Te miehet

jotka ymmärrätte pikkisen paremmin miesten logiikkaa ja sisäistä maailmaa, kertokaa mulle kertulle, että mitä miehen päässä liikkuu kun alussa antaa ymmärtää (innoissaan enemmän itse suhteen kehittämisestä ja suunnittelee tulevaa) muttei ymmärrä antaa parin kuukauden tapailun jälkeen (huomaa tunteiden olevan laimeita joitain kuukausia sitten päättyneen vakavan suhteen jälkeen, käy eronsa läpi, tarttee aikaa funtsia mitä haluaa, haluaa ottaa hengähdystauon, uuteen työhön tulee keskittyä pikkisen aikaa valtavasti). Kuulemma hän soittaa joidenkin viikkojen päästä, toki edellytyksellä, että on funtsinut asioita meille positiiviseen suuntaan. Taustatiedoksi, että olemme todella kuin luodut toisillemme ja hän takuulla tietää sen (ei minun arvausta). Häh? Olenko heitetty kanveesiin? Naisesta ei loogista.
61202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suhteestanne? Eikö suhteessa ole kaksi yhtä täysivaltaista osapuolta?

Miten niin olette luotuja toisillenne, jos hän tuollaisia tekosyitä latelee?

Äänestä
  • ..sinänsä kysymyksesi ovat täysin oikeita, mutta mites voisin toisin tehdä kuin antaa aikaa, kun itse toivon jatkoa.

    Äänestä

Sä et tunne ihmistä vuodenkaan seurustelun jälkeen. On normaalia että osa suhteista vain hiipuu, ei sille mitään voi, se on elämää. Et voi pakottaa toista rakastamaan sua jollei rakasta, joskus se koskee ihan hirveästi, mutta niin se vain on. Vaikka ennusmerkit olis hyvät ei suhde välttämättä ota tuulta purjeisiin. Viisas lopettaa ajoissa.

Sunkin kannattaisi hyväksyä tosiasiat, surra surusi ja todeta että elämä jatkuu. Älä juutu mihinkään prinsessaunelmaan ainoasta oikeasta, Cosmopolitan tasoinen käsitys elämästä ei helpota ollenkaan parisuhteen muodostamista millään iällä.

Äänestä
  • Mun mielestä aika erikoista käytöstä, jos oikeesti on kiinnostunut. Ehkä on joku toinen mielenkiintoisempi kierroksessa tai exäänsä lämmittelee. Jos se haluaisi sut niin kyllä se suhun pitäisi yhteyttä vaikka olisi mitkä elämänvaiheet kesken vielä. Totuus on että olet varalla jos ei ensisijaiset suunnitelmat mene nappiin.

    Äänestä

Ihmisiä on niin monenlaisia. Toisen pään sisälle näkemättä on mahdotonta sanoa, miten hän asiat kokee ja mitä hän oikeasti haluaa. Jos on aikaisemmin kokenut pettymyksiä suhteessa ei välttämättä uskalla laittaa itseään täysin likoon, vaikka kuinka rakastaisi. Menneisyys vaikuttaa meidän jokaisen toimeen jollakin tavalla, toiset tiedostavat sen paremmin, toiset eivät.

Anna miehelle aikaa, jos hän sitä tarvitsee, mutta ei minusta toivosta tarvitse vielä luopua. Ei kaikki ole aina niin selvää uuden ihmisen ja suhteen kanssa. Eikös ole olemassa jokin sanonta, että if you love someone, you set them free - if they come back, they love you.

Äänestä

pitää arvailla, tykkääkö vai ei, se ei tykkää tarpeeksi.

Jatka elämääsi, ehkä mies ottaa yhteyttä. Ehkä ei ota. Ei sitä kannata murehtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa kertulle .. kirjoitti:

jotka ymmärrätte pikkisen paremmin miesten logiikkaa ja sisäistä maailmaa, kertokaa mulle kertulle, että mitä miehen päässä liikkuu kun alussa antaa ymmärtää (innoissaan enemmän itse suhteen kehittämisestä ja suunnittelee tulevaa) muttei ymmärrä antaa parin kuukauden tapailun jälkeen (huomaa tunteiden olevan laimeita joitain kuukausia sitten päättyneen vakavan suhteen jälkeen, käy eronsa läpi, tarttee aikaa funtsia mitä haluaa, haluaa ottaa hengähdystauon, uuteen työhön tulee keskittyä pikkisen aikaa valtavasti). Kuulemma hän soittaa joidenkin viikkojen päästä, toki edellytyksellä, että on funtsinut asioita meille positiiviseen suuntaan. Taustatiedoksi, että olemme todella kuin luodut toisillemme ja hän takuulla tietää sen (ei minun arvausta). Häh? Olenko heitetty kanveesiin? Naisesta ei loogista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu