SKP tukee

SKP:n poliittinen toimikunta 2.10.07:

Tuki hoitajien vaatimuksille


Hoitoalan palkkojen kuoppakorotus on oikeutettu ja tarpeellinen vaatimus.

Terveys- ja sosiaalialan palkat ovat jääneet erityisesti kuntasektorilla jälkeen kustannusten ja palkkojen yleisestä kehityksestä. Tämä vaikeuttaa sekä hoitajien toimeentuloa että uusien työntekijöiden saamista.

Rahasta hoitajien palkkojen kuoppakorotuksen toteuttaminen ei ole kiinni. Valtiontalouden ylijäämä on tänä vuonna noussut jo 2,8 miljardiin euroon ja ensi vuoden valtion budjetti on 2 miljardia ylijäämäinen. Osa näistä ylijäämistä voidaan ja pitää käyttää hoitoalan palkkojen korottamiseen.

Hallituksen kunta-alalle normaalien indeksitarkistusten lisäksi lupaama 150 miljoonaa euroa on hävyttömän vähän. Varsinkin kun hallitus esittää samaan aikaan kuntien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen valtionosuusprosenttien alentamista, joka vie kunnilta 480 miljoonaa euroa vuodessa.

Eduskunta voi ja sen pitää vahvistaa kuntien taloutta hylkäämällä hallituksen esittämä valtionosuuksien alentaminen. Kuntien rahoitusta voidaan lisäksi vahvistaa lopettamalla pääomatulojen verovapaus kunnallisverotuksessa.

Suomen kommunistinen puolue tukee Tehyn toimintaa hoitajien nostamiseksi ylös palkkakuopasta. Työntekijöiden palkkojen nostaminen on välttämätöntä julkisten terveys- ja sosiaalipalveluja kriisiytymisen ehkäisemiseksi. Laadukkaiden julkisten palvelujen turvaaminen ehkäisee myös palvelujen eriarvoistumista.

Ratkaiseva vastuu hoitajien palkkojen korottamisesta on eduskuntapuolueilla, joiden edustajat johtavat myös Kunnallista työmarkkinalaitosta. Hoitajien palkkatason nostaminen olisi tärkeä avaus muidenkin naisvaltaisten alojen matalien palkkojen nostamiseksi.

SKP ilmaisee tukensa myös muiden alojen pyrkimyksille parantaa palkkoja ja muita työehtoja. Palvelualojen ammattiliiton, Sähköliiton, Toimihenkilöunionin, Viestintäliiton ja muiden alojen työntekijöiden vaatimukset muuttaisivat tulonjakoa oikeudenmukaisemmaksi ja edistäisivät myös työllisyyttä vahvistamalla kotimaista ostovoimaa.
8300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sekä Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue että Kiinan Kommunistinen Puolue ilmaisevat virallisen tukensa Suomen sairaanhoitajien urhoolliselle lakolle.

Leonid Brezhnev, NKP
Mao Zedong, KKP

Äänestä

Tuemme taisteluanne kommunismin puolesta.

Kim Jong Il, Korean työväenpuolue

Äänestä

Romanian kansa ja Romanian Kommunistinen Puolue tukee Suomen Kommunistista Puoluetta ja TEHYn urhoollista taistelua kapitalistiriistäjää vastaan.

Nikolai Ceausescu, RKP

Äänestä

Kambodžan punaiset khmerit tukevat voittamatonta taisteluanne julmaa Suomen kansaa vastaan.

Pol Pot
Kambodžan Punaiset Khmerit

Äänestä

Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolue tukee Suomen arjalaisten hoitajien kamppailua suomalaista demokratiaa vastaan.

Adolf Hitler
Valtakunnan kansleri
Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolue

Äänestä

Tuen TEHYn suunnitelmaa uskomattomasta Suomen kansan joukkomurhasta.

Charles Manson
USA

Äänestä

Ugandan kansa ja sen itseoikeutettu ja julma diktaattori Idi Amin tukevat tehyn säälimätöntä tuhoamistaistelua Suomen kansaa vastaan.

Idi Awo-Ongo Angoo Dada
Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra,
sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa
yleisesti ja etenkin Ugandassa

Äänestä

Neuvostoliitolta Suomen kansan orjuuttaminen jäi kesken, nyt on TEHYn vuoro jatkaa.
Voittoisaa taistelua toivottaen

Josif Vissarionovitš Džugašvili
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen pääsihteeri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvotteluissa! kirjoitti:

SKP:n poliittinen toimikunta 2.10.07:

Tuki hoitajien vaatimuksille


Hoitoalan palkkojen kuoppakorotus on oikeutettu ja tarpeellinen vaatimus.

Terveys- ja sosiaalialan palkat ovat jääneet erityisesti kuntasektorilla jälkeen kustannusten ja palkkojen yleisestä kehityksestä. Tämä vaikeuttaa sekä hoitajien toimeentuloa että uusien työntekijöiden saamista.

Rahasta hoitajien palkkojen kuoppakorotuksen toteuttaminen ei ole kiinni. Valtiontalouden ylijäämä on tänä vuonna noussut jo 2,8 miljardiin euroon ja ensi vuoden valtion budjetti on 2 miljardia ylijäämäinen. Osa näistä ylijäämistä voidaan ja pitää käyttää hoitoalan palkkojen korottamiseen.

Hallituksen kunta-alalle normaalien indeksitarkistusten lisäksi lupaama 150 miljoonaa euroa on hävyttömän vähän. Varsinkin kun hallitus esittää samaan aikaan kuntien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen valtionosuusprosenttien alentamista, joka vie kunnilta 480 miljoonaa euroa vuodessa.

Eduskunta voi ja sen pitää vahvistaa kuntien taloutta hylkäämällä hallituksen esittämä valtionosuuksien alentaminen. Kuntien rahoitusta voidaan lisäksi vahvistaa lopettamalla pääomatulojen verovapaus kunnallisverotuksessa.

Suomen kommunistinen puolue tukee Tehyn toimintaa hoitajien nostamiseksi ylös palkkakuopasta. Työntekijöiden palkkojen nostaminen on välttämätöntä julkisten terveys- ja sosiaalipalveluja kriisiytymisen ehkäisemiseksi. Laadukkaiden julkisten palvelujen turvaaminen ehkäisee myös palvelujen eriarvoistumista.

Ratkaiseva vastuu hoitajien palkkojen korottamisesta on eduskuntapuolueilla, joiden edustajat johtavat myös Kunnallista työmarkkinalaitosta. Hoitajien palkkatason nostaminen olisi tärkeä avaus muidenkin naisvaltaisten alojen matalien palkkojen nostamiseksi.

SKP ilmaisee tukensa myös muiden alojen pyrkimyksille parantaa palkkoja ja muita työehtoja. Palvelualojen ammattiliiton, Sähköliiton, Toimihenkilöunionin, Viestintäliiton ja muiden alojen työntekijöiden vaatimukset muuttaisivat tulonjakoa oikeudenmukaisemmaksi ja edistäisivät myös työllisyyttä vahvistamalla kotimaista ostovoimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu