Viime aikoina kun olemme miesystäväni kanssa riidelleet ja sen jälkeen asian sopineet,niin hän ahdistuu kauheasti. Hän sanoo,että ei jaksa kiukutteluani vaikka riita olisi hänestä lähtöisin. Usein hän on lähtenyt kävelemään ja mennyt omaan asuntoonsa tai pyytänyt minua lähtemään kertoen,että tarvitsee etäisyyttä. Sitten pidetään muutamien päivien/viikon tauko,että ei tavata ja sitten elämä jatkuu pienen keskustelun jälkeen kuten ennen riitaa.
Minua kovasti vaivaa tämä hänen ahdistus. Mistä tällainen voi johtua? Ja se ilmenee ainoastaan riidan yhteydessä/jälkeen,hän ilmeisesti haluaa sen varjolla omaa aikaa? Olemme molemmat hyvin itsenäisiä ja vahva mielipiteisiä. Häntä ahdistaa siis riidan jälkee,kun minua taas ahdistaa hänen ainainen lähteminen ja "hylätyksi tuleminen". Itse kyllä pärjään toistaiseksi,mutta haluaisin saada tähän hänen ahdistukseensa selitystä. Hän ei osaa puhua,eikä selittää asiaa. Sanoo vain,että häntä ei ole taidettu luoda parisuhteeseen.
Onko kelläkään kokemuksia tai neuvoja? Rakkautta kun kuitenkin riittää.
Minua kovasti vaivaa tämä hänen ahdistus. Mistä tällainen voi johtua? Ja se ilmenee ainoastaan riidan yhteydessä/jälkeen,hän ilmeisesti haluaa sen varjolla omaa aikaa? Olemme molemmat hyvin itsenäisiä ja vahva mielipiteisiä. Häntä ahdistaa siis riidan jälkee,kun minua taas ahdistaa hänen ainainen lähteminen ja "hylätyksi tuleminen". Itse kyllä pärjään toistaiseksi,mutta haluaisin saada tähän hänen ahdistukseensa selitystä. Hän ei osaa puhua,eikä selittää asiaa. Sanoo vain,että häntä ei ole taidettu luoda parisuhteeseen.
Onko kelläkään kokemuksia tai neuvoja? Rakkautta kun kuitenkin riittää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miehen oikea ahdistus johtuu todennäköisesti jostain muusta kuin sinusta. Jokin asia hänen elämässään ei ole kohdallaan tai suunta elämässä vähän hukassa. Tai sitten se on vain sitoutumisen pelkoa. Näin arvioin miehenä.
Tuttu tarina. Heti jos riideltiin jostain niin miehestä tuntui ahdistavalta. Hänen mielestään hyvään suhteeseen ei kuulu riitoja, eli johtopäätös oli että meillä oli huono suhde. Jos yritin kävellä pois riitatilanteesta niin hän suuttui siitä koska näki tietysti kuitenkin että jotain oli vialla.Jos itkin ja sanoin avoimesti että tarvitsen hetken aikaa rauhoittaakseni ettei tästä tulisi riita niin hän ei pitännyt siitäkään. Jos sanoin asiat suoraan, huutamatta mutta vihaisella ännellä niin hän ahdistui ja puhui väkivaltaisuudesta. Ymärrän toki että asia oli hänelle vaikea-oli ollut väkivaltaisuutta lapsuudenkodissa, (ehkä tämä sinun miehesi ongelmat liittyvät samankaltaisiin asioihin?) mutta täytyyhän aikuisella miehellä olla järkeäkin. Hän tuli levottomaksi heti jos meille tuli riita/erimielisyys jostain aiheesta. Ei auttanut vaikkapa miten yritin rauhoittaa tilanteen, sellaista ei vaan olisi pitännyt tapahtua. Ja kaikki oli aina minun syytäni. Erottiin sitten koska hän niin halusi.En koskaan oikein ymmärtänyt mitä tapahtui, tuntui kuten kaikki olisi ollut minun syytäni. Nykyään olen sama mieltä hänen kanssaan, ei kannata jatkaa jos suhde ei toimi, mutta syy siihen ettei suhde toiminut oli nimenomaan siinä että häntä ahdisti, eikä hän voinut puhua siitä, ei siinä että riideltiin.
Ei kai miehen nimikirjaimet oli JP?
On alkuperäisen ja tämän sinun kirjoitus niin samanlainen,että pätee aivan satasella minun entiseeni.
"Kärsitty" samasta miehestä? :D
ja miehet taas eivät. Naisista pikku nokkapokkaa tarvitaan ihan vaan iltaa piristämään, mutta miehellä se pilaa koko viikonlopun. Yrittäkää vain olla kälättämättä, niin hyvin menee.
Toimin samalla tavalla kuten mainitsemasi mies. Ainakin sen pienen kertomasi perusteella näen jotain samaa. Jokainen riita mikä minulla tulee naiseni kanssa, herättää sisimmässäni valtavat itsesyytökset ja hyljätyksitulemisen pelkoja. Mielestäni hyvään suhteeseen kuuluu että voidaan asioista neuvotella ilman että kumpikaan nousee ruokapöydästä niin että tuoli lehtää taakse päin. Mä olen halunnut opetella sitä, mutta tuntuu kuin jotkut mielestäni asiallisesti rauhallisella äänensävyllä sanotut asiat jotka ovat keskustelemisen arvoisia asioita parisuhteessa, tulevat hyökkäyksinä naistani kohtaan. Tässä on käynyt niin että vaikenen enemmän ja enemmän. Vaikenen sen takia kun mietin millä tavalla saan hänet ymmärtämään ongelman. Jos hän ymmärtäisi ongelman niin etsikööt kaikin mokomin siihen itse ratkaisun - pääasia on että ongelma ratkaistaan ja että ei vaan syytellä toisiamme. No, menen hiljaisuuteen masentuneena. Ovela kumppanini yrittää kai vissiin lukee siinä tilanteessa minua kuin kirjaa. Kaipaan niitä ihania hetkiä kun hymyiltiin toisillemme ja pelkkä vierekkäin istuminen oli jo nautinto - mä koin olevani häntä varten ja hän koki olevansa mua varten. Ehkä mä en kumppaniani ymmärrä. Hän on jotenkin henkisesti kasvanut eri suuntaan kuin minä - ihan suhteemmekin aikana. Hän tulee avioeroperheestä mutta mä en. Tällä palstalla näyttää olevan ainakin suhtkoht - ellei samanlaisista naisista kysymys kuin minun naisestani - niin kysymys samanlaisista tilanteista joka tapauksessa. Eräällä tavalla helpottaa olemistani kun aavistan että parempaa elämää ei saa. Toivon onnea kaikille parisuhteen etsijöille ja eronneille! Tämmöstä se vaa o
Esimerkiksi tänään mä annoin pientä palautetta naiselleni asiasta joka mielestäni voisi olla toisin mutta ei pakko. Hän antoi kommentin: "VOI EI, PILASINKO MÄ SUN ILTAS?". Siis mun täytyy pystyä sanomaan mielipiteeni ilman että toinen suuttuu. Ilmeisesti mun on oltava mute-päällä koko saamarin ilta. Mä en edes määränny. Mä vaan kysyin. Haluan ottaa hänet huomioon enkä herroina ruveta häntä määräilemään kuin jotain koiraa joka haukkuu. Totta maar hän kyllä haukkuu, mut ei oo silti koira vaan ihminen jolla on ihmisarvo, ja jonka kanssa mä haluan elää symbioosissa - ottaen hänet huomioon.
taas tänään mies hylkäs.se kertoo miten haluu töistä lisää liksaa mä olen työtön ja sanoin että en jaksa kuunnella kunite kituutan pikkurahalla ja hän elää n. 8 kertaa rikkaammin.No siitä sit suuttu ja lähti taas kotiinsa.On hylätyn tuska. tää n. 20 kerta jo aina kun tulee riita hän häipyy ja uhkaa erolla, vaikka usein syy on hänessä.Saa mustiskohtauksia tyttäreni miehestä jos ostan lahjan...sain turpaan ja sitten jätti kylmästi.Hänen mielestään ei saa riidellä ja korottaa ääntään missään ja koskaan vaikka hän saa kyllä loukkaantua ja keksiä kaikkea älytöntä riitaa ja liioitella asioista.Silti en hänestä eroon pääse kun taas yhessä ollaan mutta jatkuva hylkääminen sattuu...
En halua puolustella liiotteluita enkä turpiinlyömisiä. Mustasukkaisuudesta sen verran että meissä miehissä on kuitenkin jotain samaa kuin uros-leijonassa. Mustasukkaisuus on kai alunperin kehittyny/luotu miehelle ominaisuudeksi josta on hyötyä perheen yhdessäpysymisen kannalta, mutta tämä hyvä ominaisuus kieroutuu ja saa pahaa aikaan kun olosuhteet ovat väärät. En syytä naisia tässä asiassa, syytän olosuhteita. Mä olen erittäin mustasukkainen jos mun naisystävä satsaa johonkin muuhun kuin minuun - tuntuu kuin en voisi tästä asiasta hänelle koskaan mainita kun hän siitä suuttuu. Mä en voi ymmärtää sitä että hän mesettää jonku miehen kanssa mutta sanoo samana iltana että hän haluaa kanssani naimisiin. Hmmm.
Jos hän lyö sinua, niin miksi kestät tuollaista? Mies ei kestä ilmeisesti riitelyä siksi, että hänellä on huonot hermot ja hän pysty hallitsemaan itseään, kun suuttuu ja on silloin väkivaltainen.
Suhteenne ei ole oikein hyvällä pohjalla. Suosittelisin eroamaan, koska kumpikaan ei seurustele sen oikean henkilön kanssa.
olis jatkettu rauhallisin mielin. (Olisko sittenkin parempi malli) Ahdistuva ihminen jotenkin kerjää kuonoonsa, eikö?
Miten miehen sitten pitäisi reakoida?
Itse olen nähnyt omien vanhempien liiton , ja nähnyt miten riidelään rakentavasti toista loukaamatta.
Kai sitä sitten ahdistuu kun katsoo kun toinen huutaa niin että vaahto tulee suusta. kun ei ole oikein tottunut sellaiseen " kommunikointiin "
minusta miehen joka ei "ole luotu parisuhteeseen" omasta mielestään ei pitäisi sellaiseen ryhtyäkkään. Loukkaa vaan toisia siinä samassa. Itsekästä tuommoinen mielestäni. Vaikka uskonkin ettei ne tiedosta sitä itse miten tulee muita loukkattua. Juuri kaatui suhde siihen että nalkutan liikaa, yritin vain saada mieheni puhumaan asiosta kun jotenki tuntu pahalta et toinen ei millään tavalla kommunikoinut. Nyt kuitenkin kaipaan tuhottomasti kyseistä henkilöä ja toivoisin etten ikinä olisi painostanut häntä puhumaan, vaikka oman onneni kustannuksella.
Syynä eroon oli se että mies haluaa omaa aikaa, olisin vain toivonut että hän olisi puhunut siitä minulle eikä vain istunut hiljaa, ehkä asiat olisivat nyt toisin. En ole tullut kenenkään muun kanssa niin hyvin juttuun kuin hänen kanssaan, ikävää että menetin niin hyvän ystävän...
"Hän sanoo,että ei jaksa kiukutteluani vaikka riita olisi hänestä lähtöisin"Usein hän on lähtenyt kävelemään ja mennyt omaan asuntoonsa tai pyytänyt minua lähtemään kertoen,että tarvitsee etäisyyttä. Sitten pidetään muutamien päivien/viikon tauko,että ei tavata ja sitten elämä jatkuu pienen keskustelun jälkeen kuten ennen riitaa.
Etko mietinu sitä ette hän tarkoituksella hasta riida ja ja voi vaikka samaa aika tavata muista kun sinä etole läsna... mieti...mulla ihan samaa tilanne...............
Jos mies on noin heikko ja ahdistuva, niin sellaisen kanssa ei ainakaan kannata muuttaa yhteen.
Miehen pitää olla vahva, eikä heikko piipittäjä.