Anteeksiantamisesta!

Tällä palstalla aina sillointällöin kysytään, että miten voi antaa anteeksi pettäjälle ja jatkaa elämää yhdessä eteenpäin.

Itse olen joutunut miettimään asiaa monelta kantilta, ja tullut siihen tulokseen, että (tämä ei sitten koske tapapettäjiä) jos tämä ns. pettäjä tosissaan yrittää kaikkensa saadakseen esim. avioliittonsa kuntoon niin tunnetasolla kuin sen tavallisen arjenkin, niin miksi ei voisi yrittää itsekkin tehdä parhaansa.

Tietenkin aluksi tuntuu että ei vaan kykene siihen, mutta kun antaa ajan hieman kulua ja miettii asiaa rauhassa, niin ainakin meillä menee päivä päivältä paremmin. Tuleehan niita hatutuksen tunteita vieläkin joskus, ja silloin ukkopaha saa kyllä kuulla kunnon piikittelyä, mutta hyvinhän tuo on ne kestänyt. Omien sanojensa mukaan hänen täytyy vaan kestää ne, koska on itse omilla teoillaan aikaansaanut minun hatutukseni.

Omalla kohdallani syitä yhdessäjatkamisen puolesta on monia. Tietenkin lapset, mutta myöskin ihan minä itse ja me yhdessä mieheni kanssa. Haluan viettää mieheni kanssa rauhallisia koti-iltoja kynttilänvalossa jutellen niitä näitä, soittaa hänelle (jos hän on muualla) jos on jotain mikä askarruttaa mieltä, saada tukea ja turvaa kun niitä tarvitsee, saada lohtua ja kannustusta kun tuntuu vaikealta.
Tietenkin suurin syy on rakkaus ja hellyys seksistä puhumattakaan.

Jos olisi erottu, olisinko joskus miettinyt luovutimmeko liian helposti?
Koska en halua elää yksin vaan toisen kanssa, niin ei se vaan tunnu helpolta löytää uutta kumppania (syy miksi kakkoset suostuvat kakkosiksi?).
Ei olisi tuttua ja turvallista ihmistä jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
Ei ketään joka odottaa kun tulen kotiin esim. töistä (ei tietenkään aina).
Ei ketään jolta saada tukea, turvaa, lohtua eikä rakkautta kun niitä tarvitsisi. Omaisilta ja ystäviltä saa tietenkin em. ominaisuuksia, mutta se on erilaista.
Eikä ketään jolta saada seksiä kun haluttaa ;)
Oma mieheni on aina valmis kuten kunnon partiolainen, vaikka ei partioon kuulukkaan :)

Että tällaisia mietteitä anteeksiantamisesta näin aamutuimaan.
8932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ensin tosin ajattelin, että ero ainut vaihtoehto. Halusin tietää, oliko mies rakastunut tuohon naiseen. Ei ollut. Se ratkaisi tilanteen kohdallamme. Tässä ystävyys riistäytyi käsistä ja johti seksiin. Meillä oli silloin miehen kanssa liian vähän yhteistä aikaa ja hän oli silloin onneton. Asia on nyt korjattu.

Meilläkin on mennyt hyvin sen jälkeen. En kyttää häntä mitenkään, mutta tietää, että jos vielä jotan tapahtuu, sitten ei enää neuvotella.

Miksi olisin hylännyt kaiken tuon hairahduksen jälkeen. Mies on paras ystäväni, meillä on hauskaa yhdessä ja rakastamme toisiamme. Eräs aamu heräsin siihen, että hän silitti hiuksiani ja sain kuulla jälleen kerran että hän rakastaa minua... Seksi sujuu, aina on sujunutkin. Se on monipuolista ja ihanaa, haluamme molemmat usein. Älkää siis tehko hätiköityjä johtopäätöksiä. Kyllä anteeksikin voi antaa. Itse en ole sitä katunut koskaan.

Äänestä

Hyvä että koet asian noin.

Anteeksi on pakko antaa ainakin jollain tasolla, jos aikoo jatkaa. Eihän se muuten onnistu. Ja kyllä, ikävät muistot välillä palaavat mieleen mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa. Ei se mitään auta jos murehtii asioita joille ei yksinkertaisesti mitään voi enää.

Myös itse koen että asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja että vielä on mahdollista elää kelvollista avioelämää pettäneen kanssa. Pitemmässä liitossa yhteistä on kuitenkin kertynyt niin paljon, että kaikesta luopuminen on erittäin vaikeaa ja turhaakin jos vain asiat saadaan tolalleen. Mutta itse järkeilin niin, että ehtiihän sitä erota myöhemminkin ellei homma ota luonnistuakseen. Pikaisesti ja tunnepuuskassa tehty ero on vaikeampi palauttaa takaisin.

Mutta erään asian tein vaimolle selväksi: toista kertaa en aio sietää vastaavaa loukkausta hänen taholtaan, uskoisin että tuo viesti on mennyt hänelle perille. Kerroin myös, ettei hän suinkaan ole korvaamaton (kuten ei meistä kukaan) eikä pidä erehtyä luulemaan että olen hänelle itsestäänselvyys.

Äänestä

Olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi. Anteeksi voi antaa - unohtaminen on vaikeampaa. Kun on pitkä avioliitto, ei ole mitään järkeä erota kaiken tuskan ja kiukun keskellä heti pettämisen tultua ilmi. Vaan pitää selvitellä, miksi näin kävi ja vasta sitten peruuttamattomia päätöksiä.

Äänestä
  • olen tätä tilannetta miettinyt ihan samalta kantilta...miksi lopettaa ja lähteä jos kuitenkin rakastaa...mutta kestääkö rakkaus sittenkään ajatukset vellovat välillä puolesta ja vastaan. Tuntuu ett pää halkeaa...kysyn miksi miksi...tekikö tilaisuus vaan varkaan hänestä ja ystävästäni...mutta kun ilta tulee ja menen mieheni viereen kaikki nämä piinaavat ajatukset katoavat ja on vai se hetki...ja päivällä ...nuo inhottavat ajatukset palaavat...entä jos he jatkavat....

    Äänestä

  • sattui minullekin kirjoitti:

    olen tätä tilannetta miettinyt ihan samalta kantilta...miksi lopettaa ja lähteä jos kuitenkin rakastaa...mutta kestääkö rakkaus sittenkään ajatukset vellovat välillä puolesta ja vastaan. Tuntuu ett pää halkeaa...kysyn miksi miksi...tekikö tilaisuus vaan varkaan hänestä ja ystävästäni...mutta kun ilta tulee ja menen mieheni viereen kaikki nämä piinaavat ajatukset katoavat ja on vai se hetki...ja päivällä ...nuo inhottavat ajatukset palaavat...entä jos he jatkavat....

    nyt minä vain itken, mulla on tosi paha olla.. mies nukkuu sammuneena sohvalla, lapset sängyssä.. minä en pysty nukkumaan, enkä tiedä miten jaksan.. mieheni (ihan vain avo)aloitti sen taas, ja vielä saman pirun kanssa, se tuntuu niin pahalle, et miten joku voi tehdä toiselle sellaista.. puolitoista vuotta sitten yhtäkkiä hän ei tullutkaan enää kotiin, vaan jäi tämän pirun luo, välillä se kävi meidän luona ja taas sen huoran luona..ei siis osannu päättää mitä tekis, sanoi rakastavansa molempia.. ja minä en voinut ymmärtää, mitä se siinä näki, ja näkee taas.. no sitä hyppelyä toisen luota toisen luo jatkui reilu kuukausi, ja sit se päätti että jatkaa mun kans.. meillä meni kai ihan hyvin, onhan se aina vaikeeta ku se lähtee jossai käymää, niin saa miettiä, et mihin se menee, mut jotenki siihen pelokkaaseen olotilaan on tottunut.. minusta vaan tuntuu etten jaksa taas samanlaista rumpaa kuin silloin viimeksi, mutta toisaalta en tiedä miten pystyn eroamaankaan.. lasten takia päätös on aina älyttömän vaikea! monet sanoo, et aika auttaa ja helpottaa, olen ihan samaa mieltä, mut kun mies on luonteeltaan pettäjä, ja pettäminen tapahtuu aina silloin kun itse on saanut hitusenkin luottamusta takas toista kohtaan..niin sitten taas paljastuu jotain kauheaa, mitä ei voi tavallisen, hyvään parisuhteeseen uskovan silmillä nähdä.. se on niin väärin..en väitä etteikö minussakin olisi vikaa, enkä aina varmastikkaan vastaa riittävästi mieheni tarpeisiin, mutta en ikinä voisi pettää miestäni, koska tiedän miten pahan olon ja sisäisen tuskan se tuo toiselle.. jaksamista kaikille teille!

    Äänestä

  • iini kirjoitti:

    elämä on joskus semmosta ettei tiedä kumpi pää ruumista kuljettaa...sinulle toivon todella että jaksat...minulla ei lapsia tämän miehen kanssa ole...onneksi..periaatteessa oisin vapaa lähtemään mutta ne tunteet

    Äänestä

Teillä tuntuu olevan säilyttämisenarvoinen suhde, ei sitä kannata jonkun sivujuonen takia hylätä. Minulla oli toisin, mies ei pystynyt ottamaan vastuuta omista teoistaan...

Äänestä

Sain kuulla pari päivää sitten että viiden vuoden seurustelun jälkeen mies on pettänyt minua. On ollut tuskaista aikaa. Olisin valmis antamaan anteeksi ja yrittäisin kaikkeni unohtaa tapauksen, jos hän vain pyytäisi kunnolla anteeksi ja katuisi tekojaan. Hän sanoo että rakastaa minua vielä ja on todella pahoillaan. Enkä olisi kuulemma ikipäivänä ansainnut tällaista. Kun sanoin että monet pääsee tästä yli, hän vain kommentoi, ettei hän pysty elämään jatkossa kanssani, koska hän on pettänyt minua. Olisin siis valmis antamaan anteeksi, koska rakastan miestä niin paljon!!! mutta miksi hän ei halua enää yrittää? Ei siis taida minua oikeesti rakastaa.. Kauheeta heittää kaikki menemään, monien vuosien jälkeen.. Surullista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Omia mietteitäni kirjoitti:

Tällä palstalla aina sillointällöin kysytään, että miten voi antaa anteeksi pettäjälle ja jatkaa elämää yhdessä eteenpäin.

Itse olen joutunut miettimään asiaa monelta kantilta, ja tullut siihen tulokseen, että (tämä ei sitten koske tapapettäjiä) jos tämä ns. pettäjä tosissaan yrittää kaikkensa saadakseen esim. avioliittonsa kuntoon niin tunnetasolla kuin sen tavallisen arjenkin, niin miksi ei voisi yrittää itsekkin tehdä parhaansa.

Tietenkin aluksi tuntuu että ei vaan kykene siihen, mutta kun antaa ajan hieman kulua ja miettii asiaa rauhassa, niin ainakin meillä menee päivä päivältä paremmin. Tuleehan niita hatutuksen tunteita vieläkin joskus, ja silloin ukkopaha saa kyllä kuulla kunnon piikittelyä, mutta hyvinhän tuo on ne kestänyt. Omien sanojensa mukaan hänen täytyy vaan kestää ne, koska on itse omilla teoillaan aikaansaanut minun hatutukseni.

Omalla kohdallani syitä yhdessäjatkamisen puolesta on monia. Tietenkin lapset, mutta myöskin ihan minä itse ja me yhdessä mieheni kanssa. Haluan viettää mieheni kanssa rauhallisia koti-iltoja kynttilänvalossa jutellen niitä näitä, soittaa hänelle (jos hän on muualla) jos on jotain mikä askarruttaa mieltä, saada tukea ja turvaa kun niitä tarvitsee, saada lohtua ja kannustusta kun tuntuu vaikealta.
Tietenkin suurin syy on rakkaus ja hellyys seksistä puhumattakaan.

Jos olisi erottu, olisinko joskus miettinyt luovutimmeko liian helposti?
Koska en halua elää yksin vaan toisen kanssa, niin ei se vaan tunnu helpolta löytää uutta kumppania (syy miksi kakkoset suostuvat kakkosiksi?).
Ei olisi tuttua ja turvallista ihmistä jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
Ei ketään joka odottaa kun tulen kotiin esim. töistä (ei tietenkään aina).
Ei ketään jolta saada tukea, turvaa, lohtua eikä rakkautta kun niitä tarvitsisi. Omaisilta ja ystäviltä saa tietenkin em. ominaisuuksia, mutta se on erilaista.
Eikä ketään jolta saada seksiä kun haluttaa ;)
Oma mieheni on aina valmis kuten kunnon partiolainen, vaikka ei partioon kuulukkaan :)

Että tällaisia mietteitä anteeksiantamisesta näin aamutuimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu