Hei! täällä palstalla puhutaan paljon fyysisestä väkivallasta, mutta voin kokemuksesta sanoa, että tuo henkinen väkivalta jättää syvemmät arvet siis suoraan sieluun. Olen itse ollut nykyisessä suhteessani kohta jo kuusi vuotta. Tulin suhteemme alussa hyvin nopeasti raskaaksi ja tuolloin alkoi myös henkinen väkivalta. Jatkuvaa syyllistämistä, haukkumista, mitätöintiä, kontrolointia. Koskaan ei keskusteltu hänen virheistään vaan aina kun yritin aloittaa keskustelua mikä liittyi häneen niin yhtäkkiä taas keskusteltiin minun vioistani ja puutteistani. Jos hänen tavarat ovat hukassa, niin tietenkin minä olen ne tahallani hukannut. Jos minä olen joskus väsynyt raskaan työpäivän jäljiltä ja viiden lapsen hoitamisesta joista siis kolme yhteistä niin yritän vain laiskotella. Jos uskallan käyttää autoa niin hän laskee bensan kulutuksen ja kilometrit ja laittaa velkakirjaan tai jos hän ostaa lapsille jotain tai muuta esim. vessapaperia niin sekin laitetaan velkakirjaan. varsinkin kun opiskelin niin kaikki hänen ostamat laitettiin valkakirjaan ja nyt kun olen töissä niin hän on joka palkasta peräämässä velkakirjansa saatavia. Minä elän todella tiukilla lasten kanssa. Tai kun meillä kolme lasta syntyi vuoden sisällä ja minä valvoin yötä myöten niin herra ei silmiään avannut ja minun väsymyksestä ivaili kokoajan ja haukkuin minua laiskaksi kun kodin siisteys puoli ei aina ollut kohdallaan ja hänen mieliksi. Hän määrää television ja tietokoneen käytöstä sillä hän on ne ostanutkin ja joskus hän laittaa kiusallaan salasanan tietokoneeseen niin että en pääse sitä käyttämään. Hän tarkistaa sivu historiasta joka päivä millä sivuilla olen käynyt jne. Fyysisesti hän on käynyt myös käsiksi, mutta kun viime vuonna pakkasin tavarani ja lähdin niin hän lupasi lopettavansa. Yli vuoteen ei ole käynyt käsiksi paitsi kerran suuttuessaan otti kurkusta kiinni ja tönäisi kovasti. Nyt vain tuntuu, että tuosta henkisestä väkivallasta on tullut vallankäytönväline. Sykli on sellainen, että jonkin aikaa menee ihan mukavasti sitten hän alkaa kehitellä riitaa ja loukkaa minua niin kauan kuin minä hermoston ja huudan takaisin. Sitten hän toteaa kylmän rauhallisesti minun olevan hoidon tarpeessa. Tämän jälkeen hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut tai jos on niin kaikki oli minun vikaa. Koskaan hän ei pyydä anteeksi tai kadu tekojaan. Nykyään minua suututtaa aivan kamalasti se, että vapaa ajat hän vain makaa sohvalla kalsareillaan piereskellen tietokoneen ääressä pelamassa nettipokeria tai on pörssissä. Takapuoltaan hän ei nosta. Vapaapäivinään hän vain makaa sohvalla koko päivän ja minä kun tulen töistä lasten kanssa kotia hän jatkaa makaamista ja minun pitää alkaa ensimmäisenä siivoamaan ja laittamaan ruokaa ja jos en tee tätä olen huono äiti jne. Vastaan en uskalla sanoa kun syy aina kuitenkin minussa. Lisäksi minulla on edelleen takaraivossa kauhea pelko, että hän käy käsiksi. En pysty unohtamaan niitä asioita mitä hän on minulle tehnyt ja kun nämä asiat tulevat mieleen niin itselleni tulee tosi etova olo miestäni kohtaan. Asian toinen puoli on se, että osaa hän olla hyvinkin hurmaava ja mukava kun sitä joskus haluaa. Ystävien silmissä hän on varmaan todella mukava ja reilu kaveri. Sekä hänen perheensä vaikka tietääkin mitä heidän poikansa on minulle tehnyt niin poikansa puolella ovat aina. Tässä oli vain pienen pieni osa kaikesta, mutta voin sanoa että jo pieni päivittäinen nälviminen, ivallinen huomautus, kontroloiva käytös ja niin edelleen ja nykyään jo pelkkä tuima katse saavat sydämeni takomaan sataa ja jalat meinaavat mennä alta. Hyvämieli murentuu aina viimeistään illalla kotona jostain mitä mieheni nälväisee, sillä hän ei voi sietää jos olen iloinen tai lapsilla ja minulla on jokin hauska leikki menossa. Moni varmaan ihmettelee miksi en lähde. Olen lähtenyt muutaman kerran karkuun pahimpina aikoina. Nyt vain ei ole voimia ja jotenkin tuntuu, että jos lähden hajotan koko perheen. Toisaalta koko ajan mielessäni suunnittelen eroa ja toivon että siihen pysty. Tällainen elämä syö ihmistä! Haluan vain olla hyväksytty, iloinen ja avoin. Haluan että lapsillani ja minulla olisi hyvä elämä!
henkinenväkivalta
pilvinen5
151883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tässä röyhkeästi tekstisi kopioituna ja jaetuna:)
************
Hei! täällä palstalla puhutaan paljon fyysisestä väkivallasta, mutta voin kokemuksesta sanoa, että tuo henkinen väkivalta jättää syvemmät arvet siis suoraan sieluun.
Olen itse ollut nykyisessä suhteessani kohta jo kuusi vuotta. Tulin suhteemme alussa hyvin nopeasti raskaaksi ja tuolloin alkoi myös henkinen väkivalta. Jatkuvaa syyllistämistä, haukkumista, mitätöintiä, kontrolointia. Koskaan ei keskusteltu hänen virheistään vaan aina kun yritin aloittaa keskustelua mikä liittyi häneen niin yhtäkkiä taas keskusteltiin minun vioistani ja puutteistani.
Jos hänen tavarat ovat hukassa, niin tietenkin minä olen ne tahallani hukannut. Jos minä olen joskus väsynyt raskaan työpäivän jäljiltä ja viiden lapsen hoitamisesta joista siis kolme yhteistä niin yritän vain laiskotella. Jos uskallan käyttää autoa niin hän laskee bensan kulutuksen ja kilometrit ja laittaa velkakirjaan tai jos hän ostaa lapsille jotain tai muuta esim. vessapaperia niin sekin laitetaan velkakirjaan. varsinkin kun opiskelin niin kaikki hänen ostamat laitettiin valkakirjaan ja nyt kun olen töissä niin hän on joka palkasta peräämässä velkakirjansa saatavia.
Minä elän todella tiukilla lasten kanssa. Tai kun meillä kolme lasta syntyi vuoden sisällä ja minä valvoin yötä myöten niin herra ei silmiään avannut ja minun väsymyksestä ivaili kokoajan ja haukkuin minua laiskaksi kun kodin siisteys puoli ei aina ollut kohdallaan ja hänen mieliksi. Hän määrää television ja tietokoneen käytöstä sillä hän on ne ostanutkin ja joskus hän laittaa kiusallaan salasanan tietokoneeseen niin että en pääse sitä käyttämään. Hän tarkistaa sivu historiasta joka päivä millä sivuilla olen käynyt jne.
Fyysisesti hän on käynyt myös käsiksi, mutta kun viime vuonna pakkasin tavarani ja lähdin niin hän lupasi lopettavansa. Yli vuoteen ei ole käynyt käsiksi paitsi kerran suuttuessaan otti kurkusta kiinni ja tönäisi kovasti. Nyt vain tuntuu, että tuosta henkisestä väkivallasta on tullut vallankäytönväline.
Sykli on sellainen, että jonkin aikaa menee ihan mukavasti sitten hän alkaa kehitellä riitaa ja loukkaa minua niin kauan kuin minä hermoston ja huudan takaisin. Sitten hän toteaa kylmän rauhallisesti minun olevan hoidon tarpeessa. Tämän jälkeen hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut tai jos on niin kaikki oli minun vikaa. Koskaan hän ei pyydä anteeksi tai kadu tekojaan.
Nykyään minua suututtaa aivan kamalasti se, että vapaa ajat hän vain makaa sohvalla kalsareillaan piereskellen tietokoneen ääressä pelamassa nettipokeria tai on pörssissä. Takapuoltaan hän ei nosta. Vapaapäivinään hän vain makaa sohvalla koko päivän ja minä kun tulen töistä lasten kanssa kotia hän jatkaa makaamista ja minun pitää alkaa ensimmäisenä siivoamaan ja laittamaan ruokaa ja jos en tee tätä olen huono äiti jne. Vastaan en uskalla sanoa kun syy aina kuitenkin minussa.
Lisäksi minulla on edelleen takaraivossa kauhea pelko, että hän käy käsiksi. En pysty unohtamaan niitä asioita mitä hän on minulle tehnyt ja kun nämä asiat tulevat mieleen niin itselleni tulee tosi etova olo miestäni kohtaan. Asian toinen puoli on se, että osaa hän olla hyvinkin hurmaava ja mukava kun sitä joskus haluaa. Ystävien silmissä hän on varmaan todella mukava ja reilu kaveri. Sekä hänen perheensä vaikka tietääkin mitä heidän poikansa on minulle tehnyt niin poikansa puolella ovat aina.
Tässä oli vain pienen pieni osa kaikesta, mutta voin sanoa että jo pieni päivittäinen nälviminen, ivallinen huomautus, kontroloiva käytös ja niin edelleen ja nykyään jo pelkkä tuima katse saavat sydämeni takomaan sataa ja jalat meinaavat mennä alta. Hyvämieli murentuu aina viimeistään illalla kotona jostain mitä mieheni nälväisee, sillä hän ei voi sietää jos olen iloinen tai lapsilla ja minulla on jokin hauska leikki menossa.
Moni varmaan ihmettelee miksi en lähde. Olen lähtenyt muutaman kerran karkuun pahimpina aikoina. Nyt vain ei ole voimia ja jotenkin tuntuu, että jos lähden hajotan koko perheen. Toisaalta koko ajan mielessäni suunnittelen eroa ja toivon että siihen pysty. Tällainen elämä syö ihmistä! Haluan vain olla hyväksytty, iloinen ja avoin. Haluan että lapsillani ja minulla olisi hyvä elämä!
*******
Varsinaiseen asiaan en osaa ottaa kantaa. Ehkä tietty asioiden jäsentäminen saattaisi selventää tilannetta. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä ja molemmille kuuluu tietty rauha ja yksityisyys vaikka perhe onkin. En todella osaa sanoa.
Teksti kannattaa paloitella koska lukeminen on silloin huomattavasti helpompaa.
puuttuva t-kirjain. Sanan ja hymiön väliin voisi hyvin jättää välin. On kuule sitten paljon selkeämpi...
Eikö sinulla ollut muuta kuin tekstin
oikein jakaminen mielessä.Ei sinulla
kaikki taida raksuttaa.Jostuohon tilaan joudut
itsekin,siinä ei mieleen tule miten
kirjoitat,kunhan saa ulos pahan olon.
Olen ollut itsekin juuri tuollaisessa
suhtaassa 17 vuotta,mutta nyt 10 vuotta
vapaana helvetistä.Henkinen väkivalta
jättää niin syvät arvet,ne ei parane
koskaan.Ja siihen vielä fyysinen väkivalta
päälle,muuta ei sitten tarvitsekkaan.
Miehet osaavat näyttää niin hyvää
vieraitten ihmisten silmissä,ai kun kiva
mies sinulla on.Mutta ei aina pidä paikkasa,
mies voi olla peto perheelleen neljän-
senän sisällä.Ja siitä ei saa kertoa
kellekään.
Aatteletko koskaan yön yksinäisinä hiljasina hetkinä: "Musta tuli sitte tällanen..."?
Mitä sinä ajat takaa?????????
nyt siis oikeasti lähdet!!!kun luin sun tekstisi niin musta tuntui tosi pahalta sen takia mitä mies tekee perheelleen.eihän tollanen ole enään mitään elämää!tuollainen on jo VANKILA!!ja ajattele miltä lapsista tuntuu kun isä käyttäytyy kuin mikäkin tyranni,ja lapsethan ottavat vielä käytösmallejakin vanhemmiltaan...
mä voin vaan kuvitella kuinka vaikea sun on ehkä lähteä, mutta nyt sun olisi aika kääntää lehteä elämässäs. ajattele mitä saisit tilalle jos jättäisit oikeasti kokonaan sen sun nykyisen. voisit löytää elämäsi rakkauden, joka kohtelee sua kuin kukkaa kämmenellä,ja voisi jopa pitää hauskaa lasten ja sun kanssa yhdessä, sen sijaan että murjottaisi ja alistaisi koko ajan.
sun miehes on varmaankin henkisesti sairas, tällä viittaan että hän voisi olla narsisti,muissa näkee vikaa,ja muita syyllistää ja haukkuu,mutta itse on täydellinen.eli nyt on se päivä kun teet lopun tuollaisesta suhteesta, ei riitä että mies on vain joskus harvoin kiva ja hurmaava, ja lopun aikaa on täys kusipää, eihän sellaista voi eikä saakaan kukaan sietää, vähiten lapset.
kannattaa myös hakea itsekin sitten apua, kun ja jos päätät suhteen, koska tuollaiset suhteet ovat aika rankkoja kokemuksia,sillä jos jäät yksin tuollaisia menneitä asioita miettimään niin ne repii rikki ihan varmasti, ja saatat jopa palata taas takaisin miehen luo vaikka haluaisit uuden paremman elämän, koska pelkäät ettet löydä enää ketään joka voisi välittää..kenties..
mä ikävä kyllä toivon että sä jätät sun miehes ja aloitat paremman elämän ilman häntä.et sä ansaitse tuollaista kohtelua.ja mä luulen että se mies lupailee tyhjiä sen takia että sä menisit siivoamaan sen luo ja tekemään ruoat valmiiksi..eli leikkimään kotiorjaa, kun ei kukaan muu suostu.
VOIMIA SULLE
jos perheet vuorovaikutus on tuollaista. Kohta joudutte lasten ongelmien takia perheneuvolaan selvittämään lasten huonoa kasvualustaa.
Miksi pidät "perheen hajoamista" niin pahana asiana. Se on pelkkää pateettista sanahelinää.
Tuossa tilanteessa teidän on
a) parannettava kommunikaationne perheneuvolan ja perheterapian avulla (jos et kestä ajatusta "perheen hajottamisesta")
b) reilusti erottava ja elettävä sovussa eron jälkeen siten että laspista ei tule kiistakapuloita. Luultavasti kumpikin pystyy olemaan hyvä vanhempi, kun ette ole parisuhteessa keskenänne.
Pahinta on, jos jätätte tilanteen tuollaiseksi. Lapsenne terveys ei kestä tuollaista. Oman tilasi varmaan tiedätkin; se ei ole paras mahdollinen.
Mielestäni ero ei ole tilanteessanne uhka vaan MAHDOLLISUUS.
No jo on saita ja egoistinen äijä...ja tuollaisen kanssa menit tekemään lapsia, sorry nyt vaan...
No tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta sen verran voit tässä vaiheessa tehdä, että heivaat äijän!
Olen kokenut ihan samaa, jos en pahempaakin.Neuvoni on ,että et jää enää odottelemaan.Mene turvakotiin lastesi kanssa.Tosi hyvä paikka nimestään huolimatta, siellä sinua autetaan ja voit olla niin kauan kuin asunto löytyy ja kaikille asukeille kyllä läytyi asunto ajan mittaan.Pakkaa tärkeimmät kamat mukaan ja sitten menoksi. Voit myöhemmin käydä mm. poliisin turvin hakemassa lisäkamoja.Asiat eivät korjaannu ennekuin teet jotain.Jos oma koti, niin mikä siitä tekee kodin muuta kuin oma rauha.
Ota ja lähde,olet ansainnut parempaa
kuin mitä sinun elämäsi on.Ja yritä
olla vahva,vaikka se tuntuu mahdottomalta,
mutta sinun on ajateltava itseäsi ja lapsia.
Älä jää enään,ota nyt askel parempaan
elään,olette ansainneet muutakin kuin
tuollaista alistamista.
Äläkä missään nimessä sano kun lähdet,
pois.Tee se aivan hissukseen ja ota
ihmisiä mukaan mun haet tavaroita.
KÄSKEN SINUN LÄHTEÄ VÄLITTÖMÄSTI
POIS SIITÄ SUHTEESTA.
ALOITA NYT HETI ASUNNON KYSELY ,TAI
TURVAKOTIIN.OTAT TAVAROITA HISSUKSEEN
MUKAAN JA LÄHDE.SINÄ PÄRJÄÄT LASTEN
KANSSA VARMASTI,SITÄ EI KANNATA AJATELLAKAAN.
TOIVON SYDÄMENI POHJASTA,TEE RATKAISUSI
MAHDOLLISIMMAN PIAN.
Olin itsekin samanlaisessa suhteessa,
17 vuotta, oli myös hakkaamista ja
henkistä väkivaltaa.Hoidin asunnon ensin
ja sitten kun mies oli töissä,
vein itselleni kuuluvia tavaroita,tärkeimmät
asuntooni.Ja sitten vasta ilmoitin
eroavani.Älä jää yksin milloinkaan
jos mahdollista miehesi kanssa,ota
aina joku mukaan kun haet tavaroita.
Ilmoita poliisille jos uhkailee.
Kaikki todisteet kannattaa jättä talteen
voi todistaa uhkailut.
Niin ne lupaa lopettavasa mutta eivät
tee sitä koskaan Sitä jatkuu lopunelämää
jos et nyt tee ratkaisua.
Lapsille jää traumoja,arpia.Ne ei parane
koskaan,niinkuin ei itseltäkään.
Omat lapseni on jo aikuisia,kummatkin
kärsii vieläkin .Pelkäävät isäänsä,
vaikka ovat jo isoja.Minulle soittavat
ja kertovat asioita.Olen sanonut että
kysykää isältänne,ei uskalleta.
tytöltä meni kanssa itsetunto,nyt sitä
paikkailee.
Niin se oli miehenikin suku heti minun
kimpussa mitä sinä olet tehnyt kun lähdit.
Vaikka tiesivät millaista meillä oli.
Mutta sitä musta maalataan vain aina toinen
se joka on alakynnessä.
Ennen annan lapsille ja itselleni paremman
loppuelämän kuin olla alistettuna ja
sylkikuppina .Kun vielä on mahdollisuus
meillä ei ole kuin yksi elämä.
Emmekö saisi nauttia siitä.
Nyt minulla on kaveri, joka ei ole
alistanut eikä lyönyt.Meillä menee
hyvin ja lapsikin on.Yrittää vain
minun itsetuntoa nostaa,koska se on alhaalla
vieläkin,vaikka erosta on 10 vuotta aikaa.
Ja vaikka ihmiset puhuvat vaikka mitä
ei sitä kannata ottaa tosissaan,pää vain pystyyn ,kun tietää ettei itse ole tehnyt
mitään.Mitä sitä itseään syyttää.
Yleensä sormi osoittaa aina erotilaanteessa
siihen joka on lähtenyt.
Entinen ukkoni kysyi,miten ilkeät kylillä
kulkea, kun hajotit perheen.
Sanoin että tiedän mitä olen tehnyt ja
jättänyt tekemättä.Minulla ei ole
mitään hävettävää.Pää vain pysytyyn.
selän takan puhujia on,antaa vain olla.
NYT KÄSKEN SINUA LÄHTEMÄÄN.OLET ANSAINNUT
IHMISARVOISEN ELÄMÄN J LAPSESI MYÖS!
ja kaikki lapset mukaan turvakotiin, jos jätät yhdenkään lapsen tuollaiselle psykopaatille, niin voit menettää heidät kokonaan. Tietoa löytyy netistä sanalla...
Kun luin tuon sinun tekstin, niin se todella kosketti. Tuli todella paha olo.. Ajattele myös lapsiasi, heillä tuskin on hyvä olla perheessänne. Itse ainakin lapsena haluaisin mahdollisimman äkkiä pois kotoa.. Toivottavasti he oppivat kunnioittamaan sinua. Mulla vanhemmat ovat eronneet, mutta lapsena ajattelin sen olevat parempi vaihtoehto, koska perhe elämä aina ei ollut mitään hauskaa.. Itsesi kannalta ajattele, että tämä on sun elämä joten elä se niin että voit olla siihen tyytyväinen. Rukoilen sulle paljon voimia.
ettei meillä ole yhteisiä lapsia -luojan kiitos
olen n viikko sitten jättänyt avioerohakemuksen ja kuun vaihteessa muutan lapseni kanssa omaan asuntoon siis vuokralle. mulle riitti kiitos.
en jaksa sitä nälvimistä ja nalkutusta arvostelua ja haukkumista ja lopulta fyysistä väkivaltaa joka oli kaiken piste.
voisi melkein sanoa että se miten kuvailit miestäsi voisi olla kuvaus minun miehestä, niin samankaltaista tarinaa.
minä en jaksa enää.
Lähde, mutta tee rikosilmoitus. Ei naista voi kohdella noin ja silti hnä joutuu lopulta menemään lasten kanssa pois ja isä saa normaalit tapaamisoikeudet. Kyllä minulle lastensuojeluviranomainen sanoi, että väkivalta (henkinen, fyysinen, taloudellinen) on rikos ja siitä pitää tehdä rikosilmoitus. Silloin ei tietenkään kannata enää asua kotona. On normaalia, että tämän jälkeen mies uhkailee ja syytää naista väkivaltaiseksi yms. mutta niin tapahtuu aina. Silti pitää vaatia itselleen oikeutta. Lastensuojeluiviranomaiselle selitä asia ja pyydä lisätietoja. Saat perheväkivaltatilanteissa ilmaisen oikuesavun, joten kuluja ei tule.
Olen asunut puoli vuotta lasteni kanssa. Henkistä väkivaltaa käyttänyt toinen osapuoli lähti omaan vuokra-asuntoon. pikkuhiljaa kelailen ajoittain elämääni ja päivä päivältä tuntuu paremmalta!!! Ihanaa mennä töistä kotiin kukaan ei v****le, missä viivyit. Ihanaa kyläillä lasten kanssa, tuntematta tekevänsä mitään väärin. Ihanaa mennä nukkumaan tietämättä, ettei tarvitse pelätä heräävänsä ristikuulusteluun. Ihanaa, kun voi olla omassa kodissaan kulkematta auton avaimet&kännykkä taskussa. Ihanaa viettää aikaa lasten kanssa kenenkään siitäkään v****tta. Lähde ihmeessä miehesi luota. Kenellekkään sinun ei tarvitse erosi syitä perustella, EI kuulu kenellekkään. Tätä paskaa kesti elämässäni 10 vuotta, tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan siitä. Elämä voittaa, sittenkin....