Ilmeisesti hävisit, koska et ilmoittanutkaan päätöksestä. Sitä olen ennustellut täällä aiemminkin, melko alkuvaiheissa.
HCD, köniin tuli
vai?
122333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
HCD-taistelijalle kaikkea hyvää.
Toivon kaikkea hyvää myös sinulle. :)
Olen seurannut päällisin puolin tarinaasi ja tulin nyt siihen tulokseen, että "kiusatut hyökää kiusattuun". Senkin puolesta tämä on hirveän vaikea asia hoitaa, kun "omat koirat puree".
Voisit ehkä antaa eri lehtiin haastatteluja,kiroituksia ja voisit päästä luennoimaan tästä ongelmasta. Ihmisllä tuntuu kuitenkin aiheesta olevan kiinnostusta.
Mikäli käräjäoikeuden päätös olisi ollut hovioikeuden näkökulmasta hyvin perusteltu, niin asia olisi käsitelty hovioikeudessa kansliapäätöksenä.
Hovioikeus kuitenkin järjesti uuden pääkäsittelyn asiassa.
Käräjäoikeuden päätös ei ollut hyvin perusteltu.
Mikäli hovioikeus olisi katsonut hcd:n jutun selväksi, tuomio olisi tullut jo aiemmin.
Päätöksen viivästyminen kertoo siitä, että käräjäoikeuden tuomiossa on ollut paljon korjattavaa.
Sulla taitaa olla vähän vaikeeta, kun tuolla lailla HCD:n kimppuun hyökkäät. Helpottaako se oloasi? Oletko HP:lla töissä? Kannattaisko mieluummin mennä johonkin terapiaan, jossa käsiteltäisiin SINUN ongelmiasi kuin että mesot täällä netissä ja nolaat itsesi?
Jos HCD häviää jutun hovioikeudessa, se ei kerro vielä mitään siitä, onko HCD:n vaatimus ja perustelut olleet oikeutettuja. Itse sain hylkypäätöksen kesällä, mutta en ole siitä tässä foorumissa vielä kertonut, kun en ole halunnut millään tavoin vaikuttaa HCD:n mahdollisuuksien arviointiin.
Hovioikeus tosiaan käsitteli juttuni ilman pääkäsittelyä. Hovioikeudesta kysyttiin suostumustani tähän. Suostuin, koska käräjäoikeuden käsittelystä on olemassa kuuntelukelpoiset nauhoitteet.
Käräjäoikeuden tuomioon todisteluista säännönmukasiesti oli jätetty pois kantaani puoltavat kohdat, ja jopa muutettu kannaltani myönteinen lausuma kielteiseksi. Esimerkiksi tyyliin " ... itse pyysi päästä eri kerrokseen", kun todistaja todisti "R antoi käskyn E:n siirtyä eri kerrokseen". Kyseessä kiusaamisproseesin vaihe eristäminen. Todistaja kertoi haasteessa kiusaajaksi nimetyn ylemmän esimiehen mustamaalanneen minua keskustelussa. Mm tämä oli jätetty pois käräjäoikeuden todistuskertomuksesta.
Vastaavasti kun todistaja lausui, että tarjottu työ ei ollut hänen mielestään E:n työsopimuksen mukaista, käräjäoikeuden todistajalausumaan ko kohta on jätetty kirjaamatta.
Hovioikeus perusteli, että pääkäsittely ei ollut tarpeen, koska kantajan esiintuomat ristiriitaisuudet tuomion kirjaamisessa eivät ole asian kannalta relevantteja.
Kun kanteen vaatimus perustuu työsopimuksen ehtojen täyttämättä jättämiseen ja kantajaan kohdistuneeseen häirintään, tällaiset asiat ovat kuitenkin keskeisiä.
Käräjäoikeuden tuomiosta pöisjätetyt todistajalausunnot hovioikeus arvioi merkityksettömiksi. Kuitenkin ne todistivat yhteistyökykyisyydestäni, osaamisestani ja työkyvystäni välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen.
Hovioikeus ei perustellut mitenkään sitä, että nauhtoitteita tai niiden litterointeja ei ollut kuunneltu hovioikeudessa. Tämä on kuitenkin valitusasteiden käsittelyprosesseissa jo alkuvaiheeseen kuuluva perusrutiini nykyään.
Kantajan valituksessa esiintuomat perustelut kuitattiin "yksityiskohtaisiksi subjektiivisiksi käsityksiksi". Yksityiskohtaisuuskin saatiin tässä yhteydessä näyttämään negatiiviselta. Olisiko ollut parempi esittää perustelut ylimalkaisina ?
Kun nauhoitteisiin ei uskallettu puuttua tikullakaan, voidaan edelleen puhua kantajan subjektiivisuudesta.
Hovioikeuden päätöksestä on haettu Korkeimmasta oikeudesta ensisijaisesti tuomion purkua, koska tuomio on vaillinaisesti perusteltu. Jos tuomioistuin ei ole vaivautunut hankkimaan asiassa tietoa tosiseikoista edes oikeusprosessin perusrutiinien avulla, ei tuomiolle ole todellakaan perusteluja.
EU:n ihmisoikeussopimus takaa kansalaisille oikeuden saada perusteltu päätös oikeuden tuomiosta.
Asiassa on toissijaisesti haettu valitusoikeutta Korkeimmalta oikeudelta, mikäli se ei katso purkuperusteiden täyttyvän.
Omassa jutussani oikeudenmukaisen päätöksen saaminen on pitkittynyt. HCD:n jutusta poiketen omaan kohtalooni on kietoutunut valtion keskusviraston virkamiesten epäviralliset kuviot.
Syntipukin asemaani ryhdyttiin rakentamaan kysyttyäni, miksi muut veronsaajat maksavat korkoa valtiolle niidenkin verotulojen osalta, jotka ovat koko ajan olleet valtiolla, mutta kuuluisivat muille veronsaajille (kunnat, seurakunnat, Kela, metsäkeskukset). Kun kyse on todella suurista rahamääristä, hiljentämisessä ei kaihdeta keinoja. Koetusaikoja on tosiaan riittänyt.
MIELIPIDE TÄMÄKIN :)
Niinpä,
oma mielipiteeni on syntynyt sen pohjalta mitä olen nähnyt ja kokenut Helsingin käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden toimista oikeuistapauksessani. Minulla on ollut vanhastaan usko Suomesta oikeusvaltiona, viisaammat ovat sitä alkaneet epäillä jo ajat sitten. Tässä linkki Euroopan Oikeusturvakeskuksen nettisivuille:
http://www.eok.fi/eok/
dodiii ;)- hyvä sä ooot :)
maailmassa. ;) Minäkin ennustan, taksani on vajaat 3 euroa minuutti. Hyvin pärjään. Jätä sinä nämä hommat meille ammattilaisille.
tähän vielä, oma ennustukseni: ENNUSTAN ETTÄ HCD KULKEE RASKAAN TIEN, MUTTA LOPUSSA TULEE VOITTO.
Pysyköön ennustajat Huuhaa-palstalla, me muut emme ole enää keskiajalla.
Mitä muuten ennustajalla on tekemistä työpaikkakiusaamis-palstalla? Esiintyykö teidänkin alalla kiusaamista? Miten se tapahtuu, onko teillä joku isompi ennustusfirma ja joku kollega sabotoi työtänne ja käy töhrimässä kristallipalloa, vai?