Jos

Jos ette nähneet MOT:tia, niin katsokaa huomenna klo 10.30,jolloin tulee uusintana. Varmaan Ylen sivuilta on netistäkin katsottavissa.
9905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tekemässä töitä firmalle ilmaiseksi just tuolloin KELA 8e korvauksella. Enkä omista sikakallista dikiboxia.

Äänestä
  • Harmi vaan että MOTin ohjelmassa ei tuotu esiin sitä, että työvoimatoimikuntien toiminta polkee myös muidenkin työttömien etuja kuin taiteiljoiden ja tutkijoiden. Se oli ohjelmassa hyvä puoli, kun tuotiin esiin tapaus, kun työttömyysturva-asiamies ryhtyy oikomaan oman totuutensa kautta työvoimaviranmoisen jo tehtyä päätöstä. Eihän hommasta mitään tule, jos tehtyjä päätöksiä ryhdytään kumoamaan siten, että työttömyysturvaa tullaan perimään takaisin työttömältä, joka on toiminut asiassaan hyvässä uskossa antamalla rehellisen selvityksen tilanteestaan.

    Äänestä

  • hyvin tehty ohjelma todellakin.. Ainakin noin propagadamielessä. Ohjelman toimittaja sai kyllä hyvin omat käsityksensä asioista tuotua esille ja varmasti silä tavoin, että ainakin osa kansakuntaa uskoi kaiken mitä ohjelmalla haluttiin sanoa. Henk.koht. pidin eniten siitä salakuvatusta pätkästä, jossa päätoimiseksi opiskelijaksi todettu henkilö menee työkkäriin tivaamaan miksi pitää olla työnhakijana vaikkei saa rahaa. Virkailija totesi suurinpiirtein tähän tyyliin: "Ei tarvitsekaan olla, jos ei halua. Työnhaussa voitaisiin tietysti yrittää auttaa.."
    Tästä toimittaja omaan katkeraan tyyliinsä: "Työnhaussa kyllä olisi autettu, mutta työttömäksi henkilö ei kelvannut"
    MOT-ohjelman journalistiset ansiot ovat ennenkin saaneet kritiikkiä osakseen. Nyt ymmärrän miksi..

    Äänestä

  • Jukka H. kirjoitti:

    Harmi vaan että MOTin ohjelmassa ei tuotu esiin sitä, että työvoimatoimikuntien toiminta polkee myös muidenkin työttömien etuja kuin taiteiljoiden ja tutkijoiden. Se oli ohjelmassa hyvä puoli, kun tuotiin esiin tapaus, kun työttömyysturva-asiamies ryhtyy oikomaan oman totuutensa kautta työvoimaviranmoisen jo tehtyä päätöstä. Eihän hommasta mitään tule, jos tehtyjä päätöksiä ryhdytään kumoamaan siten, että työttömyysturvaa tullaan perimään takaisin työttömältä, joka on toiminut asiassaan hyvässä uskossa antamalla rehellisen selvityksen tilanteestaan.

    Siinä tehtiin selväksi työvoimatoimikuntien liukuhihnamainen toiminta. Varsin kyseenalaista toimintaa, kun ottaa huomioon sen, että kuinka rankkoja seurauksia työttömälle on sen 'päätöksistä'. Sama homma jatkuu sitten valitusasteissa. Siellä kerralla käsiteltävien asioiden määrä taitaa olla pienempi, mutta niin taitaa olla kokousten kestokin.

    Äänestä

--ne kaikki siinä mot-ohjelmassa yritii vältellä töitä !!!
-saakelin laiskat ihmiset!

- ei joku huono taiteilija elä tekemättä töitä.
- ja turhaakin tutkimusta tehdään paljon,,, siksi tutkimuksen rajoitus pitäisi aina itse järjestää,,, muuten kuin verovaroin
(- jo rahoituksen saanti valikoi tutkimuksen aiheita...)

Äänestä
  • Siinä oli juttua, että esim ei kunnon työ matkapuhelintehtaalla kelvannut.
    ---Jos ei työ kelpaa, niin sit pitää olla ilman työttömyystukea.

    Aikamme ongelma on, että tyhmät rupeaa nykyään filosofeiksi ja taiteilijoiksi. Ei ne elä niillä toimilla kun ei ole järkee.

    Siksi siisti tehdastyö olisi sopivampaa ja saisi siten rahaa harrastaa sitten vaikka taiteita...
    Ei valtion tarvi maksaa harrasteita,, HUOM !!!!

    Äänestä

  • ei työ kelpaa kirjoitti:

    Siinä oli juttua, että esim ei kunnon työ matkapuhelintehtaalla kelvannut.
    ---Jos ei työ kelpaa, niin sit pitää olla ilman työttömyystukea.

    Aikamme ongelma on, että tyhmät rupeaa nykyään filosofeiksi ja taiteilijoiksi. Ei ne elä niillä toimilla kun ei ole järkee.

    Siksi siisti tehdastyö olisi sopivampaa ja saisi siten rahaa harrastaa sitten vaikka taiteita...
    Ei valtion tarvi maksaa harrasteita,, HUOM !!!!

    Minä olen käynyt it- kaupallisen alan koulut, mutta ehdottomasti parasta on ollut ns. liukuhihnatyö. Ei vittumaisia asiakkaita, työtoverit keskittyvät jokainen omaan hommaansa, joten kiusaamistakaan ei ole eikä tarvitse paskanjauhantaa kuunnella, kun urakalla tehdään niin kiireitä ei kerkeä valittamaan. Mutta vituttaaa nuo kommentit, sen jälkeen kun menin käymään kouluja ei ole ollut enää tehtaisiin mitään asiaa, poispa tuolta on moni muukin joutunut, kun noita on vähennetty muutenkin.

    Äänestä

  • mukavaa. kirjoitti:

    Minä olen käynyt it- kaupallisen alan koulut, mutta ehdottomasti parasta on ollut ns. liukuhihnatyö. Ei vittumaisia asiakkaita, työtoverit keskittyvät jokainen omaan hommaansa, joten kiusaamistakaan ei ole eikä tarvitse paskanjauhantaa kuunnella, kun urakalla tehdään niin kiireitä ei kerkeä valittamaan. Mutta vituttaaa nuo kommentit, sen jälkeen kun menin käymään kouluja ei ole ollut enää tehtaisiin mitään asiaa, poispa tuolta on moni muukin joutunut, kun noita on vähennetty muutenkin.

    - ei tosiaan ole tehdastöissä mitän vikaa !!

    Vikaa on näissä tyhmissä, jotka luulee olevansa taiteilijota .
    Niille ei työ kelpaa.

    Taiteilija nimitys on loassa, kun kuka tahansa voi sanoa olevansa taiteilija. Osasi sit tai ei.
    Taiteilijoiden keskiasteen koulutskin on aika tarpeetonta.
    Joku korkeakoulu tarvitaan, mutta ns massa-taiteilijoita ei juurikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ette... kirjoitti:

Jos ette nähneet MOT:tia, niin katsokaa huomenna klo 10.30,jolloin tulee uusintana. Varmaan Ylen sivuilta on netistäkin katsottavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu