Minä olen sitä mieltä että pitkään jatkunut pettäminen on suunnitelmallista ja sen takia paljon loukkaavanpaa kuin hetken mielitekona toteutettu pano vaikkapa firman juhlissa.
Kuinka ikinä voisikaan antaa anteeksi saatikka unohtaa vaikka kuinka luvattais ja yritettäis.En voi taata ettenkö joskus riideltäessä ottais asiaa esille.
Ei aika paranna haavoja.Aina siitä arpi jää ja mitä syvempi viilto sen pahempi jälki.
En minä jaksa enää yrittää.Vaimoni on ollut käryämisensä jälkeen mielin kielin mutta kun luottamus on mennytt niin se on mennyttä.Kuinka voisin luottaa etteikö tekis samaa uudestaan ja kuinka voin luottaa hänen vilpittömyyteensä vai antaako vaan pölyn laskeutua ja jatkavat salarakkaansa kanssa samaan malliin.
Taitaa olla parasta ottaa asia esille ja erota.Molemmat saavat tehdä elämällään sen jälkeen mitä haluavat eikä kodin tuskainen ilmapiiri myrkytä lasten mieltä.Olemme jo keski-ikäisiä eikä aikaa ole hukattavaksi toimimattomaan avioliittoon.
Opiskelemaan lähtenyt poikakin voisi käydä useammin kotona.Nyt tuntuu että välttelee.
Kuinka ikinä voisikaan antaa anteeksi saatikka unohtaa vaikka kuinka luvattais ja yritettäis.En voi taata ettenkö joskus riideltäessä ottais asiaa esille.
Ei aika paranna haavoja.Aina siitä arpi jää ja mitä syvempi viilto sen pahempi jälki.
En minä jaksa enää yrittää.Vaimoni on ollut käryämisensä jälkeen mielin kielin mutta kun luottamus on mennytt niin se on mennyttä.Kuinka voisin luottaa etteikö tekis samaa uudestaan ja kuinka voin luottaa hänen vilpittömyyteensä vai antaako vaan pölyn laskeutua ja jatkavat salarakkaansa kanssa samaan malliin.
Taitaa olla parasta ottaa asia esille ja erota.Molemmat saavat tehdä elämällään sen jälkeen mitä haluavat eikä kodin tuskainen ilmapiiri myrkytä lasten mieltä.Olemme jo keski-ikäisiä eikä aikaa ole hukattavaksi toimimattomaan avioliittoon.
Opiskelemaan lähtenyt poikakin voisi käydä useammin kotona.Nyt tuntuu että välttelee.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaimosi on tehnyt katalan virheen ja joutuu maksamaan siitä varmasti vielä vuosia kun todella tajuaa kuin syviä viiltoja tuollainen tekee kumppanin sielulle. Mutta jos teillä vaimon kanssa on edes jotain minkävuoksi jatkaa niin ehkä voisit ajatella antavasi anteeksi..TÄMÄN kerran. Ehkäpä vaimosi tajusi minkälaista leikkiä leikki ja ottikin opikseen.
Koska jos rakastat yhtään vaimoasi niin kannattaa vielä kerran kokeilla. Niin ei jää sitten vaivaamaan myöhemmin, että olisiko sittenkin pitänyt vielä yrittää.
vielä tämä kerta ja taas tämä kerta...
Luottamuksen pettäminen on pahinta mitä tiedän. Ei joku pano maailmaa kaada, mutta jatkuva, suunnitelmallinen toiminta kaataa. Minä en voi antaa anteeksi, ehkä joskus voin jopa keskustella järkevästi vaimoni kanssa, mutta en nyt. Loukkaus on niin suuri.
Tein mielestäni ainoan, oikean päätöksen lähtemällä rakentamastani kodista, kahden lapsen ja ennen onnellisen perheen luota. En enää tiedä tuosta onnellisuudesta. Näköjään se ei sitä kaikille ollutkaan.
Haluan jättää lapsilleni heidän kotinsa, jotta he kokisivat eron mahdollisimman pienenä muutoksena.
Tämä repii ja raastaa aivan valtavasti, mutta en voinut mielestäni muuta. Paluuta entiseen ei ole.
Olen miehenä läpikäynyt saman ruljanssin kuin missä sinä nyt olet. Kerron tässä pari näkemystä jos sallit:
Kun nainen ajautuu pitempään suhteeseen, usein siinä on pelissä muutakin kuin seksiä, ikävä kyllä. Naista vie tunne vahvasti, mies helpommin pystyy pitämään seikkailunsa vain seikkailuna. Tuon tunnesiteen katkaiseminen on olennaisen tärkeää, mikäli liitto vielä halutaan pelastaa. Ellei se katkea, ei ole toivoa. Vaimosi kyllä siihen pystyy, siis kuolettamaan tunteensa tuohon kolmanteen osapuoleen ja järkiintymään perheensä hyväksi, jos vain haluaa.
Anteeksi kyllä voi ja on pakko antaa jos yhteistä taivalta vielä halutaan jatkaa. Siinä olet oikeassa, että asia ei unohdu koskaan. Se ei unohdu koskaan. Aika auttaa mutta vain tiettyyn rajaan saakka.
Aika ratkaisevaa tässä tilanteessa on se, onko kumminkinpuolisia tunteita (siis rakkautta) vielä yhtään jäljellä teillä. Jos on, on toivoa. Jos ei ole, ei ole toivoa. Silloin eroaminen on ehkä viisainta.
Onhan se luottamuksen palauttaminen iso ponnistus, mutta jotenkin näin pitemmän liiton kuluessa ainakin minä olen oppinut havaitsemaan vaimon edesottamuksista, ollaanko rehellisiä vaiko ei. Hänen salarakaskautensa kuluessa kyllä havaitsin ettei kaikki ole ok, kieltäydyin kuitenkin uskomasta vaistojani koska en halunnut kaikkein ikävimmän asian olevan todellisuutta. Näin se menee, lähimmäisestä ei usko pahinta ennen kuin on todisteet naaman edessä. Itse hankin ne todisteet suurella vaivalla, mutta sen jälkeen pöytä alkoi puhdistua ja mahdollisuus mätäpaiseen poistamiseen olivat olemassa.
Nyt on mennyt parisen vuotta tuosta kaikesta paskasta, vaikeita aikoja se on myönnettävä. Mutta nyt olen jo varovaisen tyytyväinen siihen, etten lempannut vaimoa. Olihan siinä syynä tietenkin monta asiaa, että halusin yrittää vielä. Kuten alaikäinen lapsi, lähes velaton talous, ja kuitenkin mitä haluttavin nainen vaimona, virheineen kaikkineen..
Sinuna ottaisin aikalisän, erota ehdit myöhemminkin jos siltä tuntuu. Tee selväksi vaimolle, että toista kertaa ei sitten tule. Jos tulee, tulee erokin samantien. Voimia!
Harmittaa kun en hankkinut lohtua vieraasta miehestä kun elin väkivaltaisessa parisuhteessa.
En pystynyt suhteeseen vieraan miehen kanssa kun oma mies oli hirviö. Pelkäsin miehiä.
Eli ainakaan pettäjänaiset eivät pelkää miestään kun uskaltavat pettää ja vielä myöntää sen.
on tosi paljon asioita joita pitäisi itse miettiä ja punnita. Asumusero ja aikalisä on molemmille osapuolille todella arvokasta eikä mikään ole lopullista koskaan kun on puhe liitosta jossa lapsia. Jatkuva asian vatvominen tai eläminen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ei toimi kummallekaan.
Ulkopuolisen on helppo sanoa että mieli muuttuu mutta omasta kokemusksesta voin kertoa että arka ja tuskallinen tilanne joka tuntuu ylistepääsemättömältä ei sitä ole. Mikä on teidän suhteen tulevaisuus ei selviä kuin vasta, niin just, tulevaisuudessa - joudut kuitenkin ylläpitämään kontaktia vaimosi jos et planeetalta katoa, tsemppiä sinulle.
Kokemuksesta voin kertoa, että minä pystyin vaimolleni antamaan anteeksi syrjähypyn. Vuosia kului. Vaimoni ei ollut entisensä syrjähyppynsä jälkeen. Vuosien kuluttuakin hän otti asian esille itse. Se painoi niin paljon, että keppanasta alkoi etsiä unohdusta. Lääkitys oli huono. Hänestä tuli alkoholisti. En kestänyt tilanneta. Otin eron. Ero vei hänet entistä syvemmälle alkoholin syöväreihin. Hän kuoli loppujenlopuksi melko nuorena.
Huomaan jälleen kerran olevani tässä asiassa ihan eri linjoilla kuin lähes kaikki muut. Minusta "mitätön pano" on pahempi loukkaus kuin rehelliseen tunteeseen perustuva väärille poluille joutuminen. Ehkä siksi, etten usko "sattunnaisiin panoihin". Jos sille tielle lähtee, se on hyvin äkkiä säännöllistä ja siten myös tavallaan suunnitelmallista. Helpompi antaa anteeksi sellainen, mihin toisella on ollut painavat syyt. Se on helpompi kestää kuin se, että toinen satuttaa mitättömästä syystä.
Toisaalta, teoriaahan tämä on kaikki. Voi olla, että tositilanteessa reagoisin toisin. Mahdollista sekin kai on. Asiaan voi vaikuttaa myös se, miten paljon on pelissä muutakin kuin parisuhde. Jos ero merkitsee koko elämän myllertämistä, toisen menettämisen riski varmaankin pelottaa enemmän ja siksi todellinen ihmissuhde tuntuu vaarallisemmalta. Ehkä.
Se ensimmäinenkin kerta on liikaa, oli tekotapa tai olosuhteet mitä tahansa.
Mutta jos asiaa tarkastelee siltä kannalta, mikä on "vaarallisinta" parisuhteen jatkumisen kannalta, on pitempiaikainen suhde ehdottomasti pahempi juttu kuin ns. kertapano "vahingossa". Oikeassa sivusuhteessa on vaarana että tunteet alkavat jyllätä suhteilijoilla siihen malliin että vanha liitto on vaarassa jäädä historiaan.
Petetyn kannalta näkisin asian näin, mutta petettynä tiedän että kaikki pettäminen koskee aivan sikana. Myös ne kännipanot...
panot ja ylimääräiset suhteet ovat aivan yhtä pahoja. Känni ei ole puolustus milleen asialle, ei pettämiselle, ei väkivallalle eikä millekään. Näin toimiessa ongelmat ovat omassa päässä ja/tai parisuhteen vuorovaikutuksessa. Tilaisuus ei tee varasta, jollei varasta tilaisuutta!
Maailma ei kuitenkaan näihin kaadu, vaan voi jopa rakentua uudestaan. Todennäköisesti paremmaksi.
itselläni ollut samanlainen tilanne. Tuleva ex-mieheni piti suhdetta yllä toiseen naiseen, ties kuinka kauan ja sanoi, että kaikkihan näin tekee...voi kiesus, niin näköjään tapahtuu ja vieläpä omassa perheessänikin...Luottamus ei palaa mieheeni, koska en yksinkertaisesti halua. Ei minua kohdella näin. Yhden illan hairahduksen olisin antanut anteeksi. Kyllä papin edessä sanotut sanat pitäisi jotain merkitä, eihän avioliitosa ole muuten mitään mieltä.
On naisia ja miehiä, jotka hyökkäävät ja haaveilevat pikapanosta aina. Vaikka olisivat kuinka rakastuneita, "uusi pano" on uusi. Aina murrosiästä mummuksi tai ukoksi saakka.
Niin se vain on, joku avioliitto on vain varasatama, jonne voi muun puutteessa parkkeerata, tai kirjauttaa "tuotokset."
Suunnitelmallisuus tulee kun toisen suhde jatkuu eka kerran jälkeen. Kai se on sitten sille toiselle vaaran hakemista ja sitä että tuntee elävänsä. Vaimoni alkoi "harrastaa" täytettyään ison 50. Sen jälkeen mikään mitä oltiin yhdessä koettu ja tunnettu ei ollut mitään, päinvastoin se kaikki oli ollut "paskaa". Kaikki se mitä puhuttiin että tehdään sitten kun lapset lähtevät ei siis toteutunutkaan ja eukko etsi itselleen vieläkin nuoremman puolison kun minä olin hänelle. Usko meni minultakin naisiin ja siihen että niihin voisi oikeasti luottaa. No kärjistys, ei kaikki ole sellaisia. Avioero on kuitenkin aina pieni kuolema, ja yritä välttää sitä. Varsinkin jos puolisosi tuntuu katuvan tekoaan, silloin hän tietää tehneensä väärin. Puhukaa ja jutelkaa vaikka ulkopuolisen auttajan kanssa. Jos puolisosi on oikeasti pahoillaan ja tietää tehneensä väärin, uskon että liittonne vmoisi vaikka vahvistua, kaikeasta huolimatta. Älä anna periksi jos kuitenkin syvällä sisälläsi vielä tunnet vaimoasi kohtaan, anna anteeksi, mutta tietyin ehdoin. Maailmassa on liikaa eroja ja se on liian helppoa, älä anna periksi, vaikka sieluun sattuu toisen epärehellisyys...