Mitkä ovat aviopuolison oikeudet vanhemmiltani lahjana saatuun kesämökkiin ja tonttiin.Lahja- ja testamenttikirjassa sujetaan pois aviopuolison oikeus lahjaan ja perintöön.
Puoliso on kuitenkin avioliiton aikana tehnyt mökillä tavanomaisia mökkitöitä, tietoisena siitä, että mökki ja maa eivät koskaan ole hänen.
Nyt kiistellään siitä joutuuko mökin lahjana vanhemmiltaan saanut makselemaan puolisolleen jälkikäteen palkkaa tehdystä mökkityöstä.
Koko perhe on omalla panoksellaan osallistunut mökkitöihin perheen yhteiselon aikana. Voitaisiinko myös pyytää jälkikäteen palkkaa kotitalon siivoamisesta, ruuanlaitosta ja lastenhoidosta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se on vaikea miehen alkaa mahdollisessa erossa vaatimaan osuutta mökistä, josta aivo-oikeus on selkeästi suljettu pois. Laki on laki.
Tässä vastaus:
Lahja- ja testamenttikirjassa sujetaan pois aviopuolison oikeus lahjaan ja perintöön.
Näin ollen toisella ei ole mitään oikeuksia mökin suhteen. Jos on siellä rakentanut yms. niin ne työt on sitten tehty ja sillä hyvä. Ei siitä tarvitse kenellekään palkkaa maksaa. Ihan sama tilanne, vaikkei hän olisi edes tiennyt, että on poissuljettu testamentilla. Turha rutista!