Yhteydenotto

Onko välttämätöntä vai jätänkö itsestäni passiivisen kuvan, jos en soittele työpaikasta. Työtehtävät käyvät aika hyvin selville itse ilmossa.
81049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

minä ainakin olen päässyt haastatteluihinkin vaikka en ole soitellut etukäteen tarkempaa työnkuvausta. hakijoita tuntuu muutenkin olevan niin paljon, että liekö edes muistavat joka soittajaa erikseen... hakemukset on kuitenkin mustaa valkoisella. tosin tää nyt on ihan mutu tuntumaa ei tod. tietoa.

Äänestä
  • haluan saada nimenomaisen työpaikan, haastatteluun todennäköisesti pääsen kuitenkin.

    Äänestä

Itse olen ottanut yhteyttä työpaikkaan ennen hakemuksen lähettämistä, mikäli asiaa on ollut.

Joskus olen juuri yhteydenoton perusteella päättänyt jättää hakematta paikkaa. Puhelun aikana on voinut esimerkiksi selvitä, että paikka ei ole "oikeasti" auki, työnantaja hakee toisenlaisella osaamisella varustettua henkilöä tai puheluun vastanneesta henkilöstä on tullut sellainen kuva, ettei kyseinen työpaikka ole minua varten.

Toisinaan taas yhteydenotto on vahvistanut kiinnostustani. Nykyiseen työpaikkaani soitin ennen hakemuksen lähettämistä. Soitto oli hyödyllinen, sillä henkilökemiat tuntuivat heti kohtaavan ja työtehtävistä kuulin enemmän kuin hakuilmoituksessa oli mainittu.

Tosin paljon on niitäkin kiinnostavia työpaikkoja, joihin olen soittanut etukäteen, mutta en tullut valituksi... Joihinkin työpaikkoihin taas olen tullut valituksi ilman erillistä soittelua.

Äänestä

Niin, en tosiaan oo kertaakaan soittanut hakemaani paikkaan, en ennen hakemuksen lähettämistä, enkä jälkeen. Ja haastatteluun on johtanut ainakin puolet kaikista hakemuksistani.

En todellakaan usko, että soittaminen tai soittamatta jättäminen ratkaisisi yhtään mitään. Kyllä se työkokemus, osaaminen ja hakemuksen taso ratkaisevat, ei se, soitatko ilman että on edes oikeasti asiaa. Toki soittaakin voi, jos asiaa todella on.

Toisaalta tämä saattaa riippua haettavien tehtävien tasostakin. Jos työ vaatii tiettyä kokemus- ja osaamisprofiilia, niin ei varmaan soitteluilla oo merkitystä. Jos taas duuni on simppeliä liukuhihnatyötä, jota oikeastaan kuka tahansa normaali ihminen voi tehdä, saattaa se puhelu auttaa sitten jäämään rekrytoijan mieleen, ja sitä kautta tulemaan valituksi.

Tässä mun mielipide...

Äänestä
  • Itse olen ollut rekrytointiprosesseissa välillisesti mukana, päättämässä vain kerran. Työnantajia on useinkin ärsyttänyt ihmiset, jotka soittavat vain soittamisen vuoksi, ilman mitään asiaa. Se, että soittaja jäisi mieleen, höpö höpö. Soittajia on joskus sata eikä työnantaja usein ehdi heistä laittaa mitään sen kummemmin ylös. Joskus on niinkin, että se joka antaa lisätietoja, ei välttämättä ole päätöksenteossa edes kovin suuressa asemassa, vaan lisätietojen antaja vain tietää työstä enemmän kuin päätöksen tekevä pomo.

    Äänestä

  • mielipide: kirjoitti:

    Itse olen ollut rekrytointiprosesseissa välillisesti mukana, päättämässä vain kerran. Työnantajia on useinkin ärsyttänyt ihmiset, jotka soittavat vain soittamisen vuoksi, ilman mitään asiaa. Se, että soittaja jäisi mieleen, höpö höpö. Soittajia on joskus sata eikä työnantaja usein ehdi heistä laittaa mitään sen kummemmin ylös. Joskus on niinkin, että se joka antaa lisätietoja, ei välttämättä ole päätöksenteossa edes kovin suuressa asemassa, vaan lisätietojen antaja vain tietää työstä enemmän kuin päätöksen tekevä pomo.

    ennen enkä jälkeen.Hakemuksessa on kaikki oleellinen ja se joko jää mieleen tai sitten ei.Hakemuksen perusteella olen lähes aina haastatteluun päässyt.Jos ei mitään kuulu,niin ei kuulu,ei maailma siihen kaadu.

    Äänestä

Joskus on soittaessa jopa käynyt selville, että paikka ei ole oikeasti auki, vaan joku on jo määräaikaisena sitä tehnyt vuosia. Sitten vakinaistettaessa paikka pitää julkisesti laittaa hakuun. Näin on ollut esim. valtiolla.

Turhahan tuollaista paikkaa on hakea.

Äänestä
  • kommenteista. Itselläni on substanssi hallussa ja se näkyy hakemuksessa. Mutta olen itsekin sitä mieltä, että soittamalla voi saada kuvaa siitä kannattaako paikkaa hakea eli onko se jo "täytetty" tai itselle ehkä sopimaton paikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikkaan kirjoitti:

Onko välttämätöntä vai jätänkö itsestäni passiivisen kuvan, jos en soittele työpaikasta. Työtehtävät käyvät aika hyvin selville itse ilmossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu