Kristinuskon suurimmat ristiriitaisuudet

Eli laittakaapa suurimmat ristiriitaisuudet:

Aloitan itse vaikkapa tällaisella

Kumpi pääsee taivaaseen?

1. Ihminen joka elää nuhteettomasti koko elämänsä, mutta ei ikinä kuule kristinuskosta esim. syrjäisen sijaintinsa takia. Eikä näin ollen voi uskoa Jeesukseen.

2. Ihminen joka tappaa 200 lasta elämänsä aikana ja 5 minuuttia ennen kuolemaansa kokee "valaistumisen" ja alkaa uskoa Jeesukseen.

Kumman näistä kahdesta siis oikeudenmukainen kristinusko laittaa helvettiin ikuisiksi ajoiksi?
8451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kristinuskoa julistetaan rakkauden uskontona, vaikka yksinomaan raamatussa tapetaan, ja käsketään tappaa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Äänestä

Asetelma on ihmisen mielestä mahdoton ja epäoikeudenmukainen. Kysyt meiltä ihmisiltä, että kumpi pääsee? Mitä jos kumpikaan ei pääse tai kumpikin pääsee? Tai jospa tuo viimeisillä metreillä katumukseen tullut, tunnontuskissaan kierivä murhaaja haluaisi saada kaiken anteeksi ja uskoisi Jeesuksen sovittaneen hänenkin syntinsä, niin miksei hän voisi päästä? Ristin ryövärikin pääsi. Toinen pilkkasi, toinen katui ja uskoi.

Kuka määrittelee nuhteettoman elämän? Kuka mittaa sen hyvien tekojen määrän, joilla Taivaaseen pitäisi päästä?

Ja lopuksi vastaisin Jeesuksen sanoin:

"25 Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista." (Mark.10:25-27)

Jumalalla on kyllä ratkaisu tuon 1. kohdan ihmisen ikuisuuden suhteen.

Äänestä

voi päästä taivaaseen.

Raamatun Jumala sanoo olevansa oikeudenmukainen. Ei se ole oikeudenmukaisuutta, että meidän uskovien laiskuuden ja maallistumisen takia on ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta ja he sen takia automaattisesti joutuisivat helvettiin. Jumala tietää, mitä tekee heidän kanssaan ja uskon heilläkin olevan sama valinta edessään kuin meilläkin, jotka olemme kuulleet.

Tämä toinen tapaus todella pääsee taivaaseen, mikäli hänen "valaistumisellaan" tarkoitetaan sitä, että hän tunnustaa syyllisyytensä ja ottaa vastaan armahduksen.

Jumala ei siis tuomitse meitä sen mukaan, kuinka "ulkosiistiä" elämää me eletään, Hän näkee meidän sydämeen ja se ratkaisee, mitä siellä tapahtuu.

Äänestä

se watussia nyppiä, kun ei ottanut vakavasti sekopäänä pitämäänsä valkonaamaa, joka kävi 1700-luvulla viemässä velipojan, naapurit ja tuttavat orjiksi ja huikkasi lähtiessään: "Ai niin, kannattaa uskoa Jeesukseen!" ja nakkasi yksin jääneelle watussille raamatun, josta tämä ei ymmärtänyt sanaakaan.

Mutta olipahan kerrottu. Ei auttanut watussin valittaa enää Pietarille, kun ei sisälle päässyt.

Äänestä

Kristin ja kaikkien muidenkin uskontojen suurin ristiriitaisuus:ne ovat olemassa....

Äänestä

Molemmat pääsevät taivaaseen.

Mikään usko ei ole täysin ristiriidaton mutta ei ole elämä yleensäkään.

Äänestä

Kristinuskossa on armo ja anteeksiantamus.
Molemmat esimerkkisi tapaukset pääsevät taivaaseen.

Ensimmäisessä tapauksessa omatunto toimii tuomarina, toisessa tapauksessa Jumala on luvannut armahtaa katuvan syntisen.

Äänestä

Millaiset hiukset jeesuksella oli?

n. 1500-luvun eurooppalaisessa taiteessa hänelle kuvataan pitkät hiukset, mistä tämä jeesuskuva vielä nykyäänkin sikiää. Raamatussa kuitenkin selvästi ilmoitetaan pitkien hiuksien olevan häpeäksi miehelle. Oliko jeesus siis todella hevari?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeppe555 kirjoitti:

Eli laittakaapa suurimmat ristiriitaisuudet:

Aloitan itse vaikkapa tällaisella

Kumpi pääsee taivaaseen?

1. Ihminen joka elää nuhteettomasti koko elämänsä, mutta ei ikinä kuule kristinuskosta esim. syrjäisen sijaintinsa takia. Eikä näin ollen voi uskoa Jeesukseen.

2. Ihminen joka tappaa 200 lasta elämänsä aikana ja 5 minuuttia ennen kuolemaansa kokee "valaistumisen" ja alkaa uskoa Jeesukseen.

Kumman näistä kahdesta siis oikeudenmukainen kristinusko laittaa helvettiin ikuisiksi ajoiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu