Mikä vialla?

Heips,

Pari kuukautta sitten päätin liki 7 vuotta kestäneen seurustelusuhteen toisen miehen takia. Vapauduttani olen saanut viettää enemmän aikaa tämän toisen kanssa. Seksi alkoi oikeastaan heti, tosin sitä oltiin odoteltu useampia kuukausia, kun halusin tilit ensin selviksi exäni kanssa.

Alkuun harrastimme seksiä suhteellisen usein, mutta nyt joku tökkii. Ongelma on lähinnä se, että minä haluan, mutta uusi mieheni ei vaikuta olevan niin kiinnostunut. Emme siis ole olleet virallisesti yhdessä kuin vasta pari kuukautta, mutta pelkään, että suhde jo nyt arkistuu. Olemme viettäneet viimeisten viikkojen jokaisen yön yhdessä, joskus sekstaillen ja joskus ei. Nyt kuitenkin kerrat vain harvenee ja harvenee. Seksi hänen kanssaan on kuitenkin ollut aika mahtavaa verrattuna aikaisemmin kokemaani, joten onko väärin haluta sitä uudestaan ja uudestaan?

Missä vika voi olla? En mielestäni voi olla liian hyökkäävä, koska en itsekään ehdottele joka päivä. Olen miettinyt, jos teen jotain väärin, mutta vastaavasti taas mieheni on usein kehunut paikkojani ja taitojani, joskin olen kokenut itseni hieman epävarmaksi aina välillä. Mutta kuten sanoin, tyydytys on kyllä ollut molemminpuolinen.

En ole ottanut asiaa esille, koska suhteemme on vasta niin alkuvaiheessa, etten halua vielä tässä vaiheessa ryhtyä kuulustelemaan häntä, vaan ennemminkin annan asioiden mennä omalla painollaan. Eniten pelkään kuitenkin sitä, että hän on jo nyt kyllästynyt minuun, vaikkakin puhuu kyllä koko ajan muuta. Hän suukottelee ja hellii jatkuvasti ja juttelee mukavia, mutta kun päästään sänkyyn ei hän vaivaudu tekemään elettäkään seksin suhteen. Ottaa kyllä haliin ja näin, muttei muuta. Ja nykyään tunnen oloni jotenkin vaivautuneeksi, jos yritän itse tehdä aloitteen. En tiedä mitä hänen päässään liikkuu enkä viitsi kohta enää ehdotella, jos myös hän vaivautuu siitä...?

Hän on yleisesti valitellut kiirettä, jonka takia myöskään en ole halunnut ottaa asiaa esille. En halua olla mitenkään painostava. Mutta en voi sanoa, ettenkö olisi kokenut jonkinlaisia pelkotiloja siitä, josko minussa on jokin vikana tai jos hän pahimmassa tapauksessa vehtailee exänsä kanssa (ovat hyvissä väleissä nykyäänkin, näkevät toisiaan silloin tällöin).

Kannattaisi varmaan kysyä mikä mättää. Vai onko vastaavanlaisia kokemuksia / hyviä neuvoja? Tilanne on minulle sinänsä uusi, koska viimeiset 7 vuotta olen kulkenut yhtä ympyrää ja onhan selvää, että uuden ihmisen kanssa sopeutuminen vie aina oman aikansa...

Vai voiko vain olla, että olen löytänyt rinnalleni miehen, joka ei ajattele ensisijaisesti seksiä vaan jättää sen kokonaan toiseen arvoon? En ihan usko tähän teoriaa. Asia nyt vaan vaivaa niin pahasti, että pelkään mokaavani koko jutun tällä pähkäilyllä.

Jos jollain on antaa jotain jelppiä / muuta mieltä rauhottavaa, olisin erittäin kiitollinen.

Aurinkoista kesänjatkoa kaikille!
4420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä on ehkä itsestäänselvä asia, jota olet jo pohtinut, mutta olisiko mahdollista, että hän tosiaan olisi (työ?)kiireiden vuoksi niin stressaantunut, että seksi ei sen vuoksi oikein maistu?

Äänestä

Kiinnostus loppui siihen, kun et ole enää "varattua" tavaraa, siispä helppo nakki, joten sinussa ei enää ole mitään valloitettavaa.
Ikävä kyllä, joidenkin suhteiden kantavana voimana on tuo "jännitys" ja kun se häipyy, niin innostuskin lopahtaa...

Äänestä
  • Elina saattaa olla oikeassa, ehkä se työ todella stressaa...

    Ja voihan olla, että valloituksen tunne on mennyttä, kun en ole enää varattu. Siihen en vaan jaksaisi uskoa, koska kyseinen henkilö on kyllä viihtynyt parisuhteissa (pitempiaikaisissa) ennenkin. Ja minkä ihmeen takia hän kömpisi viereeni nukkumaan joka ilta, kun niitä muitakin naisia olisi varmasti valtavasti tarjolla...? Ehkäpä mieleni haluaa vaan torjua ajatuksen tästä.

    Hänen ystäviensä ja omienikin mukaan tämä mies on täysin menettänyt meikäläiselle sydämensä. Kuten minä myös hänelle. Ehkäpä sitten kallistun puhumisen puolelle, täytyy vaan esittää asia vähän kaarrelleen.

    Kiitos kovasti ajatuksistanne!

    Äänestä

Niin kysymyksessähän on vanha tabu, että mitäs silloin, kun mies ei olekaan sellainen jatkuvasti valmis siitosori, vaan hänelle riittääkin ihan hyvin seksi vaikka kerran kuukaudessa. Jotkut miehet on sellaisia ja siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maya kirjoitti:

Heips,

Pari kuukautta sitten päätin liki 7 vuotta kestäneen seurustelusuhteen toisen miehen takia. Vapauduttani olen saanut viettää enemmän aikaa tämän toisen kanssa. Seksi alkoi oikeastaan heti, tosin sitä oltiin odoteltu useampia kuukausia, kun halusin tilit ensin selviksi exäni kanssa.

Alkuun harrastimme seksiä suhteellisen usein, mutta nyt joku tökkii. Ongelma on lähinnä se, että minä haluan, mutta uusi mieheni ei vaikuta olevan niin kiinnostunut. Emme siis ole olleet virallisesti yhdessä kuin vasta pari kuukautta, mutta pelkään, että suhde jo nyt arkistuu. Olemme viettäneet viimeisten viikkojen jokaisen yön yhdessä, joskus sekstaillen ja joskus ei. Nyt kuitenkin kerrat vain harvenee ja harvenee. Seksi hänen kanssaan on kuitenkin ollut aika mahtavaa verrattuna aikaisemmin kokemaani, joten onko väärin haluta sitä uudestaan ja uudestaan?

Missä vika voi olla? En mielestäni voi olla liian hyökkäävä, koska en itsekään ehdottele joka päivä. Olen miettinyt, jos teen jotain väärin, mutta vastaavasti taas mieheni on usein kehunut paikkojani ja taitojani, joskin olen kokenut itseni hieman epävarmaksi aina välillä. Mutta kuten sanoin, tyydytys on kyllä ollut molemminpuolinen.

En ole ottanut asiaa esille, koska suhteemme on vasta niin alkuvaiheessa, etten halua vielä tässä vaiheessa ryhtyä kuulustelemaan häntä, vaan ennemminkin annan asioiden mennä omalla painollaan. Eniten pelkään kuitenkin sitä, että hän on jo nyt kyllästynyt minuun, vaikkakin puhuu kyllä koko ajan muuta. Hän suukottelee ja hellii jatkuvasti ja juttelee mukavia, mutta kun päästään sänkyyn ei hän vaivaudu tekemään elettäkään seksin suhteen. Ottaa kyllä haliin ja näin, muttei muuta. Ja nykyään tunnen oloni jotenkin vaivautuneeksi, jos yritän itse tehdä aloitteen. En tiedä mitä hänen päässään liikkuu enkä viitsi kohta enää ehdotella, jos myös hän vaivautuu siitä...?

Hän on yleisesti valitellut kiirettä, jonka takia myöskään en ole halunnut ottaa asiaa esille. En halua olla mitenkään painostava. Mutta en voi sanoa, ettenkö olisi kokenut jonkinlaisia pelkotiloja siitä, josko minussa on jokin vikana tai jos hän pahimmassa tapauksessa vehtailee exänsä kanssa (ovat hyvissä väleissä nykyäänkin, näkevät toisiaan silloin tällöin).

Kannattaisi varmaan kysyä mikä mättää. Vai onko vastaavanlaisia kokemuksia / hyviä neuvoja? Tilanne on minulle sinänsä uusi, koska viimeiset 7 vuotta olen kulkenut yhtä ympyrää ja onhan selvää, että uuden ihmisen kanssa sopeutuminen vie aina oman aikansa...

Vai voiko vain olla, että olen löytänyt rinnalleni miehen, joka ei ajattele ensisijaisesti seksiä vaan jättää sen kokonaan toiseen arvoon? En ihan usko tähän teoriaa. Asia nyt vaan vaivaa niin pahasti, että pelkään mokaavani koko jutun tällä pähkäilyllä.

Jos jollain on antaa jotain jelppiä / muuta mieltä rauhottavaa, olisin erittäin kiitollinen.

Aurinkoista kesänjatkoa kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu