Jeesus määrää luokseen tulevia vihaamaan kaikkia perheenjäseniään.
Jeesus puhuu isolle kansanjoukolle:
Liik.14:26 Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Tuo on siis se helluntailaisen opin peruste että omia perheenjäseniä on pakko vihata.
Palstallahan on ollut paljonkin kirjoituksia siitä kun helluntailainen syrjäyttää vihoissaan perheenjäsenensä.
Kristuksessa eläjille ohje
14
438
Vastaukset
- IslaLumia
Yksi Raamatun kauheimmista kohdista.
Itse en voisi vihata perheenjäseniäni mutta onneksi Jumala ei oikeasti sellaista meiltä vaadi. - yuiopå
Et lukenut koko lukua ja et ymmätänyt sanomaa Jeesuksen Tahdon mukaisesti.
- sinä
olet saanut lukea Pyhällä Hengellä täytettyjen selitykset tuohon Raamatun ilmoitukseen, mutta yhäkin sinä vain sitä tuot, kun et "parempaa" keksi.
Jeesus käskee meidän rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseämme ja se tarkoittaa, että Hän antaa omilleen rakkauden perhettä ja muita lähimäisiä kohtaan.
Tuo paikka, missä meitä vaaditaan vihaamaan perhettämmekin tarkoittaa vain sitä, että meidän on pantava Jumala etusijalle, muuten emme ikinä pääsisi luvattuun maahan. Eli, jos perheemme vastustaa uskoamme on meidän suostuttava vihaamaan heidän vaatimuksiaan ja taisteltava uskomme puolesta, eli saatana ei saa saada tahtoaan läpi läheisimmänkään ihmisen kautta.
Tämän vaikeuden elämässään joutuu jokainen uskovainen käymään läpi, mutta on varma, että sen vaikeuden Jeesus on suunsa henkäyksellä poistava omiensa elämästä. Jeesukselle perheen keskinäiset välit ovat äärettömän tärkeät, sillä Hän ei kelpuuta ketään työhönsä ennen, kuin oma Jerusalemi on järjestyksessä ja kestää jäsenensä työkentillä olemisen.- Peku `
raamatunkohdassa noin kirjoiteta.
- sitä
Peku ` kirjoitti:
raamatunkohdassa noin kirjoiteta.
sillä kirjoituksella meille puhutaan, eli meidän on RAKASTETTAVA JUMALAA YLI KAIKEN, muuten emme ole kelvollisia Hänelle. Se on ensimmäinen käsky ja yhä tänäänkin voimassa.
Raamattu ei kertakaikkiaan aukene heille, jotka sitä lihassaan tulkitevat, eli jos tahdot elävän Sanan kanssa tutuksi tulla, niin rukoile anteeksi antoa ja armoa elämääsi.
Jos et tahdo Jeesusta elämäsi varjelijaksi, niin lopeta kuitenkin tuo Hänen alentamisensa, sillä sinä olet siitä itse vastaava ja puolustajaa ei löydy. sitä kirjoitti:
sillä kirjoituksella meille puhutaan, eli meidän on RAKASTETTAVA JUMALAA YLI KAIKEN, muuten emme ole kelvollisia Hänelle. Se on ensimmäinen käsky ja yhä tänäänkin voimassa.
Raamattu ei kertakaikkiaan aukene heille, jotka sitä lihassaan tulkitevat, eli jos tahdot elävän Sanan kanssa tutuksi tulla, niin rukoile anteeksi antoa ja armoa elämääsi.
Jos et tahdo Jeesusta elämäsi varjelijaksi, niin lopeta kuitenkin tuo Hänen alentamisensa, sillä sinä olet siitä itse vastaava ja puolustajaa ei löydy.Helvetti-tuomion sylkäisit ja vot. Minkäpä siinä muuta mahtaakaan, Raamattua ei selittämälläkään hyväksi saa.
- ja nykyinen elämäsi
Työmies2 kirjoitti:
Helvetti-tuomion sylkäisit ja vot. Minkäpä siinä muuta mahtaakaan, Raamattua ei selittämälläkään hyväksi saa.
ja arvomaailmasi näyttää sinulle asioita, joita todellisuudessa ei ole. Eli, näet kaiken itsesi kautta ja tarvitsisit apua, jotta elämäsi laajentuisi ja vapautuisi.
Osoitapas minulle, missä helvetintuomion annoin. En tee sitä koskaan, enkä kenellekään, koska Jeesus on kieltänyt.
Kerroin Pe.kulle ja sanon saman sinullekin, että koska te ette ole vallinnossanne päätyneet ottamaan vastaan lahjaa, jota teillekin tarjottiin, niin lopettakaa nyt Jeesuksen aliarvoiminen, sillä teillä jää itse vastattavaksi jokainen turha ja paha sana.
Tuomio tulee ja Jeesuksen omat ovat tuomiolla Jeesuksen turvassa ja muut seisovat siellä ilman Jeesusta, koska niin tahtoivat. ja nykyinen elämäsi kirjoitti:
ja arvomaailmasi näyttää sinulle asioita, joita todellisuudessa ei ole. Eli, näet kaiken itsesi kautta ja tarvitsisit apua, jotta elämäsi laajentuisi ja vapautuisi.
Osoitapas minulle, missä helvetintuomion annoin. En tee sitä koskaan, enkä kenellekään, koska Jeesus on kieltänyt.
Kerroin Pe.kulle ja sanon saman sinullekin, että koska te ette ole vallinnossanne päätyneet ottamaan vastaan lahjaa, jota teillekin tarjottiin, niin lopettakaa nyt Jeesuksen aliarvoiminen, sillä teillä jää itse vastattavaksi jokainen turha ja paha sana.
Tuomio tulee ja Jeesuksen omat ovat tuomiolla Jeesuksen turvassa ja muut seisovat siellä ilman Jeesusta, koska niin tahtoivat.sillä tuomiolla tarkoitat, tiedämmehän me molemmat sen.
- tarkemmin
Työmies2 kirjoitti:
sillä tuomiolla tarkoitat, tiedämmehän me molemmat sen.
mistä sinä "tiedät", että puhun tuossa viestissäni helvetistä.
Jos sinä työmies2 tuntisit minua vähäsenkään, niin tietäisit, että minun tahtoni on hyvä syntisiä ja sidottuja kohtaan ja olen valmis auttamaan heitä Jeesuksen tuntemiseen.
Suurinta armoa on se, että jokainen saa tietää totuuden ja totuus on se, että ihmisen on vastattava teoistaan jo täällä ja tulevassa.
Helvetistä en osaa puhua, koska en ole saanut sille alueelle koulutusta. Jumalan armotaloudessa on määrätyt tehtävät ja minä julistan ilosanomaa.
Meidän uskovaisten ei ikinä, eikä missään tapauksessa tarvitse peljätä helvettiä, emmekä sitä tee ja siksi se ei meitä erikoisemmin kiinnostakkaan, eikä sitä tule ajateltua.
Jos joku kysyy siitä, niin minä ainakin vastaan, että helvetti on olemassa, mutta en tiedä sen tarkempaa tarkoitusta, eli esim. kituuko siellä kaikki uskosta osattomat ja kituvatko he ikuisesti, vai kuolevatko he sinne helvettiin tuomion jälkeen, vai....
Kuten näet, en ole helvetinjulistaja, vaan olen armon julistaja. tarkemmin kirjoitti:

Kuten näet, en ole helvetinjulistaja, vaan olen armon julistaja."Helvetistä en osaa puhua, koska en ole saanut sille alueelle koulutusta."
Heh-heh...- sinä vain
Työmies2 kirjoitti:
"Helvetistä en osaa puhua, koska en ole saanut sille alueelle koulutusta."
Heh-heh...ja muista, että se parhaiten nauraa....
Olen Jeesuksen suorassa koulutuksessa ja tiedän asioista jopa huomattavastikin enemmän, kuin monet muut ja tätä koulutusta on kestänyt pitkään ja olen erittäin hyvin koulutettu kaikkiin muihin Jumalan asioihin, mutta helvetti asiaan en. En itsekään tiedä, miksi siitä asiasta ei kauttani puhuta. - näytäppä
Työmies2 kirjoitti:
"Helvetistä en osaa puhua, koska en ole saanut sille alueelle koulutusta."
Heh-heh...nyt missä kohden lausuin helvetintuomion ja toisakseen tämä helvettiaihe on sen verran kiinnostava, että tehdään siitä aloite tuonne ylemmäs, vaikka huomasin siellä äsken juuri olevankin aloitteen. Ei lisä pahaa tee, eli tutkitaan mikä helvetti on ja kenelle valmistettu.
Ole sinä ystävällinen ja etsi Raamatusta siitä aiheesta tietoa.
tuntemaan vain Jumalan Hengestä syntynyt ihminen, sillä meissä oleva lihallinen luonne taistelee Jumalan tahtoa vastaan:
Room. 8:7
"sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan".
Gal. 5:17
"Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte".
Sisäinen Jumalasta syntynyt ihminen joutu Paavalin tavoin huokailemaan:
Room. 7:24
"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637