Sinkkuna

Sinkkuna olen ollut nyt 10 vuotta. En tosin omasta tahdostani, vaan siksi, että aina törmään johonkin ihmeellisyyksiin. On petetty ja hakattu. En edes pidä rimaa korkealla, kuten uskoisin joidenkin sanovan. On vain niin älyttömän huono tuuri. Nyt jo alkaa pelottaa. Kummaa on se, että olen normaalikokoinen ja positiivinen ihminen... Missähän se oikeanlainen ihminen luuraa. Ei jaksaisi enää tätä silloin tällöin treffailua ja tapailua ja aina uusiin tutustumista.
61085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos lasketaan 18-vuotissynttäreistä, olen ollut sinkkuna 25 vuotta. Olin kyllä sinkku koko ikäni ennen noita synttäreitäkin.

Jotkut meistä vetävät puoleensa mieleltään sairaita ihmisiä, naimisissa olevia ihmisiä ja seuraavaa äitivaimoa/setämiestä etsiviä ihmisiä. Minä olen luovuttanut jo sen kunnollisen etsimisen, mutta nyt ei asia enää haittaa - nuorempana oli pahempi mieli. Nyt ei tarvitse tulla vokottelemaan sen enempää kävelevän kriisipesäkkeen kuin kunnon miehenkään; parasta ennen -merkintäkin on jo haalistunut näkymättömiin. ;)

Äänestä

Kerro kaikki suuret haaveesi niin katsotaan missä kohtaa mättää.

Äänestä
  • Haluan perheen. Tavallisen perheen ja sen arjen. sen, että joka on nukkumassa, kun herään tai toisinpäin. Tai tullessani kotiin joskus joku on kotonani valmiina tai joku tulee ovesta omalla avaimella. siis aivan tavallisia asioita odotan. Mieheltä haluan rehellisyyttä ja jämäkkyyttä. Liian itsekeskeiset miehet sivuutan. Alkoholinliikakäyttö ja toisen pahoinpetely on myös poissuljettu toiveistani. Toivon joskus tapaavani kunnollisen ja rehdin miehen, jonka kanssa viettää sitä tavallista arkea!!! Tuntuu vain mahdottomalta, vaikken pidä edes rimaa korkealla.

    Äänestä

Niin pidä se rima korkeammalla.

Äänestä

Nojoo, sinkkuna olen ollut koko ikäni ja melko pitkälle jo vuosia sitten hyväksynyt tilanteeni.

Kun yhdistetään ääretön ujous valtavaan egoon ja naisissa vahvuuden ja älykkyyden arvostamiseen, niin saadaan aikaiseksi mahdoton yhtälö. Tuntuu olevan täysin mahdotonta löytää nainen, kenen kanssa olen samalla aaltopituudella ja joka pitäisi minua kiinnostavana. Itse menetän niin nopeasti mielenkiinnon, jos huomaan, etten kykene keskustelemaan naisen kanssa, että ei ole tosikaan. Oli kyseessä sitten kuinka kaunis nainen tahansa...ja jostain kumman syystä sellaisetkin ovat minusta joskus olleet kiinnostuneita.

Noh, onneksi on paljon kavereita. :) Hassua tässä on se, että en nykyään oikein enää edes osaa kaivata seuraa. Nuorempana oli tyystin eri asia, mutta nähtävästi sitä ihminen tottuu kaikkeen ajan myötä. Tai sitten en vain ehdi tajuta asiaa nykyisessä hektisessä elämäntilanteessani. En myöskään luultavasti koskaan halua lapsia, joten senkään puolesta ei ole mitään kiirettä hakeutua suhteeseen.

Välillä näin.


Sinulle voisin vain sanoa, että yritä kestää, kyllä se Oikea joskus eteen tulee.

Äänestä

1) 10 vuotta ei ole pitkä aika näillä markkinoilla, joten ei ole mitään syytä heittää pyyhettä kehään.

2) Sitä saa mitä tai miten tilaa eli jos rima on matalalla, niin siitä lähdetään...

Etsi joku parisuhdevalmentaja tai psykologi, jos sorrut jatkuvasti huonoihin miehiin. Sinussa on jokin ominaisuus, joka tekee sinusta ns. renttumagneetin ja itse on vaikea sanoa, mikä ominaisuus tai toimintatapa on kyseessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kymmenen vuotta!!!! kirjoitti:

Sinkkuna olen ollut nyt 10 vuotta. En tosin omasta tahdostani, vaan siksi, että aina törmään johonkin ihmeellisyyksiin. On petetty ja hakattu. En edes pidä rimaa korkealla, kuten uskoisin joidenkin sanovan. On vain niin älyttömän huono tuuri. Nyt jo alkaa pelottaa. Kummaa on se, että olen normaalikokoinen ja positiivinen ihminen... Missähän se oikeanlainen ihminen luuraa. Ei jaksaisi enää tätä silloin tällöin treffailua ja tapailua ja aina uusiin tutustumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu