Työhaussa puhe

Mistä voinee johtua se, että työpaikkaa hakiessa, työnhakijan tietoja kerättäessä yhdeksi kynnyskysymykseksi nousee: kuulutko liittoon?

Enpä ole ikänään törmännyt moiseen. Mitä tällä haetaan?

ps. ei liity Tehy-kekusteluun
4145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ottaneet oppia tehyläisistä, eivätkä enää palkkaa liittoon kuuluvia. Joten kannattaa liittyä nopsasti vaikkapa YTK:n työttömyyskassaan. Vaikka on tuo kysymys ollut ijät ja ajat. Jo 80-luvulla minulta kysyttiin tuota asiaa. Sanoin etten kuulu (enkä kuulunutkaan) ammattiliittoon. Niinpä sitten sain sen paikan. Olen kuulunut vain YTK:hon. Se ei häiritse ollenkaan työnantajaa. Mainittakoon, että olen saanut palkankorotuksia yli sen mitä liitot ovat saaneet aikaiseksi.

Äänestä
  • Kiitos. Vastasit sitten kuitenkin Tehyllä, vaikka kerroin ettei tämä kosketa mitenkään asiaa.

    Voikohan täällä enään kysyä tai keskustella muulla kuin Tehy-teemalla???
    Alkaa kyllästyttämään jo. On muuallakin elämää, työt menee ja alkaa. Hoitajien tilanne ei vois vähempää hetkautaa. Voisi oksentaa koko mediaroskan jo ulos.

    Äänestä

  • Kuntien on lakisääteisesti maksettava kaikille SAMASTA TYÖSTÄ SAMA PALKKA, eli ei siihen liittoon kuulumiset vaikuta mitenkään. Olitpa superilainen tai tehyläinen sairaanhoitaja - sinulle on maksettava sama palkka.

    Työstä maksetaan ei liittookuulumisesta tai koulutuksesta. Tästä johtuu, että kunnat ovat hätää kärsimässä, jos tehyläiset saavat läpi jättivaatimuksensa.

    Äänestä

Kun et kuulu liittoon, on sinulle helpompi sanella määräykset... palkanmaksu voi takkuilla yms... lisiä voit joutua odotteleen....etkä saa keneltäkään tukea, kun asioitasi yrität itse ajaa....


Valitettavasti työnantajienkin joukossa on susia... Kannattaisi olla varuillaan jos näitä kysymyksiä heitetään ilmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liitosta kirjoitti:

Mistä voinee johtua se, että työpaikkaa hakiessa, työnhakijan tietoja kerättäessä yhdeksi kynnyskysymykseksi nousee: kuulutko liittoon?

Enpä ole ikänään törmännyt moiseen. Mitä tällä haetaan?

ps. ei liity Tehy-kekusteluun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu