Kuinka yleistä on miesten itsetuholla uhkailu kun nainen ottaa puheeksi eron mahdollisuuden tai edes ehdottaa kokeilua erilleen asumisesta.Vaikuttaako se päätöksiinne tai miten yleensä suhtaudutte asiaan?Rasvaatteko köyden jo valmiiksi kun olette tarpeeksi usein kuulleet uhkailua vai toimitatteko miehenne hoitoon jo eka kerran jälkeen.
Itse miehenä pidän tuollaista typeränä ja halveksittavana käytöksenä.
Itse miehenä pidän tuollaista typeränä ja halveksittavana käytöksenä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja vieläpä niin, että mies voi itse huidella jopa vuosikausia millon missäkin, ja kun nainen ei sitä enää sulata ja aikoo erota, niin silloin se mies uhkaa lopettaa itsensä. Monesti se mies saattaa uhkailla sitä tappamistaan muidenkin riita-asioiden aikana.
Minulla on kahdesti sattunut ero (toinen nyt menossa) ja molemmilla kerroilla mies kulki omia teitään jo pitkään ja aina kun otin asian vakavasti puheeksi ja sanoin etten aio katsoa sitä touhua enää, niin tappamista sitä taas suunniteltiin ja samalla vyörytettiin taakkaa ja syyllisyyttä mahdollisesta tulevasta kuolemasta minun harteille.
Silloin nuorena se tehosi ja jatkoin liittoa ja "henkistä auttamista" vielä muutaman vuoden, ja kärsin koko ajan jatkuvasta syyttelystä ja itsemurhalla uhkailusta, milloin mistäkin syystä, yleensä jollei toimittu kuten hän halusi.
Mutta nyt "vanhana" ilmoitin kylmästi, kun hän uhkasi ampua itsensä jos jätän hänet, että "älä ammu sisällä, kun on inhottava raapia seiniltä aivojen roiskeita" ja "maalikaan ei peitä verijälkiä".
Sanoi minua kylmäksi ja raaáksi ihmiseksi. Aivan sama minulle ja ampukoot jos haluaa, se on hänen oikeutensa ja valintansa.
Siis "rasvaan köyden" valmiiksi, kuten asian hauskasti kysyit.
Ja toivon että kukaan ei ala samanlaisessa tilanteessa "hyysäämään" sitä uhkailijaa, vaan ilmoittaa asiasta poliisille heti ensimmäisestä kerrasta. Nimittäin poliisi on oikea paikka, vaikka kummalliselta se kuulostaakin. Toinen asia on kertoa uhkailusta perheelle, siis uhkailijan perheelle/sukulaisille, ystäville.
Siis ei saa alkaa suojelemaan uhkailijaa millään lailla. Ensinnäkin, jos jotakin tapahtuu on asiasta tehty ilmoitus ja ketään ei voida syyttää "heitteillejätöstä" tai välinpitämättömyydestä. Toiseksi, jos uhkailijalla on aseita, ne menee valtiolle ja ei se ainakaan niillä voi ampua itseään. Kolmanneksi jos uhkailu on vain tapa saada asiat periksi, niin kun sen tekee avoimeksi, niin se menettää tehonsa.
Pitkä vastaus, mutta henkilökohtainen kokemus antaa lisää väriä..
Itse olen kärsinyt samasta uhkailusta ja sen tuomasta pahasta olosta ja pelosta aivan liian kauan. Mies itse saa tehdä mitä haluaa ja loukata kuinka paljon tahansa, mutta se, että haluan erota on suurin synti maailmassa. En vaan jaksa enää ja olenkin alkanut käyttää samaa tyyliä, eli "älä ainakaan valkoisella matolla seiso kun ammut". Omahan asia se on. Noh, nyt kun on huomannut ettei enää tehoa entisen lailla on alkanut uhkailla minun henkeäni vuorostaan. Oikeastaan pelkään että voi hyvin toteuttaakin uhkauksensa. Ehkä jo huomenna kun pääsee poliisien huomasta tällä kertaa. En tajua miten "terveistä" miehistä tulee noin sairaita eron hetkellä. Vaikka ero olisi ihan oman töppäilyn seurausta. Ehkä ei ole kyse rakkaudesta lainkaan vaan vain omistushalusta.
Vastakappaleeni oli kylläkin nainen. Hän meni niin pitkälle uhkauksissaan että hyppäsi jokeen,jossa oli puolisen metriä vettä ja metri vetelää kuraa. Hän tuli kotiin ja sanoi yrittävänsä itsaria. Minä sanoin että valehtelet. Olisit hypänny pää edellä niin olisit todennäköisesti hukkunut siihen liejuun. Uhkaukset loppu ja sain hänestä eron.Luojan kiitos.