Luonteella väliä

No niin. Miehiä (kuten myös naisia) väitetään usein pinnallisiksi. Itse olen kuitenkin havainnut, että minä, nainen, joka ei meikkaa eikä vastaa (tai edes yritä vastata) yleisiä kauneusihanteita, olenkin yllättäen miesten mieleen.

En pörrää baareissa, enkä ole mielestäni helppo saalis, vaan aika tavallinen nuori nainen.. Miehet, jotka ovat osoittaneet minulle kiinnostustaan, ovat lähinnä tuttuja. Ja heitä siis pyörii ympärillä tällä hetkellä aika useita.

Mikä sitten aiheuttaa tämän ilmiön?
Uskon, että se on luonteeni. Ei sekään nyt ole mitenkään erityinen, mutta ehkä se, että olen aina ja kaikkialla vilpitön ja sydämelläni mukana siinä mitä teen, voi vaikuttaa asiaan. Ja se, että suhtaudun myös miehiin ihmisinä...

Mikä tässä sepustuksessani oli tarkoituksena? No, yritän väittää, että en usko miesten olevan pinnallisia yhtään sen enempää kuin naistenkaan. Eikä se ulkonäkö taida miestenkään logiikalla olla ylitsepääsemättömän tärkeää. Olenko päätelmissäni aivan väärässä? Ottakaa kantaa.
4372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sun kohdalla on juurikin niin että kortit on näytetty.. Kun ei ole meikkiä niin ei pääse alaspäin

Äänestä

Sillä on väliä ainakin heille jotka naisesta hakee jotain muuta ku pelkkää hupia.

Huvin hakija näkee vain tuon meikatun "kaunokaisen" jota olis mahdollisuus päästä polkaseen. Muut ukkelit kiinnittää huomiota juuri teikäläisen tyyliseen naiseen jolla luonne on kohillaa.

Äänestä

Taidat olla tässä maassa ainut joka ei yleistä jopa näinkin pätevässä tekstissä!

Äänestä

Olen havainnut, että naiset ovat asteen pinnallisempia kuin miehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen... kirjoitti:

No niin. Miehiä (kuten myös naisia) väitetään usein pinnallisiksi. Itse olen kuitenkin havainnut, että minä, nainen, joka ei meikkaa eikä vastaa (tai edes yritä vastata) yleisiä kauneusihanteita, olenkin yllättäen miesten mieleen.

En pörrää baareissa, enkä ole mielestäni helppo saalis, vaan aika tavallinen nuori nainen.. Miehet, jotka ovat osoittaneet minulle kiinnostustaan, ovat lähinnä tuttuja. Ja heitä siis pyörii ympärillä tällä hetkellä aika useita.

Mikä sitten aiheuttaa tämän ilmiön?
Uskon, että se on luonteeni. Ei sekään nyt ole mitenkään erityinen, mutta ehkä se, että olen aina ja kaikkialla vilpitön ja sydämelläni mukana siinä mitä teen, voi vaikuttaa asiaan. Ja se, että suhtaudun myös miehiin ihmisinä...

Mikä tässä sepustuksessani oli tarkoituksena? No, yritän väittää, että en usko miesten olevan pinnallisia yhtään sen enempää kuin naistenkaan. Eikä se ulkonäkö taida miestenkään logiikalla olla ylitsepääsemättömän tärkeää. Olenko päätelmissäni aivan väärässä? Ottakaa kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu