Taivaallinen avioliitto

Maj Charma

http://karimies.uskojarukous.net/Artikkelit/Avoliitto.h tm

Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa.

Myöskään häät eivät ole Raamatussa avioliiton edellytys.

On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.

Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.

Erityisen ongelman on nyky-Suomessa synnyttänyt suhtautuminen avoliittoihin. Etenkin herätyskristillisissä piireissä on perinteisesti ajateltu, että avoliitto on aina ja välttämättä syntiä. Avoliitto on haluttu nähdä avioliiton vastakohtana. Sellaisen parin asumista yhdessä, jota ei ole laillisesti vihitty avioliittoon, on pidetty automaattisesti syntinä ja kristitylle sopimattomana.

Perinteinen herätyskristillinen avioliittoteoria on muodostunut 1800-luvun käytännön pohjalle. Se voidaan tiivistää käsitykseen, jonka mukaan avioliitto on sama asia kuin lainvoimainen vihkiminen. Jos on vihitty, on avioliitossa, muuten ei. Aviollinen elämä ilman lainvoimaista vihkimistä on määritelty haureudeksi.

Mielenkiintoista on, että missään kohtaa Raamattua ei näytetä edellyttävän häitä, vihkimistä tai jonkinlaista seremoniaa avioliiton syntymisen edellytykseksi. Useista ihmiskunnan kantaisistä ja patriarkoista vain todetaan, että he ottivat itselleen vaimoja tai yhtyivät heihin.39

Keskiajalla ei ollut rekisteriviranomaisia eikä ylipäänsä modernin kaltaista kansallisvaltiota. Monissa maissa avioliitot solmittiin tuolloin ns. tapaoikeuden perusteella. Tapaoikeudella tarkoitetaan ikimuistoisista ajoista periytyneitä kirjoittamattomia oikeussääntöjä, 'maan tapaa'. Tapaoikeuden nojalla riitti, että mies ja nainen olivat sopineet olevansa aviopuolisoita, jotta heidät myös sellaisiksi katsottiin. Tapaoikeus muodosti keskiaikaisen Englannin oikeusjärjestelmän perustan. Siihen perustuva avioliitto, ns. 'common law marriage' on edelleen mahdollinen monissa Yhdysvaltain osavaltiossa.7 Kun avioliitto solmitaan tapaoikeuden mukaan, valtio ei ole siitä millään tavalla tietoinen, eikä ole mitään julkista rekisterinpitäjää, jolta voitaisiin kysyä, onko joku tietty ihminen avioliitossa. Tällä tavoin solmittua avioliittoa ei siis voida tarkastaa henkikirjoittajalta. Kirkollinen vihkiminenkään ei keskiajalla ollut pakollista, kuten se ei tietenkään ole Yhdysvalloissakaan, joten edes kirkonkirjoista ei ole apua henkilön siviilisäädyn selvittämiseksi. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täytyy todeta, että suurin osa keskiajan ihmisistä ei ollut avioliitossa, vaikka he itse näin ajattelivat, vaan päinvastoin he elivät koko ikänsä haureudessa, tai sitten täytyy luopua vaatimuksesta, että avioliitto täytyisi voida tarkistaa jostakin rekisteristä.

"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (Ef. 5:31-32).

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. (1. Kor. 6:16-17)

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)

Toisin sanoen: Joka yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen, on samaa lihaa hänen kanssaan. Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan. Siksi Raamattu antaa avioliitolle tämän määritelmän:

Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 1:24).

Avioliitto on sitä, että on yhtä lihaa. Se ei ole termi, se ei edes ole vain relaatio, vaan se on entiteetti, toisin sanoen olemistodellisuus. Avioliitto olemistodellisuutena on kenties meidän silmiltämme kätketty, salaisuus, samassa mielessä kuin esimerkiksi Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisaineissa tai Pyhän Hengen läsnäolo uskovassa on salaisuus. Olemukseltaan nämä asiat ovat analogisia. Raamattu kuitenkin opettaa selvästi, että avioliitossa on läsnä tällainen todellisuus, joka syntyy lihallisen yhtymisen kautta, ja joka on tarkoitettu pysyväksi:

Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)

Kun siis kysytään, ketkä ovat avioliitossa, on vastaus: Ne kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Jumala on yhdistänyt heidät. Jumalan luomistarkoitukseen sisältyy se, että nämä kaksi pysyvät yhdessä. Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen eivät myöskään ole avioliiton edellytyksiä tai seurauksia, vaan ne ovat sen olemus. Kummankin pitää esiintyä yhdessä. Liittyminen velvoittaa yhdeksi lihaksi tulemisen, sillä puolison ruumis ei kuulu hänelle itselleen,42 yhdeksi lihaksi tuleminen taas velvoittaa liittymisen. Jos näin ei todellisuudessa käy, se ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, jotka käyttävät Jumalan luomistyötä väärin. Haureus on yhdeksi lihaksi tulemista ilman liittymistä, huorintekeminen eli aviorikos taas yhdeksi lihaksi tulemista jonkun muun kanssa kuin sen, johon on jo liittynyt.

Julkisen kihlauksen jälkeen kihlautuminen jonkun muun kanssa on Lutherin mukaan aviorikos.22 Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies.23 Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen.24 Salassa tapahtunut kihlaus ei synnytä avioliittoa, mutta silti sen jälkeen tapahtunut sukupuoliyhteys ei ole haureutta, mikäli tarkoituksena on kuitenkin ollut solmia avioliitto.25 Tässä ajattelussaan Luther liittyykin kirkossa jo vanhan kirkon ajoilta vallinneeseen perusperiaatteeseen, jonka mukaan keskinäinen sopimus luo avioliiton, consensus facit nuptias.26 Kihlakumppanit ovat siis jumalallisen oikeuden mukaan solmineet keskenään avioliiton...

18

1641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rostar

      En nyt tiedä mihin tällä kirjoituksellasi oikein pyrit. Linkkiä en jaksanut lukea. Kirjoitukseesi tosin sisältyi useita sellaisia käsitteitä, jotka viittaisivat jonkun joskus aikanaan tekemään tutkimukseen. En tiedä?

      Kokonaiskäsityksekseni muodostui, ettei avio- tai avoliitolla käsitteinä tai paperilla vahvistettuna ole mitään merkitystä. Avioliitto ’syntyy’ silloin kun joku yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen.

      Mutta sitten meni taas yli ymmärryksen:

      >Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.<

      Mitä tekemistä tällä on avo- tai avioliiton kanssa tai sen lihallisen yhtymisen kanssa? Vai pitääkö tämä ymmärtää niin, että henkinen yhtyminen Jumalaan on vastaava kuin olisi yhtynyt Jumalaan ’aviollisesti’? Toki tällöinhän, näkemystäsi vasten, kaikki maalliset avioitumiset olisivat täysin poissuljettuja.

      En tiedä muuta kuin sen, että puolet Suomessa solmituista avio- ja avoliitoista purkaantuvat jossain vaiheessa. Valitettavasti! Ja uusi aviollinen suhde ainaskin siinä lihallisessa mielessä solmitaan. Ja entä sitten? Mikä merkitys tai yhteenliittymä tällä on sitten siihen kunkin yksittäisen ihmisen Jumal’ suhteeseen?

      Minun Jumal’ käsitteeni tai enemminkin suhteeni Jumalaan poikkeaa edellä esittämästäsi, jos sitä oikein osasin lukea. Tai oikeammin en edes oikeesti tajunnut mitä tarkoitat. Selvennys puoleltasi olisi toki paikallaan. Mutta pelkkä lyhyt ja henkilökohtainen sellainen riittää, please!

      • tässä on opetusta

        Avioliitolla on syvällisempi merkitys kuin pelkästään luonnollinen. Siksipä aito aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Tätä asiaa tarkastellaan tässä luvussa.

        Avioliittoon sisältyy syvällisempi merkitys kuin pelkästään luonnollinen. Sentähden aito aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Tätä eivät aikamme aistilliset ihmiset tiedä. Koska avioliitolla on näin syvällinen merkitys, on sen häpäiseminen yksi suurimmista synneistä mihin ihminen voi syyllistyä. Niinpä joka vääristää uskon hyvyyksiä ja totuuksia sekä käyttää Sanaa vakuuttautumisessaan pahuuksissa ja vääryyksissä ja vääristää Jumalallisen Järjestyksen lakeja sekä liittää toisiinsa hyvyyttä ja pahuutta, samoin totuutta ja vääryyttä, syyllistyy kuudennen käskyn, "älä tee huorin", henkiseen rikkomiseen. Luonnollisen merkityksen mukaan, kuudes käsky kieltää varsinaisen huorinteon, sekä kaiken epäsiveellisen ajattelun ja tekemisen. Ihminen tekee huorin jo epäsiveellisesti ajatellessaan, kuten Herra sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan" (Matt. 5: 28). Yleistä on aikamme kristittyjen keskuudessa tämän merkityksen rikkominen, siksi he eivät tiedä mitä sisältyy puhtaaseen ja aitoon aviorakkauteen.

        Koska ihmiset elävät kuoleman jälkeen ihmisinä, säilyy myöskin ihmisen sukupuolisuus. Tästä johtuen ihminen on naissukupuoli tai miessukupuoli, myöskin sielunsa osalta. Siksipä on taivaissa avioliittoja kuten maanpäälläkin, taivaissa ne ovat kuitenkin aitoja. Miessielu on erilainen kuin naissielu. Maskuliinisuus symbolisoi totuutta ja feminisyys hyvyyttä. Niinpä naisen ja miehen välinen vetovoima toisiinsa on peräisin totuuden ja hyvyyden välisestä liitosta Jumaluudessa. Selvää tietysti on, että aviorakkaus syntyy vain kahden ihmisen - miehen ja naisen - välille.

        Kristittyjen keskuudessa on yleisenä käsityksenä, että taivaissa ei ole avioliittoja. Käsitystään he perustelevat Sanan kirjaimellisen merkityksen väärällä tulkinnalla: "Niin Jeesus sanoi heille: 'Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.'" (Luuk. 20: 34 ... 36). Näillä jakeilla Herra ei tarkoita varsinaista naimisiinmenoa. Sisäisen merkityksen mukaan nämä Sanat tarkoittavat sitä, että kuka maanpäällä on uudestisyntynyt, pääsee hän siunattuun tilaan taivaissa, sillä hänessä on hyvyyden ja totuuden yhdistyminen sielussaan. Näin hän on yhdistynyt Herraan eikä siten tarvitse enää toista uudestisyntymistä taivaissa.

        Viittaus alkaa:/E. Swedenborg: Taivas, sen ihmeet ja helvetti./

        Taivaissa avioliitot ovat, naissielun ja miessielun yhdistyminen yhdeksi mieleksi. Ihmismielessä on kaksi osaa, ymmärrys (totuus) ja tahto (hyvyys), näiden yhteistoimintaa kutsutaan yhdeksi mieleksi. Miehellä on ymmärrys hallitsevampi kuin tahto ja naisella päinvastoin. Aviomies - taivaissa miespuolinen enkeli - muodostaa ymmärrykseen kuuluvan osan ja vaimo - taivaissa naispuolinen enkeli - muodostaa tahdon. Tämän sisäisten osiensa yhdistyksen he tajuavat ja tuntevat aviorakkautena. Tätä kutsutaan taivaissa yhdyselämäksi eli aviopuolisot muodostavat ikäänkuin yhden enkelin.

        Mies ajattelee, siis enemmän ymmärryksen ts. totuuden mukaisesti. Nainen ajattelee enemmän tahtonsa mukaan, siis mieltymyksestään. Siksipä naishenkilöt eivät ole soveliaita yhteiskunnallisiin päättäviin elimiin, sillä nainen kuten sanottu on enemmän tahto kuin totuus ihminen, siksi naisia on helpompi manipuloita kuin miehiä.

        Nykyisin on myös naisten osuus korkeissakin virkapaikoissa yleistä, siellä on jos jonkinlaista "kottaraista," jotka yleensä ottaen ovat täysin aistillisia ihmisiä.

        Ulkonainen ruumis on vastaavaisuus luonteelle, siksi miehen luonnetta kuvastaa hänen kasvonsa, jotka eivät ole niin sirot ja kauniit kuin naisilla, sekä yleensä lihaksisto, joka on kovempaa ja ääni syvempää kuin naisilla. Taivaallisessa avioliitossa ei kumpikaan puoliso ole hallitsevassa asemassa, sillä siinä vaimon tahto on myös miehen tahto ja miehen ymmärrys on myös vaimon ymmärrys, sillä toinen ajattelee ja tahtoo kuten toinenkin. Eli vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja miehen ymmärrys naisen tahtoon. Tätä tarkoittaa Matt. 19: 5, 6: "Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi ... Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Taivaissa aviopuolisoiden yhtymisestä ei kuitenkaan synny lapsia, vaan hyvyyksiä ja totuuksia, sillä vastaavaisuuksien tieteessä tyttö vastaa hyvyyttä ja poika totuutta.

        Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joissa on kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus, virtaavat suoraan aviorakkauteen, ensin välittömästi vaimon tahtoon ja vaimon tahdosta välillisesti miehen tahtoon ja ymmärrykseen. Koska korkeimmat totuudet ja hyvyydet virtaavat vain aitoon aviorakkauteen, saavutetaan uudestisyntymisen korkeimmat asteet vain elämällä taivaallisessa avioliitossa. Koska aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, alkaa myös Uusi Kirkko aina yhdestä avioparista laajentuen siitä suuremmaksi ryhmäksi.

        Aviorakkaudessa ovat ne, joilla on Jumalallisten totuuksien Jumalallinen hyvyys, yhdistyneinä mielessä. Koska Herra on kaikkien hyvyyksien ja totuuksien summa, on selvää, että kukaan ei voi olla aidossa aviorakkaudessa ellei tunnusta Herraa ja Hänen Jumaluuttaan, sillä jos ei tunnusta, sulkeutuu yhteys Herraan ja Hänen virtauksensa vastaanottamiseen.

        Siksipä ne, jotka ovat vääryydessä ja ennen kaikkea ne, jotka ovat pahuuden vääryyksissä, pystyvät olemaan vain helvetillisessä avioliitossa. Tällaisilla ihmisillä ovat mielen sisäiset osat täysin sulkeutuneet, joten he eivät voi saada aviorakkauden virtausta Herrasta. Heillä on kuitenkin ulkoisessa mielessään luonnollinen aste avoinna, jossa silloin on pahuus ja vääryys yhdistyneenä; tämä on nimeltään helvetillinen avioliitto. Näissä helvetillisissä avioliitoissa eläviä yhdistää toisiinsa hekuman halu, ja heissä vallitsee toisiaan kohtaan kuolettava, sanoin kuvaamaton valtainen viha./E. Swedenborg; Taivas, sen ihmeet ja helvetti./

      • Rosatar
        tässä on opetusta kirjoitti:

        not the truth!

        Kyllä nyt ei taas saa minkäänlaisia perusjärkeen käypää/käypiä vastausta/vastauksia!

        Pitkää litaniaa jostakin, jota ei viitsi edes lukea. Koska ei näillä tällaisilla jutuilla/referaateilta ole mitään merkitystä tässä ja juuri nyt. Tässä elämässä.

        Toki kait sieltä välistä voi jotakin myös lukea, joitakin referaattien sekaan heitettyjä piiloviestejä, mutta ei mitään rehellistä ’kasvosta kasvoon’ esitettyä. Aika raukkista!

        >Mies ajattelee, siis enemmän ymmärryksen ts. totuuden mukaisesti. Nainen ajattelee enemmän tahtonsa mukaan, siis mieltymyksestään. Siksipä naishenkilöt eivät ole soveliaita yhteiskunnallisiin päättäviin elimiin, sillä nainen kuten sanottu on enemmän tahto kuin totuus ihminen, siksi naisia on helpompi manipuloita kuin miehiä.<

        Ja tämä tällainen näkemyshän on täyttä soopaa! Valitettavasti. Miehet ne vasta manipuloitavissa ihmisiä ovatkin. Sorry vaan! Eikä niitä nyt tarvitse tietyissä jutuissa edes niin kauheasti edes manipuloidakaan.

        >Nykyisin on myös naisten osuus korkeissakin virkapaikoissa yleistä, siellä on jos jonkinlaista "kottaraista," jotka yleensä ottaen ovat täysin aistillisia ihmisiä.<

        Aika rumasti ilmaistu! Emme elä enää sitä aikakautta, jolloin naisten oli sopeuduttava vain siihen tiettyyn muottiin valettuun rooliinsa. Ja jos haluat kuvata naista ’kottaraiseksi’ niin miehille kyllä löytyy vastaavanlainen symboli. Ehkä lintumaailma on kuitsekin tämän asian ilmaisemiseen liian suppea. Mutta koska en halua alentua tälle nimittelyn tasolle, niin miettikööt kukin mielessään sopivaa, sitä miestä, kuvaavaa eläinkunnan edustajaa.

        >Ulkonainen ruumis on vastaavaisuus luonteelle, siksi miehen luonnetta kuvastaa hänen kasvonsa, jotka eivät ole niin sirot ja kauniit kuin naisilla, sekä yleensä lihaksisto, joka on kovempaa ja ääni syvempää kuin naisilla.<

        Tätäkään ei ole missään todistettu. Kuiteskin asia, joka on aivan helposti todistettavissa, jos tällaiseenkaan todisteluun on edes mitään aihetta ryhtyä!

        >Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joissa on kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus, virtaavat suoraan aviorakkauteen, ensin välittömästi vaimon tahtoon ja vaimon tahdosta välillisesti miehen tahtoon ja ymmärrykseen.<

        Ja tässä se totuus sitten kuiteskin tuli. Sinultakin! Eli ensin se viisaus ja ymmärrys tulee naiseen ja vasta naisen kautta mieheen. Kaikki minkä nainen haluaa vain esiintuoda. Toki Jumala ja Jumalan jutut pitäisi kunkin ymmärtää ilman mitään välikäsiä?

        Muuta ei kait tarvitse edes kommentoida, kun ne näkemykset ovat pelkästään jonkin yksittäisen yksilön subjektiivisia näkemyksiä! Toki viisas nainen osaa kääntää nekin objektiivisiksi!

      • Swedenborg
        Rosatar kirjoitti:

        "Koska ei näillä tällaisilla jutuilla/referaateilta ole mitään merkitystä tässä ja juuri nyt. Tässä elämässä."

        Tällaisilla jutuilla on paljon merkitystä nyt ja tässä. Sinäkin voit hyljätätä kirkon Viktoriaanisen avioliiton ja alkaa etsiä avioliittoa jumalassa. Voit elää avoliitossa sillä se on jumalan (YHVH) mielen mukaista. Voit myös erota portosta, ja jos miehesi on portto, niin eroa hänestäkin.

      • Rosatar
        Swedenborg kirjoitti:

        Toki kirkon voin hyljätäkin. Mitä merkitystä sillä oikeesti on? Minulle aineskaan. Ei kirkko ole tuonut minulle mitään, mitään minun henkistä sieluani rauhoittavaa. Pelkkää teatteria se kaikki kirkon meininki on vaan, valitettavasti!

        Eli sano nyt suoraan ja Suomen kielen sanoilla, mitä haet?! Voin vain arvailla ja se arvailu on aina vain pahasta!

        Kerroin vain sinulle mitä avioliitto tarkoittaa Raamatussa. Sinä loukkaannuit, mutta niin oli tarkoituskin sillä loukkauskivi on asettettu.

      • Rostar
        Swedenborg kirjoitti:

        Kerroin vain sinulle mitä avioliitto tarkoittaa Raamatussa. Sinä loukkaannuit, mutta niin oli tarkoituskin sillä loukkauskivi on asettettu.

        siis loukkaanu mistään, mitkä ihmis suusta esiin tuodaan. Kunhan se on vain rehellistä ja kunhan se vain niin viestitään, ettei epäilykselle jää mitään sijaa.

        Eli mikä vitsin loukkauskivi minulle on asetettu?!

      • Swedenborg
        Rostar kirjoitti:

        2:6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva."
        2:7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
        2:8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi." Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

        en ymmärtänyt!

      • Swedenborg
        Rostar kirjoitti:

        en ymmärtänyt!

        Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat

      • Rostar
        Swedenborg kirjoitti:

        Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat

        Hei!

        Olin olin jo heittämässä leikin sikseen, mutta se joka leikkiin ryhtyy myös leikin kestäköön!

        Etenkin kun juuri tajusin, että Sinulta todennäköisesti puuttuukin elämästäsi nainen. Se nainen joka siinä välillisen tiedon jakajan roolissaan viestittäisi Sinulle tiedon tämän oikean elämän faktoista yleensä.

        Ja toisekseen kyllä sillä Jumalalla on ihka omat keinonsa sen totuuden näyttämisessä, ainaskin minulle. Toki monien kompastumisten saattelemana. Eikä Jumala rakastaakseen meitä, vaadi Raamatun lukemista.

        Kyllä minun Jumal'suhde on ihan ok! Ilman kirkkoa ja ilman Raamattua.

        Jos haluat jotakin kommentoida, niin ilman Raamatun siteerauksia, niinhän?!

        Ja rehellisesti, sillä eikö Jumalakin sitä rehellisyyttä vaadi, niin Sinulta kuin minultakin?!

        En nyt lähde kommentoimaan henkilökohtaisia asioitani millään tavalla, en suuntaan enkä toiseen. Eikähän tuossa sinun vastineessasi ollutkaan mitään vastattavaa...

      • Solmittu liitto
        tässä on opetusta kirjoitti:

        Avioliitolla on syvällisempi merkitys kuin pelkästään luonnollinen. Siksipä aito aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Tätä asiaa tarkastellaan tässä luvussa.

        Avioliittoon sisältyy syvällisempi merkitys kuin pelkästään luonnollinen. Sentähden aito aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Tätä eivät aikamme aistilliset ihmiset tiedä. Koska avioliitolla on näin syvällinen merkitys, on sen häpäiseminen yksi suurimmista synneistä mihin ihminen voi syyllistyä. Niinpä joka vääristää uskon hyvyyksiä ja totuuksia sekä käyttää Sanaa vakuuttautumisessaan pahuuksissa ja vääryyksissä ja vääristää Jumalallisen Järjestyksen lakeja sekä liittää toisiinsa hyvyyttä ja pahuutta, samoin totuutta ja vääryyttä, syyllistyy kuudennen käskyn, "älä tee huorin", henkiseen rikkomiseen. Luonnollisen merkityksen mukaan, kuudes käsky kieltää varsinaisen huorinteon, sekä kaiken epäsiveellisen ajattelun ja tekemisen. Ihminen tekee huorin jo epäsiveellisesti ajatellessaan, kuten Herra sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan" (Matt. 5: 28). Yleistä on aikamme kristittyjen keskuudessa tämän merkityksen rikkominen, siksi he eivät tiedä mitä sisältyy puhtaaseen ja aitoon aviorakkauteen.

        Koska ihmiset elävät kuoleman jälkeen ihmisinä, säilyy myöskin ihmisen sukupuolisuus. Tästä johtuen ihminen on naissukupuoli tai miessukupuoli, myöskin sielunsa osalta. Siksipä on taivaissa avioliittoja kuten maanpäälläkin, taivaissa ne ovat kuitenkin aitoja. Miessielu on erilainen kuin naissielu. Maskuliinisuus symbolisoi totuutta ja feminisyys hyvyyttä. Niinpä naisen ja miehen välinen vetovoima toisiinsa on peräisin totuuden ja hyvyyden välisestä liitosta Jumaluudessa. Selvää tietysti on, että aviorakkaus syntyy vain kahden ihmisen - miehen ja naisen - välille.

        Kristittyjen keskuudessa on yleisenä käsityksenä, että taivaissa ei ole avioliittoja. Käsitystään he perustelevat Sanan kirjaimellisen merkityksen väärällä tulkinnalla: "Niin Jeesus sanoi heille: 'Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.'" (Luuk. 20: 34 ... 36). Näillä jakeilla Herra ei tarkoita varsinaista naimisiinmenoa. Sisäisen merkityksen mukaan nämä Sanat tarkoittavat sitä, että kuka maanpäällä on uudestisyntynyt, pääsee hän siunattuun tilaan taivaissa, sillä hänessä on hyvyyden ja totuuden yhdistyminen sielussaan. Näin hän on yhdistynyt Herraan eikä siten tarvitse enää toista uudestisyntymistä taivaissa.

        Viittaus alkaa:/E. Swedenborg: Taivas, sen ihmeet ja helvetti./

        Taivaissa avioliitot ovat, naissielun ja miessielun yhdistyminen yhdeksi mieleksi. Ihmismielessä on kaksi osaa, ymmärrys (totuus) ja tahto (hyvyys), näiden yhteistoimintaa kutsutaan yhdeksi mieleksi. Miehellä on ymmärrys hallitsevampi kuin tahto ja naisella päinvastoin. Aviomies - taivaissa miespuolinen enkeli - muodostaa ymmärrykseen kuuluvan osan ja vaimo - taivaissa naispuolinen enkeli - muodostaa tahdon. Tämän sisäisten osiensa yhdistyksen he tajuavat ja tuntevat aviorakkautena. Tätä kutsutaan taivaissa yhdyselämäksi eli aviopuolisot muodostavat ikäänkuin yhden enkelin.

        Mies ajattelee, siis enemmän ymmärryksen ts. totuuden mukaisesti. Nainen ajattelee enemmän tahtonsa mukaan, siis mieltymyksestään. Siksipä naishenkilöt eivät ole soveliaita yhteiskunnallisiin päättäviin elimiin, sillä nainen kuten sanottu on enemmän tahto kuin totuus ihminen, siksi naisia on helpompi manipuloita kuin miehiä.

        Nykyisin on myös naisten osuus korkeissakin virkapaikoissa yleistä, siellä on jos jonkinlaista "kottaraista," jotka yleensä ottaen ovat täysin aistillisia ihmisiä.

        Ulkonainen ruumis on vastaavaisuus luonteelle, siksi miehen luonnetta kuvastaa hänen kasvonsa, jotka eivät ole niin sirot ja kauniit kuin naisilla, sekä yleensä lihaksisto, joka on kovempaa ja ääni syvempää kuin naisilla. Taivaallisessa avioliitossa ei kumpikaan puoliso ole hallitsevassa asemassa, sillä siinä vaimon tahto on myös miehen tahto ja miehen ymmärrys on myös vaimon ymmärrys, sillä toinen ajattelee ja tahtoo kuten toinenkin. Eli vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja miehen ymmärrys naisen tahtoon. Tätä tarkoittaa Matt. 19: 5, 6: "Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi ... Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Taivaissa aviopuolisoiden yhtymisestä ei kuitenkaan synny lapsia, vaan hyvyyksiä ja totuuksia, sillä vastaavaisuuksien tieteessä tyttö vastaa hyvyyttä ja poika totuutta.

        Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joissa on kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus, virtaavat suoraan aviorakkauteen, ensin välittömästi vaimon tahtoon ja vaimon tahdosta välillisesti miehen tahtoon ja ymmärrykseen. Koska korkeimmat totuudet ja hyvyydet virtaavat vain aitoon aviorakkauteen, saavutetaan uudestisyntymisen korkeimmat asteet vain elämällä taivaallisessa avioliitossa. Koska aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, alkaa myös Uusi Kirkko aina yhdestä avioparista laajentuen siitä suuremmaksi ryhmäksi.

        Aviorakkaudessa ovat ne, joilla on Jumalallisten totuuksien Jumalallinen hyvyys, yhdistyneinä mielessä. Koska Herra on kaikkien hyvyyksien ja totuuksien summa, on selvää, että kukaan ei voi olla aidossa aviorakkaudessa ellei tunnusta Herraa ja Hänen Jumaluuttaan, sillä jos ei tunnusta, sulkeutuu yhteys Herraan ja Hänen virtauksensa vastaanottamiseen.

        Siksipä ne, jotka ovat vääryydessä ja ennen kaikkea ne, jotka ovat pahuuden vääryyksissä, pystyvät olemaan vain helvetillisessä avioliitossa. Tällaisilla ihmisillä ovat mielen sisäiset osat täysin sulkeutuneet, joten he eivät voi saada aviorakkauden virtausta Herrasta. Heillä on kuitenkin ulkoisessa mielessään luonnollinen aste avoinna, jossa silloin on pahuus ja vääryys yhdistyneenä; tämä on nimeltään helvetillinen avioliitto. Näissä helvetillisissä avioliitoissa eläviä yhdistää toisiinsa hekuman halu, ja heissä vallitsee toisiaan kohtaan kuolettava, sanoin kuvaamaton valtainen viha./E. Swedenborg; Taivas, sen ihmeet ja helvetti./

        """""" Eli vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja miehen ymmärrys naisen tahtoon. Tätä tarkoittaa Matt. 19: 5, 6: "Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi ... Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Taivaissa aviopuolisoiden yhtymisestä ei kuitenkaan synny lapsia, vaan hyvyyksiä ja totuuksia, sillä vastaavaisuuksien tieteessä tyttö vastaa hyvyyttä ja poika totuutta.

        Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joissa on kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus, virtaavat suoraan aviorakkauteen, ensin välittömästi vaimon tahtoon ja vaimon tahdosta välillisesti miehen tahtoon ja ymmärrykseen. Koska korkeimmat totuudet ja hyvyydet virtaavat vain aitoon aviorakkauteen, saavutetaan uudestisyntymisen korkeimmat asteet vain elämällä taivaallisessa avioliitossa. Koska aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, alkaa myös Uusi Kirkko aina yhdestä avioparista laajentuen siitä suuremmaksi ryhmäksi."""""""

        Kiitos sinulle näistä teksteistä, nämä avasivat asiaamme kovin paljon eteenpäin. Pian tulee vuosi kuluneeksi kun sovimme tulevan kumppanimme kanssa taivaallisen liiton. Emme ole edenneet tavallisen käytännön mukaisesti, eli tavallaan olemme vielä kaksi toisillemme tuntematonta ihmistä jotka ovat pariin otteeseen toistensa kanssa hetkisen keskustelleet. Tätä ennen en tajunnut jotta kaikki on alkanut minun/naisen tahdosta, olemme jo täysin yhtä ajatuksinemme, ymmärryksemme siis kommunikoivat keskenään. Jos naisella on huono hetkensä saapuu mies ajatuksen voimin tyynnyttämään/lohduttamaan. Kohtaamisissammekin on mukana tämä tietous usein jo hetken aiemmin kohtaamista. Aika ajoin nainen haluaisi asioiden etenemistä jouduttaa, hätääntyykin, välillä tulee tunne jotta jos tämä onkin mielenharhaa, mutta silti luottaa jotta ajoitus tulee olemaan oikealla hetkellä. Ja koska tälläinen tietoisuus on olemassa niin tämä pari tiedostaa myös helvetillisten suhteiden olemassa olot ja on tulevassa kiitollinen tästäkin tiedosta joka estää väärät aikomukset.

        Mitä tarkoittaa uuden kirkon alkaminen ja laajentuminen suuremmaksi ryhmäksi tuossa lopussa, tämän merkityksestä olen hieman epätietoinen. Sillä olemmehan aina olleet osana suurempaa ryhmää, tämä ryhmäkö nyt tulisi nyt selkeämmin tietoisuuteemme.

    • Mutkat suoraksi tyyliin en valitettavasti lukenut koko juttua vaan silmäilin laiskana sieltä täältä. Mutta kun nyt kumminkin Karma-palstalla ollaan, niin kakaisen tähän näkemyksen liitosta karman kannalta.

      Meillä saattaa olla karmaa, selvittämättömiä bisneksiä siis, useamman eri ihmisen kanssa. Jos haluaa nopeuttaa kehitystään kohti sitä päätepistettä mitä jotkut nimittävät valaistumiseksi, toiset vaikka kotiinpaluuksi, niin ei välttämättä voi tyytyä siihen että yksi kumppani per yksi elämä.

      Kaikkea ei toki tarvitse aina selvittää nimenomaan parisuhteen kautta, mutta sikäli parisuhde on erinomainen karmanpolttomuoto että siinä ollaan todella intiimisti ja läheisesti tekemisissä ja toinen tulee tutuksi ja rakastettavaksi (tai vihattavaksi) karvoineen päivineen. Aika vaikea siinä on teeskennellä jotain muuta kuin on. Tai vetäytyä heti kun sattuu huvittamaan olla pelkuri, paitsi valitettavasti monet toki eroavat nykyään liian heppoisista syistä.

      Ei siitä tarvitse syyllistyä että kumppaneita on useampiakin, jos rehellisesti ja rehdisti edes yrittää jokaisen kanssa, eikä heti vaihda kun lapsettaa tai ei vaan huvita työskennellä omaa kurjaa luontoaan paremmaksi.

    • Saddu ;-)

      ...ääliöuskisia todesta ota !?!
      Ihmiskunnan vähemmistöähän moiset idiootit edustanee
      joten se siitä,kö ?!?
      lol
      ;-)

      • Maj Charma

        oliko sinulla jotain sanottavaakin? vai aloitko loanheiton kun mitään muuta et KYENNYT sanomaan...

      • kuka?
        Maj Charma kirjoitti:

        oliko sinulla jotain sanottavaakin? vai aloitko loanheiton kun mitään muuta et KYENNYT sanomaan...

        entä mikä sinun alkuperäisen viestisi loppusanoma siis siinä loppupelissä oikeesti oli??

      • Anonyymi
        kuka? kirjoitti:

        entä mikä sinun alkuperäisen viestisi loppusanoma siis siinä loppupelissä oikeesti oli??

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
        Karman laki.
        Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18302336/vaununkuljettaja-(aly)-ja-ohjakset-(mieli)
        Vaunut ovat fyysinen keho; hevoset, jotka vetävät vaunuja, ovat viisi ulkoista aistia (kuulo, kosketus, näkö, maku ja haju); vaununkuljettaja (äly) ja ohjakset (mieli) ovat hienojakoinen keho, joka ohjaa vaunuja, ja matkustaja on sielu.

        https://pbs.twimg.com/media/BAOB-kiCIAAbZGa?format=jpg&name=small

        Vedat antavat meille vaihtoehtoisen näkemyksen psyyken luonteesta. Vedojen mukaan fyysisen kehon, joka on pelkkä biologinen mekanismi, ja sielun, joka on tietoisuuden lähde, lisäksi on olemassa myös hienojakoinen keho eli psyyke, joka on sielun ja kehon välinen kerros. Hienojakoinen keho toimii linkkinä sielun luonnollisten aistien ja kehon aistilaitteiden välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe