Miehet valaistakaa

Eli mitä teille merkkaa parisuhteessa seksi? Pidättekö te sitä rakkauden osoituksena vai...
8537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rakkauden ja kiintymyksen osoitus toista kohtaan, samalla toisen sekä omien tarpeiden tyydyttämistä.

Äänestä

On vain yksi asia, jota en voisi yleisen- tai omankaan moraalini mukaan tehdä muiden kuin Rouva Ratikan kanssa ja sehän on tietysti seksi. Koska se on vain meidän välisemme juttu (skeptikkojen koiranleukojen ei tarvitse alkaa räksyttämään), niin tottahan se yhdistää. Näin ollen sitä voisi pitää rakkauden osoituksena.

Mutta sen lisäksi se muutenkin rentouttaa ja tuntuu mukavalle. Aiempien kokemusteni mukaan se tekee niin lähes kenen tahansa naisen kanssa, joten siihen ei ole ennenkään mitään tunteita tarvittu. Korkeintaan humalassa pantavalta näyttäväksi muuttunut neito, jolla on antelias mieli.

Sorppa, jälkimmäinen vastaus ei tainnut tyydyttää romantiikannälkääsi vaan aiheutti armottoman oksennusreaktion koko miessukukuntaa kohtaan. Noh, minkäs teet totuuden edessä...

Äänestä

Mitä se sulle merkkaa? No usein pariskunnat nai kuin puput suhteen alussa. Mutta kun arki astuu kuvaan ja toinen tulee jo silleen tutuksi, niin sitten alkaa kiinnostamaan se muu yhdessä tekeminen enemmän. Seksi jää vähemmälle ja silleen.

Äänestä

käsittää, mutta eiköhän se ole enemmänkin kiiman purkua puolin ja toisin.

Tosin naisen liian innokkaat hellyyden osoitukset mä ainakin tulkitsen esileikiksi ja kyllä ne, jos se vaan muuten on mahdollista, usein seksiin johtavatkin.

Pihtaamisen mä kyllä tulkitsisin antirakkauden osoitukseksi.

Äänestä

niin en nyt kuitenkaan ole välttämättä rakastunut. Voin siis todellakin panna rakastamatta naista, olipa varsinainen kysymys.

Äänestä

Seksillä ja rakkaudella ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Jokaiseen ei voi rakastua mutta lähes jokaisen kanssa voi rakastella. Nussiminen on vain paineiden purkamista.

Läheisyys, haliminen, hellyttely, huolehtiminen ovat rakkauden merkkejä. Paneminen on vain panemista.

Äänestä

No mitä nyt oon seurannu tässä tätä elämää niin. Heti erotetaan termit seksi ja rakastelu.

Rakastelu on jotain kahden ihmisen välistä kanssakäymistä johon liittyy myös tunnelataus. Minusta itse suorittamista tärkeämpi osio on se tunnelataus, Jotkut käyttää termiä henkinenorgasmi.

Seksi taas puolestaan voi olla harrastus, ase, kiristys- ja lahjontakeino. Se voi olla tapa purkaa jännitteitä ja paineita.

Hyvässä suhteessa ei siis välttämättä harrasteta seksiä lainkaan, siinä rakastellaan. Huonossa suhteessa taas.... no ei välttämättä rakastella vaan harrastetaan seksiä.

Äänestä

muun muassa...

Eihän se merkkaa paljonkaan silloin kun se toimii, mutta jos ei toimi, ei toimi suhdekaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön.......... kirjoitti:

Eli mitä teille merkkaa parisuhteessa seksi? Pidättekö te sitä rakkauden osoituksena vai...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu