Tässä sitä nyt päivitellään että kuinka ahneita ja moraalittomia hoitajat ovat kun kerrankin saavat äänensä kuuluviin. Kukaan ei uskaltanut suuta mutristaa kun lääkärit ovat vastaavia työtaistelukeinoja käyttäneet. Nyt ei ole kyse siitä että hoitajat laittavat potilaitten päitä vadille ja uhkailevat kuntatyönantajaa ruumiilla jos ei rahaa tule, vaan tarkoitus on avata silmiä sille tosiasialle, miten tässä maassa käy oikeasti jos palkka-asioita ei saada kuntoon.
Kirstunvartijat niitä ruumiita havittelevat, kun raha on heille tärkeämpää kuin ihmisten henki. Vuosikaudet on tuudittauduttu siihen,että hoitajat eivät mene lakkoon tai jos menevät, ei sillä varsinaista merkitystä ole, sillä suojatyövelvoite pitää sairaalat toimintakykyisinä. On myös tuudittauduttu juurikin tähän ilmiöön, mikä nyt vallitsee, eli jos hoitajat uskaltautuvat oikeasti vaatimaan oikeuksiaan, niin kansa lynkkaa heidät moraalittomina murhaajina! Tähän ajatusmaailmaa perustuu lausunto: hoitajien palkkoja nostetaan vasta, kun on pakko. Vaatii kovasti rohkeutta lähteä tällaisiin työtaistelutoimiin, varsinkin kun kaikki kansa, joka ensin yhteen ääneen vaati hoitajille 500 euron korotusta, pitää nyt meitä ahneena kun sitä oikeasti ollaan tavoittelemassa. Potilaitten henki ja sairaaloitten toiminakyky ei ole nyt hoitajien moraalin, vaan päättäjien moraalin varassa! Eri asia olisi jos tiedettäisiin ettei maassa ole rahaa, mutta nyt kun sitä kerrankin on, on aika lunastaa lupaukset!

Vastaukset 4
Vanhimmat
hoitoa tarvitsevat potilaat -tehy pyrkii estämään välitöntä hoitoa tarvitsevien hoidon. Se on moraalitonta.

Lakko olisi pelisääntöjen mukaista, mutta joukkoirtisanominen on ihmishenkien kustannuksella tapahtuvaa SUORAA KIRISTÄMISTÄ.
Jos emme saa lisää rahaa, niin ihmisiä KUOLEE!
Näinhän sairaanhoitajat ovat ilmoittaneet, kun ilmoittivat aiheuttavansa katastrofin päivystys- ja leikkaussaliosastoihin.
Niinpä. En millään usko, että sairaanhoitajissa olisi niin paljon moraalitonta porukkaa. Tässä on Tehyn aktivistien puolelta painostamista, ihmisiä vaaditaan mukaan väärillä menetelmillä. Ehkä se joukkohuuma on tuollaista, mutta jotain moraalia odottaisi.
Onko tämä Tehyn Jaana-rouva niin huono neuvottelija, että hänen on käytettävä äärimmäisiä keinoja pärjätäkseen puoluetovereilleen.. Jostain sellaisesta tässä on kyse.
Siellä synnyttämässähän tai tehohoitoa tarvitsemassahan voi olla kenen tahansa omainen, jopa tehyläinen itse, irtisanoutunut. Ja todennäköisesti onkin..
Lakko olisi tosiaan se oikea keino ja neuvottelut..