HÄVETKÄ!!!

Minulla on kyllä mennyt kaikki mahdolliset pisteet TEHY:ä kohtaan. Kehtaavat oikein retostella viellä sillä että esim. lapset jäävät huonolle hoidolle, mikäli työnantaja puoli ei keksi jotain taikatemppuja... HÄVETKÄÄ!!! Tässä nähdään nyt hyvin suomalaisen sairaanhoitajan moraali. Kun raha on kyseessä, ensimmäisenä jätetään lapset oman onnensa nojaan. Enpä enään ihmettele vaikka näitä ns. insuliini murhia tulee jatkossakin. Eihän näillä meidän hoitajilla ole mitään moraalia.
17556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ei tehy edelleenkään jätä mitään tekemättä, sehän tekee kaikkensa että suomessa jatkossakin voidaan hoitaa niin lapset kuin vanhukset. sitä en tiedä mitä kuntatyönantaja tekee tai jättää tekemättä. Aivan, HÄVETKÄÄ kuntatyönanatajat.

Äänestä
  • meneekin, että työnantaja lähtee kävelemään työpaikalta, koska se ei saa haluamaansa korotusta?

    tehy on vain propagandakoneisto, oikea syyllinen on jokainen hoitohenkilökuntaan kuuluva, joka jättää työnsä.

    Äänestä

  • Tuohan on vaan vastuun siirtoa. Mietippä erinlaisia kriisipesäkkeitä, joissa hoitohenkilökunta tekee ympäripyöreitä päiviä ja palkatta. He vaan yksinkertaisesti omaavat sellaisen moraalin että ihmishenki on rahaa tärkeämpi. Jokainen hoitoalan koulutukseen lähtevä on aikoinaan tiennyt että työ ei ole parhaiten palkattua alaa. Mutta näihinpäiviin asti olen aina luullut että tuolle alalle lähtevät lähinnä ne ihmiset, jotka haluavat auttaa ihmisiä. Nyt tuo mielikuva murenee. En ole missään kieltänyt etteikö hoitohenkilökunnan palkka ole heikko, mutta tuo tapa jolla sitä aiotaan saada lisää ennätyksellinen määrä, on suoraansanoen sairas tapa. Tuo 24% on jotain aivan uskomatonta, mutta eipä siitä nyt enempää...

    Äänestä

  • Niin se vaan on... kirjoitti:

    Tuohan on vaan vastuun siirtoa. Mietippä erinlaisia kriisipesäkkeitä, joissa hoitohenkilökunta tekee ympäripyöreitä päiviä ja palkatta. He vaan yksinkertaisesti omaavat sellaisen moraalin että ihmishenki on rahaa tärkeämpi. Jokainen hoitoalan koulutukseen lähtevä on aikoinaan tiennyt että työ ei ole parhaiten palkattua alaa. Mutta näihinpäiviin asti olen aina luullut että tuolle alalle lähtevät lähinnä ne ihmiset, jotka haluavat auttaa ihmisiä. Nyt tuo mielikuva murenee. En ole missään kieltänyt etteikö hoitohenkilökunnan palkka ole heikko, mutta tuo tapa jolla sitä aiotaan saada lisää ennätyksellinen määrä, on suoraansanoen sairas tapa. Tuo 24% on jotain aivan uskomatonta, mutta eipä siitä nyt enempää...

    Ettei hoitajia ole enää riittävästi ja vuosia eteenpäin mentäessä tämä ala ei kiinnosta nuoria huonon palkkauksen takia. Jo tällä hetkellä on se tilanne, ettei saada sijaisia ja vakituisiin toimiin ei välttämättä ole hakijoita. Vaikka olen osaltani kutsumusammatissa ja haluan auttaa ihmisiä ammatikseni, ei nykypäivän työn raskaus ja kiire vastaa siitä saamaani palkkaa. Hoitoalalla on jo vuosia ollut huono tilanne, nyt vain mitta täyttyi, valitettavasti.....

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    ja nuoria ei saada alalle kun eivät jaksa kuunnella vakituisten jatkuvaa valitusta ja riitelyä.

    Äänestä

  • Niin se vaan on... kirjoitti:

    Tuohan on vaan vastuun siirtoa. Mietippä erinlaisia kriisipesäkkeitä, joissa hoitohenkilökunta tekee ympäripyöreitä päiviä ja palkatta. He vaan yksinkertaisesti omaavat sellaisen moraalin että ihmishenki on rahaa tärkeämpi. Jokainen hoitoalan koulutukseen lähtevä on aikoinaan tiennyt että työ ei ole parhaiten palkattua alaa. Mutta näihinpäiviin asti olen aina luullut että tuolle alalle lähtevät lähinnä ne ihmiset, jotka haluavat auttaa ihmisiä. Nyt tuo mielikuva murenee. En ole missään kieltänyt etteikö hoitohenkilökunnan palkka ole heikko, mutta tuo tapa jolla sitä aiotaan saada lisää ennätyksellinen määrä, on suoraansanoen sairas tapa. Tuo 24% on jotain aivan uskomatonta, mutta eipä siitä nyt enempää...

    Erikoislääkäreiden palkka nousi 700e/kk ilman suurtakaan uutisointia. Minun sairaanhoitajan palkkani nousisi huimat 400e jos 24% toteutuisi. Tällöin peruspalkkani nousisi 2200 euroon. Tuon summan tienaa nykypäivänä raksalla apumiehenä. Kyllä täällä on hoitajan arvostuksen nähnyt. Kiitos vaan kaikille =(

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    ja nuoria ei saada alalle kun eivät jaksa kuunnella vakituisten jatkuvaa valitusta ja riitelyä.

    ainainen kiire, osastoilla potilaita ylipaikoilla, jatkuvaa joustamista ja vuoronvaihtoja. Väsynyt henkilökunta oireilee ja masentuu, joka tietenkään ei saisi näkyä riitelynä tai sijaisille valittamisena. Mutta tähän on tultu.

    Äänestä

  • syynä kirjoitti:

    väsymys palkankorotuksilla?

    Äänestä

  • kiire ja kirjoitti:

    väsymys palkankorotuksilla?

    Mutta normaalilla palkalla saadaan lisää kunnollisia työntekijöitä.

    Äänestä

  • luuserihoitaja kirjoitti:

    Mutta normaalilla palkalla saadaan lisää kunnollisia työntekijöitä.

    palkankorotukset ja siihen lisäksi uusia työntekijöitä. Uskallanpa epäillä että ei onnistu.

    Äänestä

  • noista prosenteista kirjoitti:

    Erikoislääkäreiden palkka nousi 700e/kk ilman suurtakaan uutisointia. Minun sairaanhoitajan palkkani nousisi huimat 400e jos 24% toteutuisi. Tällöin peruspalkkani nousisi 2200 euroon. Tuon summan tienaa nykypäivänä raksalla apumiehenä. Kyllä täällä on hoitajan arvostuksen nähnyt. Kiitos vaan kaikille =(

    raksoilla enää ole "apumiehiä".

    Ja mielestäni sanonta "valtion leipä on pitkä, mutta kapea." pitää paikkansa.
    Jos haluaa varman työpaikan, mikä ei lähde kiinaan ja työttömänä/lomautettuna ei tarvi olla laskusuhdanteenkaan aikana oikeuttaa tyytymään nykyisen tasoiseen palkkaan(2500e/kk).

    Minä ainakin olisin valmis tekemään sillä rahalla työtä, mikä on varmaa. Helpottaa elämän suunnittelua...

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    ja opiskele 3,5v sairaanhoitajaksi... järkyttävän hyväpalkkaista työtä tarjolla.

    Äänestä

Kyllä maine on mennyt lopullisesti. Ennen pystyi katsomaan hoitajaa sentään silmiin, nyt en enään alennu.

Todella hyvään väliin muutenkin junailivat uhrileikkinsä. Juuri on uutisoitu siitä, kuinka päteviä hoitajia keskuudessamme oikeastaan onkaan, kun insuliinia käytetään jo aseena potilaiden hiljentämiseen. Herää vahvat epäilykset siitä onko hoitajia koskaan seulottu yhdenkään psykologisen testin kautta alalla.

Ja nyt saamme lukea kuinka he jo vertaavat omaa mahtiaan kaupungin johtajiin. Kyllä vaan ei voi muuta kun tuntea suurta häpeää suomalaisen hoitajan puolesta. Pahinta on, että monet erikoistuneet hoitajat oikeasti ansaitsivatkin korotuksen palkkoihinsa, mutta niin moni vähemmällä työosuudella vaatii röyhkeästi jo samaa.

Äänestä
  • Mitäs te sitten täällä valitatte, mehän irtisanoudutaan. Menkää itse koulunpenkille lukemaan hoitoalaa töitä tarjolla, vakipaikat ja asunnon hommaamisessakin paikkakunnittain autetaan.Ei tarvi täällä ruikuttaa. Ja tunkekaa hanuriin se "kutsumus". Silloin kun termi luotiin käytiin Krimin sotaa, ukot elätti perheensä ja vaimot sai harrastaa "sairaanhoitoa" ilman taloudellista riskiä aina 1950-luvulle.Historiantuntemusta peliin.Ei sitä yksinhuoltaja perhettään paljoa kutsumuksellaan elätä. Työ on vaativaa ja se siitä. Sinne vaan kaikki joukolla parantamaan hoidon tasoa suomessa. Ja tuo joillekin "lisäpalkka kuuluu" ei kaikille. Luuletkos että esim metallialalla jokainen tekee just saman työn, ei perkele, pää pois anuksesta. Saa ne silti saman korotuksen kaikki. Totta kai joka paikassa on erilaisia työpisteitä ja työn vaativuutta. Sinun kommentin mukaan pitäisi olla esim jokaisella leikkaussalihoitajalla, anestesiahoitajalla, psyk.hoitajalla. metallifirman pistehitsaajalla jne oma edunvalvonta.
    Vanha sanonta "työmies on palkkansa ansainnut" voisi koskea vihdoin terveydenhuoltoakin.

    Äänestä

  • samakarki kirjoitti:

    Mitäs te sitten täällä valitatte, mehän irtisanoudutaan. Menkää itse koulunpenkille lukemaan hoitoalaa töitä tarjolla, vakipaikat ja asunnon hommaamisessakin paikkakunnittain autetaan.Ei tarvi täällä ruikuttaa. Ja tunkekaa hanuriin se "kutsumus". Silloin kun termi luotiin käytiin Krimin sotaa, ukot elätti perheensä ja vaimot sai harrastaa "sairaanhoitoa" ilman taloudellista riskiä aina 1950-luvulle.Historiantuntemusta peliin.Ei sitä yksinhuoltaja perhettään paljoa kutsumuksellaan elätä. Työ on vaativaa ja se siitä. Sinne vaan kaikki joukolla parantamaan hoidon tasoa suomessa. Ja tuo joillekin "lisäpalkka kuuluu" ei kaikille. Luuletkos että esim metallialalla jokainen tekee just saman työn, ei perkele, pää pois anuksesta. Saa ne silti saman korotuksen kaikki. Totta kai joka paikassa on erilaisia työpisteitä ja työn vaativuutta. Sinun kommentin mukaan pitäisi olla esim jokaisella leikkaussalihoitajalla, anestesiahoitajalla, psyk.hoitajalla. metallifirman pistehitsaajalla jne oma edunvalvonta.
    Vanha sanonta "työmies on palkkansa ansainnut" voisi koskea vihdoin terveydenhuoltoakin.

    millä olette sitä hakemassa on sieltä samasta Hanurista johon haluat sen kutsumuksen työntää. Jos teillä olisi munaa niin sanoisitte jokainen henkilökohtaisesti naamatusten työnantajan edessä itsenne irti, ettekä piiloutuisi Tehyn listan taakse.

    Äänestä

  • Keino kirjoitti:

    suomessa terveydenhoidon taso romahtaa. Fiksuimmat ihmiset eivät enää hakeudu alalle. Vajetta aletaan korvata ulkomaalaisilla ja pakolaisilla. Kunnallinen terveydenhoito lopuu ja yksityiset firmat antavat maksaville asiakkaille parempaa hoitoa. Tähänkö ollaan menossa, ellei hoitohenkilökunnan työtä arvosteta myös rahallisesti.

    Äänestä

  • että........... kirjoitti:

    tähän ollaan menossa. Ja osittain mentykin jo. Kiva olisi olla kärpäsenä katossa niiden kirjoittajien luona jotka nyt TEHY-ä arvostelee. Tässä työtaistelussa on juuri tarkoitus turvata hoito myös tulevaisuudessa. jos sama meno jatkuu niin 10-15 vuoden päästä sitten saavat ihan oman työnsä ohessa vaihtaa vanhustensa vaipat kun hoitopaikkoja ei ole, tai tapaturman jälkeen ei mitään pitkäjänteistä kuntoutusta olekaan saatavilla (esim liikuntakyvyn palauttamiseen lonkan ym murtuman jälkeen)muuten kuin rahalla tai omaamalla kattavat vakuutukset. Tähän suuntaan mennään koska hupenevat voimavarat joudutaan suuntaamaan akuuttitoimintoihin. Sitten siinä saattaa monikin miettiä, että olisikos asialle joskus voinut tehdä mitään, oliskos. Kommentoidaanpa mitä hyvänsä, niin fakta on että hoitajat vähenee ja hoitoa tarvitsevien määrä suomessa lisääntyy. ARVOkysymys miten nyt toimtaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niin se vaan on... kirjoitti:

Minulla on kyllä mennyt kaikki mahdolliset pisteet TEHY:ä kohtaan. Kehtaavat oikein retostella viellä sillä että esim. lapset jäävät huonolle hoidolle, mikäli työnantaja puoli ei keksi jotain taikatemppuja... HÄVETKÄÄ!!! Tässä nähdään nyt hyvin suomalaisen sairaanhoitajan moraali. Kun raha on kyseessä, ensimmäisenä jätetään lapset oman onnensa nojaan. Enpä enään ihmettele vaikka näitä ns. insuliini murhia tulee jatkossakin. Eihän näillä meidän hoitajilla ole mitään moraalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu