Lisänimet

Joillakin sävellyksillä on erityinen lisänimi, onks ne säveltäjien itse antamia ? Onko Beethoven itse antanut viidennelle sinfonialleen kohtalosinfonia -nimen ? Mitäs jos minä annan Vivaldin sellokonsertolle RV 317 nimeksi kohtalokonsertto. Minullahan riittää arvovaltaa siihen.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei, ehkäpä se on syntynyt vasta kustantajan toimesta, mutta anekdootin mukaan Beethoven todellakin lienee itse kuvannut tuota 1. osan pääteeman kolkuttavaa rytmikuviota, "amatöörin lyhyttä motiivia" (Gould), kolme g-sävelen iskua ja es-urkupiste sanomalla että "näin kohtalo kolkuttaa ovella".

Äänestä
  • Joudun korjaamaan Vivaldin teosnumeron oikeaksi. Vasta viime sunnuntaina sen selvitin, mutta jo keskiviikkona muistin sen väärin. Heikki Poroilan Yhtenäistetty Antonio Vivaldi -julkaisu tietää, että
    sellokonsertot alkavat numerosta 398 jatkuen 424 asti, plus kolme muuta. RV 417 on g -mollissa. G - mollissa on sävelletty monta erityisen hyvää teosta.

    Äänestä

ole syntyneet jotensakin jälkikäteen, mm. monet Mozartin sävellyksistä on nimetty sen mukaan missä ne on sävelletty tai missäpäin Eurooppaa Mozart kulloinkin säveltäessään asusteli? Näin ainakin minä olen luullut. Tuosta Beethovenin viidennestä liikkuu myös toisenlaisia juttuja, lienevät aikansa urbaanilegendoja. Hänhän oli jo melko kuuro tuota tehdessään, vai mitä, ehkä hänen oli sävellettävä siten kuin hän sävelsi edes jotenkuten sen itse kuullakseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harri Potter kirjoitti:

Joillakin sävellyksillä on erityinen lisänimi, onks ne säveltäjien itse antamia ? Onko Beethoven itse antanut viidennelle sinfonialleen kohtalosinfonia -nimen ? Mitäs jos minä annan Vivaldin sellokonsertolle RV 317 nimeksi kohtalokonsertto. Minullahan riittää arvovaltaa siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu