Olen yli kaksikymppinen nainen ja olen jo menettänyt toivoni löytää kunnon parisuhde, jossa molemmat olisivat täysillä mukana. Mulla on ollut yksi vähän pitempiaikaisempi suhde, jossa jätkä käyttäytyi välillä tosi typerästi mua kohtaan. Enkä mä usko että mä edes sitä kunnolla rakastin.
Eli uskotteko te että jokaiselle on tarkoitettu joku vai miten se elämä pyörii? Mulla alkaa toivo mennä, enkä usko että mulle löytyy ketään sopivaa ehdokasta enää ikinä.
En tiedä vaadinko paljon, jos toivon löytäväni suhteen, jossa on molemminpuolista rakkautta, kunnioitusta, intohimoa ja ystävyyttäkin. Haluan ihmisen jonka syliin voin käpertyä, kun elämä potkii päähän. Ihmisen joka tukee, lohduttelee ja silittelee tuskan pois. Rakastaa muinua sellaisena kuin olen ja päinvastoin. Eikä koskaan satuttais mua fyysisesti tai henkisesti. Haluisin tuntea toista kohtaa tulista intohimoa ja jalat alta vievää rakkautta. Jos löytäisin sellaisen suhteen olisin taivaassa. Niinkuin varmasti kaikki muutkin.
Haluaisin joskus mennä naimisiin ja perustaa perheen tälläisen ihmisen kanssa. Tiedän myös antsaitsevani tälläisen suhteen, koska en ole ilkeä ihminen. En pettäis miestäni koskaan ja yrittäisin olla kannustava ja rakastava vaimo/tyttöystävä.
Tiedän että jokaisessa ihmisessä on vikansa en ole kuitenkaan mikään sinisilmäinen blondi. Tiedän miten maailma toimii. Jokaisessa parisuhteesssa on ongelmansa. Ja jokaisessa ihmisessä on vikansa.
Elämä ei taida kuitenkaan antaa minulle mahdollisuutta tälläiseen onneen. Enkä edes tiedä mistä sellaisen suhteen voi löytää, en kuitenkaan halua väkisin etsimällä etsiä vaan uskon sen tulevan jos on tullakseen. Kai mä kuitenki pikkasen vielä uskon kohtaloon.
Noh ennen kun se prinssi tulee valkoisella ratsuullaan pelastamaan mut, käperryn yksin kylmään sänkyyn ja otan peiton kainaloon. Hyvää syksyä/talvea kaikille.
Eli uskotteko te että jokaiselle on tarkoitettu joku vai miten se elämä pyörii? Mulla alkaa toivo mennä, enkä usko että mulle löytyy ketään sopivaa ehdokasta enää ikinä.
En tiedä vaadinko paljon, jos toivon löytäväni suhteen, jossa on molemminpuolista rakkautta, kunnioitusta, intohimoa ja ystävyyttäkin. Haluan ihmisen jonka syliin voin käpertyä, kun elämä potkii päähän. Ihmisen joka tukee, lohduttelee ja silittelee tuskan pois. Rakastaa muinua sellaisena kuin olen ja päinvastoin. Eikä koskaan satuttais mua fyysisesti tai henkisesti. Haluisin tuntea toista kohtaa tulista intohimoa ja jalat alta vievää rakkautta. Jos löytäisin sellaisen suhteen olisin taivaassa. Niinkuin varmasti kaikki muutkin.
Haluaisin joskus mennä naimisiin ja perustaa perheen tälläisen ihmisen kanssa. Tiedän myös antsaitsevani tälläisen suhteen, koska en ole ilkeä ihminen. En pettäis miestäni koskaan ja yrittäisin olla kannustava ja rakastava vaimo/tyttöystävä.
Tiedän että jokaisessa ihmisessä on vikansa en ole kuitenkaan mikään sinisilmäinen blondi. Tiedän miten maailma toimii. Jokaisessa parisuhteesssa on ongelmansa. Ja jokaisessa ihmisessä on vikansa.
Elämä ei taida kuitenkaan antaa minulle mahdollisuutta tälläiseen onneen. Enkä edes tiedä mistä sellaisen suhteen voi löytää, en kuitenkaan halua väkisin etsimällä etsiä vaan uskon sen tulevan jos on tullakseen. Kai mä kuitenki pikkasen vielä uskon kohtaloon.
Noh ennen kun se prinssi tulee valkoisella ratsuullaan pelastamaan mut, käperryn yksin kylmään sänkyyn ja otan peiton kainaloon. Hyvää syksyä/talvea kaikille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kylhää se noi nuorell kaveri elämtaipaleel löytyy.
jos jaksat uskoa niihin, olla antamatta periksi tälle kyyniselle ja kylmälle maailman menolle, ja uskallat odottaa. Älä missään nimessä tyydy johonkin kakkosvaihtoehtoon, ethän sellainen tahdo toisellekaan itse olla!
Älä myöskään koveta itseäsi, ole rehellinen unelmallesi. Jos joku kysyy miksi olet vielä sinkku, kerro totuus. Eli että toki haluaisit löytää jo rakkaasi, mutta siihen asti olet mielummin yksin kuin petät itseäsi ja sellaista ihmistä, jota et oikeasti täysillä rakasta. Sillä sellainen mies, josta haaveilet, on olemassa. Sellainen suhde, jossa on turvallista ja hyvä olla, on saavutettavissasi. Kun sen saat, et ole sinkkuvuosistasi yhtään katkera, vain monta haavaa ehjempi.
Nimim. Saman kokenut ja prissi saapui:)
p.s. Minun luotto-deittivälitys on Yläkerran puolella, by the way. Joten jos et ole koskaan kokeillut, ei muuta ku kännyä ristiin, ei kukaan saa tietää jos et kerro..;)
Voi kyllä ne toiveet voivat toteutua... ja toteutuvatkin ajallaan :) En varmasti osaa kirjoittaa noin ihanasti kuin nimimerkki "toteutua" asian ilmaisi, mutta allekirjoitan omien kokemusteni pohjalta joka sanan siitä kirjoituksesta :) Elämässä on mukana niin paljon sattumaa, että sitä ei voi väkisin ohjailla itse - luota vaan siihen, että sinulle tapahtuu ne asiat ja silloin kuin ne on tarkoitettu ja olet niihin valmis...
Itse olen vihdoin monien harharetkien jälkeen löytänyt Sen Oikean. Olen jo reippaasti yli kolmekymppinen, joten tässä sinulle esimerkki siitä, että niin kauan on toivoa kuin on elämää :)
Kyynisyydellä ja katkeruudella pilaa vaan oman elämänsä ja aiheuttaa sen, että joutuu mahdollisesti odottamaan vielä vähän pitempään... No, tilastoja tästä ei taida olla olemassa eli tämä lausunto perustuu vain minun mielipiteeseeni :) Mutta hyvää kannattaa odottaa ja uskoa siihen, että Hän on olemassa. Hän on! Pidä sydämesi avoimena ja usko itseesi ja tulevaisuuteesi, tee hyviä valintoja elämässäsi, kuuntele intuitiotasi/sydäntäsi. Älä tyydy silkkaa yksinäisyyttäsi vähempään kuin olet halukas - rikot vain itseäsi. Muista elää myös odotellessasi. Luo itsellesi elämä, johon saat tarvittaessa kumppanin sopimaan, äläkä päinvastoin. Haaveilu ja unelmointi rikastuttaa elämää, mutta älä tee liian tiukkoja raameja niiden kautta Mr. Right:lle - luultavasti joudut kuitenkin jonkin verran niistä joustamaan. Mutta sen tekee ilolla silloin, kun ne kaikki tärkeimmät piirteet haavekuvassa muuttuvat eläväksi ihmiseksi :)
Toivotan sinulle onnea etsintään ja iloa elämääsi. Pidä mieli korkealla ja nauti elämästäsi myös oikeaa ihmistä odotellessasi. Kannustan minäkin käyttämään tuota edellisen kirjoittajan luotto-deittipalvelua :) Toimi se minullakin, vaikka pitkään odottamaan jouduinkin, mutta palkinto olikin sitten sitäkin parempi :) Tsemppiä sinulle!
Mä en usko siihen "herra oikean" käsitteeseen, jonka kanssa elämät loksahtais saumattomasti yhteen ja kaikki ois kivutonta. On itselle sopivia ja sopimattomia miehiä ja ihan kaikkea siltä väliltä. Joskus varmasti tuntuu et etsii helmeä isosta kasasta kuraa mut kyllä niitä itselle sopivia, hyviä miehiä siellä jossain seassa on... Sattumina ja harvassa kyllä, mut elämä on niiiin pitkä aika etsiä et näin nuorena voi kyl luottaa siihen et ennemmin tai myöhemmin tärppää.
Mulla on samantyyppinen tausta, yks pitkä suhde takana jossa en loppujen lopuks rakastanut miestä täysillä. Löysin turhankin nopeesti edellisen jälkeen uuden suhteen, mut mulla kävikin tuuri koska tämä uusi osoittautui todelliseksi helmeksi. Mä kipuilin kyllä pitkään kun suhde tuli niin äkkiä. Janosin etäisyyttä, mietin ja mietin loputtomiin et onks tää nyt mulle oikea mies, kapinoin sisäisesti ja ilmeisesti kanavoin epävarmuuttani ihastumalla erilaisiin miehiin (en kuitenkaan pettänyt). Tää epävarma rimpuilu kesti mun sisällä ainakin puolitoista vuotta. Nyt on olo onneks seestynyt ja tiedän mitä haluan. Asumme yhdessä enkä oo enää niin sokea sille kuinka hyvä ja erityinen mun omani on.
Tällä halusin sanoa, että on hyvä, että suhteiden välillä on vähän aikaa. On ihan hyödyksi olla jonkin aikaa "miehetönnä" ja miettiä rauhassa mitä tarvitsee ja haluaa, kuten oletkin tehnyt. Ettei tarvii uudessa suhteessa käydä läpi sellaista draamaa ja tunnejojoilua kuin itse kävin.
Toiveesi eivät mielestäni ole lainkaan mahdottomia ja liian vaativia. Molemminpuolista rakkautta, kunnioitusta, intohimoa, ystävyyttä ja hyväksyntää. Kyllä näitä suhteessa kuuluisi olla edes jossain määrin kutakin. Meillä on tuota kaikkea, enkä enää vähempään helpolla tyytyisi.
Mut muuan tärkeä asia täytyy huomioida: toinen on myös vain ihminen! Kumppani ei aina joka tilanteessa kykene olemaan vahva, tukeva tai rakastavakaan, eikä ole ihmistä joka ei joskus kumppaniaan satuttaisi henkisesti. Esimerkiksi omanikin kyllä yleensä aina halii, lohduttaa ja huomioi murheeni, mutta kerran itkiessäni hän äyskähti väsyneesti että älä viitsi vollottaa tuollaisesta asiasta... Sattui, mutta ymmärsin kyllä ettei hänkään aina jaksa olla täydellinen ymmärtäjä ja lohduttaja. Pitää hyväksyä, että näitäkin hetkiä joskus tulee.
kun toisen kanssa on mukavaa yhdessä, niin se on jo paljon. En usko, että on olemassa vain se "yksi ja ainoa". Sitä vain sitoutuu olemaan yhden ihmisen kanssa, mutta jos elämä menee kovin hankalaksi ja ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota, niin taatusti ei jää yksin, jos pitää silmät auki. Olen aika käytännöllinen ihminen, etten jaksa hirveästi tunteita vatvoa. Ystävyys, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja hyvä seksi on jo paljon.