Tuenkin tehyä koska

en voi hyväksyä sitä että valtion yhtiö Fortumille ja sen hallitukselle annettiin 500 miljoonan euron optio edut jotka kohdistuvat uskomattoman pieneen ihmisryhmään

lisäksi kokooomus on etunenässä ajamassa tuottavien valtionyhtiöiden myyntiä,silloin tuotto on taas meiltä pois
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä olisi hyöty veronmaksajille?

Äänestä
  • Veronmaksajille selkeä etu olisi, että myös 10 vuoden päästä suomessa olisi laadukas terveydenhuolto kaikilla saatavissa ja sen eteen TEHY nyt taistelee. Noilla optionsaajilla sille on ihan yksi v.un maku miten terveydenhuolto makaa, niillä on varaa kustantaa se yksityispuolella. Harvalla suomalaisella olisi varaa maksaa esim ohitusleikkauksesta hoitoineen 12000 euroa, mutta valitettavasti siihen mennään jos nykymeno jatkuu. Silloin sitä sais jonottaa leikkaukseen tolkuttoman ajan ja ehkäpä silloin olisi saatu yksityistäminen niin pitkälle että rikkaat hoidetaan ja muu väki jonossa arpoo kuka säilyy hengissä leikkaukseen asti. Eli hyöty veronmaksajalle on se, että nykymeno pysäytetään ja alalle saadaan lisää innostuneita työntekijöitä. Se vaan on fakta, sanoo tehyn arvostelijat mitä tahansa, tai sitten niillä on vakuutukset kunnossa ja helvetisti rahaa. Tuntuu, että mitä varakkaampi suomessa on, sitä enemmän veroista valitetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieleni muuttui kirjoitti:

en voi hyväksyä sitä että valtion yhtiö Fortumille ja sen hallitukselle annettiin 500 miljoonan euron optio edut jotka kohdistuvat uskomattoman pieneen ihmisryhmään

lisäksi kokooomus on etunenässä ajamassa tuottavien valtionyhtiöiden myyntiä,silloin tuotto on taas meiltä pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu