pitää paikkansa näilläkin palstoilla.luopiot levittävät valheita päivästä toiseen,niin kuin heillä ei muuta tekemistä olisi.mutta he tietävä ettei heillä ole paljon aikaa jäljellä ja yrittävät saada paljon pahaa aikaan.luopioiden teksteistä huomaa,että heillä on paljon hekilökohtaisia ongelmia.rakkaus puuttuu sydämmestä kokonaan.
se koira älähtää johon kalikka kalahtaa
raimo.l
11532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin se näyttää kalahtavan.
Taidat olla se sama arkajalka, joka viime päivinä on kirjoitellut aina eri nimimerkeillä, ja joka voidaan tunnistaa mm. siitä, että lauseen perässä olevan pisteen jälkeen ei ole tyhjää. Seuraava lause alkaakin sitten pienellä kirjaimella.
Ehkä olet noudattanut sitä Vartiotorniseuran ohjetta, ettei opiskella saa, koska äidinkielen taitosi on noin olematon. Jäikö koulu aikoinaan kansakoulutasoon? Luultavasti olet sen ikäluokan ihminen, että peruskoulu ei ollut vielä nähnyt päivänvaloa.
Lisäksi tunnusomaista kirjoituksillesi on se, että et yksilöi mitään asiaa, vaan heität samaa roskaa nettiin kuin muutkin JT:t, joilla ei ole mitään sanottavaa.
Osuiko ja upposiko? :)
Saat älähtää, jos kalikka kalahti. :)
>>rakkaus puuttuu sydämmestä kokonaan
Äidinkielen opettajani antoi hyvän muistisäännön: Sydämeen ei koskaan mahdu kahta ämmää. Tuon kun muistat, niin pääset elämässä jo pitkälle.
johanneksen poitsuun.
Sinä se et sitten uskaltanut laittaa minkäänlaista nimimerkkiä. No, pää pensaaseen vain, ja kaikki menee hyvin.
Ei koskaan käy kiinni henkilöön, ei. Koskaan ei!
Köykäiseksi punnittu.
Ja sitten profetia: Seuraavaksi minua väitetään patamustaksi Jehovan todistajaksi, vaikka olen normaalin harmaa evLuti.
Ja toinen profetia: Kun tuon sanoin, minua väitetään valehtelevaksi jehovan todistajaksi, vaikka en ole, vaan olen rehellinen evLuti (niitäkin on olemassa).
Ja kolmas profetia: Kun nuo sanoin, keksittäneen jotakin uutta?
Oliko sinulla mitään ajatusta tai sanottavaa tuosta topikista vai haluatko jostain ihmeen syystä arvostella vain Johanneksen poikaa??
johanneksen poika on typerys.luopio
uusi testamentti lukematta. Vaihdappa Vt seuran julkaisujen tilale raamattu ja lueppa sieltä ihmisen nimittelystä raamtun kanta.
Et sitten arvostele JP:tä ihmisten nimittelystä?
ei arkipäivän elämässä.