olen elänyt mieheni kanssa yhdessä toistakymmentä vuotta. Meillä meni ihan hyvin, yhteisiä lapsia ei ole, mutta olemme pärjänneet. Mies on ollut reissuhommissa välillä ja muutenkin tiivistahtista työntekoa koko aika.
Nyt hän perusti kaiken päälle oman yrityksen, toinen työkin vaatii suuria ponnistuksia. Kotona ei näy enää ollenkaan, en tunne häntä itse asiassa ollenkaan enää. Meillä ei ole mitään yhteisiä harrastuksia, ollaan vaan erillään.
Suren tätä kaikkea, toivon häneltä huomion osoituksia ja hellyyttä, mutta ei sitä tule. Valitusta vaan meidän sänkykamari puolen tilanteesta. Väsymys taitaa vaivata molenpia, en tiedä miten jatkaa. Nyt on alkanut kaivella minusta virheitä, ihan kuin olisin jotenkin huono ihminen, vaikka sitä en missään nimessä ole.
Hän ei kestä sitä, jos mainitsen yhteisen ajan puutteesta. Uskon, että näin ei pitänyt käydä, hän arvioi voimavarat väärin..luuli että kestän mitä vaan.
Nyt hän perusti kaiken päälle oman yrityksen, toinen työkin vaatii suuria ponnistuksia. Kotona ei näy enää ollenkaan, en tunne häntä itse asiassa ollenkaan enää. Meillä ei ole mitään yhteisiä harrastuksia, ollaan vaan erillään.
Suren tätä kaikkea, toivon häneltä huomion osoituksia ja hellyyttä, mutta ei sitä tule. Valitusta vaan meidän sänkykamari puolen tilanteesta. Väsymys taitaa vaivata molenpia, en tiedä miten jatkaa. Nyt on alkanut kaivella minusta virheitä, ihan kuin olisin jotenkin huono ihminen, vaikka sitä en missään nimessä ole.
Hän ei kestä sitä, jos mainitsen yhteisen ajan puutteesta. Uskon, että näin ei pitänyt käydä, hän arvioi voimavarat väärin..luuli että kestän mitä vaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.