Suomalainen on aina naapuriaan parempi kuljettaja ja omasta mielestään selvästi keskivertokuskia parempi. Vaikka muutaman kolarin olisi ajanutkin ja vielä maksumieheksikin joutunut, niin se ei estä näyttelemästä keskisormea liikenteessä oleville muille "törttöilijöille", kuten mainoksessakin todetaan.
Nyt on aika tunnustaa omat heikkoudet! Kerro mikä on sinun huono puolesi kuskina, oletko kolautellut ja kuinka paljon ajat noin yleensä.
Ehkäpä rehellinen itsetutkiskelu auttaisi paremmaksi kuljettajaksi ja sillä ne kolaritkin hieman vähenisivät?
Itselläni pysyy auto (omasta mielestä) hyvin hanskassa, mutta olen surkea reittien muistamisessa. Tämä aiheuttaa turhia ja äkkinäisiä kaistanvaihtoja, joista ei onneksi ainakaan vielä ole aiheutunut suurempia vaaratilanteita. Vaimollani ei ole edes korttia, mutta kun hän istuu vieressä, niin tulee usein kyllä kyseltyä, että mihin suuntaan mistäkin piti oikein kääntyä. Lisäksi tilannenopeudet ovat (useinkin) liian kovia ja maantiellä en kyllä malta ajaa rajoituksen mukaan, vaan ajelen mittarin mukaan 15-20km/h ylinopeutta järjestään.
Nykyään ajan hyvin vähän ja sekin tuntuu vaikuttavan aika paljon. Tuntuu, että sitä tekee yhtä paljon virheitä kuin aina ennenkin, vaikka ajaakin puolet vähemmän. Niin se kokemus ja rutiini auttaa liikenteessä.
Miten sinulla!?
Nyt on aika tunnustaa omat heikkoudet! Kerro mikä on sinun huono puolesi kuskina, oletko kolautellut ja kuinka paljon ajat noin yleensä.
Ehkäpä rehellinen itsetutkiskelu auttaisi paremmaksi kuljettajaksi ja sillä ne kolaritkin hieman vähenisivät?
Itselläni pysyy auto (omasta mielestä) hyvin hanskassa, mutta olen surkea reittien muistamisessa. Tämä aiheuttaa turhia ja äkkinäisiä kaistanvaihtoja, joista ei onneksi ainakaan vielä ole aiheutunut suurempia vaaratilanteita. Vaimollani ei ole edes korttia, mutta kun hän istuu vieressä, niin tulee usein kyllä kyseltyä, että mihin suuntaan mistäkin piti oikein kääntyä. Lisäksi tilannenopeudet ovat (useinkin) liian kovia ja maantiellä en kyllä malta ajaa rajoituksen mukaan, vaan ajelen mittarin mukaan 15-20km/h ylinopeutta järjestään.
Nykyään ajan hyvin vähän ja sekin tuntuu vaikuttavan aika paljon. Tuntuu, että sitä tekee yhtä paljon virheitä kuin aina ennenkin, vaikka ajaakin puolet vähemmän. Niin se kokemus ja rutiini auttaa liikenteessä.
Miten sinulla!?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ainoa vakava ongelma minulla on se, että maltti ei riitä. Jos joku edessäajava hidastelee sellaisessa paikassa jossa siihen ei ole mitään syytä, tulee hillitön hinku päästä ohi melkein millä keinolla tahansa.
Ensimmäistäkään kolaria en ole ajanut, enkä edes sakkoja saanut. Takana on hieman yli kaksisataatuhatta kilometriä.
Kotoa lähtiessä päätän, että tänään ajan rauhallisesti, enkä tee hölmöjä ohituksia, kiilaa jonossa jne. Työpaikalle päästyä sitä vaan ihmettelee hyvää tuuriaan, ja valvonnan vähäisyyttä, kun ei ole kolissut, eikä tullut sakkoja. Ajonopeudet pyrin kyllä pitämään "rikesakkohaarukassa", mutta esim turhan aggressiivista kaistapujottelua tulee harjoitettua, kun "pitää keritä" seuraavista valoista edes "melkein" vihreillä yli.
...ääretön nopeus :-)
Minulla ei ole heikkouksia.
Taitaa lyhytpinnasuus vaivata aika-ajoin myös minua. Nimenomaan tilanteissa joissa edelleajava ajaa kohttuttoman hiljaa ja toiminnallaan osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä muita tielläliikkujia kohtaan. Tai muuten vaan tumpuloi ja hämmentää käyttäytymisellään minkä kerkeää. Silloin näen punaista ja PALJON!!!!
Toinen oma heikkous on laiskahko sivuille vilkuilu ennen kaistan vaihtoa, luotan liikaa peileihin. Pari kertaa on ollut lähellä vaihtaa kaistaa toisen auton kylkeen ja sillon kyllä nolottaa/hävettää oma laiskuus. Yritän parantaa tapojani.
Ajan n. 40000km vuodessa.
Ei ole tullut kolareita.
Heikkouksia: En aina muista katsoa peiliin. Ajan ylinopeutta lähes aina. Ajan liian lähellä toisia autoja, mutta niin tekevät muutkin. Huono näkö saa joskus aikaan tilanteita, missä tulee nopeita kaistanvaihtoja, kun kylttejä ei näe tarpeeksi aikaisin. Siinä ne suurimmat viat.
- ylivarovaisuus
- osaan huonosti peruuttaa pussiin
- olen epävarma pimeässä/huonolla kelillä
- sorrun kesäiltoina hyvillä teillä hetkellisiin suurehkoihin ylinopeuksiin
- liukkaan kelin ajotaidot
Hyvä, että tiedostat heikkoutesi äkillisten kaistanvaihtojen suhteen ja niiden aiheuttamat vaaratilanteet.
Siinä nimittäin (taas) yksi piirre, jota en suomalaisissa autoilijoissa ymmärrä. Joskus tulee tehtyä virhe ja valittua väärä kaista. Kaikille käy niin. Mutta miksi ihmeessä pitää vetää 60 asteen kulmassa kolmen sulkuviivan yli oikealle kaistalle? Tai peruuttaa 100 metriä motarin ramppia takaisinpäin kun on tullut valittua väärä liittymä?
Jos on väärällä kaistalla niin sitten on. Ajetaan sitten risteyksen yli ja käännytään takaisin seuraavasta risteyksestä, huoltoasemalta tms. Mitä sitten jos tulee ajettua muutama sata metriä ylimääräistä?
Vaikka tahallista mittarin mukaan 15-30 km/h ylinopeutta tulee varsinkin prätkällä tuon tuosta ajettua niin itse en koskaan tee niitä kamikaze-kaistanvaihtoja. Tehokkaalla moottoripyörällä säännöllinen ylinopeus on kai sitten heikkouteni tienkäyttäjänä. Autolla ajaessa olen paljon rauhallisempi, koska normaali 2-litrainen perheauto ei mitenkään vahingossa karkaa huimiin ylinopeuksiin.
Toisaalta kohtuullisen paljon mp:llä ajaneena olen hyvin ennakoiva ja tarkkaavainen liikenteessä ja tiedän että vahingon sattuessa jää pyörällä toiseksi, oli sitten oikeassa tai ei. Siitä ajattelusta on vaikea (toisaalta myös turha) päästä eroon vaikka ajaisi autolla.
Rutiinin suhteen olet aivan oikeassa. Varsinkin monella naiskuskilla rutiinin puute näkyy siinä, että heillä auton fyysisen koon arviointi ratin takaa on usein todella vaikeaa. Joko tilaa jätetään metritolkulla esim. pysäköitäessä tai sitten osutaan viereiseen autoon. Mutta rutiinin puute on ymmärrettävä syy. Toiset miehetkään ei opi edes kantapään kautta vaikka kortti olisi ollut 20 vuotta. Muistaahan sen vielä itsekin, miten autokouluaikoina 40 km/h taajamassa tuntui aivan liian kovalta nopeudelta koska huomioitavaa oli niin paljon.
Miksi ei tosiaan voisi ajaa risteyksen yli ja seuraavasta takaisin, tuotapa olen itsekin ihmetellyt. Monet (naiset) pysähtyvät tukkimaan toisen kaistan kokonaan kun eivät ole ajoissa tajunneet vaihtaa kaistaa ajoissa. Sen, että oikealle kääntyminen tapahtuu oikeanpuoleisinta kaistaa ja vasemmalle kääntyminen vasemmanpuoleisinta kaistaa ei pitäisi olle yllätys kenellekään.
Kunnioitusta omaa ja muiden ihmisten omaisuutta ja henkeä kohtaan löytyy minultakin sen verran, että risteyksiä tulee jonkun verran pummattuakin. Omat "ripeät" kaistanvaihtoni tapahtuvat lähinnä täällä pääkaupungissa, joten yleensä käy niin, että loppujen lopuksi puikahdan vähän turhan pieneen väliin ja heilautan kättäni kiitoksen/anteeksipyynnön merkiksi. Perussuomalainen mies vetää tästä joka tapauksessa herneen nenään ja ohittaa minut järjetöntä ylinopeutta seuraavassa mahdollisessa tilanteessa.
Taannoin tuli telkkarista muistaakseni Englantilainen sarja, jossa esiteltiin sikäläisten poliisien partioautoistaan kuvaamia "mallisuorituksia". Väärältä rampilta peruutettiin satoja metrejä takaisin kohti moottoritietä...Kunnes joku motarilta tuleva pasautti perään.
Paras taisi olla oikea "tuplabogey". Kaikki kaistat täynnä autoja, joku alkoi pakittaa piennarta pitkin. Tuosta olis vielä voinut selvitäkin, mutta kun taaempana joku toinen valopää keksi lähteä ohittamaan samaa piennarta pitkin...ouch.
Ikää 37 vee, ajokortti plus auto alla 19 vee, noin 700.000 km takana, ei kolareita, nopeus- ja parkkisakkoja takana julmetusti, ajokortti nopeuden takia pois 2 kertaa. Ajettu kelillä kuin kelillä, maamme itäosan kunnon talvikelit ja mutkaiset soratiet ovat olleet hyvää ajoharjoittelua, samoin kieltämättä kovakin nuoruuden hurjastelu opettaen äkkitilanteissa reagointia ja ns. tilannesilmää kovissakin nopeuksissa. Ajokiire on hiukan noin yleensä ottaen vähentynyt, ei viitsi ihan vähässä kummassa korttia polttaa ja kun ne päiväsakotkin ovat tulosidonnaisia. Tässä tämän hetken pahimmat miinukset:
-reipas rajoitusten ylärajoilla eteneminen pahimpina hirvivaara-aikoinakin (alkuilta esimerkiksi)
-maltinmenetys joskus(hidastelijat yms.joista joskus tulee lakaistua ohi kovalla nopeudella ja jopa sulkuviivoilla)
-epätarkkuus peruuttamisessa (huono arvioimaan nykyisen korkeaperäisen autoni puskurin etäisyyttä esteestä jolloin välimatkaa jää liikaa)
-perille osaaminen (kehno muistamaan aiemminkin kerran ajamaani ajoreittiä, ja ajan usein risteyksestä ohi ajatuksissani ja tästä vaimo aina välillä huutaa)
Eli: ihminen on inhimillinen ja tekee välillä jotain törttöä...
- En aina (juuri koskaan) varmista kuollutta kulmaa kaistanvaihdossa. Luotan peileihin.
- Kun pyörittelee paljon tutussa pikkukaupungissa, on aluksi hieman hukassa, kun joutuu isompaan ja ennen kaikkea outoon kaupunkiin.
- Aina pieni/pientä suurempi ylinopeus.
- Joskus menee hermot, kun joku hidastelee ilman mitään järkevää syytä. Ärsyttää todella paljon ihmiset, jotka taitamattomuuttaan tai itsekkyyttään häiritsevät liikenteen sujuvuutta.
- Arvojärjestyksessä liikenteen sujuvuus ja nopea eteneminen menee usein liikennesääntöjen edelle.
- Noudatan liikennesääntöjä poliisin (sakkojen) pelossa.
"Noudatan liikennesääntöjä poliisin (sakkojen) pelossa."
Tuon lauseen joudun itsekin kyllä allekirjoittamaan täydestä sydämestä. Jos kävisi sellainen hypoteettinen tilanne, että pelkoa kiinnijäämisestä ei olisi, niin ajaisin kyllä ainakin aika paljon reippaampia nopeuksia. Varsinkin maantiellä.
- Liikennevaloissa vihreät ehtivät välillä turhan vanhoiksi. Asiaan vaikuttaa osaltaan se, että luotsaamiani isompia autoja on vaikea pysäyttää matkustajien kannalta siististi mutta kuitenkin nopeasti. Selittely ei kuitenkaan auta jos jotain sattuu, joten yritän parantaa tapojani.
- Huomio kiinnittyy välillä liikenteen seuraamisesta muualle (minihamekausi), jolloin vasemmalle kääntymään ryhmittyneen auton havainnointiin tulee joskus kiire.
- Oman henkilöautoni taskupysäköinti tuppaa jäämään turhan kauas kanttikivestä, varon liikaakin kolhimasta vanteita.
- Ohitukseen valmistautuessani turvaväli pääsee usein ihan liian lyhyeksi, ei jää juuri pelivaraa yllätyksiin.
- Tilannenopeus äärimmäisen huonolla kelillä on liian suuri.
Nämä heikkoudet ainakin itse tiedostan ja yritän päästä niistä eroon. Mutta kaikkihan me olemme tien päällä harjoittelemassa, vai mitä?
Kortti v:sta 1983, kilsoja takana n. 500 000, joista 90% viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Heikkouteni on törppöjen "kouluttaminen". Liikun paljon myös pyörällä, joten yritän huomioida fillaristit. Sama juttu lasten kanssa; sitä ei koskaan tiedä, kuka säntää yhtäkkiä kadun yli.
Noihin törppöihin luen perässä roikkujat, joita inhoan aivan perkeleesti, samaten typerissä paikoissa ohittajat (niille ei kyllä voi mitään). Joskus oikein toivon, että sen mäennyppylän takaa tulisi sorarekka, joka niittaisi ylämäkeen keltaisilla viivoilla ohittavan niille sijoilleen. Suunnistusta harrastaneena minulla ei ole ongelmaa löytää perille, ajoreitti tallentuu aika helposti nuppiin. Kojelaudan päällä on myös paikka GPS:lle, jossa on Suomen kartta. Joskus tulee kyllä ajetuksi liian kovaa pimeällä, sateessa tai hirvivaara-alueella. Onneksi vaimo ei tiedä...
.....
Helmasyntini on riehaantuminen.
Vaikka nykyään tulee ajeltua tosi nätisti, yleensä max 10 km/h ylinopeutta eikä usein sitäkään, noudatettua joustavaa ajotapaa, päästeltyä nopeampia ohi, päästäen jalankulkijoita yli suojatiellä (tämän pitäisi nyt olla itsestäänselvyys kaikille) ja muutenkin ollen varsin leppoisa kuski, joskus sitä vaan riehaantuu. Noin kerran kuukaudessa meneekin kekekekeruusperiruusperi -vaihde päälle.
Sitten ajellaan taas "kahta markkaa" satasen rajoitusalueella valtatiellä keskellä yötä tai paukutetaan menemään jotakin mutkaista asfalttipätkää yli 50km/h ylinopeutta tai muuta yhtä holtitonta. Jollei jopa innostuta kisaamaan jonkun karvanoppadeeäksän kanssa! (noloa)
Pitäisi varmaan käydä tasaisin väliajoin radalla jonkun tykin kärryn kanssa päästämässä paineita pihalle. Ei tarvitsisi sitten liikenteessä riehua.
On tuo ajokortti ollut 16 vuotta ja pahimmat heikkoudet ovat jo karsiutuneet pois. Pari ensimmäistä vuotta kortin saamisen jälkeen menivät ajamista opetellessa, nyt alkaa ajaminen jo pikkuhiljaa sujua. Muistaakohan tässä enää, mitä on tullut silloin pikkupoikana toheloitua?
Ensimmäisenä talvena sain saaliiksi kaksi takapuskuria. Ylinopeussakko 17 km/h ylityksestä 100 km/h-alueella. Kortti kävi kuivumassa yli 100 km/h ylityksestä 60 km/h-alueella. Sakko stop-merkin noudattamatta jättämisestä. Sakko suojatien eteen ruuhkassa pysähtyneen ajoneuvon ohittamisesta pysähtymättä (ajoin ykkösvaihteella tyhjäkäynnillä). Yksi pysäköintivirhemaksukin on tullut, pysähdyin nostamaan pankkiautomaatista rahaa ja kun käännyin, lappu oli jo lasissa :-/ Viimeiset 13 - 14 vuotta onkin sitten mennyt puhtain paperein. Ai niin, meinasi aivan unohtua: kymmenisen vuotta sitten pukkasin kolmion takaa tunkenutta taksia kylkeen.
En liene kaikkein taitavimpia autoilijoita, sillä en harrasta kilpa-ajoa muun liikenteen joukossa, vaan köröttelen nopeusrajoitusten mukaan. Olen kuitenkin mielestäni hyvä kuljettaja, sillä joudun erittäin harvoin autolla äkkiliikkeitä tekemään. Tuttavapiirissäni hyvä kuljettaja on harvinainen otus, yleensä meno on enemmän tai vähemmän levotonta, ei käytetä turvavyötä, heitellään roskia tielle jne.
Heikkouksiakin löytyy: peilien avulla peruuttaminen on hankalaa, sillä niistä näkyy aivan liian vähän. Mieluummin katselen takaikkunasta. Yritän opetella peilien käyttöä aina, jos on rauhallinen parkkialue. Pysäköidessä jätän auton taakse puoli metriä tyhjää tilaa, sillä en osaa tarkasti hahmottaa, mihin asti perä ulottuu.
Ensimmäisenä vuotena kortin saamisen jälkeen tuli 50000 km mittariin. Siitä ajomäärä on pikkuhiljaa vähentynyt. Muutamana viime vuotena on jäänyt n.15000 km:iin. Pääosin kaupunkiajoa.
Kerran lähdin ohittamaa traktoria jonka perässä olin "laahannut" useamman kilometrin, oikealle kaartuvassa ylämäen mutkassa.
Traktorilla oli lisäksi vilkku vasemmalle, oli kääntymässä sivutielle.
En nähnyt tuleeko vastaantulijoita, ohitin silti (lisäksi juuri kun traktori aikoi kääntyä).
Olen kiittänyt luojaani, että minä sekä kanssamatkustajat ovat hengissä, sekä pohtinut omaa tyhmyyttäni.