Kepun vuodettu asiakirja, komiista

Kepussa aloitetaan pesänpuhdistus: Salaisen pöytäkirjan vuotajan henkilöllisyys selvitetään. Eikö tämä ole kaksinaamaisuutta pahimmillaan. Annelin arvostus ei juurin alemmas voi vajota, kepun pöytäkirja salaisempi kuin valtion vuodettu salaiseksi merkitty asiakirja.
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

toteamalla että omistaa kaksi korvaa

Äänestä
  • mutta ei kuitenkaan kahta kättä, koska ei ole mitään papereita allekirjoittanut :)

    Äänestä

On selviö,että Kepun puoluesalaisuudet ovat arvokkaampia ja mullistavampia kuin EU-Suomen.

Äänestä

Onhan ne salaisia jos ne on salaisia ja kaikki oikeus keskustalla on asiaa tutkia. Ja eihän missään ole vielä kuulutettu että keskusta olisi tämän hallituksen pöytäkirjan vuotanut. Ei sinne päinkään. Ainoa vuoto josta keskustaa voidaan syyttää on asian julkistaminen kansan tietoon.

Jotenkin ällöttää koko homman tekopyhyys kun ottaa huomioon että se joka on vehkeillyt on nimenomaan lipposen hallitus. Kansalla on oikeus tietää miten johto politiikkaansa hoitaa ja jos on vehkeilyä joka ei sitten kestä kansan silmissä päivänvaloa niin sellaiset saakin julkistaa. Vaikutti se sitten tai ei vaalin lopputulokseen.

Sinänsä mielenkiintoista että ennen vaaleja tehtiin mielipidemittaus jossa ilmeni että suurin osa kansasta hyväksyi asian julkistamisen. Nyt sitten on tehty toinen mielipidemittaus missä suurin osa kansasta ei hyäksy sitä. Onkohan tähän ainoa selitys se että kansa on pahemman kerran manipuloitavissa jatkuvalla "rikolliset vuotajat" jankutuksella mediassa sitä vastoin että olisi edes pätkän vertaa keskusteltu itse asiasta.

Jotenkin ällöttää koko ilmapiiri... Mutta voidaanko sanoa että tämä on sitä kylmänsodan aikaista asioiden käsittelyä, nyt vaan niiden hyväksi jotka asiasta hyötyvät.

Äänestä

Sonera paskanjauhaminen syksyllä ja tämä nyt...

Sonera paskanjauhaminen syksyllä ja nyt tämä...

Kommentoi aloitusta

Max kirjoitti:

Kepussa aloitetaan pesänpuhdistus: Salaisen pöytäkirjan vuotajan henkilöllisyys selvitetään. Eikö tämä ole kaksinaamaisuutta pahimmillaan. Annelin arvostus ei juurin alemmas voi vajota, kepun pöytäkirja salaisempi kuin valtion vuodettu salaiseksi merkitty asiakirja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu