kurdipoikaystävälleni.
Olen ujo, hiljainen, välillä vähän (tai vähän enemmänkin) tyhmä, ahdistun suurista ihmismääristä... Ja kaiken lisäksi niin ruma kuin olla voi! Johan ne saa sydärin ku näkee kun vaapun pihatiellä.
Mutta nyt kuitenkin matkani poikaystäväni kotikaupunkiin kaakkois-Turkkiin lähestyy lähestymistään. Ahdistaa jo kun poikaystäväni selittää keiden kaikkien luona käydään ja minne mennään ja mitä nähdään.
Teen kuitenkin jonkun ihan ääliömäisen virheen (huomaan huoneeseen astuttuani että unohdin vaatteet kotiin tai hampaistani roikkuu salaatinlehti) heti alkuun perheen ja koko suvun edessä.
Ahdistun ja hermostun jo näin ennen matkaa oikein kunnolla, että yöunetkin menetän.
Poikaystäväni kyllä tietää että olen pirun ujo, Luoja tietää, kuinka ujo osaan ollakin. Saati sitten kun ei ymmärrä sanaakaan mitä ne minusta oikeasti puhuvat! Varsinkin kun täälläkin foorumissa kerrotaan kurdien olevan niin vieraanvaraisia, että vähemmästäkin ahdistuu jos paapotaan (kyllä minä voin teeni itse keittää, voin myös kaataa sen kuppiini, "ei, kyllä minä nämä tiskaan", "ei kiitos, en juo nyt teetä/syö mitään", "ei kyllä mä itse ruokani maksan", tyrkytän rahaa yösijasta....JNE!!). Noloa se kuitenkin olisi reissua tässä vaiheessa perua, kun kaikki MUKA minua sinne niin kovasti odottavat. Ja siitäkös mulla menee teet ja baklavat väärään kurkkuun kun ruvetaan kihloista ja häistä puhumaan.
Olen niin vääränlainen tyttöystävä.
Olen ujo, hiljainen, välillä vähän (tai vähän enemmänkin) tyhmä, ahdistun suurista ihmismääristä... Ja kaiken lisäksi niin ruma kuin olla voi! Johan ne saa sydärin ku näkee kun vaapun pihatiellä.
Mutta nyt kuitenkin matkani poikaystäväni kotikaupunkiin kaakkois-Turkkiin lähestyy lähestymistään. Ahdistaa jo kun poikaystäväni selittää keiden kaikkien luona käydään ja minne mennään ja mitä nähdään.
Teen kuitenkin jonkun ihan ääliömäisen virheen (huomaan huoneeseen astuttuani että unohdin vaatteet kotiin tai hampaistani roikkuu salaatinlehti) heti alkuun perheen ja koko suvun edessä.
Ahdistun ja hermostun jo näin ennen matkaa oikein kunnolla, että yöunetkin menetän.
Poikaystäväni kyllä tietää että olen pirun ujo, Luoja tietää, kuinka ujo osaan ollakin. Saati sitten kun ei ymmärrä sanaakaan mitä ne minusta oikeasti puhuvat! Varsinkin kun täälläkin foorumissa kerrotaan kurdien olevan niin vieraanvaraisia, että vähemmästäkin ahdistuu jos paapotaan (kyllä minä voin teeni itse keittää, voin myös kaataa sen kuppiini, "ei, kyllä minä nämä tiskaan", "ei kiitos, en juo nyt teetä/syö mitään", "ei kyllä mä itse ruokani maksan", tyrkytän rahaa yösijasta....JNE!!). Noloa se kuitenkin olisi reissua tässä vaiheessa perua, kun kaikki MUKA minua sinne niin kovasti odottavat. Ja siitäkös mulla menee teet ja baklavat väärään kurkkuun kun ruvetaan kihloista ja häistä puhumaan.
Olen niin vääränlainen tyttöystävä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
taidat turhaan vähätellä itseäsi. Muistathan, että poikaystäväsi on sinut valinnut, kaikkine vikoineen ja ihanine piirteineen, eikö niin? Ujojahan me suomalaiset ollaan, minä mukaanlukien - eikä kurdimieheni sitä pahana ole pitänyt vaikka välillä sanookin, ettei ole hyvä olla ujo :) Rohkeasti vaan matkaan, ole oma itsesi... Muista hymyillä vaan vaikka joskus se tuntuukin tyhmältä (muuten jos istut hiljaa ja naama vakavana, he tulkitsevat sinut väärin).
...ja erilaisuus on rikkautta :) Hyvin se menee, älä stressaa turhista. Otat vaan kaiken paapomisen kiitollisena ainakin näin alussa vastaan etteivät pidä sinua tylynä tai liian ylpeänä. Tutustuttuasi voit jostain halutessasi kieltäytyäkin ja tarjoutua itse auttamaan.
Itse olen myös aina ollut ujo, hiljainen ja hieman kömpelö luonteeltani. Turkissa olen käynyt miehen sukulaisia tapaamassa lukemattomia kertoja ja asunutkin maassa muutaman kuukauden. Turkkilaisten puheliaisuus on usein hieman kiusallista kun itse olen niin hiljainen. Uusien ihmisten tapaaminen ja keskusteluun osallistuminen tutumpienkin ihmisten kanssa on minulle vaikeaa. Itse olen kuitenkin lähtenyt siitä, että olen mikä olen ja jos ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Monesti ovat mieheni sukulaiset ja kaverit ihmetelleet hiljaisuuttani, mutta mieheni on selittänyt sen kulttuurieroilla ja kielivaikeuksilla. Sitähän se pohjimmiltaan on, eikä kellään ole koskaan ollut pahaa sanottavana minusta, päinvastoin olen kuulemma kaunis ja "eksoottinen" (siis ihan tavallinen suomalainen nainen).
Hiljaisuutta ei siis sinänsä katsota pahalla, kunhan aina muistaa hymyillä, kiittää ja olla kiinnostuneen näköinen. Puhua ei tarvitse paljoa, varsinkaan kun yhteistä kieltä ei löydy. Annat vaan poikaystäväsi hoitaa jutustelut sekä muut hommat ja otat itse vierailun lomana sekä mahdollisuutena tutustua tyystin erilaiseen kulttuuriin. Suurin osa turkkilaisista kyllä ymmärtää nämä vaikeudet, ja jos eivät ymmärrä niin eipä ole sinun ongelmasi.
Muista, että olet itse itsesi pahin kritisoija. Rakkaasi suku varmasti ymmärtää, että heidän tapaamisensa ensi kertaa saattaa hermostuttaa. Virheitä sattuu kaikille, mutta itselle on paljon helpompaa kun niistä ei tee niin suurta numeroa. Eiväthän muutkaan tee. Poikaystäväsi on kuitenkin valinnut sinut kaikkine "virheinesi" (tai ehkä juuri niiden takia:))ja varmasti valitsee Turkin vierailun jälkeenkin.
Aika kovaa itsekritiikkiä... Itse kyllä tiedän miltä tuntuu ajatella noin mutta iän ja kokemuksen myötä minusta on karissut tietynlainen ylikriittisyys itseäni ja muita kohtaan ehkä jopa huikentelevaisissakin määrissä.
Oikeastaan olen lapsena ollut jo paljon enemmän ulos- kuin sisäänpäin suuntautunut. Murrosiässä vain tapahtui käänne, että minusta tuli sisäänpäin kääntynyt, tämähän sinänsä on ihan normaalia minä vain en peittänyt herkkyyttäni ja ujouttani yleisellä kouhkamisella ja kovistelulla (muka aikuistumisen nimissä)
Aloin lueskella psykologiaa selvittääkseni miksi minulle tapahtui niin, että aloin jännittää vaikka ennen en pelännyt mitään.
Sama kiinnostus psykologiaan jatkui lukiossa ja varmaan nytkin otan sivuaineita sieltä suunnasta vaikka ammatillisesti se tuskin minua jaksaa kiinnostaa.
Olen joutunut tekemisiin sairaalloisen ujojen ihmisten kanssa (tältä pohjalta en voi sanoa, että tietäisin heidän ujoudestaan mitään, olen ollut vain sivullisena seuraamassa eräänlaisena "wannabe-ujona" tietynlaista kehittymis-/ jämähtämis-prosessia).
Oikeasti sinun pitää vain luottaa itseesi (oma käsitykseni on ettei periaatteessa saisi luottaa paitsi itseensä, joskus on kuitenkin annettava mahdollisuus luottamukselle eihän sitä muuten voi oppia kehen kannattaa luottaa ja kehen ei;D)
Pahin kritisoija olet sinä itse...
Ajattele vaikka esiintymis tilannetta näyttelijät harjoittelevat päivät pitkät vuoro sanojaan ja tosi tilanteessa voi silti joutua jännityksen vuoksi improvisoimaan. Tätähän yleisö ei tiedä ja suurin osa varmasti olettaa sen kuuluvan esitykseen. Salaatinlehti hampaiden välissä on vielä pientä ja takaan sinulle, että olet satakertaa parempi tyttöystävä kaikkinen ujouksinesi (etenkin kurdilaiselle jotka varmasti arvostavat seesteistä ihmistä) kuin minä olen ollut omalle miehelleni ikinä (kiitos eräiden luonteen piirteiden, jotka herättävät lähinnä kummastusta tietyissä kulttuuripiireissä... kuten kursailemattomuus ja suorasanaisuus;D)
Pitääpä lopetella mutta toivoa ja onnea matkallesi... helppohan se on täällä muka extroverttinä sanoa mutta omasta mielestäni miehen sukulaisten ystävällisyys ja tietyissä rajoissa menevä paapominen oli varsin mukava lisä reissuuni.
Parempi sekin kuin kyyläävä anoppi ja kyräilevät sisaret;D Ihan ollut tuokin arkea eräässäkin avioliitossa tuolla Pohjois-Karjalan perukoilla;S
Mitäs jos ihan ensiksi alkaisit perrata tohon itsetunto puoleen. En usko pätkään tota sun tylyn tyylistä kirjoittelua itsestäsi. Tai no, ainoastaan ton ujon puolen!!
Menet sinne ja pidät pään pystyssä. Jos eivät sinusta pidä niin sitten ei voi mitään!
Olen ylpeä itsestäsi!!
häpeämistä siellä Kaakkois-Turkissa eikä missään muuallakaan.
Tuskin kannattaa kihlautua, jos tuntee olevansa väärä tyttöystävä. Sehän merkitsee, että myös poikaystävä on väärä.
jos pidät itseäsi niin rumana suosittelen yksin oloa pimeässä huoneessa ja pidättäytymistä ulkona liikumisesta tai plastiikkakirurgille menoa..älä ainakaan hanki lapsia, jottei heistä vain tulisi kaltaisiasi
ps. itsetunto on normaalin ihmisen perusvarustus
olevan kuin minä. itse vaan en ole viellä uskaltanut hänen sukulaisiaan katsomaan vaikka kutsu juuri kävi, eikä olla kauhean kauan edes tunnettu.
olevan kuin minä. itse vaan en ole viellä uskaltanut hänen sukulaisiaan katsomaan vaikka kutsu juuri kävi, eikä olla kauhean kauan edes tunnettu. onnea matkaan!