Sama

Mitäs mieltä olette tästä uutisesta?

http://www.iltasanomat.fi/naiset/suhteet.asp?id=1446413

Ei minusta ole mikään pakko muuttaa ikinä yhteen, jos molemmat tarvitsevat omaa tilaa ja haluavat enemmän itsenäisyyttä. Sellainen suhde voi olla jopa helpompi, kun ei tarvitse riidellä arkisista asioista kuten siivoamisesta ja rahasta. Molemmat hoitaa oman kotinsa.

Toisaalta itse haluan jakaa arkeni niin hyvässä kuin pahassakin rakkaani kanssa. Mukava tulla illalla yhteiseen kotiin.
7924018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Ei kai sitä kukaan pakotakaan. Tehköön jokainen niin kuin hyväksi näkee. Tiedän avioparin jonka osapuolet asuvat eri maissa ja tapaavat lomilla / pitkillä viikonlopuilla, ja heidän mielestään suhde on täydellinen.

Itse en olisi tippaakaan kiinnostunut tuon sortin itsenäisyydestä. Osaan olla itsenäinen avovaimonakin. Eikä meillä ole koskaan riidelty rahasta tai kotitöistä (miten jotkut aina jaksaa?).

Äänestä

ja sitten vasta yhteisen kodin. Siinä jos missä on Asennetta tämän päivän yhteiskunnassa, missä ei uskalleta yleensä sellaista vastuuta itsestä ja toisesta ottaa.

Äänestä

Me muutimme ukon kanssa yhteen reilun vuoden seurustelun jälkeen hänen opintojen päätyttyä. Emme nähneet mitään syytä lykätä asiaa, koska häntä ei opiskelupaikkakunnalla sitonut enää mikään ja minulla puolestaan oli työpaikka.

Nyt pian vuosi yhdessäasumista takana ja ei yhtään edes kunnon riitaa ole saatu aikaiseksi. Kummankin kodinhoitotavat ovat sen verran yhteneväiset (tiesimme sen jo ennen muuttoa), rahan käyttö ja kiinnostuksen kohteet myös ok.

Mielestäni ennemmin tai myöhemmin suhteen toimivuuden takia on pakko uhrata omaa itsenäisyyttään. Ei tietenkään kaikkea, mutta mielestäni on vähän hankalaa jos suhde ei etene ja väkisin miettii miksi pari ei ole valmis sitoutumaan toisiinsa (kaikillahan huom. ei tästä ole kyse etenkään vanhemmilla pareilla). No tulihan vuodatettua, jokainen tyylillään ja kaikesta voi oppia.

Äänestä
  • Tuo kuulostaa että mitään suhdetta ei olekaan enää, käytte vaan asumassa yhdessä. Ukko ja akka nimitykset kertoo jo akiken suhteenne tilasta. Ukko makaa sohvalla ja akka siivoo ja mäkättää. Noinhan siinä just käy

    Äänestä

  • teillä kirjoitti:

    Tuo kuulostaa että mitään suhdetta ei olekaan enää, käytte vaan asumassa yhdessä. Ukko ja akka nimitykset kertoo jo akiken suhteenne tilasta. Ukko makaa sohvalla ja akka siivoo ja mäkättää. Noinhan siinä just käy

    Ja nyt menit niin metsään kuin ollaja voi. Tervetuloa katsomaan mikä on todellisuus ukon ja akanrutaleen suhteesta. :D

    Äänestä

En tuntenut biologisen isäni elämää mutta tiedän nyt myöhemmin mistä olen ominut yksiolon tarpeen. Isäni ei koskaan mennyt naimisiin äidistäni seuraavan naisen kanssa mutta teki tämän kanssa 3 yhteistä lasta ja asuu niin heidän kanssaan kuin yksiössäänkin. Olisiko tuo sisäänrakennettu tarve, vetäytyä toisinaan omiin ajatuksiinsa kaikessa rauhassa? Vastuunpakoilua? Vahvaa itsenäisyyttä vaiko mitä lie? Olen samanlaisessa tilanteessa. En pysty elämään toisen kanssa tai en osaa elää suhteessa niin tiiviisti. Toisaalta haluaisin maailmalta turvaan ja vahvaan kainaloon mutta se toinen minä; karkaan yksikseni vaikka tuhoamalla suhteet????

Äänestä

Me ollaan pari, joka muutti 19 -vuotiaana saman katon alle uuteen kaupunkiin, reippaan vuoden seurustelun jälkeen. Nyt yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta, juuri ostettiin ensimmäinen oma asunto ja ollaan menossa naimisiin!

Kyllä sitä kättä on väännetty siitä, miten huushollia tulee hoitaa, mutta uskon, että vaikeampaa on niillä, joilla on vanhempien huushollaustapojen lisäksi vielä omatkin tavat sovitettavana kumppanin tapoihin. Näin tapa asua ja elää muotoutui alusta alkaen yhdessä.

Jokainen tehköön omat ratkaisunsa - yhteenmuuttaminen nuorena ei aina välttämättä johda eroon.

Äänestä

Nyt keski-iän kynnyksellä - kahden avioliiton ja avioeron jälkeen - kynnys yhteenmuuttoon olisi tosiaan hyvin korkea. Viimeisen eroni jälkeen olen elänyt jo 5 vuotta yksin, ja hyvin vaikea on kuvitella, että lähtisin tätä sinkkukotia ja olotilaa hajottamaan. Yksi pidempi seurustelu on väliin mahtunut ja se toimi hyvin 2 asunnon pohjaltakin. Mies oli samantapaisessa tilanteessa.
Aikuisilla ihmisillähän yhteenmutto edellyttää usein ratkaisuja sen suhteen, kumman asunto laitetaan myyntiin/ vuokralle vai laitetaanko kummatkin. Entä irtaimisto - jos molemmilla on valmiiksi sisutetut kodit valmiina, niin mitä sille tehdään...
Ei vaikuta kovinkaan kaukokatseiselta lähteä lyhyen seurustelun jälkeen esim. myymään omaa asuntoa ja omaisuutta ja tekemään muita radikaaleja elämänmuutoksia.

Tilanne on tietysti erilainen nuorille, joilla ei vielä mitään omaisuutta ole ja vuokra-asuminen on ainoa vaihtoehto. Tuleehan 2-3 huoneen asunto ainakin täällä PK-seudulla yleensä henkeä kohti paljon edullisemmaksi kuin yksin asuminen.
Ymmärrän myös, että monille nuorille (alle 30-v) yhteen muutto tuntuu jännältä ja houkuttelevalta - askelelta aikuisuuteen ja itsenäisyyteen, vähän kuin kotileikiltä. Niin se tuntui itsellekin aikoinaan.
Itsenäisen elämisen opettelu yksinään on kuitenkin järkevää. Samoin on järkevää tutustua toiseen ihmiseen ja hänen kaveripiiriinsä kunnolla ennen yhteen muuttoa. Yleensä kahden asunnon suhteissakin vietetään paljon aikaa toisen luona, joten kyllä siinä selviävät ennen pitkää myös toisen siisteystottumukset, elintavat jne., vaikka suhteen alkuvaiheessa on tapana pitää kulissia pystyssä (siivotaan aina ennen kuin toinen tulee kylään, vaikka normaalisti ei siivottaisi jne.)
Tuossa artikkelissa hieman ihmetyttääkin lausahdus "Mikäli ei asuta yhdessä, silloin suhteessa jaetaan vain tietty puoli itsestä." Ollaanhan 2 asunnon suhteissakin pidemmän päälle yleensä varsin intiimisti ja kodinomaisesti yhdessä, vaikka molemmilla olisi myös omat rojuvarastot.

Äänestä

Jotain "eriskummallista/rappiollista" tässä Suomalaisessa kulttuurissa on tällä hetkellä - tutkitusti avioliitoista päätyy eroon 50% ja avoliitoista 90% - keskiverrosti siis n.70%.

Kaupungeissa yhden ihmisen talouksia on jo lähes puolet asunnoista.

Lapsia ei synnytetä, vaan syntyvyys on romahtanut (aborttejakin on jo tehty 500 000, ja 11 000 joka vuosi lisää) ja suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle - syntyy eläkepommi.

Naisten/äitien alkoholinkäyttö on 5 kertaistunut vain 30 vuodessa. Tämä on Suomen nykynaisten tekemä mailmanennätys. Kuten muuten nuo erotilastotkin ynm.

Ajatelkaapa "niitä synnytettyjä lapsia" näiden yläpuolella olevien asioiden valossa..

JOTEN TÄSSÄ TILANTEESSA, KUN ON SELVÄÄ TILASTOLLISESTIKIN, ETTÄ MITÄÄN YHTEINÄSTÄ "PERHETTÄ TAI ISÄNMAATA" EI ENÄÄ OLE - HERÄÄ KYSYMYS:

Mies ja myös tasa-arvovaluutetut, poliitikot ynm huomio.

Miksei Suomen suurimpaan tasa-arvo ongelmaan puututa ollenkaan! Systeemeihin, mitkä eivät mitenkään sovelly nykyajan kulttuuriin - yllä olevien tilastojenkin valossa.

...Se suurin (vain toiselle sukupuolelle pakollisen, palkattoman, ympäri vrk työn armeijassa lisäksi) on taatusti ELÄKEKERTYMÄ!

Eli naiset elävät keskiverrosti jo 8 vuotta pidempään mitä miehet.
He nauttivat keskiverrosti 8 vuotta kauemmin eläkepäiviä valtion/meidän maksamana, yhteisesti kerätystä eläkepotista!

Pysähtykääs joka äijjä tähän - ja miettikää tosissaan mitä tuossa luki, näin tasa-arvon aikakautena, 24% naisten maailmanennätys vaatimusten ynm. aikana, eron määrien ollessa Suomessa maailman suurimmat jne

Tai itseasiassa miehethän ovat vielä keränneet tuota pottia selvästi paljon enemmän valtion määräämään `"yhteiseen säästöporsaaseen". Raataneet niin, että kuolevatkin jo 8 vuotta ennen, tuskin paljon mitään eläkevuosista nauttineena - naiset elävät pitkään kun ei ole armeijoita, raksa/metalliduuneja, konet hoitaa kotityöt, lapsia ei enää synnytetä, hoitajat hoitaa synnytetytkin, sinkkuillaan, erotaan...

OLISIKO TASA-ARVON NIMISSÄ OIKEIN - ETTÄ JOKAINEN MAKSAISI OMAT ELÄKEPÄIVÄNSÄ, JA KULUTTAISI VAIN OMAT SÄÄSTÖNSÄ?

EIKÄ NIIN, ETTÄ NYKYTILANTEESSA MIEHET MAKSAVAT NAISTEN KESKIVERROSTI 8 VUOTTA PIDEMMÄN ELÄKEPÄIVISTÄ NAUTTIMISEN?
(ja vielä juuri tästä koituvat terveydenhuollon palkka ynm. kulut lisäksi kuten näemme...)

JOKAINEN NAUTTISI TASA-ARVOISESTI OMAN TYÖNSÄ SÄÄSTÖISTÄ?

Eli rautalangasta vielä - tälläkin hetkellä, tässä kuussa, suurimmat kulut palkkasi sivukuluina(tel, yel), menee juuri tuon potin kokoamiseen, jonka "sinulle tuntemattomat nykynaiset - ainoa tod. yhdistävä tekijä kieli enää" sitten "kuluttavat lomaillen ynm" keskiverrosti 8 vuotta pidempään. Siis sinun säästösi.

Miettikääs tuota Summaa miehet! esim.

2,6 miljoonaa naista * keskiverrosti 8 vuotta pidempään eläkkeellä.
2,6 miljoonaa * 8 vuoden eläke (8v.*12kk = 96kk) (96kk*keskivertoeläke +700€= 67 200€ per nainen)

ELI N. 70 000€ PER JOKA NAINEN ENEMMÄN KUIN MIES, YHTEISISTÄ SÄÄSTÖISTÄ !!!

Yli 8 vuotta eläkepäivillä loikoilua keskiverrosti enemmän + miesten armeija/1v. pilalla = MELKEIN 10 VUOTTA ENEMMÄN NAISILLE KUIN MIEHILLE "ELÄMÄÄ/LOMAA" +vielä rahaa 70 000€ +armeija ajan kertymä. HUHUH.

JA ESIM.NYT ELÄVIEN NAISTEN KOHDALLA
2,6 miljoonaa naista*67 200€ = 175 MILJARDIA EUROA
175 MILJARDIA EUROA, ELI ELÄKEPOMMI.

TÄMÄ ELÄKEKERTYMÄ/TULONSIIRTO JA TOISEN SUKUPUOLEN PAKOLLINEN, PALKATON TYÖ, OVAT VARMASTI SUURIMMAT, OIKEAT TASA-ARVO ONGELMAT NYKYSUOMESSA!

TARVISKO MEIDÄN MIESTENKIN ALKAA UHKAILEMAAN JULKISESTI KESKOSTEN/SAIRAITTEN LASTEN/SÄNGYN VANKEINA OLEVIEN VETERAANIEN YNM HYLKÄÄMISILLÄ "KUOLEMAAN" NYKYNAISTEMME TAPAAN ?

Äänestä
  • naiset synnyttävät ja usein myöskin suurempi hoitovastuu lapsista on äidillä. ja yhtenä hyvänä esimerkkinä sinulle: äiti hoitaa lapsiaan kotona, säästää valtion rahaa (päiväkoti on kallista) ja saa kotihoidontukea. äiti maksaa kotihoidontuesta veroa mutta siitä ei kerry eläkettä! tasa-arvoa?

    ....alkuperäiseen aiheeseen... itse olen juuri muuttanut poikakaverin kanssa yhteen, 2vuotta seurustelua takana. ainakin näin alussa on erittäin paljon sovittelua omien tapojen kanssa, se luomivinen on ehkä vaikeinta.

    Äänestä

  • Ei tämä ollut lainkaan tuosta alkujutusta täysin sivussa. Ei lainkaan. Se sivusi hyvin asiaa, ja otti siihen ja sen vaikutuksiin vaan syvempää kantaa.

    Kuten tuo nainenkin IL tuossa alkukaneetissa toteaa:
    "Minulle oli aina selvää, että haluan asua omillani... päätin kaikesta yksin, eikä minun tarvinnut ottaa toisen tarpeita huomioon, Maija sanoo.

    -Ei tarvinnut, eikä tarvitse, ei varsinkaan miesten, ei oikein lapsienkaan nykysuomessa. Eikä valtion mm palkattoman asevelvollisuuden muodossa, oman eläkekertymänsä keräämisenä jne.

    Otetaan kopio tuosta alusta:

    "Tai itseasiassa miehethän ovat vielä keränneet tuota pottia selvästi paljon enemmän valtion määräämään `"yhteiseen säästöporsaaseen". Raataneet niin, että kuolevatkin jo 8 vuotta ennen, tuskin paljon mitään eläkevuosista nauttineena - naiset elävät pitkään kun ei ole armeijoita, raksa/metalliduuneja, konet hoitaa kotityöt, lapsia ei enää synnytetä, hoitajat hoitaa synnytetytkin, sinkkuillaan, erotaan...

    OLISIKO TASA-ARVON NIMISSÄ OIKEIN - ETTÄ JOKAINEN MAKSAISI OMAT ELÄKEPÄIVÄNSÄ, JA KULUTTAISI VAIN OMAT SÄÄSTÖNSÄ?

    EIKÄ NIIN, ETTÄ NYKYTILANTEESSA MIEHET MAKSAVAT NAISTEN KESKIVERROSTI 8 VUOTTA PIDEMMÄN ELÄKEPÄIVISTÄ NAUTTIMISEN?

    JOKAINEN KULUTTAISI TASA-ARVOISESTI OMAN TYÖNSÄ SÄÄSTÖT LOMAILLESSAAN ELÄKKEELLÄ?

    Eli rautalangasta vielä - tälläkin hetkellä, tässä kuussa, suurimmat kulut palkkasi sivukuluina(tel, yel), menee juuri tuon potin kokoamiseen, jonka "sinulle tuntemattomat nykynaiset - ainoa tod. yhdistävä tekijä kieli enää" sitten "kuluttavat lomaillen ynm" keskiverrosti 8 vuotta pidempään. Siis sinun säästösi."

    - On aivan selvää logiikan jatkumoa, että kun perinteinen isänmaa ollaan ajettu alas, perinteinen naisen rooli ollaan ajettu alas, äidin rooli, perinteinen perhe ollaan ajettu alas - niin nyt kuuluu ajaa alas myös perinteinen miehen rooli ! , palkaton pakollinen asevelvollisuus, miesten joka kk pakko maksaminen feministinaistemme tulevaisuudessa kuluttumaan ELÄKEPOTTIIN...

    Miettikääs nyt miehet!

    Äänestä

  • ihan asian vierestä... kirjoitti:

    naiset synnyttävät ja usein myöskin suurempi hoitovastuu lapsista on äidillä. ja yhtenä hyvänä esimerkkinä sinulle: äiti hoitaa lapsiaan kotona, säästää valtion rahaa (päiväkoti on kallista) ja saa kotihoidontukea. äiti maksaa kotihoidontuesta veroa mutta siitä ei kerry eläkettä! tasa-arvoa?

    ....alkuperäiseen aiheeseen... itse olen juuri muuttanut poikakaverin kanssa yhteen, 2vuotta seurustelua takana. ainakin näin alussa on erittäin paljon sovittelua omien tapojen kanssa, se luomivinen on ehkä vaikeinta.

    kyll on alku aikoin ollu vähän totuttelua,mutt 6vaikana on yhteiset pelisäännöt! kieltämättä joskus tulee mieleen haluan omaa rauhaa,ja siitä on puhuttukin jos toinen sit haluaa niin kans sen saa,must se on aikas reilua.lapset vie oman ajan ja uusioperheen aikan on kaik menny aikas hyvin.alku kankeuksista on hyvin selvitty.

    ei me ihan äkkiä silloin yhteen muutettu vajaa vuos men enneku siit puhuttiin. onneks ei mitään kummempii ongelmia ole ollu molemmat ollaan luonteeltaan aikas joustavia mikä ihan hyvä onpi!

    Äänestä

  • Yllä olevan lisäksi - väännetään vielä "rautalangasta" tämä asia, koska asiaa ei olla vielä julkisuudessa käsitelty, mutta varmasti tullaan käsittelemän - kunhan miehet alkavat "heräilemään"...

    Suomen nykynaisten asennettahan tämä alkujuttu rehellisesti toi esiin, eli:
    "Ei minusta ole mikään pakko muuttaa ikinä yhteen...sellainen suhde voi olla jopa helpompi, kun ei tarvitse...rahasta...

    Ja tämänhän tosiaan todistaa todeksi kaikki MM tason tilastot - erot, yksinäiset taloudet, syntyvyyden romahtaminen, palkkavaatimukset, 5 krt alkoholinkäytön kasvu naisilla/äideillä vain 30v. jne jne jne

    Eli miten ihmeessä tällaisessa 2000 luvun feministisimmässä kulttuurissa on, ainoina länsimaissa olemassa, koko toista sukupuolta koskeva palkaton, pakkotyö, kovimmissa työolosuhteissa Suomessa? Valtion taholta, vankilan uhalla? Mixei naisilla voi olla edes siviilipalveluvelvollisutta - mixei he halunneet sitä edes vapaehtoisenakaan?

    Ja entä tämä pakotettu ELÄKEKERTYMÄ? Siteeran yllä olevaa txt:

    "Yli 8 vuotta eläkepäivillä loikoilua keskiverrosti enemmän naisille + miesten armeija/1v. pilalla = MELKEIN 10 VUOTTA ENEMMÄN NAISILLE KUIN MIEHILLE "ELÄMÄÄ/LOMAA" +vielä rahaa enemmän 70 000€ +armeija ajan kertymä. HUHUH."

    Eli tälläkin hetkellä, tässä kuussa ja jatkuvasti, suurimmat kulut palkkasi sivukuluina(tel, yel), menee juuri tuon potin kokoamiseen, jonka "sinulle tuntemattomat nykynaiset - ainoa tod. yhdistävä tekijä kieli enää" sitten "kuluttavat lomaillen ynm" keskiverrosti 8 vuotta pidempään. Siis sinun säästösi.

    Oletko tietoinen, että palkkasi sivukuluista menee usein jopa 70% valtiolle. 40% suorina tel, yel ynm. maksuina, ja päälle esim. 30% henk.koht.verotus.

    ELi rautalangasta:
    Saat palkkaa 2500€/kk - pelkkä TEL on siitä jo about 500€.

    Tämä tekee vuodessa 6000€ ja 30-40 vuoden työnaikana 200 000€. Ja luvut ovat nyt todella alakanttiin. (Vielä jäi selvittämättä mm. että mihin kaikkeen menee se loppu 50% sivukuluista, mutta ei liikaa tähän yhteen...)

    No - oikei - esimerkkinä vain 200 000€ elämänaikana.

    Nyt sitten elät keskivertomiehen elämän ja olet max. 10 vuotta eläkkeellä. Keskivertoeläke on 700€/kk, joka tekee 10 vuodessa 84 000€.

    P***llakin palkalla, tilastollisesti, todellisuudessa keräät helposti, helposti eläkekassaan 200-300 000€ säästöjä elämäsi aikana.

    ELI TULONSIIRTOA, 8 VUOTTA PIDEMPÄÄN ELÄKEPÄIVILLÄ LOMAILEVILLE NAISILLE, ON NÄIN OLLEN LÄHES 2/3 OSAA JOKA KK MAKSAMASTASI KULUISTA, LÄPI ELÄMÄN. JA TÄMÄ ON FAKTA.

    Ja nämä rahasi menevät esim. vaikka toisten naisten kanssa liitossa oleville feministeille, jotka tekevät lapsia keinohedelmöityksellä, vaikka (armeijaa käymättömän)Turkkilaisen kanssa naimisissa olevalle suominaiselle, vaikka koko ikänsä sinkkuilleille, tai sinut tylysti jättäneelle x-muijllesi (vrt avioliitoissa eroprossa 50% ja avoliitoissa 90%)...

    Joten mies - kuluttaisitko itse näissä nykyoloissa mielummin enemmän, vaikka nyt vain yhden 100 000€ eläkkeellä ollessasi, tai joka kk omista työsi ansioista - kun siirtäisit ja raataisi joka kk - ja elämäsi aikana antaisin väh. 100-200 000€ tuntemattomille nykynaisille?

    Äänestä

  • 24%24% kirjoitti:

    Yllä olevan lisäksi - väännetään vielä "rautalangasta" tämä asia, koska asiaa ei olla vielä julkisuudessa käsitelty, mutta varmasti tullaan käsittelemän - kunhan miehet alkavat "heräilemään"...

    Minä en ainakaan jaksa sun tekstiäs lukea, kuka nyt tuollaista jaksa kirjoittaa - tai edes miettiä?

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    Minä en ainakaan jaksa sun tekstiäs lukea, kuka nyt tuollaista jaksa kirjoittaa - tai edes miettiä?

    Kommentoida jaksat silti...

    Herranjestas sentään, ja vähän yläpuolella herranjumala sentään - ettei vaan olisi sama "herranterttu" nyt siellä vähän väliä ;)

    Ja jos et lainkaan lukea jaksanut - miten silloin voi tulla noin kova reagointi ?

    Vai olisiko niin, että tuli luettua, ja jollain tasolla myös tajuttua asian todenperäisyys - ja se sitten vähän kauhistutti, kun ei ole tottunut muuhun kuin feministien jatkuvaan tasa-arvo kotkotukseen?

    Ja kuka tosiaan tuollaista "jaksaa kirjoittaa tai lukea" - oivoi kun feministit ovat mestareita valehtelemaan ja manipuloimaan, se ei vaan enää uppoa kaikkiin - txt ei ole kuin noin 1/4 osa A4... eli vertailuksi, noin yksi sadasosa siitä, mitä joka naisten lehti on täynnä feminismiä, ja naisasiaa joka kk ilmestyvineen uusine juttuineen

    KUKA HELVETTI NIITÄ JAKSAA LUKEA JA KIRJOITTAA TUOSSA MITTAKAAVASSSA, JA MIKSIKÖHÄN? Oi hellanlettas...

    Äänestä

  • Oi hellanlettas kirjoitti:

    tarkoitin nimenomaan sen mitä kirjoitin, en jaksa sun tekstiäs lukea, sillä et näköjään pysty ilmaisemaan itseäsi selkokielellä - olet liian eteerinen.

    Äänestä

  • kun tarkoitin kirjoitti:

    tarkoitin nimenomaan sen mitä kirjoitin, en jaksa sun tekstiäs lukea, sillä et näköjään pysty ilmaisemaan itseäsi selkokielellä - olet liian eteerinen.

    Tarkoititko selkoilmaisullasi naistenlehtien selkokieltä? Naisten tunnetusti selkologiikkaa? "epäeetterimäisiä" tippaleipä aivojanne ja selkeää tunneälyänne?

    Vaikka ÄO nyt olisikin hiukan alempi, niin kyllä sen silti voi tajuta, kun sanotaan, että Suomessa on PALKATON PAKKOTYÖ, ARMEIJA, VAIN TOISELLE SUKUPUOLELLE, AINOANA LÄNSIMASSA jne

    Tulikohan kuitenkin luettua, ja tajuttua, kun arvon bimbolla reagointi on näin rajua... (ja tieysti reagointi tyyppi feminististä, itse asiat täysin sivuuttavaa, ja suoraan henkilökohtaisuuksiin menevää)

    Äänestä

  • VELVOLLISUUDET kirjoitti:

    En ole nainen - vedät vääriä johtopäättöksiä, sulla on vankka mielipide tietyistä asioista, ja luulet että käyttämällä hienoa terminologiaa osaat tehdä vaikutuksen, mutta eteerisellä olemuksellasi ja valmiuudellasi vetää johtopäätöksiä asioista niitä ensin tutkimatta teet itsestäsi vain aasin.

    Äänestä

  • Oi hellanlettas kirjoitti:

    Kommentoida jaksat silti...

    Herranjestas sentään, ja vähän yläpuolella herranjumala sentään - ettei vaan olisi sama "herranterttu" nyt siellä vähän väliä ;)

    Ja jos et lainkaan lukea jaksanut - miten silloin voi tulla noin kova reagointi ?

    Vai olisiko niin, että tuli luettua, ja jollain tasolla myös tajuttua asian todenperäisyys - ja se sitten vähän kauhistutti, kun ei ole tottunut muuhun kuin feministien jatkuvaan tasa-arvo kotkotukseen?

    Ja kuka tosiaan tuollaista "jaksaa kirjoittaa tai lukea" - oivoi kun feministit ovat mestareita valehtelemaan ja manipuloimaan, se ei vaan enää uppoa kaikkiin - txt ei ole kuin noin 1/4 osa A4... eli vertailuksi, noin yksi sadasosa siitä, mitä joka naisten lehti on täynnä feminismiä, ja naisasiaa joka kk ilmestyvineen uusine juttuineen

    KUKA HELVETTI NIITÄ JAKSAA LUKEA JA KIRJOITTAA TUOSSA MITTAKAAVASSSA, JA MIKSIKÖHÄN? Oi hellanlettas...

    en ikinä osta ja lue naistenlehtiä joskus kodin kuvalehti mut se on siinä...En ymmärrä mitä niissä lehdissä on aina samat asiat vähän muunneltuina, nähtävästi lesbo perheille ym...Me naiset täällä katsomme luemme 'niitä erikoislehtiä pornoa ym erilaisuuksia erotiikassa mitä ne sisältääkään, aina erilaisia juttuja gaystä, bi ihmisiin ysm, kiehtovia, joka lisää nautintoa entisestään, ja se pistää uudestaan odottamaan seuraavaa nro kun ilmestyy...Avartaakin kummasti...Ja jos jotain kotiaskareisiin liittyvää haluaa tietoa niin netistä näkee nopeaan näppärästi ym... ei sitä tarvi iso kasaa kotiin kerätä noista aikakauslehdistä, kuten me naiset, ne ärsyttääkin ku mainostaakin, ja se viel miehiä innostaa haukkumaa feministiksi tosta noin vain!!! ei kiitos ym hömpän pömpön lehdet. En ymmärrä naisia jotka ostaa tällasta eri samantapasia, kotilehtiä......No Makunsa kullakin...

    Äänestä

  • Oi hellanlettas kirjoitti:

    Kommentoida jaksat silti...

    Herranjestas sentään, ja vähän yläpuolella herranjumala sentään - ettei vaan olisi sama "herranterttu" nyt siellä vähän väliä ;)

    Ja jos et lainkaan lukea jaksanut - miten silloin voi tulla noin kova reagointi ?

    Vai olisiko niin, että tuli luettua, ja jollain tasolla myös tajuttua asian todenperäisyys - ja se sitten vähän kauhistutti, kun ei ole tottunut muuhun kuin feministien jatkuvaan tasa-arvo kotkotukseen?

    Ja kuka tosiaan tuollaista "jaksaa kirjoittaa tai lukea" - oivoi kun feministit ovat mestareita valehtelemaan ja manipuloimaan, se ei vaan enää uppoa kaikkiin - txt ei ole kuin noin 1/4 osa A4... eli vertailuksi, noin yksi sadasosa siitä, mitä joka naisten lehti on täynnä feminismiä, ja naisasiaa joka kk ilmestyvineen uusine juttuineen

    KUKA HELVETTI NIITÄ JAKSAA LUKEA JA KIRJOITTAA TUOSSA MITTAKAAVASSSA, JA MIKSIKÖHÄN? Oi hellanlettas...

    Siispä,
    1. naisille sama palkka kuin miehille niin pääsemmme pienemmillä prosenteilla, jolloin miesten tulonsiirto naisille ei katkeroita ihan noin kovasti.
    2. Muistakaa siskot myös olla tekemättä ruokaa, pyykkäämättä, siivoamatta ja lapsia hoitamatta, siitä ei teille makseta vaan miehet yrittävät teistä vain hyötyä kun kerran joutuvat niin v......i maksamaankin. Kukaan ei myöskään huomioi äitiyslomaa ja mahdollisia vanhempainvapaitanne, eli jätetään naiskentelu sikseen - oma apu, paras apu ;)
    3. Miehet voivat myös vapaasti parantaa elämäntapansa ja näin elää pidempään, jolloin ei tarvitse näitten juttujen takia verenpainetta nostaa.

    Äänestä

  • 24%24% kirjoitti:

    Yllä olevan lisäksi - väännetään vielä "rautalangasta" tämä asia, koska asiaa ei olla vielä julkisuudessa käsitelty, mutta varmasti tullaan käsittelemän - kunhan miehet alkavat "heräilemään"...

    Suomen nykynaisten asennettahan tämä alkujuttu rehellisesti toi esiin, eli:
    "Ei minusta ole mikään pakko muuttaa ikinä yhteen...sellainen suhde voi olla jopa helpompi, kun ei tarvitse...rahasta...

    Ja tämänhän tosiaan todistaa todeksi kaikki MM tason tilastot - erot, yksinäiset taloudet, syntyvyyden romahtaminen, palkkavaatimukset, 5 krt alkoholinkäytön kasvu naisilla/äideillä vain 30v. jne jne jne

    Eli miten ihmeessä tällaisessa 2000 luvun feministisimmässä kulttuurissa on, ainoina länsimaissa olemassa, koko toista sukupuolta koskeva palkaton, pakkotyö, kovimmissa työolosuhteissa Suomessa? Valtion taholta, vankilan uhalla? Mixei naisilla voi olla edes siviilipalveluvelvollisutta - mixei he halunneet sitä edes vapaehtoisenakaan?

    Ja entä tämä pakotettu ELÄKEKERTYMÄ? Siteeran yllä olevaa txt:

    "Yli 8 vuotta eläkepäivillä loikoilua keskiverrosti enemmän naisille + miesten armeija/1v. pilalla = MELKEIN 10 VUOTTA ENEMMÄN NAISILLE KUIN MIEHILLE "ELÄMÄÄ/LOMAA" +vielä rahaa enemmän 70 000€ +armeija ajan kertymä. HUHUH."

    Eli tälläkin hetkellä, tässä kuussa ja jatkuvasti, suurimmat kulut palkkasi sivukuluina(tel, yel), menee juuri tuon potin kokoamiseen, jonka "sinulle tuntemattomat nykynaiset - ainoa tod. yhdistävä tekijä kieli enää" sitten "kuluttavat lomaillen ynm" keskiverrosti 8 vuotta pidempään. Siis sinun säästösi.

    Oletko tietoinen, että palkkasi sivukuluista menee usein jopa 70% valtiolle. 40% suorina tel, yel ynm. maksuina, ja päälle esim. 30% henk.koht.verotus.

    ELi rautalangasta:
    Saat palkkaa 2500€/kk - pelkkä TEL on siitä jo about 500€.

    Tämä tekee vuodessa 6000€ ja 30-40 vuoden työnaikana 200 000€. Ja luvut ovat nyt todella alakanttiin. (Vielä jäi selvittämättä mm. että mihin kaikkeen menee se loppu 50% sivukuluista, mutta ei liikaa tähän yhteen...)

    No - oikei - esimerkkinä vain 200 000€ elämänaikana.

    Nyt sitten elät keskivertomiehen elämän ja olet max. 10 vuotta eläkkeellä. Keskivertoeläke on 700€/kk, joka tekee 10 vuodessa 84 000€.

    P***llakin palkalla, tilastollisesti, todellisuudessa keräät helposti, helposti eläkekassaan 200-300 000€ säästöjä elämäsi aikana.

    ELI TULONSIIRTOA, 8 VUOTTA PIDEMPÄÄN ELÄKEPÄIVILLÄ LOMAILEVILLE NAISILLE, ON NÄIN OLLEN LÄHES 2/3 OSAA JOKA KK MAKSAMASTASI KULUISTA, LÄPI ELÄMÄN. JA TÄMÄ ON FAKTA.

    Ja nämä rahasi menevät esim. vaikka toisten naisten kanssa liitossa oleville feministeille, jotka tekevät lapsia keinohedelmöityksellä, vaikka (armeijaa käymättömän)Turkkilaisen kanssa naimisissa olevalle suominaiselle, vaikka koko ikänsä sinkkuilleille, tai sinut tylysti jättäneelle x-muijllesi (vrt avioliitoissa eroprossa 50% ja avoliitoissa 90%)...

    Joten mies - kuluttaisitko itse näissä nykyoloissa mielummin enemmän, vaikka nyt vain yhden 100 000€ eläkkeellä ollessasi, tai joka kk omista työsi ansioista - kun siirtäisit ja raataisi joka kk - ja elämäsi aikana antaisin väh. 100-200 000€ tuntemattomille nykynaisille?

    Ja kuvitelkaapa hyvät herrat, vaikka joissakin tapauksessa parempien palkkojenne ja huonojen elintapojenne vuoksi ehkä maksattekin jonkun eläkemummon vaivaisia ropoja, nekään eivät meille naisille riitä.

    Sen lisäksi maksamme itsellemme vapaaehtoisia eläkevakuutuksia, sijoitamme rahastoihin ja osakkeisiin yms. että niistä eläkepäivistä tulee todella ihania, ikimuistoisia, vauhtimummon kultahetkiä!

    Hymyä huuleen hemmot, ryppyotsaisten on tutkittu kuolevan nuorempina!

    Äänestä

  • Gimmaa kirjoitti:

    Siispä,
    1. naisille sama palkka kuin miehille niin pääsemmme pienemmillä prosenteilla, jolloin miesten tulonsiirto naisille ei katkeroita ihan noin kovasti.
    2. Muistakaa siskot myös olla tekemättä ruokaa, pyykkäämättä, siivoamatta ja lapsia hoitamatta, siitä ei teille makseta vaan miehet yrittävät teistä vain hyötyä kun kerran joutuvat niin v......i maksamaankin. Kukaan ei myöskään huomioi äitiyslomaa ja mahdollisia vanhempainvapaitanne, eli jätetään naiskentelu sikseen - oma apu, paras apu ;)
    3. Miehet voivat myös vapaasti parantaa elämäntapansa ja näin elää pidempään, jolloin ei tarvitse näitten juttujen takia verenpainetta nostaa.

    Eli, mikä tärkeintä, rivien välistä ja reagoinnistasi näkee hyvin että ymmärsit koko huutavan tasa-arvo vääryyden, ja käytit siitä osuvasti jopa nimeä TULONSIIRTO.

    Mitä tulee teeseihisi siivomisista ynm - niin ei niitä kait ole vankilan uhalla, valtion taholta määrätty, pakolliseksi velvollisuudeksi vain toiselle sukupuolelle ? Kuten armeijaa miehille... itse asiassa nainen voi mennä vaikka toisen naisen kanssa liittoon, tai vaikka (armeijaa käymättömän) Turkkilaisen kanssa, tai erota (avioliitoista päättyy 50%, avoliitoista 90%) - lapsetkin voi vaikka abortoida (500 000 jo tehty), tai romahduttaa syntyvyyden yleensä, tai viedä ne mukanaan mieheltä pois erossa, ja jättää mies vain maksuvelvolliseksi - ...ja moni mies siivoa paremmin nuoremmassa polvessa kuin naiset, menkääs kts armeijan tupia ja sitä kuria mistä nykynainen/äiti ei tiedä enää mitään...

    Ei nämä "vapaat asiat" selitä mitenkään, eikä riitä painoarvoksi, siihen, että vain toisella sukupuolella on tällainen palkaton ympäri vrk pakkotyö valtion pakottamana - elatusvelvollisuudet ynm - ja velvollisuus näissä olosuhteissa kerätä joka kk:si, läpi Suomen kaikkien miesten, kymmenien prosenttien summaa palkastaan, että naiset saisivat lokoilla eläkepäivillä 8 vuotta pidempään keskiverrosti kaiken tämän jälkeen... eikö miehet voisi/haluaisi kuluttaa itse, tätä vähintään 100 000€ tulonsiirtoa työuransa, aikana feministeille, lesboille, x-naisilleen, Turkkilaisten kanssa aviossa oleville ynm

    ELI SUOMEN NYKYMIES HYVÄ - kun taas hinaat itsesi Ma duunia kohtaan, niin mieti sitä, että menet taas keräämään rahaa tulonsiirtona feministinaisillimme! Itseasiassa se menee niin, että isolla osalla miehistä todellinen raha menee elämiseen, ja se about +20% TEL + henk.koht verotus ynm siirtyy siis pois heiltä, säästöön nykynaisillemme, jonka he kuluttavat eläkkeellään 8 vuotta pidempään loikoillessaan?

    Äänestä

  • SÄÄSTÖÖN kirjoitti:

    Sulla ei sit ole tullut mieleen, et muijat ei AINA TEE ABORTTI PÄÄTÖSTÄ YKSIN?!?!?!
    Siellä taustalla saattaa olla MIES, joka haluaa PANESKELLA, mutta EI KANTAA SEURAUKSIA teoistaa!! Kovinkaan moni nainen ei ole valmis elämään lapsen kanssa yksin, koska se ei todellakaan ole helppoa TYÖTÄ!! se vaatii aikaa ja paljon hermoja. Ja sitten taas nämä jotka ei aborttia tee vaan jotka kasvattavat lapsensa isän kanssa tai ilman ni niitä sä väität teorissa "siipeilijöiksi" miesten isoille palkoille?? Koita nyt päättää kumpaa sä haluat. Kannattas hankkiutuu kansanedustajaksi ku osaat puhuu tota paskaa kierrellen ja kaarrellen joka suuntaan..

    Äänestä

  • höyryäminen!!! kirjoitti:

    Aikamoista höyryämistä tuntuu itselläsi myös olevan kun huutomerkkeineen...

    Mutta tässä sinunkin lyhyessä, naisloogisessa vastauksessa tulee hyvin esiin yksi asia, mitä naiset eivät halua, ja "sininilmäiset miehet" eivät vielä osaa oikein hahmottaa.
    Eli mitä väristyneitä velvollisuuksia määrätään miehille valtion taholta, ja mitä oikeuksia nykynaisille valtion taholta.

    Ensiksi puhut aborteista (joita on muuten tehty jo 500 000, ja tehdään 11 000 tänäkin vuonna). Otetaas se nyt sitten puheeksi, kun halusit! Aborttejahan ei vastusta esim USA:ssa mitkään hihhulit pelkästään, kuten joku YLE yrittää asian valehdella, vaan mahtavat ateistiset tiedemiesryhmät, ja miesten oikeuksia puolustavat järjestöt. Tämä on vielä vierasta Suomessa, mutta ei kauaa...

    Heität näitä mutu juttuja, että ei aina nainen tee yksin päätöstä. Eihän sitä olisi tarvinnut kertoa asian sivusta, kaikki sen tietää. Mutta ei lakia, valtiota ja miestenkin verorahoja ohjailla Mutu tuntumilla. Ne ovat lakeja - ja erittäin usein nykysuomessa naisia puoltavia ja miehiä velvoittavia. Vai tuleeko nopeaan vastaavia sanoja naisista mieleen kuin miehistä - esim. ASEVELVOLLISUUS, ELATUSVELVOLLISUUS?

    ESIM. VAIMOVELVOLLISUUS, SUOMEN MIEHEN KANSSA VANKILAN UHALLA? EROTA EI SAA VELVOLLISUUS? LAPSIA EI SAA VIEDÄ VELVOLLISUUS? AINA ÄIDIKSI TULO VELVOLLISUUS? ;);)

    ...MUT ABORTIIN, ELI SUOMEN LAIN - LUE VALTION NYKYLAIN - NYT EI SIIS PUHUTA MISTÄÄN MUTU, TAI NAISTEN MIELIPITEISTÄ - VAAN SUOMEN VALTIOSTA, JA SEN VERONMAKSAJISTA - JA LUE NYT - LAISTA - NIIN SEN MUKAAN NAINEN VOI TEHDÄ TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TÄYSIN YKSIN, PÄTKÄÄKÄÄN VÄLITTÄMÄTTÄ MIEHEN/ISÄN MIELIPITEISTÄ!

    VASTAAVASTI JOS NAINEN HALUAA PITÄÄ LAPSEN (TAAS TÄYSIN YKSIN MIELIVALTAISESTI SAA TEHDÄ PÄÄTÖKSEN)- NIIN MIEHEN ON TAASKIN NÖYRRYTTÄVÄ TÄHÄN, MUTTA VIELÄ NIIN EHDOIN, ETTÄ HÄN JOUTUU ELATUSVELVOLLISEKSI, JA MAKSUMIEHEKSI, NAISEN NIIN VAATIESSA ! - VAIKKAPA ESIM. SITEN, ETTÄ NÄKEE LASTA VAIN KERRAN KK, JA NAISELLA OMN SIELLÄ JOKU (ARMEIJAA KÄYMÄTÖN) TURKIN POIKA ISÄNÄ KULUTTAMASSA NÄITÄ RAHOJA...JOS YMMÄRRÄTTE!

    JA TÄMÄ KAIKEN SIIS MAHDOLLISTAA NAISILLE SUOMEN VALTIO, EI MIKÄÄN MUTU MIELIPIDE.
    SE VALTIO, JOKA SAMALLA VANKILAN UHALLA MÄÄRÄÄ VAIN SUOMEN MIEHET, PALKATTOMAAN, PAKOLLISEEN TYÖHÖN, YMPÄRI VRK ARMEIJAAN, VIIMEISENÄ LÄNSIMAISSA! (hienoine ylipäällikköineen)

    ELI: ABORTTEJA ON TEHTY NYT N.500 000. JOS NIISTÄ VAIN 10% ON SELLAISIA TAPAUKSIA, ETTÄ MIES/ISÄ OLISI HALUNNUT PITÄÄ LAPSEN, MUTTA ÄITI EI. NIIN VAIN 10% SUHDELUVULLA - TUOLLA KULKEE SUOMEN KADUILLA 50 000 ISÄÄ, JOILTA OLLAAN VALTIOVALLAN AVULLA, "MURHATTU" OMA LAPSI ÄIDIN MÄÄRÄYKSESTÄ... JA LISÄÄ TULEE JOKA PÄIVÄ - LAIN SUOJAAMANA.

    JA KUINKA PALJON KULKEE PÄÄLLE NIITÄ, KETKÄ OLLAAN EROTETTU LAPSISTAAN VASTOIN TAHTOAAN MAKSUMIEHEKSI (EROPROSSA AVIOLIITOISSA 50%, AVOLIITOISSA 90%)

    PELKÄSTÄÄN NÄMÄ ASIAT EI TULE TOIMINAAN NÄIN. MIEHET ALKAVAT VOIMAAN YHÄ PAHEMMIN, JA ANS KATTOO MITÄ ERILASIA SEURAUKSIA SIITÄ TULEE (ESIM. ALKOHOLIN SUURKULUTUSTA, MASENNUKSIA, BURN OUTTEJA, YMMÄRRETTÄVÄSTI YLEISTÄ "HÄLLÄ VÄLIÄ" ASENNETTA JNE.)

    Seuraavaksi hyppäsit "ovelasti" siihen, että toiseksi vaihtoehdoksi jäisi vain nämä naiset/ äidit, jotka elävät Suomalaiset isän kanssa, isän "siivellä"... Ei se mene näin. Taas tulee tällaista mutu juttua, ja naisten tunteisiin vetoavaa p***aa, johon niin moni Suomen mies vielä uskoo...

    Nykynainen Suomessa - JA LUE TAAS LAIN MUKAAN - voi olla liitossa vaikka toisen naisen kanssa, ja vielä vaatia 6 kk "toimitusajalla" valtion sairaalasta miesten verorahoilla itselleen aikaa keinohedelmöitykseen - tai hän voi sinkkuilla koko ikänsä - tai muuttaa ulkomaille - tai tehdä sen lapsen ulkomaalaisen kanssa - tai erota miehestään (avio 50%, avo 90%), ja viedä lapset - tai tosiaan abortoida lapset (500 000 jo) jne...

    MITÄÄN VAATIMUSTA LAIN MUKAAN EI OLE NAISILLE AVIOLIITOSTA, PUHUMATTAKAAN ÄIDIKSI TULOSTA, PÄINVASTOIN (vertaapa miesten palkaton armeija, vankilan uhalla lain mukaan)

    KAIKKI ON MUUTTUNUT LÄHIVUOSINA - PAITSI MIEHEN PERINTEISET VELVOITTEET - ITSEASIASSA NE OVAT VAIN VÄÄRISTYNEET, JA PAHENTUNEET, KUTEN YLLÄ NÄEMME MM. EROTILANTEITTEN KASVAESSA, ELATUS JA ELÄKEVELVOLLISUUKSISSA, ABORTTIEN ASTUESSA KUVAAN JNE JNE!

    Mutta mies - huomenna taas lähdet hinaamaan itsesi töihin "nykynaisten orjaksi/maksumieheksi", tehdäksesi joka kk TULONSIIRTOA vähintään satoja, satoja €uroja säästöön (jo TEL + henk.koht verotus) valtion määräämään yhteiseen säästöporsaaseen, jota ET tilastollisesti itse tule kuluttamaan - vaan esim. se miesvihaaja naispari, m*lkku x-vaimosi tai vaikka x:si jonkun Turkin pojan kanssa, jos ymmärrät.

    Täällä on nytkin 2,6 miljoonaa naista, jotka tulevat loikoilemaan keskiverrosti 8 vuotta eläkepäivillä kauemmin kuin sinä! Sinun joka kk tekemillä säästöilläsi. (lue ylhäällä olevista viesteistä enemmän)

    Mahtaavatko he taas nostaa alkoholinkäyttönsä 5* kertaiseksi seuraavan 30 vuoden aikana, kuten nyt ovat tehneet ;)

    Mutta...kuluttaisitko itse mielummin nuo rahasi/työsi hedelmät - vai antaisit ne tulonsiirtona niille x-naisillesi, feministeille, naispareille ynm - koska näin tapahtuu nyt tuloillesi!

    Hyvää työpäivää kaikki Suomen miehet - täytyyhän jonkun mennä tekemään säästöjä - ei itselleen - vaan sinkkuilevien feministiemme tuleville 8 vuoden lomajaksoille!

    Äänestä

  • Naisen euro on 80 cent.

    Jos mies tienaa kuukaudessa 1700€, nainen tienaa 1360€.

    Kun työvuosia 40kpl ennen eläkettä, niin nainen kerkeää tienaamaan palkkaa 163200 Euroa VÄHEMMÄN kuin mies.
    Eiköhän tuo satakuusikymmentäkolmetuhattakaksisataa euroa kata ne naisille maksettavat 70 tuhannen euron liialliset eläkkeet.

    Eikä naisen euro tule koskaan nousemaan sataan prosenttiin eurosta, joten ÄLÄ KIIHKOILE!

    Äänestä

  • matematiikkaa kirjoitti:

    Naisen euro on 80 cent.

    Jos mies tienaa kuukaudessa 1700€, nainen tienaa 1360€.

    Kun työvuosia 40kpl ennen eläkettä, niin nainen kerkeää tienaamaan palkkaa 163200 Euroa VÄHEMMÄN kuin mies.
    Eiköhän tuo satakuusikymmentäkolmetuhattakaksisataa euroa kata ne naisille maksettavat 70 tuhannen euron liialliset eläkkeet.

    Eikä naisen euro tule koskaan nousemaan sataan prosenttiin eurosta, joten ÄLÄ KIIHKOILE!

    Niin, sitran ynm. mukaan nainen jo tällä hetkellä tienaa saman palkan, samasta työstä, samalla tuntimäärällä! Eli 100% 100%. Nämäkin tutkimukset feministit ovat osanneet hyvin vaientaa Suomalaisesta keskustelusta.

    Lopullinen tasa-arvohan olisi ihan helppo toteuttaa - naiset vain siirtyisivät niille "muka kadehtimillleen" putki, metalli, raksa töihin paskaan ja pakkaseen ylitöihin, niin tapahtuisi todellinen tasa-arvo! Tuloerot olisi 0 sukupuolten välillä!

    Vai ei kai vaan tässäkin ole se, että mielessään feministit todellisuudessa ajattelevat, että ei tuonne, ei tuonne - PALKKA NOISTA MIESTEN DUUNEISTA ON AIVAN LIIAN HUONO TYÖN KOVUUTEEN VERRATTUNA? ...on todellisuudessa niin paljon keveämpää ja mukavampaa mennä ergonomiseen, ilmastoituun toimistoon talvipakkasellakin, vaikka saisi 200€ vähemmän... niin on suuri voittaja tässä asiassa!

    Ei kai vaan - sillä silloin itse tämäkin kysymys todellisuudessa olisi epäkohta miehiä kohtaan.

    Ei joka työ ole yhtä kovaa - ei lähelläkään. Ja jos 50% kovemmista töistä, ja oloista maksetaan vaikka 15% keskivertoa kovemmin - on silloin tämän työn tekijä se uhri, ei riistäjä.
    Tämä voisi selittää sen, että naisilla ei ole mitään halua noihin asteen paremmin palkattuihin töihin...mutta siitäkin syy käännetääm uhreja, eli miehiä kohtaan..sillä jonkun nuo valtion kannalta elintärkeät työ pitää tehdä..."...eli rumaa feminististä valhetta?"

    No, entä sitten jo vaikka ajatellaan "feminismi propagandamaisesti", todellisuudessa väärin (sillä samasta, yhtä kovasta työstä, on jo sama palkka)...

    Niin, jos mies sitten saa verojen jälkeen sen 200€ kk enemmän (50% kovemmista töistä ja oloista, ylitöineen, todellisuudessa).
    Mutta samalla maksaa verojen kautta tulonsiirtona naisille säästöön, valtion määräämään (TEL, henk.koht verot ynm) säästöporsaaseen saman 200€kk (esim. naisten 1 vuosi vrt miesten armeijavuoden menetykseen - naiset opiskelevat 2-3 vuotta kauemmin nykyään miesten tehdessä töitä -siirtyvät eläkkeelle 1-2 vuotta ennen - sekä loikoilevat eläkepäivillä 8 vuotta kauemmin keskiverrosti- kaikki valtion säästöpossusta)

    Niin tämähän jo vähintään tasaa koko summan sukupuolten välillä!

    Vaikka ei siis otettaisi sitä faktaa veilä huomioon, että miehet saavat kovemman työn, olojen ja tuntimäärän takia enemmän palkkaa.

    Eikä sitä faktaa, että todellisuudessa nuo loputkin n. 70%, mitkä häipyy valtion kassaan palkanmaksusta (40% palkan sivukulut, ja keskiverrosti n.30% henk.koht verotus) - siirtyy 90% naisvaltaisiin juttuihin.
    Eli opetuspuolen, ja terveydenhoitopuolen palkkoihin. Jossa muuten vaaditaan tällä hetkellä 24% maailmanenäätys korotuksia naishoitajille uhkaamalla "t''paa" keskoset, sairaat lapset ja sänkypotilas mummit ja veteraanit...
    .. tai siihen, että naisopettajat sitran tutkimuksen mukaan ovat törkeästi puolueellsia läpi Suomen peruskoulujen, ja jakavat poikalapsillekin numeroja "aurinkoisuuden mukaan" (onko siis ihme, että lukiosta valmistuu jo 70% tytöjä, vaikka Mensa mukaan miehet keskiverrosti ovat asteen älykkäämpiä kuin naiset, eli luvun pitäisi mennä n. 45%-55%)

    Mutta vaikka tätä kaikkea ei otettaisi huomioon, niin silti asiat menisi jo vähintään tasan (todellisuudessa pari astetta naisten hyväksi)

    NIIN MIKSI SILTI KIIHTYVÄLLÄ TAHDILLA MEDIA, POLITIIKKA YNM. ON TÄYNNÄ VAIN NAISTEN OIKEUKSIEN AJAMISTA, TASA-ARVOA, NAISTEN MUKA HUONOA ASEMAA, 24% KOROTUKSIA, MIESTEN SYYLLISTÄMISTÄ JNE JNE

    MITEN SE NIIN VOI MENNÄ? JA SAMA JATKUU PERHEISSÄ!

    Myöskään siis tuossa ylhäällä ei käsitelty lainkaan vielä tosiaan vaikkapa sitä, että naiset tekevät eroista jo 3/4 ja voittavat aina huoltajuus, elatuskiistat ynm - sos ja tervpuolen "feministisiskojen" avustuksella.

    Tai sitä, että eroprossa on avioliitoissa 50% ja avoliitoissa 90%. Eli kuinka moni isä on tuolla pelkkä maksumies ja erotettu omista lapsistaan. Ynnätkää hiukan.

    Tai sitä, että nainen voi täysin mielivaltaisesti päättää abortin, ilman pätkääkään välittämättä
    miehen/isän mielipiteistä. Ja kun abortteja on tehty nyt jo 500 000 - niin jos niistä on vain 10% sellaisia, että isä olisi halunnut lapsensa, ja äiti ei - niin tuolla kulkee 50 000 isää, jolta äiti on "tappanut" lapsen valtion tuella, ja joka päivä tulee vauhdila lisää näitä miehiä...11 000 vuodessa/ vrk 30 aborttia.

    Kaiken tämän lisäksi - ei näitä naisen "velvollisuuksia" mitään ole määrätty valtion taholta, vankilan, sakkojen ynm uhalla - niinkuin miesten ASE, ElATUS, TULOSIIRTO,ELÄKE MAKSU VELVOLLISUUDET...

    Eikä naisten (8 vuotta eläkkeellä, pari vuotta opiskelemassa kauemmin, ei armeijaa jne - voi oikeuttaa pelkällä rahalla, joka sekin kuten yllä näemme menee jo vähintään tasankin se jopa feministisellä matematiikalla)...

    JOTEN TARVISIKO SUOMEN MIESTEN ALKAA HERÄÄMÄÄN JULKISUUDESSAKIN HILJALLEEN!

    Täällä on yhä kasvava osa miehiä, jotka ovat aivan nykynaisten, vaimojensa, x-vaimojensa ja valtion pelkkiä maksumiehiä...jotka eivät saa äitiä lapsilleen, tai menettävät lapsensa eroissa,aborteissa ynm...ja ainoa homma on hinata itsensä töihin tekemään tulonsiirtoa näille naisille...ja illalla hinaamaan itsensä oluelle, tai v*tämään säälittävästi händyyn punkaansa - ja tämän kaiken jälkeen keskiverrosti 8 vuotta ennen hautaan, aika pian siinä 40 vuoden tulonsiirtourakan jälkeen)

    ELi hyvää TULONSIIRTO PÄIVÄÄ miehet huomenna se alkaa taas. Ei siis työpäivää, vaan uusi "viidakon sanonta nykymiehille" HYVÄÄ TULONSIIRTOPÄIVÄÄ.

    Äänestä

  • MAKSUMIES kirjoitti:

    Aikamoista höyryämistä tuntuu itselläsi myös olevan kun huutomerkkeineen...

    Mutta tässä sinunkin lyhyessä, naisloogisessa vastauksessa tulee hyvin esiin yksi asia, mitä naiset eivät halua, ja "sininilmäiset miehet" eivät vielä osaa oikein hahmottaa.
    Eli mitä väristyneitä velvollisuuksia määrätään miehille valtion taholta, ja mitä oikeuksia nykynaisille valtion taholta.

    Ensiksi puhut aborteista (joita on muuten tehty jo 500 000, ja tehdään 11 000 tänäkin vuonna). Otetaas se nyt sitten puheeksi, kun halusit! Aborttejahan ei vastusta esim USA:ssa mitkään hihhulit pelkästään, kuten joku YLE yrittää asian valehdella, vaan mahtavat ateistiset tiedemiesryhmät, ja miesten oikeuksia puolustavat järjestöt. Tämä on vielä vierasta Suomessa, mutta ei kauaa...

    Heität näitä mutu juttuja, että ei aina nainen tee yksin päätöstä. Eihän sitä olisi tarvinnut kertoa asian sivusta, kaikki sen tietää. Mutta ei lakia, valtiota ja miestenkin verorahoja ohjailla Mutu tuntumilla. Ne ovat lakeja - ja erittäin usein nykysuomessa naisia puoltavia ja miehiä velvoittavia. Vai tuleeko nopeaan vastaavia sanoja naisista mieleen kuin miehistä - esim. ASEVELVOLLISUUS, ELATUSVELVOLLISUUS?

    ESIM. VAIMOVELVOLLISUUS, SUOMEN MIEHEN KANSSA VANKILAN UHALLA? EROTA EI SAA VELVOLLISUUS? LAPSIA EI SAA VIEDÄ VELVOLLISUUS? AINA ÄIDIKSI TULO VELVOLLISUUS? ;);)

    ...MUT ABORTIIN, ELI SUOMEN LAIN - LUE VALTION NYKYLAIN - NYT EI SIIS PUHUTA MISTÄÄN MUTU, TAI NAISTEN MIELIPITEISTÄ - VAAN SUOMEN VALTIOSTA, JA SEN VERONMAKSAJISTA - JA LUE NYT - LAISTA - NIIN SEN MUKAAN NAINEN VOI TEHDÄ TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TÄYSIN YKSIN, PÄTKÄÄKÄÄN VÄLITTÄMÄTTÄ MIEHEN/ISÄN MIELIPITEISTÄ!

    VASTAAVASTI JOS NAINEN HALUAA PITÄÄ LAPSEN (TAAS TÄYSIN YKSIN MIELIVALTAISESTI SAA TEHDÄ PÄÄTÖKSEN)- NIIN MIEHEN ON TAASKIN NÖYRRYTTÄVÄ TÄHÄN, MUTTA VIELÄ NIIN EHDOIN, ETTÄ HÄN JOUTUU ELATUSVELVOLLISEKSI, JA MAKSUMIEHEKSI, NAISEN NIIN VAATIESSA ! - VAIKKAPA ESIM. SITEN, ETTÄ NÄKEE LASTA VAIN KERRAN KK, JA NAISELLA OMN SIELLÄ JOKU (ARMEIJAA KÄYMÄTÖN) TURKIN POIKA ISÄNÄ KULUTTAMASSA NÄITÄ RAHOJA...JOS YMMÄRRÄTTE!

    JA TÄMÄ KAIKEN SIIS MAHDOLLISTAA NAISILLE SUOMEN VALTIO, EI MIKÄÄN MUTU MIELIPIDE.
    SE VALTIO, JOKA SAMALLA VANKILAN UHALLA MÄÄRÄÄ VAIN SUOMEN MIEHET, PALKATTOMAAN, PAKOLLISEEN TYÖHÖN, YMPÄRI VRK ARMEIJAAN, VIIMEISENÄ LÄNSIMAISSA! (hienoine ylipäällikköineen)

    ELI: ABORTTEJA ON TEHTY NYT N.500 000. JOS NIISTÄ VAIN 10% ON SELLAISIA TAPAUKSIA, ETTÄ MIES/ISÄ OLISI HALUNNUT PITÄÄ LAPSEN, MUTTA ÄITI EI. NIIN VAIN 10% SUHDELUVULLA - TUOLLA KULKEE SUOMEN KADUILLA 50 000 ISÄÄ, JOILTA OLLAAN VALTIOVALLAN AVULLA, "MURHATTU" OMA LAPSI ÄIDIN MÄÄRÄYKSESTÄ... JA LISÄÄ TULEE JOKA PÄIVÄ - LAIN SUOJAAMANA.

    JA KUINKA PALJON KULKEE PÄÄLLE NIITÄ, KETKÄ OLLAAN EROTETTU LAPSISTAAN VASTOIN TAHTOAAN MAKSUMIEHEKSI (EROPROSSA AVIOLIITOISSA 50%, AVOLIITOISSA 90%)

    PELKÄSTÄÄN NÄMÄ ASIAT EI TULE TOIMINAAN NÄIN. MIEHET ALKAVAT VOIMAAN YHÄ PAHEMMIN, JA ANS KATTOO MITÄ ERILASIA SEURAUKSIA SIITÄ TULEE (ESIM. ALKOHOLIN SUURKULUTUSTA, MASENNUKSIA, BURN OUTTEJA, YMMÄRRETTÄVÄSTI YLEISTÄ "HÄLLÄ VÄLIÄ" ASENNETTA JNE.)

    Seuraavaksi hyppäsit "ovelasti" siihen, että toiseksi vaihtoehdoksi jäisi vain nämä naiset/ äidit, jotka elävät Suomalaiset isän kanssa, isän "siivellä"... Ei se mene näin. Taas tulee tällaista mutu juttua, ja naisten tunteisiin vetoavaa p***aa, johon niin moni Suomen mies vielä uskoo...

    Nykynainen Suomessa - JA LUE TAAS LAIN MUKAAN - voi olla liitossa vaikka toisen naisen kanssa, ja vielä vaatia 6 kk "toimitusajalla" valtion sairaalasta miesten verorahoilla itselleen aikaa keinohedelmöitykseen - tai hän voi sinkkuilla koko ikänsä - tai muuttaa ulkomaille - tai tehdä sen lapsen ulkomaalaisen kanssa - tai erota miehestään (avio 50%, avo 90%), ja viedä lapset - tai tosiaan abortoida lapset (500 000 jo) jne...

    MITÄÄN VAATIMUSTA LAIN MUKAAN EI OLE NAISILLE AVIOLIITOSTA, PUHUMATTAKAAN ÄIDIKSI TULOSTA, PÄINVASTOIN (vertaapa miesten palkaton armeija, vankilan uhalla lain mukaan)

    KAIKKI ON MUUTTUNUT LÄHIVUOSINA - PAITSI MIEHEN PERINTEISET VELVOITTEET - ITSEASIASSA NE OVAT VAIN VÄÄRISTYNEET, JA PAHENTUNEET, KUTEN YLLÄ NÄEMME MM. EROTILANTEITTEN KASVAESSA, ELATUS JA ELÄKEVELVOLLISUUKSISSA, ABORTTIEN ASTUESSA KUVAAN JNE JNE!

    Mutta mies - huomenna taas lähdet hinaamaan itsesi töihin "nykynaisten orjaksi/maksumieheksi", tehdäksesi joka kk TULONSIIRTOA vähintään satoja, satoja €uroja säästöön (jo TEL + henk.koht verotus) valtion määräämään yhteiseen säästöporsaaseen, jota ET tilastollisesti itse tule kuluttamaan - vaan esim. se miesvihaaja naispari, m*lkku x-vaimosi tai vaikka x:si jonkun Turkin pojan kanssa, jos ymmärrät.

    Täällä on nytkin 2,6 miljoonaa naista, jotka tulevat loikoilemaan keskiverrosti 8 vuotta eläkepäivillä kauemmin kuin sinä! Sinun joka kk tekemillä säästöilläsi. (lue ylhäällä olevista viesteistä enemmän)

    Mahtaavatko he taas nostaa alkoholinkäyttönsä 5* kertaiseksi seuraavan 30 vuoden aikana, kuten nyt ovat tehneet ;)

    Mutta...kuluttaisitko itse mielummin nuo rahasi/työsi hedelmät - vai antaisit ne tulonsiirtona niille x-naisillesi, feministeille, naispareille ynm - koska näin tapahtuu nyt tuloillesi!

    Hyvää työpäivää kaikki Suomen miehet - täytyyhän jonkun mennä tekemään säästöjä - ei itselleen - vaan sinkkuilevien feministiemme tuleville 8 vuoden lomajaksoille!

    Jäi tuossa mietityttään tuo esimerkki.

    Onko miehen pakko sitten tunnustaa isyytensä? Se vaan tuntuu aika tyhmältä jos yhteiskunnan kauttakin ne rahat saa. Ei tuu katkeruutta siitä mitä maksaa ja mihin ne rahat menee. Ainakaan henkilökohtaisella tasolla. Varsinkaan jos se isäksi rupeaminen ei kiinnosta.

    Nyky ajan miehetkin on tullut kyllä niin palikoiksi ettei kyllä tiedä miettiäkö aborttia jos jossain vaiheessa oman ikäselle miehelle tulisin raskaaksi.
    Eikä kukaan kai niin tyhmä oo että synnyttää vain isän iloksi. Nainen kun siinä jokatapauksessa leimataan huoltajaksi!

    Olis se kyllä hyvä jos asiat kääntyis niin että naiset jäis kotia hoitamaan (niin kuin ennen vanhaan) ei niitä erojakaan sitten syntyis. saa sitten miehet hoitaa ne työt siellä töissä. Mitä naiset ei oo hoitamassa! Suhde toimis muutenkin paremmin kun ukot tekee pitkää päivää. (ja jäis ehkä sille turkkilaisellekin enemmän aikaa)

    Tää maailma on kyllä mennyt aivan väärään suuntaan kun kukaan ei halua ottaa enää vastuuta toisesta ihmisestä.
    miestenkin on niin helppo saada irtoseksiä että perheen perustaminen tai yhteen muuttaminen alkaa kiinnostaa vasta nelikymppisenä. ja sithän se yhteiselo onkin niin helppoa. Onko se niin vai tuntuuko vaan että tää yhteiskunta on menossa aina vaan kylymempään ja raaempaan suuntaan?

    Äänestä

  • MAKSUMIEHET kirjoitti:

    Niin, sitran ynm. mukaan nainen jo tällä hetkellä tienaa saman palkan, samasta työstä, samalla tuntimäärällä! Eli 100% 100%. Nämäkin tutkimukset feministit ovat osanneet hyvin vaientaa Suomalaisesta keskustelusta.

    Lopullinen tasa-arvohan olisi ihan helppo toteuttaa - naiset vain siirtyisivät niille "muka kadehtimillleen" putki, metalli, raksa töihin paskaan ja pakkaseen ylitöihin, niin tapahtuisi todellinen tasa-arvo! Tuloerot olisi 0 sukupuolten välillä!

    Vai ei kai vaan tässäkin ole se, että mielessään feministit todellisuudessa ajattelevat, että ei tuonne, ei tuonne - PALKKA NOISTA MIESTEN DUUNEISTA ON AIVAN LIIAN HUONO TYÖN KOVUUTEEN VERRATTUNA? ...on todellisuudessa niin paljon keveämpää ja mukavampaa mennä ergonomiseen, ilmastoituun toimistoon talvipakkasellakin, vaikka saisi 200€ vähemmän... niin on suuri voittaja tässä asiassa!

    Ei kai vaan - sillä silloin itse tämäkin kysymys todellisuudessa olisi epäkohta miehiä kohtaan.

    Ei joka työ ole yhtä kovaa - ei lähelläkään. Ja jos 50% kovemmista töistä, ja oloista maksetaan vaikka 15% keskivertoa kovemmin - on silloin tämän työn tekijä se uhri, ei riistäjä.
    Tämä voisi selittää sen, että naisilla ei ole mitään halua noihin asteen paremmin palkattuihin töihin...mutta siitäkin syy käännetääm uhreja, eli miehiä kohtaan..sillä jonkun nuo valtion kannalta elintärkeät työ pitää tehdä..."...eli rumaa feminististä valhetta?"

    No, entä sitten jo vaikka ajatellaan "feminismi propagandamaisesti", todellisuudessa väärin (sillä samasta, yhtä kovasta työstä, on jo sama palkka)...

    Niin, jos mies sitten saa verojen jälkeen sen 200€ kk enemmän (50% kovemmista töistä ja oloista, ylitöineen, todellisuudessa).
    Mutta samalla maksaa verojen kautta tulonsiirtona naisille säästöön, valtion määräämään (TEL, henk.koht verot ynm) säästöporsaaseen saman 200€kk (esim. naisten 1 vuosi vrt miesten armeijavuoden menetykseen - naiset opiskelevat 2-3 vuotta kauemmin nykyään miesten tehdessä töitä -siirtyvät eläkkeelle 1-2 vuotta ennen - sekä loikoilevat eläkepäivillä 8 vuotta kauemmin keskiverrosti- kaikki valtion säästöpossusta)

    Niin tämähän jo vähintään tasaa koko summan sukupuolten välillä!

    Vaikka ei siis otettaisi sitä faktaa veilä huomioon, että miehet saavat kovemman työn, olojen ja tuntimäärän takia enemmän palkkaa.

    Eikä sitä faktaa, että todellisuudessa nuo loputkin n. 70%, mitkä häipyy valtion kassaan palkanmaksusta (40% palkan sivukulut, ja keskiverrosti n.30% henk.koht verotus) - siirtyy 90% naisvaltaisiin juttuihin.
    Eli opetuspuolen, ja terveydenhoitopuolen palkkoihin. Jossa muuten vaaditaan tällä hetkellä 24% maailmanenäätys korotuksia naishoitajille uhkaamalla "t''paa" keskoset, sairaat lapset ja sänkypotilas mummit ja veteraanit...
    .. tai siihen, että naisopettajat sitran tutkimuksen mukaan ovat törkeästi puolueellsia läpi Suomen peruskoulujen, ja jakavat poikalapsillekin numeroja "aurinkoisuuden mukaan" (onko siis ihme, että lukiosta valmistuu jo 70% tytöjä, vaikka Mensa mukaan miehet keskiverrosti ovat asteen älykkäämpiä kuin naiset, eli luvun pitäisi mennä n. 45%-55%)

    Mutta vaikka tätä kaikkea ei otettaisi huomioon, niin silti asiat menisi jo vähintään tasan (todellisuudessa pari astetta naisten hyväksi)

    NIIN MIKSI SILTI KIIHTYVÄLLÄ TAHDILLA MEDIA, POLITIIKKA YNM. ON TÄYNNÄ VAIN NAISTEN OIKEUKSIEN AJAMISTA, TASA-ARVOA, NAISTEN MUKA HUONOA ASEMAA, 24% KOROTUKSIA, MIESTEN SYYLLISTÄMISTÄ JNE JNE

    MITEN SE NIIN VOI MENNÄ? JA SAMA JATKUU PERHEISSÄ!

    Myöskään siis tuossa ylhäällä ei käsitelty lainkaan vielä tosiaan vaikkapa sitä, että naiset tekevät eroista jo 3/4 ja voittavat aina huoltajuus, elatuskiistat ynm - sos ja tervpuolen "feministisiskojen" avustuksella.

    Tai sitä, että eroprossa on avioliitoissa 50% ja avoliitoissa 90%. Eli kuinka moni isä on tuolla pelkkä maksumies ja erotettu omista lapsistaan. Ynnätkää hiukan.

    Tai sitä, että nainen voi täysin mielivaltaisesti päättää abortin, ilman pätkääkään välittämättä
    miehen/isän mielipiteistä. Ja kun abortteja on tehty nyt jo 500 000 - niin jos niistä on vain 10% sellaisia, että isä olisi halunnut lapsensa, ja äiti ei - niin tuolla kulkee 50 000 isää, jolta äiti on "tappanut" lapsen valtion tuella, ja joka päivä tulee vauhdila lisää näitä miehiä...11 000 vuodessa/ vrk 30 aborttia.

    Kaiken tämän lisäksi - ei näitä naisen "velvollisuuksia" mitään ole määrätty valtion taholta, vankilan, sakkojen ynm uhalla - niinkuin miesten ASE, ElATUS, TULOSIIRTO,ELÄKE MAKSU VELVOLLISUUDET...

    Eikä naisten (8 vuotta eläkkeellä, pari vuotta opiskelemassa kauemmin, ei armeijaa jne - voi oikeuttaa pelkällä rahalla, joka sekin kuten yllä näemme menee jo vähintään tasankin se jopa feministisellä matematiikalla)...

    JOTEN TARVISIKO SUOMEN MIESTEN ALKAA HERÄÄMÄÄN JULKISUUDESSAKIN HILJALLEEN!

    Täällä on yhä kasvava osa miehiä, jotka ovat aivan nykynaisten, vaimojensa, x-vaimojensa ja valtion pelkkiä maksumiehiä...jotka eivät saa äitiä lapsilleen, tai menettävät lapsensa eroissa,aborteissa ynm...ja ainoa homma on hinata itsensä töihin tekemään tulonsiirtoa näille naisille...ja illalla hinaamaan itsensä oluelle, tai v*tämään säälittävästi händyyn punkaansa - ja tämän kaiken jälkeen keskiverrosti 8 vuotta ennen hautaan, aika pian siinä 40 vuoden tulonsiirtourakan jälkeen)

    ELi hyvää TULONSIIRTO PÄIVÄÄ miehet huomenna se alkaa taas. Ei siis työpäivää, vaan uusi "viidakon sanonta nykymiehille" HYVÄÄ TULONSIIRTOPÄIVÄÄ.

    Hieno mielipide. Onneksi olen naimissa keski-eurooppalaisen naisen kanssa, suomalaisia akkoja ei kukaan kestä tasa-arvohömpötyksien kanssa. :)

    Menisivät itseensä.

    Äänestä

  • MAKSUMIES kirjoitti:

    Aikamoista höyryämistä tuntuu itselläsi myös olevan kun huutomerkkeineen...

    Mutta tässä sinunkin lyhyessä, naisloogisessa vastauksessa tulee hyvin esiin yksi asia, mitä naiset eivät halua, ja "sininilmäiset miehet" eivät vielä osaa oikein hahmottaa.
    Eli mitä väristyneitä velvollisuuksia määrätään miehille valtion taholta, ja mitä oikeuksia nykynaisille valtion taholta.

    Ensiksi puhut aborteista (joita on muuten tehty jo 500 000, ja tehdään 11 000 tänäkin vuonna). Otetaas se nyt sitten puheeksi, kun halusit! Aborttejahan ei vastusta esim USA:ssa mitkään hihhulit pelkästään, kuten joku YLE yrittää asian valehdella, vaan mahtavat ateistiset tiedemiesryhmät, ja miesten oikeuksia puolustavat järjestöt. Tämä on vielä vierasta Suomessa, mutta ei kauaa...

    Heität näitä mutu juttuja, että ei aina nainen tee yksin päätöstä. Eihän sitä olisi tarvinnut kertoa asian sivusta, kaikki sen tietää. Mutta ei lakia, valtiota ja miestenkin verorahoja ohjailla Mutu tuntumilla. Ne ovat lakeja - ja erittäin usein nykysuomessa naisia puoltavia ja miehiä velvoittavia. Vai tuleeko nopeaan vastaavia sanoja naisista mieleen kuin miehistä - esim. ASEVELVOLLISUUS, ELATUSVELVOLLISUUS?

    ESIM. VAIMOVELVOLLISUUS, SUOMEN MIEHEN KANSSA VANKILAN UHALLA? EROTA EI SAA VELVOLLISUUS? LAPSIA EI SAA VIEDÄ VELVOLLISUUS? AINA ÄIDIKSI TULO VELVOLLISUUS? ;);)

    ...MUT ABORTIIN, ELI SUOMEN LAIN - LUE VALTION NYKYLAIN - NYT EI SIIS PUHUTA MISTÄÄN MUTU, TAI NAISTEN MIELIPITEISTÄ - VAAN SUOMEN VALTIOSTA, JA SEN VERONMAKSAJISTA - JA LUE NYT - LAISTA - NIIN SEN MUKAAN NAINEN VOI TEHDÄ TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TÄYSIN YKSIN, PÄTKÄÄKÄÄN VÄLITTÄMÄTTÄ MIEHEN/ISÄN MIELIPITEISTÄ!

    VASTAAVASTI JOS NAINEN HALUAA PITÄÄ LAPSEN (TAAS TÄYSIN YKSIN MIELIVALTAISESTI SAA TEHDÄ PÄÄTÖKSEN)- NIIN MIEHEN ON TAASKIN NÖYRRYTTÄVÄ TÄHÄN, MUTTA VIELÄ NIIN EHDOIN, ETTÄ HÄN JOUTUU ELATUSVELVOLLISEKSI, JA MAKSUMIEHEKSI, NAISEN NIIN VAATIESSA ! - VAIKKAPA ESIM. SITEN, ETTÄ NÄKEE LASTA VAIN KERRAN KK, JA NAISELLA OMN SIELLÄ JOKU (ARMEIJAA KÄYMÄTÖN) TURKIN POIKA ISÄNÄ KULUTTAMASSA NÄITÄ RAHOJA...JOS YMMÄRRÄTTE!

    JA TÄMÄ KAIKEN SIIS MAHDOLLISTAA NAISILLE SUOMEN VALTIO, EI MIKÄÄN MUTU MIELIPIDE.
    SE VALTIO, JOKA SAMALLA VANKILAN UHALLA MÄÄRÄÄ VAIN SUOMEN MIEHET, PALKATTOMAAN, PAKOLLISEEN TYÖHÖN, YMPÄRI VRK ARMEIJAAN, VIIMEISENÄ LÄNSIMAISSA! (hienoine ylipäällikköineen)

    ELI: ABORTTEJA ON TEHTY NYT N.500 000. JOS NIISTÄ VAIN 10% ON SELLAISIA TAPAUKSIA, ETTÄ MIES/ISÄ OLISI HALUNNUT PITÄÄ LAPSEN, MUTTA ÄITI EI. NIIN VAIN 10% SUHDELUVULLA - TUOLLA KULKEE SUOMEN KADUILLA 50 000 ISÄÄ, JOILTA OLLAAN VALTIOVALLAN AVULLA, "MURHATTU" OMA LAPSI ÄIDIN MÄÄRÄYKSESTÄ... JA LISÄÄ TULEE JOKA PÄIVÄ - LAIN SUOJAAMANA.

    JA KUINKA PALJON KULKEE PÄÄLLE NIITÄ, KETKÄ OLLAAN EROTETTU LAPSISTAAN VASTOIN TAHTOAAN MAKSUMIEHEKSI (EROPROSSA AVIOLIITOISSA 50%, AVOLIITOISSA 90%)

    PELKÄSTÄÄN NÄMÄ ASIAT EI TULE TOIMINAAN NÄIN. MIEHET ALKAVAT VOIMAAN YHÄ PAHEMMIN, JA ANS KATTOO MITÄ ERILASIA SEURAUKSIA SIITÄ TULEE (ESIM. ALKOHOLIN SUURKULUTUSTA, MASENNUKSIA, BURN OUTTEJA, YMMÄRRETTÄVÄSTI YLEISTÄ "HÄLLÄ VÄLIÄ" ASENNETTA JNE.)

    Seuraavaksi hyppäsit "ovelasti" siihen, että toiseksi vaihtoehdoksi jäisi vain nämä naiset/ äidit, jotka elävät Suomalaiset isän kanssa, isän "siivellä"... Ei se mene näin. Taas tulee tällaista mutu juttua, ja naisten tunteisiin vetoavaa p***aa, johon niin moni Suomen mies vielä uskoo...

    Nykynainen Suomessa - JA LUE TAAS LAIN MUKAAN - voi olla liitossa vaikka toisen naisen kanssa, ja vielä vaatia 6 kk "toimitusajalla" valtion sairaalasta miesten verorahoilla itselleen aikaa keinohedelmöitykseen - tai hän voi sinkkuilla koko ikänsä - tai muuttaa ulkomaille - tai tehdä sen lapsen ulkomaalaisen kanssa - tai erota miehestään (avio 50%, avo 90%), ja viedä lapset - tai tosiaan abortoida lapset (500 000 jo) jne...

    MITÄÄN VAATIMUSTA LAIN MUKAAN EI OLE NAISILLE AVIOLIITOSTA, PUHUMATTAKAAN ÄIDIKSI TULOSTA, PÄINVASTOIN (vertaapa miesten palkaton armeija, vankilan uhalla lain mukaan)

    KAIKKI ON MUUTTUNUT LÄHIVUOSINA - PAITSI MIEHEN PERINTEISET VELVOITTEET - ITSEASIASSA NE OVAT VAIN VÄÄRISTYNEET, JA PAHENTUNEET, KUTEN YLLÄ NÄEMME MM. EROTILANTEITTEN KASVAESSA, ELATUS JA ELÄKEVELVOLLISUUKSISSA, ABORTTIEN ASTUESSA KUVAAN JNE JNE!

    Mutta mies - huomenna taas lähdet hinaamaan itsesi töihin "nykynaisten orjaksi/maksumieheksi", tehdäksesi joka kk TULONSIIRTOA vähintään satoja, satoja €uroja säästöön (jo TEL + henk.koht verotus) valtion määräämään yhteiseen säästöporsaaseen, jota ET tilastollisesti itse tule kuluttamaan - vaan esim. se miesvihaaja naispari, m*lkku x-vaimosi tai vaikka x:si jonkun Turkin pojan kanssa, jos ymmärrät.

    Täällä on nytkin 2,6 miljoonaa naista, jotka tulevat loikoilemaan keskiverrosti 8 vuotta eläkepäivillä kauemmin kuin sinä! Sinun joka kk tekemillä säästöilläsi. (lue ylhäällä olevista viesteistä enemmän)

    Mahtaavatko he taas nostaa alkoholinkäyttönsä 5* kertaiseksi seuraavan 30 vuoden aikana, kuten nyt ovat tehneet ;)

    Mutta...kuluttaisitko itse mielummin nuo rahasi/työsi hedelmät - vai antaisit ne tulonsiirtona niille x-naisillesi, feministeille, naispareille ynm - koska näin tapahtuu nyt tuloillesi!

    Hyvää työpäivää kaikki Suomen miehet - täytyyhän jonkun mennä tekemään säästöjä - ei itselleen - vaan sinkkuilevien feministiemme tuleville 8 vuoden lomajaksoille!

    Jos vähän sua valasen ni SUOMESSA ei ole palkaton armeija (päiväraha on jotain 2,5€/pv, mut kuitenkin rahaa), naiset ovat ihan samalla tavalla elatusvelvollisia omalle lapselleen, eli jos ero tulee ja mies ottaa lapsen huostaansa maksaa ÄITI ELI NAINEN ELATUSMAKSUJA.

    Ja suurinosa MINUNKIN palkastani, josta maksan veroja ja olen naispuolinen, menee sinunlaistesi sekopäidenhoitoon!!

    Äänestä

Siis ikävää ja noloa on nykyaikana,kun ei osata oikein rakastaa.Kyllä varmaan sexi kelpaa ja vilkuillaan että löytyykö viel' parenpaa.Ei muuta kuin heti kantapäät vastakkain jos ei kelpaa yhteiselämä vaan ollaan muka pari ja sitten asutaan erillään ,höh miksi ei siinä ole järkeä.Itse olen avioitunut -66 ja en ois etes uskaltanut alkaa pelleileen jos minun rakas oiskin löytänyt toisen naisen ja sanonut minulle että sori näin siin' sitten kävi.Että ei mitään haihattelua siitä vaan kotisille ja lapsia tekemään ja sukupoven katkeamaton ketju saa mennä eteenpäin.

Äänestä
  • Jess! Asiaa! miksei nykyihminen pysty vastuutta ottamaan sen verran että olisi nimenomaan juuri tällä kannalla?

    Äänestä

  • on teidän mielestä ilmeisesti pelkästään perheen perustaminen ja jälkeläisten hankkiminen.

    Miksi niitä jälkeläisiä ylipäätään pitäisi hankkia ja sen takia olla niin tosissaan parisuhteessaan? Eikö parisuhdetta voi pitää yllä pelkästään molempien mukavuudenhalusta ja tarpeesta ihmissuhteeseen? Ei kaikki ole ajatellutkaan niitä mukuloita tehdä. Kyseessä on vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, joten melko sama asutaanko yhdessä vai erikseen.

    Äänestä

  • tarkoitus.. kirjoitti:

    on teidän mielestä ilmeisesti pelkästään perheen perustaminen ja jälkeläisten hankkiminen.

    Miksi niitä jälkeläisiä ylipäätään pitäisi hankkia ja sen takia olla niin tosissaan parisuhteessaan? Eikö parisuhdetta voi pitää yllä pelkästään molempien mukavuudenhalusta ja tarpeesta ihmissuhteeseen? Ei kaikki ole ajatellutkaan niitä mukuloita tehdä. Kyseessä on vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, joten melko sama asutaanko yhdessä vai erikseen.

    Jos todella rakastaa niin se on etuoikeus saada myös elämään lapsia jos yleensä on niin hedelmällinen.JA sitäpaitsi jos oppii asumaan erillään niin vieraissa käynti tulee kuitenkin kuvioihin jos ei heti niin myöhemmin,ja kun on yhdessä niin jokapaikka täynnä niit' naimakavereita onko siinä' mitään JÄRKEÄ ?

    Äänestä

Itse muutin mielestäni juuri oikeaan aikaan poikakaverin kanssa yhteen asumaan,eli vasta päälle parikymppisenä.En voi kuvitellakaan,että sitä ennen olisin asunut jonkun miespuolisen kanssa yhdessä.Tarvitsin omaa rauhaa ja halusin itse päättää asioistani.En siinä vaiheessa myöskään halunnut seurustella sen vakavammin.

Nyt lähes kolmekymppisenä yhdessä asumisesta huomaa oikeastaan vain ne hyvät puolet.Toki edelleen ärsyttää,kun joskus haluaisi olla yksin,mutta toinen on koko ajan lähellä.On kuitenkin myös mukavaa,että toinen on lähellä,kun häntä tarvitsee.On kiva ihan vaan olla yhdessä kotona tekemättä mitään erikoista.Minulla on onneksi ihana kumppani,joka ymmärtää vapaudenkaipuuni ja antaa tilaa omille harrastuksilleni jne.

Minusta yhteen muuton kanssa ei pidä hätiköidä.Tulee ero helpommin,jos ei ajattele asioita tarkkaan.Yksinkin on ihan kiva asua ja vierailla tyttö-/poikakaverin luona.Siinä on oma tunnelmansa. =)

Äänestä

Kyllä se kaksi ihmista jos aikoo olla tai alkaa olemaan yhdessä ,niin ensin surustella ja asua omillaan ja tuntea ensin hyvin toien ja , jos kemiat sopii sitten voi harkita sitä yhdessä asumist kokemusta

Äänestä
  • niin ollaan yhdessä, niin kuin voidaan olla omissa.
    oppia tutustumaan toiseen ja hyväksyä todella elämän tapaansa, näyttää rehellisesti kuka ollaan, mistä pidetään, mistä ei. mitä halutaan, mitä ei. maailman ympäri, usein, ensimmäisten kansojen miehet ja naiset eivät eläneet yhdessä: on varmasti hyvää syytä että unohdetaan. miehet ja naiset ovat ERILAISIA HENKEJÄ. tasaarvo voidaan antaa laissa mutta luonnossa ei ole elämässä. miehen täytyy löytää ja hyväksyä hänen sisäfemininihengensä. niin kuin naisen täytyy löytää ja hyväksyä. hänen sisämaskuliinihengensä. toinen asia on sitä että kun mies ja nainen alkaavat yhteiselämänsä, usein ne muuttuvat todella erilaiseksi. ei vain fyysisesti. onko se uusi mies tai se uusi nainen kenen kanssa halusin elää? onko se uusi mies tai se uusi nainen että mun rakas halusi hänen kanssa?

    Äänestä

  • kuka nyt sun kanssa jaksaisi asua terttu? Aasi!

    Äänestä

Muutin noin 3 kuukautta sitten kultani kanssa yhteen. Itse olen 21 vuotias opiskelija tyttö. Muru olisi halunut muuttaa heti kanssani, kun olimme olleet yhdessä pari kuukautta. Hän kuulemma haluaa mennä illalla yhdessä nukkumaan. Itse olin aika järkyttynyt ehdotuksesta, että niin äkkiä! No Yhden ja puolen vuoden jälkeen suostuin, vaikka mietinkin vielä muuttolaatikoita pakatessa, olikohan tämä oikea ratkaisu, vaikka toisaalta olin innoissani. Vanhemmat eivät aluksi ilahtuneet, vaikka suopuivat kyllä.

Itse olin asunut jo kaksi vuotta omillani, mutta kulta muutti suoraan kotoa armeijan jälkeen (ja sen kyllä huomaa). Toisaalta käytännön ratkaisuna tämä on aivan loistava. Ehdimme olla yhdessä, vaikka molemmilla on opinnoissa kiire, on ihan oma koti, mutta asuminen on edullisempaa kuin yksin, lisäksi, kuten isäni sanoi: "on joku joka pitää huolta", on olkapää ja syli. Olemme sopineet suhteellisen hyvin samaan asuntoon, vaikka riitoja välillä onkin. Mies ei tajua, etten ole mikään kotiapulainen tai hänen äitinsä. Toisaalta itselleni on vaikeaa luopua omasta tilasta ja pitää reilusti puoliani.

Ja nyt minusta tuntuu, että minua on huijattu. Hän sanoi minulle, ettei halua naimisiin, koska ei tiedä haluaako olla minun kanssani aina! Oliko tämä hänelle vain järjen ja talouden ratkaisu?! Itse näin yhteenmuuton isona askeleena. Kuvittelin varmaan, kun luulin, että tämä on yksi iso askel suhteessa ennen avioliittoa, "viimeinen koitos". Ja ylipäätään tulkitsin asian niin, että hän haluaa mennä joka ilta kanssani nukkumaan, siis loppuun asti. Mutta hänpä ei olekaan varma haluaako minun pesevän boksereitaan elämänsä loppuun saakka! Mitä teen? Rakastan häntä, mutta tämä on alentavaa. Olisiko pitänyt asua vielä erillään ja seurustella vain? Nyt taitaa olla myöhäistä.

Äänestä
  • ..varmaan kannattanut vielä malttaa,ja miehesikin "opetella" asumaan omillaan aluksi.Toivon että saatte selvitettyä pelisäännöt toisillenne vielä ilman parisuhdeterapeutin apua.Sitäkin kannattaa sitten myöhemmin harkita jos alkaa ns. mopo lähteä käsistä.Ja jos siis todella haluatte pitää toisistanne kiinni.
    Itse aikoinaan muutimme myös tyttökaverin kanssa yhteen heti kun pääsin armeijasta.Riitaa oli ja hurjiakin "tappeluita" mutta saimme sinniteltyä saman katon alla lähes 8 vuotta kunnes tiemme erosivat.Pari kertaa välillä muutettiinkin kaupunkia ja oli meillä hurjan paljon yhteistä-oikeastaan lähes kaikki natsasi siinä mielessä.Mutta useille se nuoruus on kuitenkin sellaista etsikkoaikaa,ja pitkän parisuhteen toimivuus voi olla helposti vaakalaudalla pitemmän päälle.

    Äänestä

  • Suren puolestasi - ota jalat alle äkkiä! Jos se jätkä ei halua sun kanssa naimisiin, niin se ei välttämättä ole oikea ihminen sulle. Minä puolestani tiesin jo noin viikon jälkeen haluavani olla rakkaani kanssa loppuun asti - ei se ole täydellinen, enkä ole minäkään, mutta sovitaan hyvin yhteen.

    Minä elän satuelämää, se on totta, mutta se johtuu myös siitä että en ole kovinkaan kyyninen. Kun tapasin rakkaani, tiesin saman tien haluavani jakaa elämäni sen kanssa - ei olla oltu erillään kuin parisen päivää sen jälkeen kuin tavattiin...

    Riita tulee jos jaksaa pienistä asioista hikeentyä.
    Jos kokee että itse on niin saamarin tärkeä henkilö että on ihan pakko olla sitä ihan omaa tilaa, niin kertokaa nyt heti toisillenne siitä, niin ei välttämättä tule niitä pahempia riitoja.

    Äänestä

  • se on vain rahan asiaa, ei mitään enemmän.

    Äänestä

  • niiin kaveris on mamman poikia, ei päätä ei häntää elämisellä, mieti pesetkö hänen pyykin 50 vuotta eteenpäin. Nosta rahat ja kytkintä...

    Äänestä

>>>nyt nuoret haluavat opiskella ja kokeilla monia suhteita, jotta oikea kumppani löytyisi

Äänestä
  • eihän sitä muuten opi elämään kunnon elämää
    kuka viittii ottaa tyhmiä akkoja valittaamaan
    niistä ei ole kuin haitaa rupsahtaa ennen pitkää
    yksin parempi ainakin alussa lopussa on ihan sama mikä noita vieressä kulkee..

    Äänestä

  • sekoilu on kivaa voi vaihtaa naista milloin haluu
    jos ei yksi kiinnosta niin helppo vaihtaa entistä parempaan tilalle näin se menee johan kiinnostaa..
    myös oppii paljon mitä naiset on suhde perustuu juuri siihen viihtyykö vai ei..

    Äänestä

eli siis jos ei ole naimisissa tiettyyn ikään mennessä joutuu maksamaan veroa!!! Koskisi kaikkia naimattomia, myös eronneita (poikkeuksena leskeksijääneet)

Äänestä
  • Musta toi olis tosi tyhmää, jos vanhan piian vero tulisi takaisin. Onneksi siitä on luovuttu.
    Miksi jollain verolla pitää pakottaa ihmiset naimisiin, jos eivät yksinkertaisesti halua?

    Äänestä

  • Niin, ja oli se äänestyskin ynm. monessa maassa alussa sidottu niin, että vain vaimoilla oli täydet kansalaisoikeudet - siihen asti kun oli neiti, niitä ei ollut. Samoin taisi olla tällainen vanhan piiankin vero, eikä näitä yh-äiteihinkään kauhean suopeasti katsottu, tai lesboja ;) ;)

    Mutta aika ja kulttuuri on muuttunut rajusti, eikä kaikista kohtia terveellä tavalla!

    Eli ei tuollaisia vahna piian veroja tietty saa takaisin ;)

    Mutta miesten pakollinen, palkaton asevelvollisuus on ajettu alas kaikissa muisa länsimaissa kuin Suomessa! Ja tämä on Suomenkin tulevaisuus, ja valtava oikeudenmukaisuus, ja tasa-arvokysymys tällä hetkellä.

    Toinen on, että nyt on alettava pakosti heräämään tähän valtavaan ELÄKERTYMÄÄN/YHTEISEEN POTTIIN, josta naiset todellisuudessa kuluttavat n. 70% ja miehet 30%. (LUE NUO KOHDAT VÄHÄN YLEMPÄÄ)

    Ei tällaista yhtenäisyyttä voidaa vaatia (kun se yhteisöllisyys on kaikkialla muuallakin purettu, varsinkin perheissä!), vaatia samaan aikaan kun avoliitoissa eroprosentti on 50%, avoliitoista jo 90% - ja aloituksen kaltaisi txtjä on naistenlehdet täynnä kiihtyvällä tahdilla. Samoin kaikenlaisia txt siitä kuinka huonoja suomalaiset miehet ovat itsetuntoineen, tai vaikka kuinka naisparien pitää saada hedelmöitää itsensä, kuinka fiksuja ulkomaalaiset miehet ovat, miten tehdä abortti (500 000 jo tehty), miten erotaan miehestä ja viedään lapset/haetaan elatus jne jne jne - kyllä te tiedätte...kaikki on muuttunut naisen/äidin perinteisesä roolissa - valtion päämiestä ja armeijan ylipäällikkyyttä myöten...

    Nyt olisi siis viimein aika alkaa ruveta tosissaan ajamaan myös miehiltä alas turhia taakkoja, ja perinteitä, jotka ovat jääneet menneisyydestä. Ei tässä muukaan auta!

    PALKATON TYÖ ARMEIJASSA ENSIN, JA SAMALLA AINA KUN NAISET ALKAA TAAS SYYLLISTÄMÄÄN SUOMEN MIESTÄ, NIIN NOSTAA TUO ELÄKEPOTTI PUHEEKSI - SE MITEN MIEHET MAKSAVAT OMISTA TULOISTAAN NAISILLE 8 VUOTTA KESKIVERROSTI ENEMMÄN LOMAA VALTION KIRSTUUUN, EIVÄTKÄ KULUTA SITÄ ITSE...

    Äänestä

  • maksan joka sentistä veroja jo nyt, myös sun lapsille lapsilisät ym sairaauskulut muusta puhumattakaan. Ja mitä mä saan, en mitään sulta enkä yhteiskunnalta niin kuin sä!!!Mieti mitä möläyttelet!Mä yksinelävänä maksan kaikesta yksin, asunnon, vuokran, lainat. juoksevat menot ja ruuastakin maksan suhteessa enemmän kuin sä. Että kehtaat!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • saako tuollaisen maksaa viimeisestä eläkkeestä!

    Vanhan piianvero. onko sellaista oikeasti ollutkaan??? No, ehkä Suomessa tuollainenkin vero on ollut mahdollinen... 1800-luvulla? Oletkos jostain kauhean kamalasti katkera???

    Äänestä

  • Elatus ja asevevollisuus mm kirjoitti:

    Niin, ja oli se äänestyskin ynm. monessa maassa alussa sidottu niin, että vain vaimoilla oli täydet kansalaisoikeudet - siihen asti kun oli neiti, niitä ei ollut. Samoin taisi olla tällainen vanhan piiankin vero, eikä näitä yh-äiteihinkään kauhean suopeasti katsottu, tai lesboja ;) ;)

    Mutta aika ja kulttuuri on muuttunut rajusti, eikä kaikista kohtia terveellä tavalla!

    Eli ei tuollaisia vahna piian veroja tietty saa takaisin ;)

    Mutta miesten pakollinen, palkaton asevelvollisuus on ajettu alas kaikissa muisa länsimaissa kuin Suomessa! Ja tämä on Suomenkin tulevaisuus, ja valtava oikeudenmukaisuus, ja tasa-arvokysymys tällä hetkellä.

    Toinen on, että nyt on alettava pakosti heräämään tähän valtavaan ELÄKERTYMÄÄN/YHTEISEEN POTTIIN, josta naiset todellisuudessa kuluttavat n. 70% ja miehet 30%. (LUE NUO KOHDAT VÄHÄN YLEMPÄÄ)

    Ei tällaista yhtenäisyyttä voidaa vaatia (kun se yhteisöllisyys on kaikkialla muuallakin purettu, varsinkin perheissä!), vaatia samaan aikaan kun avoliitoissa eroprosentti on 50%, avoliitoista jo 90% - ja aloituksen kaltaisi txtjä on naistenlehdet täynnä kiihtyvällä tahdilla. Samoin kaikenlaisia txt siitä kuinka huonoja suomalaiset miehet ovat itsetuntoineen, tai vaikka kuinka naisparien pitää saada hedelmöitää itsensä, kuinka fiksuja ulkomaalaiset miehet ovat, miten tehdä abortti (500 000 jo tehty), miten erotaan miehestä ja viedään lapset/haetaan elatus jne jne jne - kyllä te tiedätte...kaikki on muuttunut naisen/äidin perinteisesä roolissa - valtion päämiestä ja armeijan ylipäällikkyyttä myöten...

    Nyt olisi siis viimein aika alkaa ruveta tosissaan ajamaan myös miehiltä alas turhia taakkoja, ja perinteitä, jotka ovat jääneet menneisyydestä. Ei tässä muukaan auta!

    PALKATON TYÖ ARMEIJASSA ENSIN, JA SAMALLA AINA KUN NAISET ALKAA TAAS SYYLLISTÄMÄÄN SUOMEN MIESTÄ, NIIN NOSTAA TUO ELÄKEPOTTI PUHEEKSI - SE MITEN MIEHET MAKSAVAT OMISTA TULOISTAAN NAISILLE 8 VUOTTA KESKIVERROSTI ENEMMÄN LOMAA VALTION KIRSTUUUN, EIVÄTKÄ KULUTA SITÄ ITSE...

    polkee ainoastaan naisen oikeuksia ja oikeutta olla ihminen. Pois sellainen mielestä ja heti, olen samaa mieltä. Kieliopissa herra on herra vaikka olisi vain alle vuoden vanha, nainen on neiti ennen aviota ( edelleen ), kertoo jo jotain yhteiskunnan arvoasteikoista ( missä viipyy samapalkkaisuus eletään vuotta 2007 jälkeen ajanlaskun, ei ennen ajanlaskua ). Saako muuten nais-presidentti samaa palkkaa kuin mies presidentti? Ainakin linja-auton kuljettaja nainen ja mies saa saman palkan, sukupuolesta riippumatta, entä muilla aloilla, vastaa oi Presidentti Halonen!

    Milloin keksitään herra vero? Jos on herra, joutuu maksamaan tittelistään suurempaa veroa kuin tavallinen jätkä vaan.

    Äänestä

  • ääliö! kirjoitti:

    maksan joka sentistä veroja jo nyt, myös sun lapsille lapsilisät ym sairaauskulut muusta puhumattakaan. Ja mitä mä saan, en mitään sulta enkä yhteiskunnalta niin kuin sä!!!Mieti mitä möläyttelet!Mä yksinelävänä maksan kaikesta yksin, asunnon, vuokran, lainat. juoksevat menot ja ruuastakin maksan suhteessa enemmän kuin sä. Että kehtaat!!!!!!!!!!

    tuo oli vain känässä olevan provo, ei sen enempää kuin vaadittu kissavero, radioin kuuntelu vero tai hengitysverokaan.

    Luokkajakoisessa yhteiskunnassa jos vaikka koululaisetkin tunnistaa yhteneväisistä kouluvaatteistaan ( joita Suomeenkin joskus vuosi pari sitten vaadittiin ), tunnistaa aseman yhteiskunnassa hameesta tai hatusta ( tai sulkien määrästä päähineessä ) tai aatelis arvosta, demokratiassa sellainen ei toimi ( provon esittänyt on selvästi mies, nainen ei tuollaista esittäisi ) eikä sellainen tulisi toimimaankaan, ei vaikka kuinka sellaista vaatisi tasa-arvon nimissä.

    Äänestä

Jos tuntuu tylsältä eikä kaveri välitä, kyllä vapaita miehiä on...eivät vain kaikki ole tyrkyllä, etsivä löytää eikä sitten ole enää tylsää.

Äänestä
  • tuollaanhan ne ihmissuhteet selviääkin, hyppää ojasta allikkoon. Et sitten keksinyt parempaa?

    Äänestä

Sä oot siis aika nolo tyyppi...

Kom oon, jos on valmis jakamaan arjensa jonkun ihmisen kanssa, niin onkohan nyt niin pirun vaikea homma siivota yhteistä kotia?

Mulla on sellainen näkemys että jos kerran rakastaa ihmistä, niin ei tee kipeää siivota sen jäljiltä - pestä sen vaatteet, keittää sille ruokaa jne. tietäen että kun itsellä on hieman vähemmän aikaa käytettävissä, niin se tekee saman mun puolesta. Ei kannatakaan muuttaa yhteen jos kokee että ei halua tehdä asioita toisen puolesta.
Jos koet ettet ole valmis ottamaan vastuuta toisesta henkilöstä lainkaan, niin et ole valmis elämään toisen ihmisen kanssa - älä missään nimissä hanki lapsia, sillä sitten vasta alkaa vastuu kertymään.
Jossakin vaiheessa elämässä voi löytää sellaista ihmistä josta sen verran tykkää että haluaa jakaa sen kanssa kaiken - niin hyvät kuin huonotkin päivät tietäen että sekin tykkää susta sen verran että se jaksaa sua katsoa kun sulla on huonokin päivä. Sitä omaa aikaa jos niin kipeästi tarvitset niin varmista että sun omia etuja aina tulee ensi sijaan - muuten et tule olemaan tyytyväinen koskaan, vaikutat olevan omakeskeinen itseesi tyytyväinen tyyppi, teitä on nykyään maailma ihan täynnä. Noloa, mee nurkkaan häpeämään!

Äänestä

Milloin uskaltaa aloittaa vapaan pieremisen parisuhteessa? Se on yksi kynnys yhteisasumiselle.

Äänestä
  • Tässä taas näitä älykääpiöitä... Mua hävettää kuulua samaan eläinlajiin sun kanssa, lakkaa kuule hengittämästä samaa ilmaa jota minä hengitän - ja ennen kaikkea, lakkaa pieremästä - vaikka varmaan viihdyt omassa hajussasi.

    Äänestä

  • huomata kirjoitti:

    Tässä taas näitä älykääpiöitä... Mua hävettää kuulua samaan eläinlajiin sun kanssa, lakkaa kuule hengittämästä samaa ilmaa jota minä hengitän - ja ennen kaikkea, lakkaa pieremästä - vaikka varmaan viihdyt omassa hajussasi.

    Niin no. jokainen meistä päästää kaasuja. Meidän suhteen suurimipia tukipilareita on huumori, joka kukkii joka päivä. Näinpä ei paukut häiritse tässä taloudessa ketään. Meistä tuli pierukavereita jo kk seurustelun jälkeen...

    Kotitalousasioista ei tarvitse ikinä riidellä, miksi aina niistä kaikki jaksaa? On sovittu perinteinen meininki, joka toimii meillä täydellisesti. Hoidan ruoat, siivouksen, pyykit ja tiskit aina. Mies hoitaa kotona tarvittavat korjaus asiat. Lämmittää saunan, hoitaa kaikki pihatyöt, hakkaa puut, korjaa, yms.

    Jos meillä olisi lapsia, olisi varmasti asiat toisin. Mutta nyt on näin, tämä on hyvä.

    -Viivi-

    Äänestä

  • huomata kirjoitti:

    Tässä taas näitä älykääpiöitä... Mua hävettää kuulua samaan eläinlajiin sun kanssa, lakkaa kuule hengittämästä samaa ilmaa jota minä hengitän - ja ennen kaikkea, lakkaa pieremästä - vaikka varmaan viihdyt omassa hajussasi.

    Valitettavasti joudut hengittämään samaa ilmaa johon muut pierevät. Kyllä houmaa että olet nainen. Pieru tekee sinulle hyvää, kasvat hyvin lannan lemussa. Minä en muuten sanonut itse piereväni. Eikä ole peräaukkoakaan, olen vähän kehittyneempi olento.

    Äänestä

menkööt LESBOT yhteen asuun. Voivat harrastaa orkioitaan: rahata pierrä paskantaa jne. jne

Äänestä
  • Oletko noin hemmetin katkera siitä ettet ole itsellesi löytänyt kumppania? Jos hieman tutkit itseäsi, saatat huomata syyn miksei mikään nainen sua huoli. Älä ole katkera siitä että maailmassa on ihmisiä jotka eivät sua huoli, vaan ovat samasta sukupuolestaan kiinnostuneita - heilläkin on omia huoliaan, mistä löytää spermaa esim.
    Edelleen tarvitaan mies ja nainen siihen että saadaan lapsia...

    Äänestä

  • sota ei yhtä kaipaa eikä me sotaa.

    Olen olen ihan hyvilläni yksin asuva mies, mitä nyt välillä kämmpäkaverina asuu nainen, eri huoneessa ja vain kämppiksenä, ei seksiä, ei taisteluita ei sotaa, ja hyvin menee.

    Siis miehen paras juttukaveri on aina mies, tästähän ei pääse yli eikä ympäri. Mutta miksi alkaa katkeraksi naisia kohtaan? Eipä elämä suonut minullekaan eukkoa eikä pesuetta, mutta siitä viis, katkeraksi alkaminen vain pilaa kauniin päivän, älä toki sellaiseen haaskaa elämääsi.

    Ei ihmisen arvoa eikä itsetuntoa mitata sillä, paljonko on naisia tai rahaa, oma itsen arvo kasvaa ihan muilla asioilla, kuten kuinka paljon osa olla tyytyväinen omaan elämäänsä ( itseensä pettyneet akat ovat katkeria, mutta tarvinneeko meidän miesten sellaiseen sortua? Nainen voi tulla vanhetessaan vain vanhaksi, mies tulee charmikkaaksi ) ja kun ei elämä naista suonut, mitäpä tässä surra turhasta, tässä vain jätkä mennä porskuttaa ja samaa hilpeän miehen kaavaa tuputan ja tyrkytän itse kullekin, ilman vaimoakin elämä hymyilee kun antaa sen hymyillä : )

    Äänestä

Ollaan pari vuotta seurusteltu ja vuosi sitten muutettiin yhteen. Olemme ns. "uusio perhe", koska minulla on edellisestä pitkäaikaisesta suhteesta 4vuotias lapsi.
Aluksi kaikki oli aivan ihanaa. Mutta sitten arki iski vasten kasvoja, ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta kuitenkin.
Mieheni on kyllä avulias hän siivoaa, pyykkää ja pesee astioita. Kaksi asiaa on ylkitse muiden mitä inhoan eniten. 1. Hän jättää vaatteensa lojumaan olohuoneen sohvalle 2. Hän jättää vessan pöntön kannet auki joka ikinen kerta.

Muuten yhdessä asuminen on mukavaa, kulut jaetaan puoliksi, yhdessä siivotaan ja en pystyisi enään nukkumaan ilman omaa kultaa.

Äänestä
  • Ei kai????? Hän jättää siis vessan pöntön kannet auki??? Voi raukka, miten rankkaa sulle! Jä sinä tietysti jätät kannet kiinni joka kerta? Miten hän voi sun ka asua, kun joutuu joka ikinen kerta avaamaan kannet että pääsee pisille? Oletko aikuinen vai lapsi? Pystytkö laittamaan kansi itse alas kun käyt asioilla? Pikkujuttuja!

    Oioioi, hän jättää vaattet lojumaan sohvalle??? Mitä sä jätät lojumaan hänelle tärkeään paikkaan?

    Äänestä

  • Itse muutin ex-poikakamun kans yhteen n. 3 kk:n seurustelun jälkeen, olin silloin täyttänyt juuri kahdeksantoista ja poikakamu oli täyttämässä 21-vuotta. Kumpikin oli asunut siihen mennessä pois kotoa pari vuotta.
    Yhteenmuutaminen tuntui siksi silloin hyvältä, koska välimatkamme oli yli 200 km, emmekä pystyneet v:loppusin tapaan töiden vuoksi.
    Muutimme poikakamun opiskelupaikkakunnalle yhteen.
    Yhdessä eloa kesti lähes kaksi vuotta.
    Jälkeen päin kun mietin, niin ihmetyttää suhteen noinkin pitkä kesto.
    Kummallakin oli naiivit ja epärealistiset odotukset yhdessä asumisesta. Varsinkin poikaystävälläni, kun ei asuminen ollutkaan kuin satua, alkoi käyttäyminen muuttua rankasti.
    Se oli kivuliasta, itsetunto nollassa kunnes tuli ero ja rupesi asiat kirkastuun toden teolla ja näkeen asioita objektiivisesti: suhde oli koettu helvetti.

    Viime maaliskuussa tapasin nykyisen poikaystäväni, erottuani avoliitosta, en ollut seurustellut ja ikää kertynyt 25-vuotta, eli sinkkuilin noin neljä ja puoli vuotta.
    Seurustelimme puoli vuotta ja muutimme yhteen, eli aika tuoretta avoliittoo tässä virallisesti vietetään.
    Käytännössä tosin olemme jo asutelleet saman katon alla toukokuusta lähtien, mutta emme kahdestaan.
    Hauskinta tässä on se, että poikaystäväni on 21-vuotta ja paljon aikuisempi, kuin minä välillä.

    Hän kantaa suhteen ja yhdessä asumisen vaatiman vastuun upealla tavalla ja on varmasti paljon
    parempi poikaystävä kuin useimmat.

    Toiset voi teistäkin ajatella, että on hätiköityä toimintaa, mutta täällä kukaan ei voi
    tietää millaisia suhteita kirjoittajilla oikeasti
    on. Olen realistisin toivein liikenteessä.

    Sen tiedän, että jos meistä kumpikaan ei radikaalisti vuosien aikana muutu, olemme varmasti yhdessä loppuelämämme. On hyvä olla yhdessä ja ymmärrys pelaa puolin ja toisin. Arki toimii niin hyvässä kuin pahassakin.

    Poikaystävälläkin on takana avoliitto, kumpikin kokee, että ensimmäinen avoliitto on kasvattanut ihmisenä todella paljon, tavallaan harjoittelua toisen kanssa elämiseen. Näin ollen koemme, että se on kuin pehmeä lasku uuteen avoliittoon.

    Mielestäni ei ole yhtään paha kokeilla elämää toisen kanssa lyhyenkin seurustelun jälkeen, voi olla että tippuu lujaa ja korkealta, mutta sen kaiken kivun ja tuskan jälkeen on rikkampi ihmisenä, kokeneempi ja ennen kaikkea varmempi itsestään.
    Sittenpähän tietää, että minkälaista ihmistä sitä tosissaan elämäänsä haluaa.

    Niin ja tosta vaatteiden lojumisesta ja vessan renkaasta, en minäkään tykkäis, ei nää paljon vaivaa tommosia toisen korjata. Niin minäkin tekisin jos tietäisin että se tosissaan toista aivoon ottaisi. :D

    Äänestä

Ei mitään virkaa asua yhdessä ,kun asuu erillään ei tarvitse tietää missä toinen on ollut ja saa itsekkin elää vapaasti ,kallista tosin kyllä on .Yhteiskunnan juttuja laittaa ihmisiä avioon .Ja suhdekkin toimii kuin unelma ,ei tahtois raaskia erota ,kun se aika koittaa ,joskus jos tahtoo voi asua yhdessäkin tietysti ,sitäkin olen harrastanut kun lapset olivat pieniä .Nyt kiva kun saa olla yksinkin ja tehdä mitä tahtoo joka päivä ,ei tarvitse ottaa toisia huomioon ,eikä tule riitaa mistään .

Äänestä
  • ... kulttuuri ja yhteiskunta tavallaan painostaa yhteen muuttamaan, vaikka eihän se luonnotontakaan ole, jos on hyvä olla yhdessä, moni mieluusti muuttaa yhteen patistamatta.

    Yhteiskunnan kaavaan kuuluu Suomessa monesti, kun koulut on käyty, ei kun työhön, ottamaan lainaa, avioon, talo ja tontti, auto tai kaksi, pari mukulaa ja ... sitten maksetaan pankkilainaa seuraavat vuosikymmenet. Tuollaisen kaavan mukaan Suomessa on totuttu elämään ja sitä pidetään normaalina tapana... mutta pakkohan kaavaan ei ole mukautua, siihen vain moni joutuu kuin huomaamattaan.

    Jos menisin naimisiin, asuisin ihan mieluusti omassa pesässä ja puoliso omassa pesäsään, ainakin niin kauan kunnes pitäisi esim lasten hankinnan takia muuttaa yhteiseen pesään. Onneksi vapautin itseni moisesta velvollisuudesta, on mukava olla iätön ja ajaton, ei lapsia ei taisteluparia ja jos nyt kysyttäisiin, eläisinkö toisin jos voisin uusiksi ottaa... Jotain tekisin toisin, mutta muuten en muuttaisi mitään, menneet avoliitot, saman katon alla asumiset ja ne erot ja varsinkin erojen syyt, ovat kaikki opettaneet elämää, nyt on jo stabiilia, tasapainoittuneen vakinaista.

    Nyt tuleva kämppäkamu on taas vastakaista sukupuolta, ja jo kokemuksen kautta tiedän, mieluummin yhteisasumis kumppanina on ennalta vieras ihminen, kuin jos elämänkaverina olisi vieras ihminen... jää monet mutkat ja karikot jo ennalta pois, kun ollaan vain ja ainoastaan saman huushollin asuttajat kumpikin omissa huoneissaan ja ilman seksiä, omistuksen kuvitelmaa ja vailla haaveitakaan yhteisestä tulevaisuudesta.

    Maailman tärkeimmät asiat ihmiselle ovat kuitenkin ennen kaikkea ystävät, eikä ystävyyttä kannata rikkoa alkamalla seksiin tai seurusteluun ystävän kanssa, yhdessä voi asua ilman suhdetta, ja suhteessa voi olla ilman yhdessä asumista. Taas se kuulu: Mikä ei tapa, se vahvistaa... pieni kaipuu on ihan tervettä tunnetta, jollei sellaista ole, ei avioliitollakaan taitaisi olla tulevaisuutta, vaikka rakkaus kuinka sokeaksi tekisikin, tästä on jo varmaan kaikilla melkoisesti kokemusta.

    Äänestä

just samaa mieltä kuin jo vuosia, elää pitää, aika ei palaa eikä tilaisuus toistu.

Millään muulla ei opi asumaan yhdessä toisen kanssa kuin opettelemalla, etukäteen ei voi opetella mistään kirjasta eikä oppaasta.
Tärkeämpää on ensin opetella tuntemaan itsensä ja oppia olemaan yksin, itsensä kanssa, vasta sitä kautta on helpompi myös oppia olemaan toisten kanssa, tästä on kokemusta.

Ihminen tarvitsee seuraa kuin tuli ilmaa ( vanha itämainen sananlasku ), yksin et nauti näkinkengästäsikään ( Tove Jansson )... on näistä asioista laulujakin tehty.

Merkittävää on, ettei lapsia aleta tekemään ensihuumassa, eikä oteta isoja velkoja, eikä unohdeta: Mikään ei ole itsestään selvää, ei varsinkaan parisuhteet, eli jalat maassa vaikka pää pilvissä.

Tunnen kolme avioparia, jotka asuvat eri osoitteissa vaikka ovatkin aviossa, mikään ei pakota muuttamaan saman katon alle vaikka kuinka olisikin vakinaisessa suhteessa ja kristillisesti avioituneet. Toisaalta taas mikään ei tarkoita, että olisi pakko olla seurustelu tai seksi kumppanit, vaikka asuisi saman katon alla. Itselleni tulee 27 vuotias kämppis, nainen, vaikka kyseessä on vain yhteisasumus. Kaikki on vain ihmisistä kiinni.

Vähän jo maailmaa nähneenä ja kaikenlaisten parisuhteiden jälkeen saatan sanoa, on ihan hyvä jos nuoret muuttavat yhteen asumaan, mutta mikään pakko tai oikotie onneen se ei ole. Elämää oppii parhaiten elämällä ja yhdessä asuminen mittaa ihmistä, vaatii enemmän usein kuin antaa, mutta ellei osaa antaa, ei voi saadakaan. Ihan sama onko kyseessä seurustelusuhde, avioliitto tai vain ystävyys tai kimppa-asuminen, joustamista tarvitaan.

Tuossa asiassa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ohjenuoraa eikä ainoaa tapaa toimia ( vaikka yhteiskunta muka edellyttää parin asuvan saman katon alla, mikään laki ei sellaista vaadi ). Jos yhdessä on hyvä olla, se punnitaan vasta yhdessä elämisen kautta, luulot karsiutuvat koetellessa.

Äänestä

Näin nelikymppisenä naisena ja 10 v. sitten eronneena voin omalta kohdaltani kommentoida etten enää ikinä muuta yhteen miehen kanssa.

Pidän miehistä, ei siinä mitään, mutta voin seurustella ja pitää hauskaa ilman että asun toisen kanssa. Pysyy suhdekin viriilimpänä ja asuntoni juuri sellaisena kuin haluan. Ja jos alkaa miesystävän kämpän sotkuisuus tai herran käytös ärsyttää niin on helppo livahtaa oman kodin seesteiseen rauhaan.

Tilanne on tietysti erilainen nuorilla, joilla ei vielä ole lapsia - lapsille paras paikka on tietysti kahden vanhemman koti, vaikkei minun poikani saanutkaan sitä kokea.

Äänestä
  • minäkään en ikinä enää ( never say never ) muuttaisi seurustelukamun kanssa yhteen, ne on jo nähty. Sen sijaan luokseni muuttaa pian kolmas nais-puolinen asumis kaveri. Ei seurustelua, ei seksiä, ei taka-ajatuksia.

    Aiemmista kokemuksista viisastuneena en enää muuttaisi naisen kanssa yhteen, jos se olisi parisuhde, en ainakaan alle parin vuoden seurustelun jälkeen. Kämppäkaveriksi sen sijaan otan naisen ilomielin, koska on jo tuo nähty, naisen kanssa ilman parisuhdetta eläminen sujuu taisteluitta, kumpikin on omillaan ja elää omaa elämäänsä, vähän kuin työkaverit, ilman samaa duunia. Mikä merkittävää, pääkaupunkiseudun kalliit asumismenot kohtuullistuu kun ne puolittuu ja molemmilla on varaa elää elämäänsä keveimmin kuluin : )

    Äänestä

  • kynitty-kana kirjoitti:

    minäkään en ikinä enää ( never say never ) muuttaisi seurustelukamun kanssa yhteen, ne on jo nähty. Sen sijaan luokseni muuttaa pian kolmas nais-puolinen asumis kaveri. Ei seurustelua, ei seksiä, ei taka-ajatuksia.

    Aiemmista kokemuksista viisastuneena en enää muuttaisi naisen kanssa yhteen, jos se olisi parisuhde, en ainakaan alle parin vuoden seurustelun jälkeen. Kämppäkaveriksi sen sijaan otan naisen ilomielin, koska on jo tuo nähty, naisen kanssa ilman parisuhdetta eläminen sujuu taisteluitta, kumpikin on omillaan ja elää omaa elämäänsä, vähän kuin työkaverit, ilman samaa duunia. Mikä merkittävää, pääkaupunkiseudun kalliit asumismenot kohtuullistuu kun ne puolittuu ja molemmilla on varaa elää elämäänsä keveimmin kuluin : )

    jostain tällaosestahan siis on kysymys, ei mistään pervoilusta tai hippi hörhöilystä. Jokaisella on oma elämänsä ja yksityisyytensä, vain asumiskulut on yhteiset. ( hyviä työnantajia tai hyviä työntekijöitä on vaikea löytää sanotaan... hyviä puolisoita on vielä vaikeampi löytää, mutta se ei tarkoita etteikö hyviä yhteisasumiseen sopivia olisi mahdoton löytää. No saaduista vastauksista poimittiin heti pois muutama aviliitto ehdokas, yksi homo ja yksi luonnossa vuokranmaksaja ehdokas nuori neito. ) Asia ei liity aiheeseen, mutta liittyy siihen varsin, yhteisasuminen OPETTAA yhdessä asumista tulevaisuutta silmällä pitäen ihmiselle itselleen omasta itsestään, sen kautta oppii mitä yhteen muutto saattaa vaatia jos rakkaimpansa kanssa meinaa perhettä perustaa, eli ei sivua aihetta, vaan liittyy siihen merkittävästi, eikä tarvitse oppia lähteä hakemaan Kibbutsilta.

       Kommuuni asuminen
    7.8.2007 klo 14.46

    Olisin kuitenkin kysynyt kokemuksia kommuuneista, koska Suomessa kommuuni asumista on. Joitain vuosia sitten tapasin pari henkilöä, jotka oli asuneet kommuunissa Tampereen suunnalla ja VR:n lehdessä oli siitä juttu parisen vuotta sitten.

    Siis kokemuksia asiasta ja onko kommuuneja pääkaupunkiseudulla, tai kiinnostusta sellaisesta asumisesta.

    En tarkoita mitään soluasuntoa tai opiskeluasuntolaa, jollaiset on usein kaikkea muuta kuin simppeli juttu, enkä tarkoita varsinaista kimppa asumistakaan ( kuten eräillä tuttavilla oli, kattohuoneisto vuokrattu seistämän hengen poikamiesboxiksi... jollaiseen hullunmyllyyn ei kyllä kukaan rauhallisempaa elämänmenoa kaipaava lähtisikään.

    Äänestä

Kyllähän yksi ja sama ihminen ärsyttää joskus.Mutta en ole täydellinen asuinkumppani minäkään.Vaikka nainen olenkin.Lapsi muutti just omaan kotiin ja jäätiin ukon kaa kahestaan.Olen huomannut ettei kannata joka asiasta ottaa hernettä nenään.Enemmän seksiä suhteeseen,niin pikku asiat jää syrjään.Mitä me vessan istuimesta tai vaatteista?Suhteessa joku muu on tärkeempi asia.Kannattaa joskus kehua miestä,kyllä niistä aina jotain hyvääkin löytyy!

Äänestä
  • ... ei kannata odottaa että toinen tekee ensin jotain minulle, vaan jos teen itse jotain toisen eteen, toinen antaa samalla mitalla takaisin.

    Jokaisessa miehessä on pieni Prinssi ja jokaisessa naisessa on pieni Prinsessa, sen esiin loihtiminen vain vaatii vaivan olla ensin itse se joka ottaa ensi askeleen, muuten seuraa kylmä sota ja eiks se jotenkin näin menekin...

    Äänestä

Mää ainaski asuisin kuvan tytön kans vaikkas aina....

Äänestä
  • vaikka haluaisitkin.

    Äänestä

noihin melkein suoraan vanhempien luota yhteen muuttaneisiin.
Jos sanon mitä kaipaan...niin tosiaan omaa vapautta. Jälkikäteen tosiaan on aina hyvä nähdä asia, mutta jos teksin jotain toisin niin lykkäisin kyllä yhteen muuttamista. Itse kärsin sen verran kun kumppanini on mustasukkaisuudellaan karsinut ystäväpiiriäni reippaasti. Joko hän taikka ei ketään. Tietysti tällaisia ihmisiä on ja se on sairaus eikä sitä nähnyt silloin. Mutta saisin jotain vapautta jos emme asuisi yhdessä ...edes.
oin siis sanoa rakkaus on sokea, mutta ihmisten luonteetkin kasvavat ja kaikkeakaan ei näe. Minun tapauksessa mustasukkaisuutta kumppanissani. Ja tuskin itsekkään mikään sellainen mussukka enää olen :)

Äänestä

Kukin tekee mitä haluaa.

Hieno juttu...
- ei tarvitse asua yhdessä jos ei halua?
- jos taas haluaa asua yhdessä niin se tuo turvallisuutta ja läheisyyttä?

On tässäkin pohtimisen aihetta. Kukin varmaan tekee niinkuin elämäntilanteessaan ja parisuhteessaan hyväksi näkee.

Itse asun mielummin yhdessä...jos kerran haluan OLLA jonkun kanssa. (Jos taas en haluaisi olla yhdessä, en luonnollisestikaan asuisi yhdessä!).

Haloo ihmiset!!! Eikö teillä ole järkevämpää pohdittavaa.

Äänestä

vittua saa kun soittaa puhelimella,,ei tarvitse kuunnella mitään valituksia ja tyeriä kiukutteluja.

ei muuta kuin muna suuhun ja paineet poi niin sillä hyvä.

Äänestä

Miksi pitäisi"vaan"olla kahdestaan kotona jököttämässä ja toista kyttäämässä vaikka asuukin yhdessä?Eihän yhteinen asuminen mikään vankila ole!!Kummallekkin mieleinen oma harrastus missä viihtyy omien ystävien kanssa.Myös yhteistä kodin ulkopuolista puuhaa ja kimpassa sovittuja kotitöitä.Kyllä mieskin niitä tekee,kun on "pakko".Välillä voisi piipahtaa kodin ulkopuolellekkin yöksi.Jos on kyllästynyt yhteiselämään,aina sitä voi yrittää muuttaa.Ottakaa siivoominen"hyötyliikuntana",sen jälkeen palkitkaa itsenne.Näin meillä.Miehet on miehiä,niille on normaalia pierrä ja kaivella vehkeitään.Muista jutuista puhumattakaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

osoite? kirjoitti:

Mitäs mieltä olette tästä uutisesta?

http://www.iltasanomat.fi/naiset/suhteet.asp?id=1446413

Ei minusta ole mikään pakko muuttaa ikinä yhteen, jos molemmat tarvitsevat omaa tilaa ja haluavat enemmän itsenäisyyttä. Sellainen suhde voi olla jopa helpompi, kun ei tarvitse riidellä arkisista asioista kuten siivoamisesta ja rahasta. Molemmat hoitaa oman kotinsa.

Toisaalta itse haluan jakaa arkeni niin hyvässä kuin pahassakin rakkaani kanssa. Mukava tulla illalla yhteiseen kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu