Työnantaja älä taivu kiristyksen edessä. Ne jotka nyt irtisanoutuu, eivät todennäköisesti tule viihtymään työpaikallaan muutenkaan, oli palkka miten hyvä tahansa. Ne jotka oikeasti viihtyy töissä, eivät irtisanoudu vaikka palkka huono olisikin. Nostakaa palkkoja vasta sitten kun nämä yhdet on irtisanoutuneet, ihan vaan sen takia ettei heidän painostuksensa olisi siihen syynä, vaan aito tarve saada palkankorotus.
Työnantaja
älä taivu
4156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosi asia on, että suurimmalla osalla tämä listan allekirjoittaneista TEHYläisistä ei ollut edes aikomustakaan irtisanoutua.
Johan tämä listajupakka sen valotti kansalle.
Kun piti mennä tekemään niitä laillisia irtisanoutumishakemuksia, niin TEHYläisillä meni pupu pöksyyn.
Sitä paitsi tärkein fakta on, että suuri osa näistä uhoajista on korviaan myöten veloissa, eikä heidän taloutensa kestä sitä, että tulot loppuu.
vaikka peruspalkkoja nostettaisiin suoraan 5000€:lla el isinne 7 hujakoille, kunhan tätä ei revitä veronmaksajien persiistä kaiken muun revittävän lisäksi. Jostain muualta pitää rahat löytää, jetetään vaikka muutama helikopterihankinta, musiikki ja oopperataloinvestoinnit pois niin eikö niillä pääse jo alkuun, on täällä turhempiakin rahareikiä kuin laiskanpulskeat hoitajat.
Kaikenmaailman tutkimusvirastoja joilla ei ole mitään muuta virkaa kuin syödä verotuloja.
oli muuten asiamatskua. Eipä voi sanoa ettet olisi perillä asioista.
tuosta palkkauksesta sen verran, että ei palkkoja nostamalla työt vähene, vaan palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Nooh, kun tässä pari kolme vuotta menee ja tieto leviää fiksujen keskuuteen, niin alkaa tulemaan indonesiasta enemmänkin sairaanhoitajia. Jos nyt joku kouluttaa kourallista, sitä ei huomaa. Mutta veikkaanpas että 5 vuodessa niitä on kymmeniä tuhansia, kuten esim useissa asiakaspalvelupaikoissa puhelinvaihteessa.
Kyllä hoitsut saa potkaista ihan omaan nilkkaansa...
Olisitte tyttöparat pyytäneet tutkimusta paikkakohtasesti, missä on liikaa töitä. Sinne hoitsuja lisää, sillä on myös "laiskottelupaikkoja" hoitoalalla. Nyt kun kaikilla nousee tuo muutenkin kiva keskiansio, niin olettekos ihan varmoja että kunnilla ja etenkin valtiolla on intressejä maksaa niitä loputtomiin, jos kerran ulkomailta saa työntekijä noin puoleen hintaan?
Ihan vain jos hetken keskittyisitte asiaan... ja uudelleen...
Jos tehyläisten palkkoja nostetaan noin huimasti, niin rahat pitää todellakin löytyä jostain muualta kuin veronmaksajien pussista. Eihän se ole kansalaisten vika, että vaalien aikaan tehdään katteettomia vaalilupauksia. Yhtenä vaihtoehtona luulisi olevan, että kansanedustajien palkkoja lasketaan tarvittava määrä, jotta kansalaisten ei tarvitse kantaa vastuuta vaalihumussa tehdyistä lupauksista...
Ei ole tasa-arvoa jos kansalaiset maksaa, mutta ei ole toisaalta sekään, että yhdelle ammattikunnalle suunnattaisiin näin suuri palkankorotus.