Onko Putinin attentaattihuhu FSB:n juonia?

Koska Iran kieltää itsepintaisesti minkään murhayrityksen suunnittelun olevan menossa Putinia vastaan, herää kysymys, että onko koko juttu FSB:n keksimä uusi tapa kiillottaa "sankaritarua" Putinin nimen ympärillä, jotta Venäjän kansa voisi ihastuksesta mykkinä vain huokailla presidenttinsä rohkeutta, kun tämä uhmaa peräti kuolemaakin kansansa pelkurimaineen puhdistamiseksi.

Voihan olla lisäksi mahdollista, että tällaisten tapausten lisääntyessä Venäjän kansa-parka alkaa kuvitella presidenttinsä olevan jopa kuolematon! :))
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tällä palstalla luuraavien usanistien toiveena tietenkin on, että meidän rohkeitten vasurien haukkuman USA:n presidentin Bushin lisäksi täällä haukuttaisiin myös suuren ja mahtavan isänm...anteeksi..itänaapurimme uljasta isäntää Putinia.

De va nu kukku de, sanoi Wallininkin isoäiti, joten eiköhän pidättäydytä täällä Venäjän arvostelusta, ettei se meille suuttuisi, mutta haukutaan USA:ta kahta kauheammin.

Näin luulisin myös arvojohtajataremme toivovan!

Äänestä
  • Ensinnäkään en ole usanisti, toiseksi en hauku Putinia enkä Venäjääkään, kolmanneksi ei myöskään kiinnosta haukkua Yhdysvaltojakaan, joten jatkakaa te iiroilijat vain sitä räksytystänne, jota harrastatte täällä joka siunattu päivä.

    Äänestä

  • Huvittunut:) kirjoitti:

    Ensinnäkään en ole usanisti, toiseksi en hauku Putinia enkä Venäjääkään, kolmanneksi ei myöskään kiinnosta haukkua Yhdysvaltojakaan, joten jatkakaa te iiroilijat vain sitä räksytystänne, jota harrastatte täällä joka siunattu päivä.

    Vai ei täällä haukuta Putinia tai Venäjää!

    Ainakin joka kymmenennessä haukkumaviestissä onkin kohteena Putin, eikä Bush, jota me vasemmistolaiset haluamme haukkua!

    Jotain rajaa sentään anti-Venäjäläisille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvittunut:) kirjoitti:

Koska Iran kieltää itsepintaisesti minkään murhayrityksen suunnittelun olevan menossa Putinia vastaan, herää kysymys, että onko koko juttu FSB:n keksimä uusi tapa kiillottaa "sankaritarua" Putinin nimen ympärillä, jotta Venäjän kansa voisi ihastuksesta mykkinä vain huokailla presidenttinsä rohkeutta, kun tämä uhmaa peräti kuolemaakin kansansa pelkurimaineen puhdistamiseksi.

Voihan olla lisäksi mahdollista, että tällaisten tapausten lisääntyessä Venäjän kansa-parka alkaa kuvitella presidenttinsä olevan jopa kuolematon! :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu