...että jos Tehyn vaatimuksiin suostutaan, on se vihreä valo muillekin toimia samoin.
Ymmärrän huolen.
MUTTA.Huolestuttavaa on myös se, että yhden ryhmän kaikki työtaistelutoimet evätään.
ja nyt kuuluu tod.näk jostain kommentti, että "onhan teillä oikeus lakkoon, kunhan teette suojatyötä"
Niinpä. Tämä asia, jonka alunperin on pitänyt olla potilaiden suojakeino, eikä valtion kiristyskeino ja jonkinlainen "oikeutus" olla ottamatta tosissaan hoitajia-on juuri sellaiseksi muuttunut.
Syy ei ole yksin Tehyn.On käytetty törkeästi hyväksi juuri tätä suojelutyövelvoitetta.
Viimeksi, kun tätä keinoa käytettiin (siis hoitajien lakko 1991) sillä sai hoitajat peräti prosentin korotuksen.
pelätään, eettä nyt ne hoitajat joka vuosi ryhtyvät samaan. Siltäkö tosiaan tuntuu? Puhutte ryhmästä, joka on vuosikymmeniä suostunut tekemään töitä alipalkalla. Kannattaisiko suunnata katseet ennemmin paperialan työntekijöihin-sieltä suunnalta niitä vaatimuksia on tullut varsin tiuhaan tahtiin.
varsin viehkeän kuvan antaa terveydenhuollon tulevaisuutta ajatellen tuleville koulutukseen hakijoille se, että alallamme ei näytä olevan mitään oikeuksia.
Tuleeko kaikki nyt muka liian äkkiä, yllätyksenä?Kymmenen, viisitoista vuotta hoitajat ovat puhuneet ja varoittaneet-mutta meitä ei ole uskottu. Nyt kun jotain vaadimme, niin meitä syytetään kuinka haluamme kaiken heti. Höpönlöpön.Jos 15 vuotta ei riitä-jos asioihin ei siinä ajassa ehditä(haluta) reagoida, on turha syyttää hoitajia. Niin hitaalla olevat päättäjät kannattaisi ennemmin pistää vaihtoon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen lukenut näitä sairaanhoitajien viestejä, ja oikeasti olen huolestunut kuinka tietämättömiä he ovat yleisesti asioista.
Kansantaloutta he eivät ymmärrä pätkääkään, ja sen on tässä pelottavaa.
Tuo Tehy on yllyttänyt akkalauman nyt valtavaan hysteriaan, jonkun täytyisi ottaa vastuu ja sanoa heille määrätietoisesti EI!
Näille Tehy uhoojille on nyt annettava tuntuvia iskuja, muodossa tai toisessa, että eivät ENÄÄ IKINÄ ala hyppimään työnantajien ja veronmaksajien silmille.
Sairaanhoitajat eivät ymmärrä, että tuo 12,7 prosentin korotus, mikä on edelleen voimassa, on helvetin hyvä korotus, itseasiassa suurin sopimuskorotus tähän mennessä.
Tehy on nyt toimillaan osoittanut, että sairaanhoitajiin ei voi enää luottaa, eikä heitä voi pitää vastuullisina kansalaisina.
"MUTTA.Huolestuttavaa on myös se, että yhden ryhmän kaikki työtaistelutoimet evätään."
Hyväksyn pienellä varauksella TEHY:n työtaistelutoimet. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin + 24 %:n palkankorotukset.
En halua, että kuntatalous menee kuralle yhden alan ylimitoitettujen palkankorotusten takia - osalle kunnista tuottaa vaikeuksia jo nykyinen korotuspotti - joka koskee siis muitakin kuin hoitajia.
Valtiota ei voi aina huutaa hätiin, vaikka rahaa nyt olisikin, mutta näitä korotuksia maksetaan joka vuosi tästä eteenpäin - eikä sitä rahaa silloin tulevaisuudessa välttämättä ole yhtä paljon ylimääräistä kuin nyt. Tämä pointti tuntuu täysin unohtuneen. Asioita katsotaan kuin putkinäöllä.
Ymmärrän TEHY:n palkkakuopan - jossa on mielestäni osin perää, mutta korotuksen on oltava mielestäni maltillisempi. En katso, että mikään ala on toistaan niin paljon ylivertaisempi, että ansaitsisi kerralla niin paljon suuremman korotuksen - koska palkkakuopassa voi olla muitakin naisvaltaisia ja koulutetumpiakin aloja.
Ymmärrän kyllä näkökantasi.
Toisaalta voisi ajatella, että hoitajat ovat säästänee aika lailla yhteiskuntamme varoja kun heille on vuosikausia maksettu aika naurettavaa palkkaa.
Miksi koko talous uhkaa romahtaa aina juuri nimenomaan hoitajien vaatimuksiin? Kyllä hoitajat ovat monta kertaa "jääneet välistä". Sama vastaus tuohon 24 prossan korotukseen. Toki se on suuri vaatimus, mutta ei siihen nähden, että vuosikausiin ei meille korotuksia ole tullut.
Pitääkö hoitajien aina olla se säästävä taho. Valtio on ylpeillyt, kuinka meidän maassa hoitomenot alhaisemmat kuin muissa pohjoismaissa. tuleekohan mieleen mistä johtuu...joku muu saisi välillä ottaa tämän säästäjän pestin-meilläse on ollut jo melkoisen kauan.
"Miksi koko talous uhkaa romahtaa aina juuri nimenomaan hoitajien vaatimuksiin? Kyllä hoitajat ovat monta kertaa "jääneet välistä". Sama vastaus tuohon 24 prossan korotukseen. Toki se on suuri vaatimus, mutta ei siihen nähden, että vuosikausiin ei meille korotuksia ole tullut."
Oma kantani ei ole riippuvainen siitä kenelle tämä + 24 % maksettaisiin, eli sama vastaus olisi vaikka kyseessä olisi joku muu ala/ ammattiryhmä.
"Toisaalta voisi ajatella, että hoitajat ovat säästänee aika lailla yhteiskuntamme varoja kun heille on vuosikausia maksettu aika naurettavaa palkkaa."
En nyt kuitenkaan sanoisi sairaanhoitajan palkkaa naurettavaksi - kyllä se on palkka sekin, vaikka jos esim hieman alakantissa olisikin. Kyllä palkkaa pitää kuitenkin aina tietyllä tapaa arvostaa, sitä kautta arvostaa myös omaa työtään - onhan palkka korvaus tehdystä työstä. Tämä ei taas tarkoita sitä, että palkkaa ei saisi jossain oikeutetussa tilanteessa pyytää lisää.
..sillä kaikille on tupossa tullut korotuksia samalla prosentilla ette tekään ole jääneet väliin se on varmaa mutta mitä on tapahtunut tupojen välillä niin se on sitten liukumaa,jotka sovitaan paikallisesti tuottavuuden mukaan te ette ilmeisesti ole tuottaneet mitään kun ette ole saaneet liukumia ja eihän siellä sairaaloissa kyllä mitään tuotetakkaan vaan hoidetaan niitä ,jotka tuottaa.
Ymmärrät kai,että jos vaaditaan kerralla neljäsosa lisää palkkaa niin vähemmälläkin nousee karvat pystyyn maksajilla eli veronmaksajilla.
Ja se on minusta ihmeellistä kun tiedetään,että hoitajilla on kiire ja kova tressi niin eihän se kiire eikä tressi häviä mihinkään suurilla palkankorotuksilla vaan siinä käy juuri kun päinvastoin kun ei enää ole varaa palkata lisää hoitajia eikä lisätä määräaikaisia sopimuksia jo tutkimuksissa on selvinnyt,että Suomessa on hoitajia suhteessa potilaisiin paljon enemmän kuin esim. muissa pohjoismaissa mihinkä tekin aina vertaatte palkkoja luuletko,että tämän jälkeen ei työnantaja puutu siihen.
Mitä tulee hoitajien tämän hetkiseen palkkaan niin se ei ole ollenkaan huono vertaa sitä mihinkä muuhun alaan tahansa sillä jos saa markoiksi muutettuna 15.000 markkaa ja jos vaatimus menee läpi niin se on n.19.000 markkaa sen takia markoiksi kun tuo euro on niin muuttanut ihmisten käsitystä rahan arvosta.
Jos aiot ihmisten mielipiteen varassa elää, niin mieti, mitä on tapahtunut ja milloin. Osa meistäkin viisikymppisistä on saanut mm. sellaisen koulutuksen, joka vastaa käsitystämme hoitajien työtaistelun oikeutuksesta.
Miettikää hieman asiaa: Joukkoirtisanoutuminen on aivan mieletön juttu tässä työelämäkuviossa. Jos sitä on aiemminkin käytetty, niin tuntuisi aivan täysin järjettömältä olla käyttämättä sitä juuri nyt ...
TEHY:ssäkin on varmasti lisäksi niitä YKSILÖITÄ, jotka ovat oikeasti saaneet tarpeekseen ja sanoneet jo aiemmin itsensä irti - kuka milläkin perusteella ja missäkin tilanteessa.