kohta se tulee

noniih, kohta olis tulosa tatuointia tuonne oikean nilkan suuntaan. muutaman vuoden olen asiaa pohtinut.. keiju olis tulosa. tosin siihen saattaa mennä vielä aikaa ennenkuin kuva nilkkaani kaunistaa sillä itse kuva ei ole selvillä. mielessäni on selvä kuva.. kun sen paperille saisi. itse en vain ole kovin hyvä piirustamaan. koitan saada yhten tuttuni pöydän ääreen ja keskustelemaan jos hän voisi keijun piirtää.. en viitsi yksityiskohtia enempää kertoa ettei joku vain matki ;) no ei.. haluan tatuoinnista omannäköiseni, en siis omaa naamaa vaan täysin uniikin ja itse suunnitteleman.. sitten kun kuva jalkaani kaunistaa voin olla todella tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. ja mitä puheisiin tatuoinnin hankkineista ihmisistä.. minusta tatuointi on taidetta siinä missä musiikki ja taulutkin. vähän suvaitsevaisuutta!

tietenkin jännittää miettiä kuinka kipeää tatuoiminen ottaa.. mutta kukapa sitä on kipuun kuollut. Ainoa asia mikä tatuoimisen voi estää on siihen liittyvät riskit.(onko niitä).. haluan saada mielenrauhan ja ottaa selville kaikki riskit mitkä tatuointiin liittyy ja väreihin. mistä voi olla varma että kyseinen liike huolehtii hygieniasta? voiko väriaineet olla huonoja? no nyt kuulostan ahdistuneelta 60vuotiaalta takapajulassa asuvalta erkiltä.. mutta en halua koskaan tulla katumaan kuvaani..
11668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Paras tapa varmistua liikkeen hygieniasta (ja samalla tutustua tekijöihin ja tehtyihin kuviin) on mennä itse käymään paikan päällä. Ammattitaitoinen tatuoija vastailee jopa tyhmiltä kuulostaviin kysymyksiin. Ja väreistä...miks ihmeessä tatuoijat käyttäisivät vaarallisia värejä? Olisiko siitä hyötyä heidän toiminnalleen? Kannattaa aina miettiä asioita maalaisjärjellä, ennen kuin uskoo kaiken maailman "neitsytnahkoja".

Äänestä
  • Tavatessani naisystäväni hänellä oli ollut jalassaan pieni tatuointi 3 vuotta. Hän alkoi puhua, ettei ole siihen tyytyväinen ja muuttaa tatuoinnin erilaiseksi. Näin hän tekikin. Nyt 2 vuotta myöhemmin hän on alkanut puhua koko tatuoinnin poistamisesta, koska häntä on alkanut ärsyttää samantapaiset kuvat pikkugimmoilla.

    Missä iässä ja missä elämäntilanteessa ihminen tosiaan tietää mitä hän haluaa viiden vuoden kuluttua?

    Äänestä

  • mietittyä tämäkin kirjoitti:

    Tavatessani naisystäväni hänellä oli ollut jalassaan pieni tatuointi 3 vuotta. Hän alkoi puhua, ettei ole siihen tyytyväinen ja muuttaa tatuoinnin erilaiseksi. Näin hän tekikin. Nyt 2 vuotta myöhemmin hän on alkanut puhua koko tatuoinnin poistamisesta, koska häntä on alkanut ärsyttää samantapaiset kuvat pikkugimmoilla.

    Missä iässä ja missä elämäntilanteessa ihminen tosiaan tietää mitä hän haluaa viiden vuoden kuluttua?

    Samaa mietin minäkin, kun löysin etsimäni kuvan parin vuoden hakemisen jälkeen ja tatuointi tuli ajankohtaiseksi. Nyt kuva on iholla, koska tajusin, että enemmän kadun asioita, jotka olen jättänyt tekemättä kuin niitä jotka tein. Kuva on osa minua ja tiettyä elämänvaihetta, ja kun vihdoin olen oppinut hyväksymään itseni ja menneisyyteni, ei sen pitäisi kaduttaa vuosienkaan päästä. (Eikä kuvassa ole perhosia tai keijuja eikä exän nimeä tai vastaavaa.)

    Tietysti on ihmisiä, jotka kyllästyvät helposti tai jotka ovat ottaneet kuvansa hetken mielijohteesta tai nuoruuden uhosta, ja ymmärrän kyllä että sellainen kaduttaa. Mutta milläs sitten erottaa onko kysymys vain noista. Ei kai millään.

    Äänestä

  • Maalaisjärkesi vie nyt pahasti metsään. Tuskin monikaan tatuoija tieten tahtoen käyttää vaarallisia värejä. Ongelma on siinä, että mitään tatuointivärejä ei ole kliinisesti testattu. Testejä ei tehdä edes samalla tasolla kuin kosmetiikka-aineille, joita levitetään vain ihon pintaan.

    Äänestä

  • Livia.. kirjoitti:

    Samaa mietin minäkin, kun löysin etsimäni kuvan parin vuoden hakemisen jälkeen ja tatuointi tuli ajankohtaiseksi. Nyt kuva on iholla, koska tajusin, että enemmän kadun asioita, jotka olen jättänyt tekemättä kuin niitä jotka tein. Kuva on osa minua ja tiettyä elämänvaihetta, ja kun vihdoin olen oppinut hyväksymään itseni ja menneisyyteni, ei sen pitäisi kaduttaa vuosienkaan päästä. (Eikä kuvassa ole perhosia tai keijuja eikä exän nimeä tai vastaavaa.)

    Tietysti on ihmisiä, jotka kyllästyvät helposti tai jotka ovat ottaneet kuvansa hetken mielijohteesta tai nuoruuden uhosta, ja ymmärrän kyllä että sellainen kaduttaa. Mutta milläs sitten erottaa onko kysymys vain noista. Ei kai millään.

    maalaisjärjestä. jos et kerran tiedä kaduttaako vuosien päästä. kukaan ei voi tietää tulevaisuutta. miksi tekisi sellaista, jota voi joutua katumaan? eikös se ole juuri sitä uhoamista?

    Äänestä

  • oli kyse siitä kirjoitti:

    maalaisjärjestä. jos et kerran tiedä kaduttaako vuosien päästä. kukaan ei voi tietää tulevaisuutta. miksi tekisi sellaista, jota voi joutua katumaan? eikös se ole juuri sitä uhoamista?

    "Miksi tekisi sellaista, jota voi joutua katumaan?"

    Ihan kaikkea voi myöhemmin joutua katumaan. Eli jos tavoitteesi on elää elämä, jonka aikana et tee mitään, mitä myöhemmin katuisit, niin onnea matkaan! Tulee olemaan tylsää.

    Itselläni ei ole tatuointeja, joten omakohtaista kokemusta tuolta alalta ei ole. Mutta jonkin verran kokemusta on sen sijaan kertynyt kaikenlaisesta muusta aktiviteetista, jotka nyt jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut ehkä jättää tekemättä. Vaikka tavallaan kaduttaa, niin hyvä että tein ainakin jotain, enkä vaan esim nyhjöttänyt sohvan nurkassa ja katsonut telkkaria.

    Äänestä

  • ei auta hädässä kirjoitti:

    Maalaisjärkesi vie nyt pahasti metsään. Tuskin monikaan tatuoija tieten tahtoen käyttää vaarallisia värejä. Ongelma on siinä, että mitään tatuointivärejä ei ole kliinisesti testattu. Testejä ei tehdä edes samalla tasolla kuin kosmetiikka-aineille, joita levitetään vain ihon pintaan.

    ""Ongelma on siinä, että mitään tatuointivärejä ei ole kliinisesti testattu.""

    Ootkos nyt ihan varma asiasta?

    Äänestä

riski on siinä että mitäs sitten kun muoti muuttuu ja tatskat on out. Ootko sitä miettiny? Toisekseen voipi muuten vaan mieli muuttua ja kyllästyt kuvaasi. Mitä sitten?
Sinuna miettisin vielä toisenkin kerran, sillä et tosiaankaan ole valmis ottamaan tatuointia koska täältä haet vahvistusta epäilevälle mielellesi.

Äänestä
  • en hae täältä MITÄÄN MUUTA vahvistusta kuin tiedot mahdollisista riskeistä. En puhunut tatuointiin kyllästymisestä, kyllä tyhmäkin tajuaa että jos tatuoi oman nimensä ohtaan niin siihen voi kyllästyä.. huoh. En halua mennä minkään muodin mukana.. kun tatskat on out.. ja sitten kun ne ovat out, tuskin olen ainokainen joka kuvan ihossaan omistaa? En todellakaan rupea hätiköimään ja käy ottamassa tribaalia käsivarteen, minulla on koko elämä aikaa suunnitella se täydellinen kuva kehooni. jos en sitä kerkeä suunnitella, kuvaa ei tule.. mutta toivottavasti joskus se oikea löytyy, siis tatuointi ;)

    Äänestä

  • ensikertalainen kirjoitti:

    en hae täältä MITÄÄN MUUTA vahvistusta kuin tiedot mahdollisista riskeistä. En puhunut tatuointiin kyllästymisestä, kyllä tyhmäkin tajuaa että jos tatuoi oman nimensä ohtaan niin siihen voi kyllästyä.. huoh. En halua mennä minkään muodin mukana.. kun tatskat on out.. ja sitten kun ne ovat out, tuskin olen ainokainen joka kuvan ihossaan omistaa? En todellakaan rupea hätiköimään ja käy ottamassa tribaalia käsivarteen, minulla on koko elämä aikaa suunnitella se täydellinen kuva kehooni. jos en sitä kerkeä suunnitella, kuvaa ei tule.. mutta toivottavasti joskus se oikea löytyy, siis tatuointi ;)

    ehkä nyt selvyyden vuoksi kiteytän koko tekstin yhteen lauseeseen. Haluan tietää riskit jotka voivat tatuoidessa tulla, allergiset reaktiot, verenmyrkytys(kyllä tiedän ettei se voi tulla jos tatuointiaine ei pääse verenkiertoon), hepatiitti c? en siis mitään "älä ota tatuointia, kyllästyt siihen"

    Äänestä

  • ensikertalainen kirjoitti:

    ehkä nyt selvyyden vuoksi kiteytän koko tekstin yhteen lauseeseen. Haluan tietää riskit jotka voivat tatuoidessa tulla, allergiset reaktiot, verenmyrkytys(kyllä tiedän ettei se voi tulla jos tatuointiaine ei pääse verenkiertoon), hepatiitti c? en siis mitään "älä ota tatuointia, kyllästyt siihen"

    tatuoinneista ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Hyvin tehdyt tatuoinnit ovat kauniita ja kertovat kantajastaan jotain.
    itselläni on lähemmäs 50 tatskaa, koskaan ei ole vielä mitään ongelmia ollut. riskit ovat todella pienet kun vaan valitset luotettavan paikan. itse luottaisin kauan pystyssä olleeseen liikkeeseen jonka henkilökunta on valmis vastailemaan kysymyksiin. Ja kannattaa kyllä katsoa "ansioluettelo" , eli valokuvia tyypin tekemistä taskoista. Näin tiedät että varmasi tykkäät kyseisen taiteilijan tyylistä. Ja sit vaan seurataan annettuja ohjeita.
    Tatuointiväritkin ovat uusiutuneet, enää ei käytetä metallipohjaisia värejä niinkuin 10-15v sitten, kaikki on kasvipohjaisia. Ainahan allergiariski on olemassa, niinkuin kaikessa. hyvin pienenä kumminkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensikertalainen kirjoitti:

noniih, kohta olis tulosa tatuointia tuonne oikean nilkan suuntaan. muutaman vuoden olen asiaa pohtinut.. keiju olis tulosa. tosin siihen saattaa mennä vielä aikaa ennenkuin kuva nilkkaani kaunistaa sillä itse kuva ei ole selvillä. mielessäni on selvä kuva.. kun sen paperille saisi. itse en vain ole kovin hyvä piirustamaan. koitan saada yhten tuttuni pöydän ääreen ja keskustelemaan jos hän voisi keijun piirtää.. en viitsi yksityiskohtia enempää kertoa ettei joku vain matki ;) no ei.. haluan tatuoinnista omannäköiseni, en siis omaa naamaa vaan täysin uniikin ja itse suunnitteleman.. sitten kun kuva jalkaani kaunistaa voin olla todella tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. ja mitä puheisiin tatuoinnin hankkineista ihmisistä.. minusta tatuointi on taidetta siinä missä musiikki ja taulutkin. vähän suvaitsevaisuutta!

tietenkin jännittää miettiä kuinka kipeää tatuoiminen ottaa.. mutta kukapa sitä on kipuun kuollut. Ainoa asia mikä tatuoimisen voi estää on siihen liittyvät riskit.(onko niitä).. haluan saada mielenrauhan ja ottaa selville kaikki riskit mitkä tatuointiin liittyy ja väreihin. mistä voi olla varma että kyseinen liike huolehtii hygieniasta? voiko väriaineet olla huonoja? no nyt kuulostan ahdistuneelta 60vuotiaalta takapajulassa asuvalta erkiltä.. mutta en halua koskaan tulla katumaan kuvaani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu