Eli pohjustetaan. Ruotsissa on huomattavasti vähemmän hoitajia kuin suomessa, vaikka tuskin siellä sen sairaanpia ollaan kuin täällä.
Samaan aikaan suomessa (ainakin hoitajat)) valittavat, että työntekijöitä on liian vähän.
Onko Suomessa siis liikaa hoitajia ja liian vähän lähihoitajia?
Jos on niin onko mahdollista, että osa on tietoisesti ylikouluttautunut, saadakseen korkeamman palkan kuion lh?
Ja mitä mieltä hoiotajat&lääkärit ovat, tulisiko palkka maksaa työkohtaisesti vaativuuden mukaan riippumatta minkätasoisesti koulutettu tekijä on?
Mielestäni työkohtainen maksutapa olisi hyvä. Koska työstä maksetaan, eikä koulutuksesta. Korkeampi koulutus tietysti avaa mahdollisuuuden vaativampiin&paremmin palkattuihin töihin.
Ei mäkkärin myyjäkään saa parempaa palkkaa, vaikka olisi professori. Työnkuvasta se kiinni on. Niin pitäisi olla kaikissa töissä kautta linjan koko maassa&joka ammatissa.
Vastauksia mieluiten terveydenhoitoalan ammattilaisilta, eikä mielipiteitään huutelevilta jotka eivät alaa iltapäivälehtien palstoja syvällisemmin tunne.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.