Mitenhän sitä oppis taas tuntemaan itsensä naiseksi? Olin ennen ihan tyytyväinen vartalooni, mutta niinhän se on, että raskauden ja imettämisen jälkeen paikat "vähän" muokkautuu. Kyllähän se omaan seksuaaliseen vireyteen pakkaa vaikuttamaan, jos ei tunne itseään järin seksikkääksi. Ylipainoa mulla ei oo ja rinnat on aika pienet, et niissä ei sinänsä paljon muutosta oo tapahtunu. Mut vatsassa on raskausarpia paljon (nyt jo vaaleita) ja lisäksi kamalan näköinen sektioarpi. Jouduin synnytyksessä loppujenlopuksi hätäsektioon ja vauva "revittiin" ulos viidessä minuutissa ja arpi on sen näköinenkin.
Nyt kun dramaattisesta tapahtumasta on jo aikaa, uskallan ja kehtaan sanoa ääneen, että kyllä mua nuo arvet surettaa. Mä en kehtaa enää kulkea rannalla bikineissä, ku vatsa on niinku katujyrän alle jäänyt. Mies ei tuosta oo moksiskaan, enkä (luojan kiitos) oo hänessä havainnu minkäänlaista inhoa mun arpia kohtaan. Kyse onkin vaan mun omasta päähänpinttymästäni. En pysty rentoutumaan seksin aikana, kun arvet häiritsee mua. Tiedän, typerää mutta minkäs teet:/ Lisäksi kerkesin tekemään jonkinverran mallin töitä, ennen raskauttani, mutta tämä on sinänsä sivuseikka, koska raskaus oli tietoinen valinta ja tiesin kyllä sen vaikutukset vartaloon. Ehkä silti ihan salaa pikkuriikkisen toivoin, että vartaloni muuttuisi kahdessa päivässä synnytyksen jälkeen ennalleen, niinkuin julkkiksilla konsanaan:)
Tietenkin ottaisin vaikka kymmenen vastaavaa arpea lisää, jos se takaisi ihanan lapsemme terveyden ja olemassaolon. Silti kasvot ja vatsa on aina ollut mun "braavureita", joten tunnen itseni niin erilaiseksi nykyään.
Kuulostan varmaan nyt aika pinnalliselta, mitä en todellakaan ole, mutta yrittäkää ymmärtää. Tämä nyt oli vaan tälläinen vuodatus...
Nyt kun dramaattisesta tapahtumasta on jo aikaa, uskallan ja kehtaan sanoa ääneen, että kyllä mua nuo arvet surettaa. Mä en kehtaa enää kulkea rannalla bikineissä, ku vatsa on niinku katujyrän alle jäänyt. Mies ei tuosta oo moksiskaan, enkä (luojan kiitos) oo hänessä havainnu minkäänlaista inhoa mun arpia kohtaan. Kyse onkin vaan mun omasta päähänpinttymästäni. En pysty rentoutumaan seksin aikana, kun arvet häiritsee mua. Tiedän, typerää mutta minkäs teet:/ Lisäksi kerkesin tekemään jonkinverran mallin töitä, ennen raskauttani, mutta tämä on sinänsä sivuseikka, koska raskaus oli tietoinen valinta ja tiesin kyllä sen vaikutukset vartaloon. Ehkä silti ihan salaa pikkuriikkisen toivoin, että vartaloni muuttuisi kahdessa päivässä synnytyksen jälkeen ennalleen, niinkuin julkkiksilla konsanaan:)
Tietenkin ottaisin vaikka kymmenen vastaavaa arpea lisää, jos se takaisi ihanan lapsemme terveyden ja olemassaolon. Silti kasvot ja vatsa on aina ollut mun "braavureita", joten tunnen itseni niin erilaiseksi nykyään.
Kuulostan varmaan nyt aika pinnalliselta, mitä en todellakaan ole, mutta yrittäkää ymmärtää. Tämä nyt oli vaan tälläinen vuodatus...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viis jostain arvista.
Olis kiva tietää et minkälaiselta (minkänäköseltä) naiselta ed. kommentti on?! ;) Ehkä lievästi ylipainoinen, ei niin kaunis pirttihirmu... Kyllähän nyt jokainen tosinainen on huolissaan ulkoisesta olemuksestaan ja vartalostaan, eihän se kauneus ja itsestään välittäminen nyt synnytykseen lopu, vai?? Ja murheita ne on pienetkin murheet, mikä sä olet sanomaan kene murheet on tarpeeks vakavastiotettavia??
unohtaa arvet. Kyllä ne siitä vuosien varrella himmenee etenkin jos antaa niiden saada kohtuullisesti aurinkoa.
mulla on ihan sama ongelma, siis maha on aika pahasti rupsahtanu, kun oon saanut kaksi lasta sektiolla, raskausarpia on muutama ja maha löysty sen verta raskauden aikana et löysää nahkaa siinä on aikas paljon ja leikkausarpi on aika näkyvä. minäkin häpeän mahaani ja seksi ei kiinnosta enää nin paljoa kun ennen raskautta. Nuorempi lapsi on jo 3, joten alan pikkuhiljaa tottumaan mahaani ja mieskin sanoo että häntä se ei häiritse yhtään...ja kun ajattelee niin arpinen ja löysä maha on aika pieni murhe loppujen lopuksi, se on vaan kosmeettinen haitta. Teen työtä missä nään eri lailla sairaita ihmisiä ja esim. sellasia millä on joku raaja amputoitu, oma rupsahtaminen tuntuu kovin pieneltä tollasiim verrattuna. Koita sinäkin ajatella asiaa noin, pienet on murheet meillä...
auttaa, siellä on edullisia plastiikkageorgeja. Ja kuntokin kohoaa - kroppa siinä samalla - kun tekee matkat lahden yli uiden, eikä millään pika-aluksella... :) Noo, huhhuh, mikset siis todellakin tee asialle jotain, jos se vaivaa, hakeudu vaikka psykiatrille!