Ylen

61 % antoi kannatuksensa Tehyn toimille! Suurin osa heistä oli nuoria ihmisiä. Tähän otan vähän kantaa. Hyvähän se nuorien ihmisten on olla sairaanhoitajien puolella. Eiväthän he juuri julkisia palveluja tarvitse. Varmaan kaikilla on vakuutus, jolloin lapset viedään hoitoon yksityiselle lääkäriasemalle. Jopa oma poikani sanoi, ettei koske heitä. Sairauden sattuessa käydään yksityisellä. Toisin on meidän vanhempien laita. On vaikka minkä näköistä sairautta. Ei ole vakuutusta (joillakin tietysti on). Esimerkiksi minulla on niin monenmoista sairautta, että en saisi vakuutusta. Ja jos saisinkin, kaikki sairaudet rajattaisiin pois. Mitä siitä vakuutuksesta silloin olisi hyötyä. Siinä Ylen haastattelussa vanhemmat ihmiset eivät hyväksyneet Tehyn temppuiluja. Tietysti jotkin pohatat, joilla on vara käydä yksityisellä.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi se tehy nyt on taistelemassa. Lue tuon oman kirjoituksesi ja mieti ite. Eikös se ole tullut selväksi että tässä yritetään epätoivoisesti turavata laadukas kunnallinen terveydenhoito myös jatkossa. Eli jos jonkun etuja ajetaan niin juuri niiden joilla ei sitä vakuutusta ole(vanhempi väki ja se heikkotuloisempi väki.)Katsokaa ne tehyn tavoitteet ennen kuin provoja heittelette.

Äänestä
  • Olet selkeästi nyt saanut pari vuotta jäljessä muita sanavarastoosi tuon provon. Kylvät sitä jatkuvasti ja jos saan sanoa hiukan älyvapaasti.

    Siinä taas ei ole mitään provoa, että Tehyläiset vaatii 2,5 vuoden aikajaksolla 24% korotukset. Ja tämä on jo aivan järjetöntä.

    Tiedät ja te tiedätte, että valtio on jo tullut teille enemmän vastaan mitä muille ja rajanveto menee siinä. Kuntien talous ei kestä tuota mielivaltaista vaadetta ja valtio ei voi tulla vastaan enempää, koska silloinhan se joutuisi ammentamaan samoja korotuksia myös muille "pienituloisille" ammattialoille. Ja tämä saisi koko maan jo jaloiltaan.

    Olen itsekin sitä mieltä, että henkisesti raskaasta ja vastuullisesta työstä pitää toki maksaa reilusti, mutta tämä 24% on jo niin sairasta, että väitän ettei Tehy ole tukenut lukuaan muuhun kuin aikuisten lapsenomaiseen kitinään.

    Jos pysähtyisitte hetkeksi miettimään mitä tuo luku tarkoittaa kansantaloudellisesti, niin jotain ymmärtäisittekin. Itse vetoan lukuun 6 miljardia euroa, jonka säästäisimme saattamalla hoitokapasiteettimme keskiarvoon Norjan ja Ruotsin sairaanhoitoon nähden. Koko hoitopuolen uudelleen arviointi ja järjestely niin, että se alkaa vihdoin toimimaan kuin hyvinjohdettu yritys.

    Äänestä

  • on ollut laadukasta? Mitä järkeä on siinä, että omaiset etsiskelevät sairaanhoitajia kissojen ja koirien kanssa, kun potilaalla on joku hätä? On omakohtaista kokemusta. Olin äitini vuoteen vierellä ja juteltiin. Yhtä äkkiä hän meni tajuttomaksi (ei ollut vierastunti). Minä tietysti etsimään hoitajaa (lääkäriä kun ei ollut, ilmaantui vain kerran päivässä kierrolle). Juoksin kuin Durellpupu. Missään ei näkynyt ketään. Sitten joku kävelevä potilas sanoi, että tuollahan ne kaikki on kahvilla. Minä tietysti sinne ja sanoin asiani. Ei heillä tuntunut mitään kiirettä olevan. Äiti eli viikon tajuttomana ennenkuin kuoli. Olenkin monesti ajatellut, olisiko hän vielä elossa, jos olisi saanut apua heti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haastattelusta kirjoitti:

61 % antoi kannatuksensa Tehyn toimille! Suurin osa heistä oli nuoria ihmisiä. Tähän otan vähän kantaa. Hyvähän se nuorien ihmisten on olla sairaanhoitajien puolella. Eiväthän he juuri julkisia palveluja tarvitse. Varmaan kaikilla on vakuutus, jolloin lapset viedään hoitoon yksityiselle lääkäriasemalle. Jopa oma poikani sanoi, ettei koske heitä. Sairauden sattuessa käydään yksityisellä. Toisin on meidän vanhempien laita. On vaikka minkä näköistä sairautta. Ei ole vakuutusta (joillakin tietysti on). Esimerkiksi minulla on niin monenmoista sairautta, että en saisi vakuutusta. Ja jos saisinkin, kaikki sairaudet rajattaisiin pois. Mitä siitä vakuutuksesta silloin olisi hyötyä. Siinä Ylen haastattelussa vanhemmat ihmiset eivät hyväksyneet Tehyn temppuiluja. Tietysti jotkin pohatat, joilla on vara käydä yksityisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu