On alkanut ahistamaan avopuolisoni toimettomuus. Hän ei melkein koskaan tee mitään kotitöitä, ennen kuin olen pyytänyt häntä vähintään 3kertaa. Usein luovutankin ja teen hommat itse. Ymmärrän, että vaadin joskus liikaa, muuta itsestään selvää pitäisi mielestäni olla, että vaatteet menee pyykkikoriin ja astiat koneeseen tai edes tiskipöydälle. Itse lähden kouluun ja tällöin äijäni istuu koneen ääressä. Kun tulen koulusta 6-8h myöhemmin äijä istuu siinä edelleen ja on tällä välin ehkä käynyt 2h koulussa. Kohta on tenttiviikko, eikä minun voimavarani jaksa yksin siivoomaan kaikkea sotkua kun lukeakin pitäisi, harrastaa ja käydä koulua. Mieheni taas ei jaksa kiinnostua tenttiin lukemisesta, vaan hän lukee ehkä 2h edellisenä päivänä. Vituttaa vaan sotkuisuus. Voitte varmaan itsekuvitella miltä tuntuisi jos kädet olisivat täynnä työtä ja toinen vaan pelailee 18h vuorokaudessa, eikä välitä mistään ympärillä tapahtuvasta. Ainut, mikä häntä kiinnostaa (pelien lisäksi) on se, että jääkaapissa on tarpeeksi ruokaa.
Kyllä toki tuossa köriläässä on omat hyvätkin puolensa. Hän jaksaa tukea minua kun minulla on vaikeaa ja hän on aivan mahtava kokki (vaikka saankin aina siivota hänen kokkailujälkensä). Lisäksi nautin suunnattomasti hänen seurastaan. Tämä aika vaan on nykyisin jäänyt niin vähille pelaamisen takia.
Kyllä toki tuossa köriläässä on omat hyvätkin puolensa. Hän jaksaa tukea minua kun minulla on vaikeaa ja hän on aivan mahtava kokki (vaikka saankin aina siivota hänen kokkailujälkensä). Lisäksi nautin suunnattomasti hänen seurastaan. Tämä aika vaan on nykyisin jäänyt niin vähille pelaamisen takia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei "mieheni" vaan "poikani". Olet alkanut hänelle uudeksi äidiksi, miksi hän mitään tekisi kun äiti tekee...
Otahan homma nyt ihan alusta ja anna kaverin valita: luuttu tai lähtö...
Lapselle pitää laittaa rajat ja sopia yhteiset pelisäännöt. Sopikaa minkä ajan päivässä korkeintaan poika saa käyttää tietokoneen käyttöön. Ja jos kaikki hommat yms. on hoidettu oikein hyvin niin voit palkita hänet lisäajalla. Tai jos hommia ei ole tehty rangaista vähentämällä peliaikaa. Jos ei homma toimi, palauta poika takaisin oikealle äidille.
tuollasta. en yleensäkään tajua miksi ette ole sopineet yhteisiä pelisääntöjä kun kerta on pitänyt yhteen muuttaa. miehesi on laiska ja mukavuudenhaluinen ja sä mahdollistat hänen elämäntyylin. ajattelitko tulevaisuudessa pyöräyttää tuohon pari lastakin? no turha sitten itkeä kun olet yh, mies kun ei tuosta muutu, tuskin muuttuu vaikka vaatisit nyt muutosta, saat vaan haukut niskaasi.
se nyt vain on niin, että niin makaat kuin petaat. vielä on mahdollista valita toisenlainen tulevaisuus. oikeastaan ihan sama oletko nainen vai mies, mutta miettikää millaisen ihmisen kanssa lyötte hynttyyt yhteen. millainen tulevaisuus teillä on. ja puhukaa ennen kuin muutatte yhteen. ja puhukaa kun asutte yhdessä. älkää päästäkö asioita tällaisiksi.
sulle vielä sen verran, että miehes voi olla masentunut/peliriippuvainen. oli kunpaa tahansa niin pakkaisin kamat ja lähtisin. jos tarvitsee tukea voit antaa sitä ystävänä matkan päästä paremmin kuin uuvuttamalla itsesi siinä. todennäköisempää on että miehesi ei vain halua aikuistua ja kantaa vastuuta. se ettei ihminen kanna vastuuta mistään on rasittava luonteenpiirre, kokemusta on. ja se ei muutu taikasauvan heilautuksella. joku viisas on sanonut "luonne on kohtalosi" Mieti sitä kun mietit haluatko jatkaa.
Jotenkin ajattelin, että kun muutamme yhteen paranee myös hänen tapansa. Keskustelemme kyllä paljon tässä parisuhteessa. Usein saan kuulla että vaadin liikaa tai on ihan normaalia häneltä, ettei hän tajua tehdä kotitöitä. Jotenkin vaan aina uskon jokaisen keskustelun tai riidan jälkeen, että nyt hän haluaa oikeasti parantaa tapojaan. Tätä kestää kuitenkin vain korkeintaan yhden päivän jonka jälkeen hyvät tavat menee unholaan. Viikko sitten mieheni lupasi pitää peleistään viikon tauon ja olla enemmän kanssani, mutta vieläkään ei ole tauko alkanut. Sama kävi eilen et saa nähä miten käy. Olen epäillyt että äijälläni on jonkunlainen peliriippuvuus. Tätä on vaikea arvioida koska minulla ei juurikaan ole tietokoneen ääressä istuvia kavereita niin en tiedä mikä on "normaalia". Aina kun jettelemme aiheesta mies sanoo että monet pelaa paljon enemmän ja ettei hänen ole pakko pelata.
En aio kuitenkaan vielä luovuttaa. Vaan toivon jotenkin löytäväni miehestäni sen saman tyypin mitä hän oli ensimmäiset 1,5 vuotta :)
Oletko ajatellut minkälainen tulevaisuus teillä on edessä? Sinä olet aktiivinen ihminen, hoidat kodin, opiskelet ahkerasti, valmistut hyvään ammattiin, harrastat liikuntaa(?) ja pidät itsesi kunnossa. Miehesi löhöää sohvalla, lihoo ja tylsistyy. Jos jäät nyt tähän suhteeseen, paraneeko tilanne ajan mittaan? Onko teillä 3-5 vuoden päästä yhteisiä tavoitteita, joiden eteen innolla ahkeroitte?
Jos miehelläsi on tilapäinen masennuskausi tai muu vastaava, voit mielestäni katsella tuota vielä, mutta pidemmän päälle sinun ei kannata jäädä suhteeseen, varsinkaan jos mies ei edes yritä tehdä ongelmilleen mitään.
modeenin mukaan kun aamulla lähdet?
kävisikö mies ostamassa uuden?
Tai jos kone on kannetava, niinota se matkaan, vaikka kyse olisikin miehen koneesta.
Niinpä, moni nainen kuvittelee, että saa muutettua miehen kun muuttaaa yhteen ja pettyy kerta toisensa jälkeen.
Totta kai hän riidan jälkeen vakuuttaa kerta toisensa jälkeen, että muuttaa tapojaan. Muussa tapauksessa hän menettäisi varaäidin, eli sinut.
Kaiken bonuksena sinulta hän varmaan saa myös seksiä?
Mikäli olet useasti sanonut hänelle, että myös miehen pitää osallistua kotitöihin, silloin miehen "En ole tajunnut sitä, että mös minun kuluu osalistua kodin askareisiin" on puhdas valhe, kun kerran olette (sen käsityksen olen saanut) sopineet keskenänne, että myös mies osallistuu kodin askareihin.
Millainen mies oli ensimmäiset 1,5 votta ja asuiko hän silloin kotona äitinsä helmoissa?
Mikäli asui, niin siivosiko miehesi äiti poikansa huoneen vai siivosiko poika itse?
Mikäli poika siivosi itse huoneensa, johtiko se vapaaehtoisuudesta vai siitä, että äiti pakoitti?
Entä mitä vastaa poika ja mitä vastaa pojan äiti kun molemmilta kysyy "Siivosiko poika vapaaehtoisesti huoneensa?"
Entä miten pojan isä on kotona osallistunut siivoukseen ja muihin kotitöihin?
Edellyttäen, että pojan vanhemmat asuivat yhdessä.
Olen samaa mieltä edellisten vastaajien kanssa. Se on joko tai käytäntö tällaisen miehen kanssa, tosiasia on että vielä 20 vuodenkin päästä mies makaa sohvalla ja sinä teet kaiken. Mitenkäs sitten jos lapsia tulee? En suosittele!
Itse olen tällä hetkellä niin paskamaisessa tilanteessa ettei kukaan nainen halua tällaistä, lähde sinä nuori tyttö siitä vielä kun voit ja etsi itsellesi mies joka on asunut jossain vaiheessa yksinkin omassa asunnossa.
aika tylsä suhde tommonen pitää kammankin osapuolen tehdä eri hommia muuta kuin pelailla pelejä kaksi valintaa pelit tai vaimo näise menee potku perseelle vaan tai pelikoneet pois kokonaan johan suhde parenee jos ei käy niin tossa ovi
pitää elämässä muutakin olla kuin pelkkä tietokone
esim työ harrastus kaverit sitten vasta vapaa aika
yleensä sitä ei ole ollenkaan..