Jeesuksen kärsimystä ja ristiinnaulitsemista pidetään erityisen merkittävänä tapahtumana juuri siksi että kyseessä oli Jumala(n poika). Mutta harva uskova tulee ajatelleeksi, että yhtä hirveitä ja vielä hirveämpiä kohtaloita ovat kokeneet tuhannet ellei miljoonat ihmisetkin.
Jeesuksen kärsimys oli erityistä, mutta kun ihminen kärsi saman kuoleman, niin ketä kiinnostaa. Miksei Jeesuksen kokema kärsimys voinut olla jotain niin hirveää, ettei kukaan ihminen ole koskaan vielä joutunut samaan, esimerkiksi ikuisuus helvetissä?
Luuliko Jeesus edes jäävänsä kuolleeksi? Ei luullut. Jeesus tiesi kokevansa ristinkuoleman ja nousevansa kuolleista, joten se oli vain feikkikuolema. Tosi asiassa Jeesus ei menettänyt mitään.
Kärsikö Jeesus tarpeeksi?
11
292
Vastaukset
- Camp Jesus 2007
JEESUS EI KOSKAAN SANONUT ETTÄ HÄNEN TEKONSA OLISIVAT OLLEET AINUT LAATUISIA:
"joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä"
JEESUS NÄKI KÄRSIVÄN JEESUKSEN JOKAISESSA ELÄMÄNKOHTALOSSA:
25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
25:43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
25:45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' - jeesus1
jeesus eli luoja meni ristille jotta perisynnin eli toisinsanoen se myrkky mitä eeva ja aatami söivät imeytyisi jeesuksen ruumiiseen, joka ristelle jäi. plus muut syyt joita en nyt erottele tässä ja nyt.
ja kun sinä panet toivosi ja uskosi tähän jeesukseen, niin sinäkin saat olla vapaa synnin tuomasta kahleesta, jonka piiriin kuuluu kateus, vihan elementit, ylpeyden elementit,epäjumalan palvonta elementit, rahan himot, mammonan himot, ja kaikenlaiset saastat joita esim gal 5 kirje kertoo muut kirjat joista erotetaan muita ikäviä piirteitä joita taivaassa ei ole näkyvissä ja joista päästään eroon kun vastaan otetaan totuudessa jeesuksen oppi eli usko jesukseen kristukseen. ja seurataan uskollisena hänen teitänsä, joka on suora tie.
ihmisethän tekevät mutkia eläessäänsä eli vähän niinkuin lehmänkauppoja ja kompromisseja toisille ihmisille tilanteissa joista saa yleensä hyötyä mutta jollekkin toiselle ihmiselle tehdään sitten väärin tai jopa luojalle suoraan. kuten esim luonnon roskaaminen liikkuvan auton ikkunasta heittäen roskia luontoon pienimmissäkin määrin. tai huijaamlla rahalla, tai keräämällä mammonaa maanpäälle.
vain jeesus pelastaa sinut synnin kahleesta!
jeesus on elämän leipä.- hättäile
perisynnin kanssa. Perisyntioppi on Hippon piispa, kirkkoisä Augustinuksen keksintöä ja liittyy ihmisen seksuaalisuuteen. Ei "vanhassa liitossa", sen enempää kuin "paratiisissakaan" mitään perisyntiä ollut, joka olisi siirtynyt "Aatamin ja Eevan" jälkeläisiin.
- Markku Tampio
Sinut ja kaltaisesi epäuskoiset..
Koska Sinä olet Jeesukselle rakas, se on suuri menetys hänelle, jos kuolet synneissäsi..Näin on !! Olen aivan sama mieltä Rakas Tampion ja muitten Rakkaitten kanssa. Mutta tässä on kyllä poikien ja tyttärien Menetyxen maku Tampion kirjoituxissa. Vaikka näemme toisissa kirjoituxissa että Ristin vaikutus on seurannut ja antanut monille hirveät kärsimyxet! Aivan syyttömiä on raiskattu ja teloitettu. Nämät on ihanasti saanut pästä sitten Isän sylin Taivaaseen!
Mutta vielä hirvittäimän kärsimys tuottaa sellaisista Isälle. Semmoisia kun aloittaja täss kettjussa,,, joka haluaa menettää kaiken. Ja joka Isä sitten menettää jos ei järkiin tulee? Mieti nyt tarkkaan Rakas Ystävä !!! Kannattaisko sittenkin Kunnioittaa Suurein Rakkaudellisin teko sinunkin puolesta,,, jota ikinä on tehty ja tule joku tekemään maan päällä ??
- todé
-han se oli. Kuoli, mutta elää nyt. Siihen ei joka poika pysty.
Tuo esittämäsi vaihtoehto ikuisuus helvetissä ei olisi tainnut käydä päinsä. Miksi? No siksi varmaankin, kun Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman eli helvetin vallan.
----> "Kuolemalla kuoleman voitti", laulavat ortodoksit väkevästi julistaen Jeesuksen voittoa kuolemasta.- Tyyne.
> Tuo esittämäsi vaihtoehto ikuisuus helvetissä ei olisi tainnut käydä päinsä. Miksi? No siksi varmaankin, kun Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman eli helvetin vallan. >
Tarkoitatko ettei helvettiä olekaan?
Tä? - jeesus1
Tyyne. kirjoitti:
> Tuo esittämäsi vaihtoehto ikuisuus helvetissä ei olisi tainnut käydä päinsä. Miksi? No siksi varmaankin, kun Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman eli helvetin vallan. >
Tarkoitatko ettei helvettiä olekaan?
Tä?niin helvetti jos sillä nimellä ikuista tulimerta kutsutaan, jonne heitetään ne jotka pitävät halpana jeesusta kristusta ja eivät halua luopua synnin himoistansa on paikka todellin ja väistämätön jokaiselle henkilölle joka ei kuule herran jeesuksen kristuksen sanoja ja etsi häntä elämäänsä.
rakas ystävä hyvä sinäkin voit välttyä kauhealta tuskalta ja ottaa elämääsi herraksesi jeesuksen kristuksen. hän antaa voimia vastustaa pahuutta elämässäsi, kun olet hänen opetuksissa ja seuraat häntä aina. jeesus on voittanut ristillä golgatalla kuoleman ja riisunut saatanalta ja hallituksilta aseet ja voimat.
jeesus vain odottaa sinua koska tulet hänen armonsa alle lain alta jossa elät tälläkin hetkellä iman uskoa jeesukseen kristukseen.
sillä lain alla et ole kelvollinen taivaaseen pääsemiseksi sen raamattu kieltää roomalaiskirjeissäkin.
on vain jeesus kristus ja hänen kautta uskoen häntä eli raamttua ja hänen sovituskuolemaansa olet kelvollinen eräänä päivänä astumaan sisään isän tykö.
miten voit uskoa jos et ole halukas muuttamaan suhdettasi luojaasi?????
helppoa se vaatii vain avaamista raamttusi ja seuraamaan niitä ohjeita joita jeesus antaa sinulle. room 10:17 siitä kun lähdet liikkelle ja ymmärrät rukoilla ja tutkia lisää sanaa niin hyvä sinulle.
jeesus on kristus amen. - umpihetero.
jeesus1 kirjoitti:
niin helvetti jos sillä nimellä ikuista tulimerta kutsutaan, jonne heitetään ne jotka pitävät halpana jeesusta kristusta ja eivät halua luopua synnin himoistansa on paikka todellin ja väistämätön jokaiselle henkilölle joka ei kuule herran jeesuksen kristuksen sanoja ja etsi häntä elämäänsä.
rakas ystävä hyvä sinäkin voit välttyä kauhealta tuskalta ja ottaa elämääsi herraksesi jeesuksen kristuksen. hän antaa voimia vastustaa pahuutta elämässäsi, kun olet hänen opetuksissa ja seuraat häntä aina. jeesus on voittanut ristillä golgatalla kuoleman ja riisunut saatanalta ja hallituksilta aseet ja voimat.
jeesus vain odottaa sinua koska tulet hänen armonsa alle lain alta jossa elät tälläkin hetkellä iman uskoa jeesukseen kristukseen.
sillä lain alla et ole kelvollinen taivaaseen pääsemiseksi sen raamattu kieltää roomalaiskirjeissäkin.
on vain jeesus kristus ja hänen kautta uskoen häntä eli raamttua ja hänen sovituskuolemaansa olet kelvollinen eräänä päivänä astumaan sisään isän tykö.
miten voit uskoa jos et ole halukas muuttamaan suhdettasi luojaasi?????
helppoa se vaatii vain avaamista raamttusi ja seuraamaan niitä ohjeita joita jeesus antaa sinulle. room 10:17 siitä kun lähdet liikkelle ja ymmärrät rukoilla ja tutkia lisää sanaa niin hyvä sinulle.
jeesus on kristus amen.kyllä pätkääkään uskoa tuohon teidän jumalaanne. ja kerro nyt samantien että miten se teidän jumala poikkeaa hitleristä ja stalinista? hekin rakastivat kaikkia jotka olivat orjallisesti samaa mieltä kuin he. sen sijaan erimieltä olevat saivat kuulan kalloonsa.
näinhän homma toimii myös tämän teidän jumalan kanssa. jos uskot sokeasti häneen pääset taivaaseen. jos et usko, niin joudut helvettiin. vieläpä ikuisiksi ajoiksi uimaan johonkin laavavirtaan. stalin ja hitlerin aiheuttama kuolema ei sen sijaan sattunut kuin vain yhden kerran. - todé
Tyyne. kirjoitti:
> Tuo esittämäsi vaihtoehto ikuisuus helvetissä ei olisi tainnut käydä päinsä. Miksi? No siksi varmaankin, kun Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman eli helvetin vallan. >
Tarkoitatko ettei helvettiä olekaan?
Tä?Jeesus kuoli, jotta yksikään ei hukkuisi.
todé kirjoitti:
Jeesus kuoli, jotta yksikään ei hukkuisi.
Jumala tekee raamatussa liiton Nooan kanssa ja sen liiton merkkinä on sateenkaari.
Jumala tuossa liitossa lupaa että yksikään ei huku joten ei siinä enää Jeesusta tarvi.
Luepas tuolta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nooan_Liitto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647