Miksi hoitajat olisi erityisasemassa ja ansaitsisivat 2,5 kertaiset korotukset muihin nähden? Miten demokratia tässä toteutuisi?
Valtiolla ei ole varaa lähteä tukemaan hoitajien kapinaa tai se huomaa pian anarkian koittavan kaikille aloille. Kuinka yksinkertainen voi olla, jos ei tätä ymmärrä. On helppo tujottaa omia oikeuksiaan ja unohtaa kokonaisuus, ja se miten kaikki ratkaisut siihen vaikuttaa.
Oman liittoni neuvottelema naurettava korotus oli vajaa 8%, mikä on ehdottomasti ostovoimaan nähden liian vähän. Hoitajien pitäisi toki saada ansioitunut sopimus noin tärkeästä työstä, mutta HEI 25%. Tiedättekö yhtään mitä se tekee taloudelle? Teidän visionne mukaan toteutuneessa vaateessanne tuo meidän alan 8% korotus tuntuu muutaman vuoden sisään enään 3%:lta. Hiukan kohtuutta kehiin nyt! Ottakaa ihmessä 13 % korotus vaikka vuoden siirtymäajalla, sekin hiukeasti enemmän kuin muilla aloilla.
Nyt todellakin punnitaan ahneus ja kohtuus palkkaneuvotteluissa. Mieheni, joka on talouspuolen asiantuntijoita sanoi jo 10 % olevan tälle kustannusten rasittamalle yhteiskunnalle, etenkin pienille kunnille, liikaa.
Vaatimuksenne alkaa jo vaikuttaa röyhkeältä ja lapsekkaalta, kuin se olisi laadittu vailla mitään tietämystä kansantaloudellisista aspekteista.
Valtiolla ei ole varaa lähteä tukemaan hoitajien kapinaa tai se huomaa pian anarkian koittavan kaikille aloille. Kuinka yksinkertainen voi olla, jos ei tätä ymmärrä. On helppo tujottaa omia oikeuksiaan ja unohtaa kokonaisuus, ja se miten kaikki ratkaisut siihen vaikuttaa.
Oman liittoni neuvottelema naurettava korotus oli vajaa 8%, mikä on ehdottomasti ostovoimaan nähden liian vähän. Hoitajien pitäisi toki saada ansioitunut sopimus noin tärkeästä työstä, mutta HEI 25%. Tiedättekö yhtään mitä se tekee taloudelle? Teidän visionne mukaan toteutuneessa vaateessanne tuo meidän alan 8% korotus tuntuu muutaman vuoden sisään enään 3%:lta. Hiukan kohtuutta kehiin nyt! Ottakaa ihmessä 13 % korotus vaikka vuoden siirtymäajalla, sekin hiukeasti enemmän kuin muilla aloilla.
Nyt todellakin punnitaan ahneus ja kohtuus palkkaneuvotteluissa. Mieheni, joka on talouspuolen asiantuntijoita sanoi jo 10 % olevan tälle kustannusten rasittamalle yhteiskunnalle, etenkin pienille kunnille, liikaa.
Vaatimuksenne alkaa jo vaikuttaa röyhkeältä ja lapsekkaalta, kuin se olisi laadittu vailla mitään tietämystä kansantaloudellisista aspekteista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oliko liian vaikeeta matikkaa hoitajille vai eikö vaan löytyny mitään vastaansanottavaa?
Jos palkka on iät ja ajat ollut huomattavasti matalampi verrattuna samantasoisen koulutuksen saaneisiin miesvaltaisiin aloihin sekä heikko verrattuna työn määrään, rasittavuuteen ja vastuuseen, niin tarkoittaako se että aina pitää olla noin? Ja jos eroa on yritetty vuosia kuroa kasaan tuloksetta, niin joskus nousee äkäisten akkojen seinä pystyyn :D
Lääkäreiltä nostettiin palkkaa tuossa tovi sitten euromääräisesti per henkilö saman verran kuin hoitajat nyt pyytävät. Toki hoitajia on älyttömän paljon enemmän, mutta lääkäreiden korotus ei ollut edes kunnon uutisen arvoinen, mutta hoitajien toive tekee heistä maailman alhaisimpia olentoja.
Aika jännä, miten paljon kunnan ja valtion leivissä on porukkaa, miten siellä jollain kaupunginjohtajalla (joita toki on erittäin marginaaliryhmä!) palkka ylittää kahdeksan tuhatta, mutta sitten hoitajien palkankorotukset romuttaisivat koko valtion talouden? Uskoisin että tämä on vain järjestelykysymys. Tuliko jollekin yllätyksenä että hoitajat haluavat lisää palkkaa? Edelliset vaalikampanjoiden jälkeenkin...? Olisikohan siihen jotenkin voinut varautua ja jonkun pesäpallokentän lämmittämättä?
Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
Lisää palkkaa teille. Sehän on ollut selvä. Mutta vedätte asiaa nyt niin typerällä tavalla, että siitä ei tule kärsimään viime kädessä kuin potilaanne ja me pienituloiset.
Niin, jotta käsität mitä tarkoitan: 1400 kk:ssa ansaitseva on pienituloinen, ei 2200 ansaitseva. Suhteellisuudentajunne on aivan käsittämätön! Huudatte lisää palkkaa noin lyhyellä ajalla kun varsin hyvin tiedätte ettei se ole kuntien talouden puolesta mahdollista.
Luuletko muka, että kaupungin-/kunnanjohtasi maksaa teille tuhansille saman paikkakunnan hoitajille tuon törkeän nostatuksen. Ehei, sen maksammae me pienituloiset, perheelliset, jotka saamme kunnallisesta hoidosta vastaisuudessakin aivan yhtä huonoa palvelua.
Jokainen ajatteleva perheenpää ottaakin nyt muhkean sairasvakuutuksen, ettei tarvitse enään kunnallisella edes asioida.
Luin vielä että kotimaisen, kunnallisen sairaanhoidon tehokkuus on pohjoismaista alhaisin. Onko ehkä koko jäjestelmässä vähän siivottavaa.? Aloittaa voi varmasti kuntien ja kaupunkien suojatöistä, niin kuin jo todettiinkin.
Päivääkään en ole hoitoalaa opiskellut saati sen töitä tehnyt, niin että mille "meille" sinä nyt vauhkoat? Olisiko oma suuttumuksesi ehkä sumentanut ajattelua sen verran että tulkitset asiat jo järjestään niin päin että saat lisää huutamisen aihetta?
Sairaanhoitajan peruspalkka ei ole 2200. 2190 on se mihin Tehy pyrkii, siis se mitä peruspalkka olisi niiden kohtuuttomien korotusten jälkeen. Lähihoitajan peruspalkka on vielä kauempana, 1990 olisi vasta tavoite huimien korotusten jälkeen.
Hoitajalla ei ole vastuuta potilaista työsuhteen päättymisen jälkeen eikä hänen huolensa ole se, jos valtio/kunta ei osaa suunnitella budjettiaan niin, että asianmukaiset palkankorotukset järjestyvät. Sitä palkkaa kun tuntuu järjestyvän monille muillekin.
Tässä EI saisi käydä niin että korotukset näkyvät pienituloisten kukkarossa verotuksen myötä, mutta sairaanhoitajan tehtävä ei ole hoitaa kunnan tai valtion taloitta vaan sairaita. Ja saada siitä asianmukainen korvaus. Näitä päätöksiä ja budjetteja tekemään on palkattu (pirunmoisella liksalla) asiansa muka osaavia ihmisiä, joiden tehtävä on huolehtia siitä että lopputulos on tasapuolinen, ei sairaanhoitajien.
Asiaa on yritetty vetää vuosikausia nätimmillä tavoilla... on pyydetty, käsketty, neuvoteltu, lakkoiltu. Mikään ei toimi. Silloin on otettava järeämmät aseet käsiin, minusta se on aika loogista. Milläs tavalla asia sinusta olisi pitänyt hoitaa? "Joojoo, jeesjees, no ehkä sitten joskus 10 vuoden päästä kysytään (taas) uudestaan (turhaan)?"
Aina TE väännätte samaa. No kerrotaan PERUSPAlKOISTA!
Hoitajien peruspalkka on n. 1889 e/kk. Kunnan alan kehitysvammaisten ohjaaja 1726, eläinlääkäri 1773, lastenhoitaja 1644, palomies 1587, palomies-ensihoitaja 1776!!!
ruokapalveluvastaava 1545, sosiaalikasvattaja 1784......
Ja te vaaditte 25%. Mitä luulette näille muille tärkeille ryhmille enään jäävän?
Kyllä on monen muunkin alan palkkauksessa korjattavaa. Kaikille mullekin sen soisin. Ja mainitsemistasi ainakin muutama kuuluu sosiaali- ja terveysalan ammatteihin, joiden palkkauksen puolesta tässä taistellaan.
Edelleenkään hoitoalan työntekijöiden tehtävä ei ole huolehtia valtion tai kunnan budjetin suunnittelusta.
Luuletko että kunnan palveluksessa olevat insinöörit ajattelevat palkankorotuksia toivoessaan että "josko en sittenkään pyytäisi, kun sitten jos ne suostuu mun pyyntöön ja joku hoitajaparka jääkin ilman korotusta, sehän olisi silloin mun syy"? Tai pohtivatko lääkärit joukkuirtisanoutuessaan vuonna 2001 että vaikeuttaako heidän palkankiskontansa muiden tärkeiden ammattien palkankorotuksia?
Saisinko pukea valkoisen hilkan päähäni ja suudella varpaitasi?
oteta takaisin työhön VANHANA TYÖLÄISENÄ vaan saavutetut edut poistetaan näiltä ihmishengillä leikkijöiltä! Koko touhuhan on täysin edesvastuutonta. Eivät eläkeläiset edes saa elantoonsa kuukaudessa sitä mitä nää hakee pelkkinä koronuksina!!!!!!!!!!!!