä sitten tuleekin varsin huvittavia hännystelijöitä.
Itse en ymmärrä miksi niin moni pitää uutta työntekijää uhkana, eikö heillä ole lainkaan itseluottamusta? Jopa vuokratyöntekijänä taloon tulevaa pätkätyöntekijää ruvetaan höykyttämään ja selän takana naristaan, että "tuo se vie meidän työpaikat, kohta varmaan saadaan potkut..."
Ai niin, tuohon "Mene itsees". Huumorimielellä varmaan liikenteessä? Ei ehkä kuitenkaan asiallista näin vakavan aiheen yhteydessä, ellei sitten omaa jotain sadistisia taka-ajatuksia päästä läppäsemään jo läimäyksen saanutta...
joutuu kiusatuksi aina vaan uudestaan ja uudestaan, vaikka vaihtaa työpaikkaa,niin olisi kai pohdinnan paikka, että miksi?
kännissä kirjoittaa, niin ei taida ajatus luistaa? Taisi tulla jo selväksi tarkoituksesi, selviä vielä itse, niin keskustellaan...